marjolevlin

Muistijälkiä suomalaisten siirtolaisten ja kallonmittaajien ajoista

Marjo Levlinin näyttelyssä paljastuu, miten erilaisuuden kohtaaminen on ollut Suomessa vaikeaa ennenkin.

Kuvataiteilija Marjo Levlin esittelee tulevan näyttelynsä pienoismallia. Näyttely avataan Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa toukokuussa. Maalarina aloittanut Levlin on vuodesta 2004 keskittynyt installaatioihin ja ­videoihin. Niitä on tarjolla nytkin.

”Huomasin tulleeni taiteen tekemisessä vaiheeseen, jossa en enää tiennyt, miten ilmaisisin ajatuksiani maalaamalla. Siksi oli pakko kehitellä muuta tilalle”, kertoo Levlin.

Nyt valmistuva näyttely koostuu kolmesta itsenäisestä teoskokonaisuudesta. Ne käsittelevät pienen suomenruotsalaisen pohjanmaalaispitäjän unohdettuja tarinoita yhden suvun historian kautta. Samalla niiden aiheet koskettavat koko yhteiskuntaa ja tätä hetkeä.

Ensimmäiseen päätilaan tulee pari vuotta sitten Muu Galleriassa esillä ollut kokonaisuus Länteen ja takaisin. Siinä taitelijan isoisoäidin rapistuneesta mökistä löytyneet esineet kantavat yhteyttä kadonneeseen aikaan.

Etualalle nousee perheen siirtolaisuus 1800-luvun lopulla Yhdysvaltoihin. Tätä jälkipolville repaleisina yksityiskohtina välittyvää tarinaa Levlin avaa ­Oblivion – O Blif Igen! -lyhytelo­kuvan avulla.

Runollisesta dokkarista käy ilmi myös, että Suomesta muutti Yhdysvaltoihin vuosien 1821–1929 välisenä aikana peräti 350 000 henkilöä, yksin Maalahdesta noin 1 600.

”Tämän päivän kärjistynyttä maahanmuuttokeskustelua vasten on hyvä eläytyä siihen, miten kielitaidottomat ja vähemmän sosiaaliset suomalaiset joutuivat itse siirtolaisina usein muita heikompaan asemaan”, huomauttaa Levlin.

Maalahdessa maatumassa olleen mökkijäämistön ja taiteilijan Yhdysvaltojen-matkalla tallentaman aave­kaupunkikuvaston välille syntyy puhutteleva jännite. Samalla tutkimusmatkalla löytyneissä antiikkisissa stereokuvissa näyttäytyvät niin yhdysvaltalaiset turistinähtävyydet kuin – hämmästyttävää kyllä – Imatrankoskikin. Tunteen tasolla niissä kiteytyy jotain oleellista ihmisten suhteesta entiseen ja uuteen ympäristöönsä.

Näyttelyn toinen, uusi osio, on viidellä suurella näytöllä toteutettu video­installaatio Dividual Individual. Levlin näyttää sen innostuneesti omalta televisioruudultaan.

Teos kertoo tarinan siitä, kuinka Ruotsinkielisen kirjallisuuden seura asetti vuonna 1911 toimikunnan vaalimaan suomenruotsalaisen väestön terveyttä tieteellisen tutkimuksen keinoin.

Maalahti oli yksi kolmesta paikka­kunnasta, jonka melkein kaikki 25–40-vuotiaat jäsenet asetettiin antropo­logiseen tutkimukseen. Kehot, kallot, kasvot ja jopa mielenlaadut mitattiin ja määriteltiin.

Luonnontieteelliseen luokitteluun rinnastettu ihmistutkimus nojasi Ruotsista vaikutteita saaneisiin rotubiologisiin näkemyksiin siitä, että kansakuntaa tulee suojella geeniperimän rappeutumiselta. Tämä ajattelu johti sekä Ruotsissa että Suomessa esimerkiksi köyhien naisten pakkosterilisaatiohin.

Vaikuttavassa videoaineistossa keskeisessä osassa olevat antropologiset kuvat tavallisista ihmisistä eivät kuitenkaan ole peräisin Maalahden tutkimuksesta.

”Ruotsissa tällainen aineisto on julkista, mutta Suomessa 1910-luvulla kerätty tutkimusmateriaali on yksityisen Folkhälsanin takana. Se taas haluaa jostain syystä pitää aineiston lukkojen takana. Ilmeisesti siellä pelätään, että joku voi pahastua oman sukunsa esille nousemisesta. Mutta miten pitkälle ylipäänsä ollaan päästy, jos jonkin poikkeavuuden paljastuminen yhä näyttäytyy uhkana?”, manailee Levlin.

”Samalla sivuun jää se, että ne, joita on tutkittu ja luokiteltu ja määritelty, ovat aina olleet sosiaalisesti heikommassa asemassa kuin ne, joiden ehdoilla nämä luokittelut on tehty. Tässä tapauksessa suomenruotsalainen eliitti pyrki rotubiologialla vahvistamaan omaa poliittista asemaansa.”

Näyttelykokonaisuuden kolmannen osan muodostaa eri yhteyksissä ­aiemmin esillä ollut videoteos Taikurin varjo (2010). Siinä aineistona on Maalahdesta sattumalta löytyneen ruotsalaisen taikurin, Valkoisen Sheikin, jäämistö, ja siinäkin piirretään kuvaa normaalin ja epänormaalin häilyvästä rajapinnasta.

Levlin painottaa etsivänsä tässäkin kohtaa historian kautta näkökulmaa tämän päivän suomalaisuuteen.

”Toivoisin ihmisten ymmärtävän, että erilaisuus on mahdollista nähdä enemmän resurssina kuin uhkana. Siirtolaisuuden suhteen suomenruotsalaisella Pohjanmaalla on tähän perinteitäkin, koska sieltä on aikojen saatossa aina lähdetty muualle ja usein palattu takaisinkin. Siksi maahanmuuttajien integraatio on siellä onnistunut hyvin. Tästä voisi muu Suomi ottaa esimerkkiä.”

Marjo Levlin, still kuvia viisikanavaisesta videoinstallaatiosta Dividual Individual, 2017.
Kuvalähteet: SLS arkiv, SLS 896, J.P. Mouritzen ja UUB, Rasbiologiska institutets samlingar

Marjo Levlin: Unelmia, haamuja

6.5.–3.9. Kuntsin modernin taiteen museo, Vaasa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Louserit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *