MANDARIINIT

Mandariinit, elokuvan pasifismia

KUN SOTA SIIRTYY YKSILÖTASOLLE, MUUTTUU SEN KÄYMINEN MAHDOTTOMAKSI. INHIMILLISYYS PUSKEE VÄKISIN LÄPI, VIHOLLISESTAKIN.

Mandariinit (Zaza Urushadze, Mandariinid, 2013), kertoo siitä, kun sota saapuu kotiovelle. Puuseppä Ivo (Lembit Ulfsak) ja hänen mandariineja kasvattava ystävänsä Margus (Elmo Nüganen) elävät naapureina kylässä, josta heidän perheensä ovat lähteneet takaisin Viroon sodan jaloista pois. Tahtomattaan ystävykset joutuvat sotaan osallisiksi, kun aivan heidän kotiensa vieressä aletaan ammuskella. Ivo ottaa hoidettavakseen ainoat eloonjääneet: kaksi haavoittunutta sotilasta, jotka ovat vihollisia keskenään. Vaikka siviilissä ollaankin, tulilinjalla ovat kaikki: viholliset, ystävät, ja mandariinit.

Mandariineissa sotaa käydään kahdella eri tasolla. Ympärillä riehuu Abhasian sota, joka käytiin vuosina 1992-1993 Abhasian itsenäistymisestä. Sen varjossa käydään omaa, kahden vihollisjoukkojen sotilaan välistä miniatyyrisotaa. Tämä osoittautuu ongelmalliseksi: Kun sota siirtyy yksilötasolle, eivät suuret ajatukset kansojen välisestä taistosta enää pädekään. Vaikka päähän istutettu viha kytee pitkään, on sitä mahdotonta pitää täysin yllä, kun demonisoitu vihollinen juokin teetä toisella puolen pöytää. Sodan muuttuessa inhimilliseksi se menettää merkityksensä ja muuttuu paradoksaalisuudessaan täysin mahdottomaksi, koska inhimillisyyttä ei ole. Sivulliset ovat yhtä viattomia kuin huolella ja rakkaudella kasvatetut mandariinit, jotka joutuvat nekin sodan uhreiksi. Ja kun sota tulee ihmisten keskuuteen, huomaa välttämättä sen, että jokainen on sivullinen.

Mandariinit

Mandariinit näyttää taitavasti, miten ei-kenenkään-sota vaikuttaa jokaiseen. Se tuo sodan intiimimmälle tasolle, pois tantereelta ja suoraan vanhan ukon mökkiin, jossa viholliset eivät olekaan enää tuntematonta massaa vaan yksi ihminen, kohtalontoveri käden ulottuvilla. Kun  aseistetut miehet hyökkäävät kotiin, tulee omista joukoista vihollisia ja miehestä, joka piti tappaa, omia joukkoja. Kun vihollinen on lihaa ja verta, ihminen, jolla on perhe, tulevaisuudensuunnitelmia ja oma musiikkimaku, käy tappaminen vaikeaksi ja omista sodan oikeuttavista aatteistaan on riisuuduttava.

Mandariinit pääsee lähelle sodan pahimpia kauheuksia olematta lainkaan groteski.  Se on hiljainen, keskittynyt ja rauhanomainen kuvaus maailman väkivaltaisimmasta ja epäinhimillisimmästä aiheesta. Kauniisti ja syyllistämättä se kyseenalaistaa täysin sotaan liitetyt ajatukset kunniasta ja sankaruudesta. Se onnistuu vähäeleisesti pääsemään vaikuttavuudessaan samalle tasolle kuin vaikkapa Full Metal Jacket, käyttäen yksinkertaisuutta ja ihmisläheisyyttä aseinaan väkivallan sijaan. Näin se tulee osoittaneeksi myös perimmäisen ajatuksensa väkivallattomuuden voimasta: Mandariinit välittää viestin tehokkaasti ja taidokkaasti, mutta ennen kaikkea rauhanomaisesti.

Mandariinit, Zaza Urushadze, Suomen ensi-ilta 11.12.2015

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: