Työntekijöiden oikeudet toteutuvat turhan harvoin, vaikka yritysvastuupuheessa heistä kannetaan huolta. Koska yritykset eivät itse kykene huolehtimaan työntekijöiden oikeuksista, valmistellaan EU:ssa yritysvastuulakia.
Yritykset satsaavat yhä enemmän omasta vastuullisuudestaan kertomiseen, mutta elämiseen riittävä palkka, yksi tärkeimmistä vastuista, jää usein huomiotta. Se on ihmisoikeus, mutta sadat miljoonat työtätekevät ihmiset elävät köyhyydessä. Miten tuotanto, jossa työntekijät eivät saa elämiseen riittävää palkkaa, voi olla vastuullista?
Lyhytikäisiksi suunniteltuja halpavaatteita on vaikea tuottaa niin, että työntekijöille oikeasti maksettaisiin säällistä palkkaa. H&M on pikamuotialan jättiläinen ja sen toiminta ohjaa koko alan kehityksen suuntaa.
Tekstiiliteollisuus työllistää globaalisti yli 70 miljoonaa työntekijää, joista noin 85 prosenttia on naisia. Fashion Checker -sivuston selvityksen mukaan suurin osa isoista vaatebrändeistä ei maksa vaatteet valmistaville työntekijöille elämiseen riittävää palkkaa. Sivustolta löytyy myös monen suomalaisyrityksen nimi, eikä suomalaisuus olekaan tae vastuullisesta tuotannosta. Esimerkiksi Kesko, Luhta, Marimekko, Reima, S-ryhmä, Stockmann ja Tokmanni eivät pysty todistamaan, että niiden vaatteet valmistaneet työntekijät olisivat ansainneet elämiseen riittävää palkkaa.
Elämiseen riittävä palkka tarkoittaa ansiota, jonka avulla työntekijän perhe saa kylliksi ravitsevaa ruokaa, kohtuullisen asumisen, vaatteet, terveydenhoidon ja koulutuksen sekä voi säästää hieman esimerkiksi globaalin pandemian aiheuttaman työttömyyden varalta.
Riittämättömän palkan ongelma ei rajoitu tuttuihin halpatuotantomaihin, joissa lakisääteinen minimipalkka voi olla vain kolmanneksen elämiseen riittävästä palkasta. Ongelmaa on laajasti myös Euroopassa. Muun muassa Ukrainassa, Serbiassa, Unkarissa ja Slovakiassa palkat voivat jäädä neljännekseen tai viidennekseen elämiseen riittävistä palkoista.
Vuodesta 1873 farkkuja myynyt Levi’s on luottanut rehtiin ja työtä pelkäämättömään imagoonsa. Yhtiö on jopa kehunut mainoksissaan ”We build America”. Tästä työn tekemisen ylistämisestä huolimatta Levi’s ei ole Fashion Checkerin mukaan sitoutunut elämiseen riittäviin palkkoihin eikä esitellyt toimintasuunnitelmaa ongelman korjaamiseksi.
Lisääntynyt keskustelu yritysvastuusta on tarkoittanut sitä, että yhtiöt ovat lisänneet myös vapaaehtoisia vastuullisuustoimia ja niistä viestimistä.
Pikamuodin arkkipahis H&M ilmoitti vuonna 2013, että vuoden 2018 loppuun mennessä yhtiön käyttämien strategisten alihankkijoiden 850 000 työntekijälle maksettaisiin elämiseen riittävää palkkaa. Valitettavasti vuoden 2018 lopulla kävi selväksi, että näkyvästi lanseerattua tavoitetta ei saavuteta. H&M ei käsitellyt epäonnistumista avoimesti eikä asettanut tavoitteelle uutta aikataulua. Kunnianhimoinen tavoite lakaistiin maton alle ja H&M poisti YouTube-kanavaltaan lupauksesta kertoneen videon.
Mikseivät vastuullisiksi itseään kutsuvat yritykset sitten maksa tuotannosta niin, että jokainen arvoketjussa työskentelevä ihminen saisi työstään korvauksen, joka riittää ihmisarvoiseen elämään?
Suurin osa vaatebrändeistä ei omista tehtaita, joissa niiden vaatteet tehdään. Samassa tehtaassa tehdään vaatteita usealle tilaajalle. Edellä mainitut suomalaisyritykset saattavat ostaa vain muutamia prosentteja jonkin kiinalaistehtaan tuotannosta. Näin ollen yksittäisellä yrityksellä on varsin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa tehtaan, saati kokonaisen valtion, palkkatasoon. Selitys, että yksi yhtiö ei kykene korjaamaan ongelmaa onkin suosittu, vaikka on aina yrityksen oma valinta siirtää tuotantoa maahan, jossa palkkataso on äärimmäisen matala.
Billebeino jäi Eetin selvityksessä heikoimpaan kategoriaan. Vaikka yhtiö maalailee ottavansa kärkipaikan vastuullisuustyössä, sen näytöt ovat toistaiseksi köykäisiä. Billebeino ei esimerkiksi alalla yleisen tavan mukaan julkaise listaa käyttämistään tehtaista.
Ongelmia tuottaa myös se, että vaateala on äärimmäisen kilpailtu ja jatkuvassa muutoksessa: tuotantoa siirretään edullisempien hintojen perässä halvempiin maihin. Aikaisemmin halpatuotantomaaksi mielletyssä Kiinassa kustannustaso on noussut niin, että monet yhtiöt ovat etsineen halvempia työntekijöitä esimerkiksi Bangladeshista ja Myanmarista.
Tuottajamaat houkuttelevat teollisuutta alhaisilla kustannuksilla ja yritykset laativat vastuullisuuslupauksia, mutta eivät ole valmiita maksamaan niistä.
Jotta elämiseen riittävä palkka toteutuu, yrityksen tulee olla sitoutunut siihen ja edistää asiaa aktiivisesti. Myöskään yleisesti käytetyt sertifiointi- ja yritysvastuujärjestelmät eivät anna takeita ihmisoikeuksien toteutumisesta, vaan ne ovat työkaluja oikeuksien edistämiseen. Vastuullinen yritys asettaa tavoitteita, tekee yritysvastuutyötä yhdessä ammattiliittojen ja järjestöjen kanssa, ja raportoi edistyksestään läpinäkyvästi.
Ränkkää brändi -selvityksen heikoin suoritus nähtiin Luhdalta. Yhtiön eri brändit jäivät kaikki nollille vaateyritysten vastuullisuutta selvitettäessä. Työntekijöiden ohella Luhdan koneiston hampaissa jauhautuvat yhä myös turkiseläimet.
YK:n mukaan valtioilla on velvollisuus suojella ihmisoikeuksia ja yrityksillä vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia. Kun yritys toimii valtiossa, jossa valvontaa ei ole tai viranomaiset ovat korruptoituneita, se ei voi piiloutua paikallisten lakien noudattamisen taakse.
Usein tuotannon sijoittamista Bangladeshin kaltaisiin maihin esitellään maan kehitystä tukevana asiana. Kestävän kehityksen tavoitteista jäädään kuitenkin kauas, jos kehitys käytännössä tarkoittaa työpaikkoja, joiden tarjoama toimeentulo ei mahdollista varautumista pahan päivän varalle. Suurten brändien voitotkaan eivät vaurastuta yhteiskuntaa.
Samalla, kun työntekijöiden oikeuksiin on kiinnitetty enemmän huomiota, törkeimmät ihmisoikeusrikkomukset ovat siirtyneet syvemmälle tuotantoketjuihin. Kiina tuottaa noin viidenneksen maailman puuvillasta ja suurin osa siitä tulee Xinjiangin alueelta, jonka uiguurivähemmistöllä teetetty pakkotyö on ääriesimerkki tekstiiliteollisuuteen liittyvistä ihmisoikeusrikkomuksista.
Kuluttaja voi yrittää valita vaatteita, joiden valmistuksen tietää tapahtuneen maissa, joissa palkkataso ei ole ihan surkea. Tuotantoketjun viimeisen pisteen sijaitseminen matalan riskin maassa ei kuitenkaan varmista sitä, että koko ketju olisi kunnossa. Vaikka vaate olisi ommeltu Suomessa, esimerkiksi puuvillaa ei ole välttämättä tuotettu eettisesti.
Fashion Checker -sivustolla Adidas saa täydet pisteet läpinäkyvyydestä, eli se julkaisee tehdaslistansa. Läpinäkyvyys itsessään ei vielä takaa elämiseen riittäviä palkkoja, vaikka onkin ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Toistaiseksi Adidakselta kuitenkin puuttuu sitoutuminen elämiseen riittävien palkkojen maksamiseen ja toimintasuunnitelma tämän saavuttamiseksi.
Yritysvastuulla tarkoitetaan vastuuta, jonka yritys ottaa kannettavakseen ja joka ylittää lain ja määräysten noudattamisen. Vastuun tason määrittelevät yritykset itse. Toisin kuin vapaaehtoinen yritysvastuu, sitova yritysvastuulaki velvoittaa yritykset tekemään välttämättömän minimin ihmisoikeuksien suojelemiseksi.
Kuluttajien ja markkinoiden etuna olisi se, että Euroopan unioniin saataisiin laajasti eri kokoiset yritykset ja niiden koko arvoketjut kattava yritysvastuulainsäädäntö.
Euroopan komission meneillään oleva yritysvastuulakiin liittyvä kuuleminen tarjoaa kansalaisille mahdollisuuden vaikuttaa siihen, että tulevaisuudessa fossiiliteollisuus, maatalous sekä muoti- ja elektroniikkayritykset velvoitetaan sanktioiden uhalla kunnioittamaan ihmisoikeuksia koko arvoketjuissaan.
Vaikka yritysten vapaaehtoinen vastuullisuus on aina kannatettavaa, velvoittava laki on vahvempi turva työntekijöille ja ympäristölle.
Kirjoittaja on Eettisen kaupan puolesta ry:n (Eetti) vastuullisuusasiantuntija. Puhtaat vaatteet verkostoon kuuluu Suomessa Eetin lisäksi SASK – Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus sekä ammattiliitot PAM, Teollisuusliitto ja Pro.
Vaatetusalan ympäristövaikutukset ovat massiivisia (tässä ja tässä) ja alan merkitys on suuri myös työmarkkinoilla. Kymmenet miljoonat työntekijät työskentelevät olosuhteissa ja ehdoilla, jotka eivät täytä mitään suomalaisittain kohtuullisena pidettäviä vaatimuksia.
Vaikka yksittäisen kuluttajan mahdollisuus vaikuttaa kulutuspäätöksillään on vähäinen, ei se ole merkityksetön. Kuluttajien valinnat näkyvät myynnissä alan toimijoille. Myös yksittäisen suurenkin yhtiön vaikutus alan kehitykseen on rajallinen, mutta vaikutusta yritysten valinnoillakin on. Samoin poliitikot voivat vaikuttaa siihen, millaista vastuuta yrityksiltä vaaditaan ja kansalaiset sekä kansalaisjärjestöt voivat puolestaan vaikuttaa omilla toimillaan poliitikkojen ajamiin asioihin.
Kotimaisten vaatetusalan yritysten vastuullisuus kiinnostaa monia suomalaisia. Eettisen kaupan puolesta -yhdistys (Eetti) on selvittänyt vuosina 2019 ja 2020 joidenkin suomalaisten brändien vastuullisuutta. Ränkkää brändi -selvitykset perustuvat hollantilaisen Rank a Brand -järjestön kehittämään kriteeristöön, jonka avulla arvioidaan yritysten vastuullisuutta.
Clean Clothes Campaign on maailmanlaajuinen verkosto, jonka tavoitteena on parantaa vaatetusalalla työskentelevien työolosuhteita. Clean Clothes -kampanja on toteuttanut Fashion Checker -selvityksiä, joissa listataan lukuisten kansainvälisten vaatebrändien tuotannon vastuullisuutta.
We Don’t Pay Living Wages -vastamainoksissa viitatut brändit on valittu Ränkkää Brändi ja Fashion Checker -selvityksistä. Valitut brändit eivät välttämättä ole pahimpia työntekijöiden tallaajia, mutta ne edustavat alaa ja vaikuttavat siihen, mihin suuntaan ala kehittyy.
Miten suhtautua yritysvastuupuheeseen? Yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä taloustieteilijöistä, Milton Friedman esitteli yleisölle vuonna 1970 Friedmanin doktriinin. Siinä yrityksen vastuu rajautuu vain ja ainoastaan…
Jos vastuullisuutta ei ole tarjolla, niin mitä tehdä? Kengät ovat kulutushyödykkeitä ja niitä me kaikki tarvitsemme. Kuten niin moneen muuhunkin asiaan, myös kenkien valmistamiseen liittyy ongelmia. Eettisen kaupan…
Öljy vaatteissamme Vaateteollisuus on kooltaan valtava. Valtava on myös sen hiilijalanjälki.
IKEA: Laulu kapitalismista Ikean perustaja Ingvar Kamprad näyttäytyy Svenska Teaternin musikaalissa traagisena, pakkomielteisenä ja ristiriitaisena hahmona. Ingvar! on yhtä aikaa kriittinen ja lempeä.
