Ugandassa lapset oppivat aktiivisiksi kansalaisiksi leikkipuistoja suunnittelemalla

Tekstin kirjoittaja Ruganzu Bruno Tusingwire on multimediataiteilija Ugandan Kampalasta. Hän on suorittanut taiteen ja teollisen muotoilun kandidaatin tutkinnon Kyambogon yliopistossa Kampalassa ja kasvatustieteiden maisterin tutkinnon OsloMET-yliopistosta Norjassa. Hänet tunnetaan erityisesti kierrätysmateriaaleista tehdyistä leikkikentistä, joita hän rakentaa yhdessä lasten ja paikallisyhteisöjen kanssa. Hän myös opettaa kuvanveistoa ja maalausta yliopistossa Kampalassa.

Luonto voi elää ilman ihmistä, mutta ihminen ei voi elää ilman luontoa. Siksi taistelu ilmastonmuutosta ja muita ympäristöongelmia vastaan on tärkeää. Ihmisen toiminta on tuhonnut ympäristöämme jo kauan ja tämä vaikuttaa tuleviin sukupolviin. Taistelusta on tullut entistä tärkeämpää myös siksi, että jotkut Donald Trumpin kaltaiset maailman johtajat väittävät, ettei ilmastonmuutos ole totta ja johtavat näin harhaan tuhansia ihmisiä.

“Maamme talous on tiukasti sidoksissa ilmastoon ja siksi olemme hyvin alttiita ilmastonmuutoksen haitallisille vaikutuksille.”

Kotimaassasi Ugandassa on jo nähtävillä monia ilmastonmuutoksen merkkejä. African Crop Science Journal kirjoitti, että Uganda kärsii ilmastonmuutoksen vakavista vaikutuksista erityisesti vuosina 2070-2100. Vaikka vuosi 2070 tuntuu olevan kaukana, ovat monet seurauksista näkyvissä jo nyt.

Sääilmiöt eivät enää noudata vanhoja kaavoja. Ennen Ugandan vuodenkierto muodostui sadekausista ja kuivista kausista, mutta vuodenkiertoon on nyt tullut häiriöitä. Enää ei ole selvää mikä vuodenaika on meneillään. Muutokset vuodenkierrossa vaikuttavat esimerkiksi maanviljelijöiden työhön. Aiemmin he kylvivät siemenet sadekaudella, mutta nyt aurinko saattaa alkaa porottaa täydeltä taivaalta kesken sadekauden, jolloin juuri itäneet taimet kuivuvat kuoliaaksi. Tämä johtaa huonoihin satoihin ja nälkään.

“Järjestössämme muunnamme jätteistä leikkipuistoja ja muutamme samalla ihmisten ajattelutapoja.”

Synnyin vuonna 1982 ja kasvoin maaseudulla Kabalen alueella Länsi-Ugandassa ennen kuin muutin opiskeluiden vuoksi maamme pääkaupunkiin Kampalaan. Kampalassa kohtasin kaupungin massiiviset jätevuoret, jotka lopulta inspiroivat minua myös taiteessani.  

Olen perustanut  taiteilijoiden, suunnittelijoiden ja arkkitehtien kansainvälisen kollektiivin, joka on nimeltään Ecoart Uganda. Rakennamme lasten leikkipaikkoja paikkoihin, joissa niitä ei ole. Käytämme rakennusmateriaaleina jätteitä ja samalla lisäämme ihmisten ympäristötietoisuutta.

“Haluamme muuttaa ihmisten ajatusmallin kuluttajina olemisesta tuottajina toimimiseen.”

Ajatuksemme on yksinkertainen. Lapset suunnittelevat leikkipuistot itse piirrustustyöpajoissa. Sitten kannustamme myös yhteisön aikuisia etsimään kierrätysmateriaaleja rakentamista varten ja käyttämään tietojaan, taitojaan ja osaamistaan leikkipuiston rakentamisessa.

Lapset ovat huomisen johtajia ja siksi olemme valinneet heidät pääkohderyhmäksemme. Kun annamme lapsille mahdollisuuden päättää millaisia leikkejä he haluavat leikkiä, annamme heille äänen heidän omaa eläänsä koskettavassa keskustelussa. Samalla päästämme heidät kuskin paikalle liittyen heidän omaan tulevaisuuteensa.

Luonnonvarojen kuluttamisen vähentäminen on tärkeää ilmastonmuutoksen torjumisessa. Ihmisten on vähennettävä kulutustaan huomattavastikin. Työmme avulla on edistämme ilmastotietoisuutta Ugandassa puhumalla materiaalien uudelleen käyttämisestä ja kierrätyksestä ja ennen kaikkea kuluttamisen vähentämisestä (reduce, reuse, recycle).

Ecoart Uganda rakentaa kierrätysmateriaaleista myös installaatioita ympäri maailmaa festivaaleille ja julkisiin tiloihin. Teosten avulla levitämme tietoa siitä, miten paljon jätteitä tuotamme päivittäin. Teoksemme tekevät tiedosta konkreettisempaa ja ne auttavat asian visuaalisessa hahmottamisessa. Taide on yleismaailmallinen kieli ja julkisiin paikkoihin viedyt teoksemme auttavat osaltaan kampanjoinnissa ympäristön puolesta.

“Kuten kaikissa maailman maissa, myös Ugandassa on vielä paljon tehtävää ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.”

Olen iloinen siitä, että hallituksemme allekirjoitti Pariisin ilmastosopimuksen. Uganda on lisäksi jo kiristänyt alkuperäisiä tavoitteitaan ilmastonmuutoksen hillinnässä. Ruohonjuuritason organisaatiot, kuten Ecoart Uganda eivät valitettavasti kuitenkaan saa tukea rahallista ilmastoviestien levittämiseen. Siksi työ vie aikaa, mutta emme luovuta. Meillä on vain tämä yksi planeetta ja meidän velvollisuutemme on jättää se tuleville sukupolville vähintään siinä kunnossa, kuin sen löysimme.

Ubuntu love!
– Ruganzu

[ilmastoterveisia]