Vuonna 1986 ensi-iltansa saanut Top Gun on elokuva, jonka vaikutus on kokoaan suurempi. Hävittäjälentäjien käsittämätöntä taitavuutta ja hävittäjäkoneiden teknologista erinomaisuutta ylistävä elokuva yhdisti ennennäkemättömällä tavalla Hollywoodin estetisoidun pinnan ja sotavoimien propagandan.

Ohjaaja Tony Scott esitteli yleisölle upeaa sotapornoa, yli äänen nopeutta kiitäviä falloksia ja (kenties tahattoman homoeroottisen) rantalentopallokohtauksen. Elokuvan hävittäjät olivat tekniikaltaan ylivertaisia ja hävittäjälentäjät sitä samaa sekä fyysisesti että taidoiltaan. Naisen kellistämisen ohella Tom Cruisen esittämä Maverick kellistää jopa vihollisen Mig-hävittäjän koneiden kiitäessä pilvien halki lentäjien kasvojen ollessa vastakkain.

Propagandan tehoa on tietenkin aina vaikea mitata ja numeroida, mutta ainakin Yhdysvaltain merivoimien edustajan mukaan elokuvaa seurasi selvä piikki erityisesti lentäjäksi halajavien määrässä. Rekrytointien ohella tarkoituksena on toki myös lisätä yleistä hyvää tahtoa oikeamielisenä kuvattuja sotavoimia kohtaan.

Kylmän sodan loppumetreillä Top Gun muistutti siitä, että hunajalla kuorrutettu propaganda saattaa sittenkin olla tehokkaampaa, kuin vastapuolen suosima, hieman kulmikkaampi propaganda. Sen sijaan, että viestiä pyrittäisiin runnomaan yleisön kurkusta alas, siitä tehtiin – ja tehdään yhä – niin viihdyttävää ja hienoa, että yleisö peräti maksaa altistaakseen itsensä moiselle. Itse tarinan puolesta elokuvassa ei ollut mitään erityisen yllättävää ja sitä voisi kuvailla hyvinkin perinteiseksi ”nuorukaisesta kasvaa mies” -seikkailuksi.

Jos se näyttää ankalta, ui kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka, niin Top Gun on propagandaa

Vaikka ohjaaja Scottin kyky tuottaa kaunista pintaa oli kiistatonta, ei hänkään joutunut lähtemään liikkeelle tyhjästä. Myös Top Gunissa on nähtävissä kaikuja Leni Riefenstahlin Kolmannelle valtakunnalle tuottamasta propagandasta.

Puoli vuosisataa ennen Top Gunia Riefenstahl tuotti dokumenttielokuvan Tahdon riemuvoitto Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen vuoden 1934 puoluekokouksesta. Propagandaministeri Joseph Goebbelsin ja arkkitehti Albert Speerin tuella tehty Tahdon riemuvoitto loi sitä mahtipontista estettiikkaa, jolla natsi-Saksan ylivertaisuutta juhlistettiin. Ja tämä estetiikka löysi tiensä Hollywoodiin hyvinkin pian toisen maailmansodan päätyttyä. Riefenstahlin esittelemää estetiikkaa löytyy niin Taru sormusten herrasta -trilogiasta kuin Indiana Jonesin seikkauluista ja Tähtien sodistakin.

Top Gun on myös velkaa paljosta Riefenstahlille, mutta ei se siis suinkaan ollut ensimmäinen tälle tielle lähteneistä elokuvista – mutta monin tavoin ennennäkemättömän komea ja jylhä se oli. Ja mikäli propagandan onnistumista arvioidaan sen suorien vaikutusten kautta, on Top Gun todellakin onnistunutta sellaista.

Jo kauan ennen Top Gunin tekemistä Yhdysvaltain asevoimat ovat osallistuneet sopiviksi katsottujen elokuvatuotantojen toteutukseen ja näin tehtiin myös Top Gunin kanssa. Kunhan tarina esitti Yhdysvaltojen sotavoimat sopivassa valossa, oli elokuvan tekijöillä pääsy kalustoon ja kuvauspaikoille, jollaisista muuten olisi joutunut vain unelmoida. Vaikka kyseessä on populaariviihde, on teos myös vastaansanomattomasti valtiollista militaristista propagandaa. Vuonna 1990 Tom Cruise itse totesi Playboy-lehden haastattelussa, että Top Gunin kuvaus sodasta rinnastuu lähinnä huvipuiston vuoristorataan ja että olisi ”vastuutonta” tehdä sille jatko-osia. Tämä ajatus ei kuitenkaan kantanut ihan maaliin saakka.

Dokumentaariset ja fiktiiviset kuvat sodasta.

Se, että sotaisaa propagandaa tehdään viihteellisten elokuvien avulla ei tietenkään ole yllättävää. Elo- ja valokuvan historiat ovat kietoutuneet sotakuvastoon ihan alusta alkaen. Tutkijatohtori Noora Kotilainen on perehtynyt siihen kuvastoon, jota sodista meille kansalaisille näytetään.

”’Sotaan, väkivaltaan ja köyhyyteen liittyy se, että valokuva on todiste. Se näyttää jotain sellaista, jota emme muuten näkisi. Niitä näkevät mediassa myös sellaiset ihmiset, joille tällaiset asiat ovat omassa elämässään vieraita ja kaukaisia.’

Noora Kotilainen sanoo, että kiinnostusta väkivaltaisiin kuviin on selitetty ihmisen tunnekokemuksella.
’Äärimmäinen ilmiö on yhtä aikaa kamala ja kiinnostava. Toinen merkitys on, että valokuvan katsoja on myös silminnäkijä, ja valokuvassa esiintyvät ihmiset todistavat samaa asiaa kuin kuvan katsoja. Valokuva siirtää todistusta tilanteesta eteenpäin. Esimerkiksi Butšan joukkomurhan kuvat siirtävät katsojalle todistustaakkaa tapahtuneista asioista.'”

Sodan todellisuus ja fantasia lomittuvat keskenään myös niissä videoissa, joilla uusia hävittäjiä myytiin Suomen kansalle.

Puolustusministeriö julkisti nämä hävittäjiä esittelevät mainosvideot. Normaalista viranomaisviestinnästä poiketen, pyrkimyksenä ei välttämättä ollut todenmukaisuus. Videoiden kohdeyleisöksi nimettiin ”Suomen kansa” ja ministeriön edustajien mukaan ”videoista ei voi arvioida hävittäjien sopivuutta”. ilmaan jää kysymys siitä, miksi videot sitten julkistettiin.

Jatko-osa ei mitään uutta tarjoa

Nyt, 36 vuotta myöhemmin Top Gun on saanut jatko-osan, jonka tarinaelementit ovat pitkälti samat kuin ensimmäisessä osassa. Tom Cruisen esittämä Maverick on toki ikääntynyt, mutta yhä edelleen tämä sääntöjä rikkova kapinallinen selviää jääräpäisyytensä synnyttämistä ongelmista ylivertaisen teknisen taituruutensa avulla. Oikeastaan ainoa ero elokuvien tarinoissa on se, että nuoren miehen aikuistumisen sijaan nyt tarkastellaan aikuisen miehen ikääntymistä. Kuten ensimmäisessä elokuvassa, niin myös tässä jatko-osassa erikoismies kuitenkin lopulta ylittää kaikki esteet.

Kiinnostavasti Top Gun – Maverickin keskeiseen rooliin on valikoitunut jo vanhahtava F18 Hornet -hävittäjä modernin F35-hävittäjän sijaan. Kenties huipputekninen F35 ei olisi tarjonnut niin hyvää mahdollisuutta ylistää lentäjien taitoja ja samasta syystä miehittämättömät lennäkit tuskin toimisivat Top Gunissa, koska propagandan pitää tarjota myös itsensä niin henkisesti kuin fyysisestikin ylittävä ihminen. Elokuvan tarina ikääntymisenkin pelkällä tahdonvoimalla kumoavasta miehestä sopii tietenkin Tom Cruiselle, joka on valjastanut elokuvansa kerta kerran jälkeen huikeampien stunttien toteuttamiselle. Nykyään 60-vuotias tähti on muun muassa roikkunut elokuviensa kuvauksissa maailman korkeimman pilvenpiirtäjän ja lentoon nousevan lentokoneen kyljissä. Top Gun – Maverickin kuvauksien alla Cruise järjesti niin mittavan lentoleirityksen näyttelijöille ja itselleen, että olisi kiusaus epäillä tämän leirin olevan jopa merkittävä syy sille, että koko elokuva yleensäkään on tehty – vastaavaa ei edes rahalla saisi.

Koronasulkujen takia ensi-iltaansa pitkään lykännyt Top Gun – Maverick keräsi heti avauksessa häkellyttävät lipputulot ja maagisena pidetty miljardin dollarin lipunmyynti ylittyi ripeästi (ensimmäistä kertaa Cruisen uralla). Hyvin rullaavaa ja kertakaikkisen kauniisti kuvattua elokuvaa on jopa ylistetty kaikkien aikojen parhaaksi jatko-osaksi, mutta pohjimmiltaan tarjolla on lähinnä fanien toivomat juonenkäänteet kertaava, teknisesti taitava toisinto klassikkoelokuvasta.

Samoin kuin ensimmäisen Top Gunin kohdalla, niin myös tässä jatko-osassa kuvataan näennäisesti meidän maailmaamme, mutta hävittäjätaistelut mahdollistava tarina vaatii hieman tasapainottelua: vaikka yhdysvaltalaisia koneita vastaan nousee venäläisvalmisteiset hävittäjät, ei vihollista ole nimetä suoraan. Tällä kertaa Maverickin pitää kellistää ns. viidennen sukupolven hävittäjiä, jotka on hieman verhoiltuja versioita venäläisestä Sukhoi Su-57 -häivekoneesta. Kenties asevoimien tuki edellytti vihollisen nimeämistä samaan tyyliin, kuin Suomen puolustusvoimissa on vuosia harjoiteltu taistelua ”Keltaista valtiota” vastaan.

Samoin kuin ensimmäistä Top Gun -elokuvaa, Yhdysvaltain sotavoimat tukivat runsain mitoin myös tämän jatko-osan tuotantoa. Jälleen kerran kuvausryhmä on saanut poikkeuksellisen pääsyn lentotukialukselle ja hävittäjien ohjaamoihin. Aikaisemminkin häkellyttävän kaunista kuvaa tarjoillut ohjaaja Joseph Kosinski teki tälläkin kertaa esteettisesti huikean elokuvan.

Kaikesta ylistyksestä ja menestyksestä huolimatta Top Gun – Maverick ei kuitenkaan pääse alkuperäisen Top Gunin tasolle. Siinä, missä ensimmäinen Top Gun tarjosi jotain ennennäkemätöntä ja tuotti huikeaa tulosta sotavoimien rekrytointipyrintöjen suhteen, ei jatko-osa yllätä eikä julkisuuteen ole kantautunut uutisia siitä, että hävittäjän puikkoihin kaipaavat olisivat vyöryttäneet sotavoimien rekrytointitoimistoja. Lopultakin jatko-osa ei tuo maailmaan mitään uutta, ainoastaan sen jo-nähdyn viestin hieman paremmin kuvattuna ja jouhevammaksi hiottuna.

Sotapornosta tykkäävät saavat toki fiilisteltävää ja Jennifer Connely purjehtimassa läpi myrskyävän meren epäilemättä miellyttää monia katsojia.

Tästä mallia propagandalle. Natsi-Saksa näyttää jylhältä ja Riefenstahl avaa propagandateoksensa sopivasti lentokoneella.