Suomeen 1990-luvulla hankitut amerikkalaiset Hornet-hävittäjälentokoneet lähestyvät vanhusikää. Kesällä 2015 päätettiin, että Horneteja korvaamaan hankitaan uudet monitoimihävittäjät. Niin sanottu HX-hävittäjähanke käynnistyi, ja lopullinen päätös konetyypistä tehdään 2020-luvun alussa. Jopa kymmenen miljardin euron hävittäjähankinta on Suomen historian suurin asekauppa. Aihe kiinnostaa paitsi korkean hintansa myös turvallisuuspoliittisen luonteensa vuoksi.

Viestintäetiikkaan liittyvä aihe hävittäjähankinnoista tuli viimeistään, kun puolustusministeriö julkaisi viime huhtikuussa viiden mahdollisen toimittaja-asevalmistajan mainosvideot omilla sivuillaan. Puolustusministeriön pyynnöstä brittiläinen BAE Systems, ranskalainen Dassault, ruotsalainen Saab ja yhdysvaltalaiset Boeing ja Lockheed Martin tuottivat hävittäjistään suomalaiselle yleisölle räätälöidyt, muutaman minuutin esittelyvideot.

Meno on kuin Top Gun -elokuvassa, sotapornon ja viihteellisen propagandan klassikossa, joka siivitti Yhdysvaltain hävittäjälentäjärekrytoinnit kaikkien aikojen ennätykseen ja muutti tavan, jolla Hollywoodin unelmatehdas ja sotavoimat tekevät yhteistyötä.

Tässä viiden ehdolla olevan hävittäjän mainosvideot yhdessä paketissa. Sotakoneita mainostavien videoiden viihteellisyys ei tietenkään ole yllättävää, sillä sotateollisuuden ja viihdeteollisuuden suhteet ovat yllättävän likeisiä.

Videot tarjoavat teknologiapainotteista, räiskyvää ase-­actionia, huimia kuvia sinisellä taivaalla kaartelevista high tech -tappokoneista ryyditettynä seikkailu- ja äijärokilla. Markkinointihenkiset videot otettiin osaksi puolustusministeriön ja valtion virallista viestintää, mikä herätti keskustelua.

Haastattelin puolustusministeriössä projektia luotsaavaa Lauri Purasta ja videoi­den verkkoon viemisestä vastannutta eritysasiantuntijaa Kristian Vakkuria toukokuussa. He nimesivät kohdeyleisöksi ”Suomen kansan”, asiasta kiinnostuneet ”tavalliset ihmiset” ja Purasen ilmaisua käyttäen, innokkaat ”lentopojat”.

Heidän mukaansa videoista ei voi arvioida hävittäjien sopivuutta.

Videot siis nimettiin puolustushallinnossa viihteelliseksi avaukseksi, jolla pyritään keventämään puolustushallinnon viestinnällistä taakkaa ja rakentamaan brändiä. Pohjimmiltaan niillä markkinoidaan hävittäjähanketta kansalle. Asehankintoihin ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvä, mielikuvien muokkaamistarkoituksessa valtiolta kansalaisille suunnattu viihteellinen sisältö ei ole kevyt asia. Eikä videoiden kevyeltä vaikuttava sisältö tyhjene sotapornoon tai tekniikka-fetisismiin.

Videoiden action-sisällön takaa paljastuu syvempiä tarinoita. Ne liittyvät sotilastoimijoiden mielikuvan rakentamiseen sekä laajempaan Suomen puolustusta, liittoutumista, geopolitiikkaa ja puolustuspolitiikkaa koskevaan strategiseen narratiiviin.

Silmiinpistävin seikka on kaikkiin videoihin upotettu nationalistinen, kansallisiin kliseisiin tukeutuva paatos. Lumiset maisemat, sotilaat ja panssarivaunut havumetsissä, liehuvat siniristiliput ja räiskyvät revontulet – pohjoinen sijaintimme ja luonto ovat visuaalisesti läsnä kaikissa videoissa. Saabin video alkaa rakkauden tunnustuksella kotimaalle, Dassaultin video Kalevalan säkeillä. Ilmeisimmät kansalliset symbolimme yhdistyvät huippuvarusteltuihin sotakoneisiin ja kiiltäviin metallipintoihin.

Asevalmistajat lupaavat tuotteidensa suojelevan Suomea ja vahvistavan kansakuntaamme monin eri tavoin. Suomen puolustuksellinen eetos ja myyttisen kunniakas puolustushistoria tulevat näkyviin valtaosalla videoista.

Markkinointivideoihin ujutettu nationalistinen sävy on ymmärrettävä, kun on tarkoitus myydä miljardeilla euroilla koneita ja samalla legitimoida kallista hävittäjähankintaa. Samoilla kansallistunteisiin vetoavilla ja itsenäiseen puolustukseen ankkuroituvilla tarinoilla Suomen puolustuspolitiikka ylipäätäänkin usein perustellaan: suvereeni Suomen valtio puolustaa uskottavasti rajojaan mahdolliselta vieraan vallan aggressiolta. 

Suomalaisempi kuin suomalainen? Näin sitä saattaisi äkkiseltään kuvitella, kun katsoo ruotsalaisen Gripen-hävittäjän mainosvideota. Talvisota, nevör föget!

Videoiden toinen ilmeinen sisältö on aseiden teknisten ominaisuuksien esittely. Korkeimman mahdollisen teknologian esittelyssä asefirmat ovat omimmalla maaperällään. Tätä sisältöä voisi kuvailla sotavälineviihteeksi, jopa sotapornoksi. Katsoja pääsee kokemaan, kuinka huipputeknologian tuotteet ampuvat siistejä valojuovia alla siintävään öiseen kaupunkiin. Ammukset osuvat täydellisesti kohteeseensa aavikolla, koneet nousevat ja laskevat tarkasti, mutta missään ei näy viitettäkään siitä tuhosta – inhimillisestä kärsimyksestä, verestä ja ruumiista – jota tappokoneet niittävät.

Puhtaan huipputeknologian hehkutus peittää alleen hävittäjien suorituskyvyn syvimmän tarkoituksen, hävittämisen.

Kaikissa videoissa otetaan myös esiin taloudellis-tekniset näkökulmat. Kauppojen luvataan hyödyttävän Suomea ja paikallisia yrityksiä alihankkijoina, ne kehittäisivät suomalaista teollisuutta, tarjoaisivat työpaikkoja ja hyödyttäisivät kansantaloutta. Päätöstä hävittäjäkaupoista ei tehdäkään pelkän koneiden teknisen suorituskyvyn pohjalta.

On mielenkiintoista, miten miljardiluokan hankinta maalaillaan videoissa Suomelle taloudellisesti hyödylliseksi panostukseksi. Hornet-vastakaupat 1990-luvun lopulla jäivät toteutumatta suurilta osin. Hävittäjähankintojen kuitenkin esitetään tarjoavan leikkausten keskellä painivalle maallemme myös taloudellista kilpailukykyä. Koko Suomen puolustusvoimien nykyisen sotilasmateriaalin arvon ylittävät, nykyisestä valtion vuosibudjetista noin viidesosan haukkaavat hävittäjäkaupat ovatkin järkevä taloudellinen siirto.

Usein katsoja ei tunnista itseensä kohdistettua propagandaa. Länsimaiselle katsojalle ei välttämättä ole itsestään selvää, että viihde-elokuva voi olla viihteen ohella myös mainontaa, jolla myydään poliittisia ajatuksia. Alan klassikon, Top Gun -elokuvan, kuvasto näyttäytyy propagandistisempana kun Kiinana hallinto on ottanut sen osaksi omaa viestintäänsä. Loppujen lopuksi hyvin samoista naruista meitä vedellään kansallisuudesta riippumatta – samasta puusta veistettyjä ne suomalaisillekin suunnatut videot ovat.

Suomelle räätälöidyissä videoissa taistelukoneet lentelevät talvisten tunturimaisemien lisäksi myös hiekkaisten aavikkomaisemien ja kaupunkien päällä. Nämä sotakoneiden tositoimia esittelevät kuvat paljastavat sen, että omien rajojen puolustuksen lisäksi koneita markkinoidaan myös kansainvälisiin sotaoperaa­tioihin sopivina aseina.

Videoissa mainitaan toistuvasti avainsanat combat proven, taistelussa testattu. Videoilla myös luetellaan ­konflikti- ja sota-alueita, joilla koneet ovat toimineet: Afganistan, Libya, Irak, Mali ja Syyria. Eettisestä näkökulmasta taistelukuvat, taistelussa testattu -teesi ja hävittäjäkoneiden mainostaminen taistelukokemuksella näyttäytyvät jopa makaaberina. Miltä näyttäsi suomalaisen katsojan silmiin venäläisten Suhoi-hävittäjän markkinointi sillä, että sitä on onnistuneesti käytetty Aleppon pommituksissa? 

Eivät länsivalmisteiset huippuhävittäjätkään aina onnistu tuhoamaan vain sotilaskohteita tai ”vihollisia”. Myös länsiliittouman ilmaiskut – eli puolustusministeriönkin sivuilla esittäytyvien asefirmojen tuotteet – ovat vaatineet siviilihenkiä. Esimerkiksi heinäkuussa 2016 Yhdysvaltain johtaman liittouman ilma­iskut aiheuttivat ainakin yli 70 siviilin kuoleman Syyriassa, al-Tukharin kylässä.

Kun Lauri Purasen johtama esiselvitystyöryhmä kesällä 2015 esitti, että Hornetit korvataan juuri monitoimihävittäjillä, keskeinen perustelu oli koneiden rooli ennaltaehkäisevänä pelotteena ja kansallisen ilmapuolustuksen osana. Monitoimihävittäjien mahdollistamaa osallistumista kansainvälisiin sotaoperaatioihin ei perusteluissa mainittu, eikä osallistuminen ole hävittäjähankintoja puoltavissa puheenvuoroissakaan ollut keskeinen aihe. Koneiden markkinoiminen kansainvälisiin operaatioihin keskittyvinä ja hyökkäyksellisinä aseina luo ristiriidan perinteisen suomalaisen puolustuksellisen politiikan kanssa.

Koneiden markkinointi niiden kunniakkaalla osallistumisella lännen globaaleihin sotilasoperaatioihin onkin varsin mielenkiintoista suomalaisen yleisön puhuttelua. Se korostaa hankinnan taustalla vahvasti vaikuttavaa liittoutumisen ja leirin valinnan ulottuvuutta.

https://www.youtube.com/watch?v=GHs2coAzLJ8

Mikäli kansallismielisyydellä ratsastava propaganda kiinnostaa, niin Leni Riefenstahlin Tahdon riemuvoitto -elokuva/dokumentti kuuluu ehdottomasti katsottavien listalle. Riefenstahlin natsi-Saksalle tekemät propagandaelokuvat/-dokumentit olivat uraa uurtavia ja niistä on nostettu temppu jos toinenkin nykyisiin elokuviin. Hollywoodissa tuotetut elokuvat toistavat jatkuvasti Riefenstalhin esittelemiä tehokeinoja.

Se, kenen aseita ostetaan, ei suinkaan ole poliittisesti neutraalia vaan kertoo kansainvälisistä liittolaissuhteista ja sitoo ostaja- ja myyjätahot pitkään yhteistyöhön. Suomen uudeksi hävittäjämalliksi on veikattu yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin F-35-hävittäjää. Tämä on ehdokkaista kallein ja vähiten testattu kone.

Asevalmistajan valinnassa ei olekaan kyse vain nationalistisista tunteista, maanpuolustusmyyttien hyväksikäytöstä tai edes hävittäjien teknisestä suorituskyvystä, hinnasta tai positiivisista talousvaikutuksista. Kylmän sodan päättymisen jälkimainingeissa vuonna 1995 Yhdysvaltojen kanssa tehdyt Hornet-kaupat näyttivät tietä maamme uudelle ulkopoliittiselle suuntautumiselle. Myös tulevassa kaupassa on mitä suuremmissa määrin kyse Suomen kansainvälispoliittisesta ja puolustuspolitiikan tulevaisuuden suunnasta. Tämä tulee voimakkaasti esiin myös asefirmojen videoista.

Suomen ollessa kyseessä liittoutumis- ja suvereniteettipuhe liittyykin itse asiassa voimakkaasti uhan ilmapiiriin. Samalla kun liitytään teknologisesti vahvaan ja aseellisesti ylivertaiseen länteen, tehdään eroa siihen toiseen leiriin. Samalla kun kerrotaan, että aseet kykenevät suojaamaan riippumattomuuttanne ja itsenäisyyttänne, tullaan kertoneeksi, että niitä ollaan asein uhkaamassa.

Viime vuosina, varsinkin Ukrainan sodan, Krimin sekä Itä-Ukrainan laittoman miehityksen jälkeen Suomen turvallisuuspoliittinen ympäristö on muuttunut. Venäjän uhka ja yksinjäämisen pelko, syvälle suomalaiseen ulkopoliittiseen itseymmärrykseen piirtyneet kansalliset traumat ovat myös turvallisuuskeskustelun käyttövoimaa.

Markkinointivideoiden julkaiseminen osana HX-hankkeen viestintää oli puolustushallinnolta mielenkiintoinen ratkaisu. Pääasiassa videot myötäilevät virallisia perusteluja, mutta ne paljastavat myös hävittäjähankkeen taakse kätkeytyvää, usein virallisissa yhteyksissä mainitsematta jäävää sisältöä. Lopulta asekaupoissa onkin kyse jostain aivan muusta kuin viihteellisistä räjähdyksistä ja kevyestä viestinnästä.

Noora Kotilainen on poliittisen historian ja visuaalisen kulttuurin tutkija, joka on väitellyt Helsingin yliopistolla sodan ja kärsimyksen kuvien käytöstä kansainvälisessä politiikassa. Hän kirjoittaa hävittäjämainosvideoiden suhteesta suomalaiseen puolustusnarratiiviin parhaillaan tieteellistä artikkelia, joka julkaistaan ensi vuonna Nuoriso-tutkimusverkoston maanpuolustusta käsittelevässä kirjassa. Kotilaisen väitöstutkimus Visual Theaters of Suffering: Constituting the Western Spectator in the Age of the Humanitarian World Politics on luettavissa täällä: helda.helsinki.fi/handle/10138/168923