Häpäisivätkö taiteilija-aktivistit Mannerheimin vai huusivatko he Marskia apuun?

Saamelaisten kulttuurin ja oikeuksien puolesta taisteleva taiteilija-aktivistiryhmä Suohpanterror on saanut parissa vuodessa paljon aikaiseksi. Vuonna 2012 sosiaalisen median virtaan ilmestyneet muutamat popkulttuuri- ja propagandakuvastoilla leikittelevät kuvat levisivät interwebissä vauhdilla. Pian ne levisivät vieläkin laajemmalle ja nyt ryhmän propagandakuvasto roikkuu Suomen nykytaiteen lippulaivan, Kiasman, seinällä. 

Suohpanterroristit puolestaan roikkuivat Mannerheimin ratsastajapatsaassa.

Epäilemättä kaikki eivät arvosta tätä ratsastajapatsaalla ratsastamista, mutta kun hätä on kova, lakia ei lueta. Jää katsojan arvioitavaksi, mikä on taiteilijoiden itsensä suhde Mannerheimiin ja että ratsastettiinko tässä törkeästi Marskin huomioarvolla vai oliko kyse avunpyynnöstä kansakuntamme korkeimman moraalisen majakan jalkojen juuressa. Tämäkin performanssi on monitulkintainen, kuten taide tuppaa usein olemaan.

Saamelaisten asema Suomessa on monellakin tavalla ongelmallinen, mutta yksi erityisen ajankohtainen epäkohta liittyy parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevaan metsähallituslain uudistukseen.

Kuin kohtalon johdatuksesta tuota lakiuudistusta pohdittiin joukolla eduskunnan Pikkuparlamentti-lisärakennuksessa samalla kun me median edustajat olimme Kiasmassa tutustumassa Suohpanterrorin teoksia sisältävään Eri mieltä -ryhmänäyttelyyn. Metsähallituslain uudistuksessa ei saamelaisia liiemmin ole kuunneltu, eikä torstain tilaisuus poikennut totutusta: paikalla oli useiden puolueiden ja metsäteollisuuden edustajia, mutta saamelaisia ei edustanut kukaan.

Toisinaan tilanne kuitenkin on sellainen, että se puheenvuoro on otettava omatoimisesti, mikäli sitä ei muuten suoda. Muutama Suohpanterrorin edustaja livahti Kiasmasta kesken pressitilaisuuden Pikkuparlamenttiin. Gáktiin, eli saamenpukuun, verhoutunut taiteilija Niilas Holmberg meni seisomaan seminaariedustajien eteen suu kiinni teipattuna. Teko huusi saamelaisten äänettömyyttä yhteiskunnassamme – äänettömyyttä jopa tilaisuuksissa joissa käsitellään suoraan heidän elämänsä edellytyksiin liittyviä asioita.

”Juha Sipilän hallituksen metsähallituslakia käsittelevästä lakiesityksestä on poistettu saamelaisten kotiseutualueita koskevat erityissäännökset. Kaikki Jyrki Kataisen hallituksen suunnittelemat lakisääteiset parannukset on pyyhitty yli julkisuuteen vuotaneesta lakiluonnoksesta”, ryhmä kertoi tiedotteessaan.

Jos oli ryhmällä sanottavaa eduskunnassa, niin sitä riitti myöskin Mannerheimintien varrella. Ja Mannerheimin patsaalla. Samainen Niilas Holmberg kiipesi muutamaa tuntia myöhemmin Marskin ratsastajapatsaan jalustalle Greenpeacen aktivistien kanssa. Kaikki kiipeilijät jakoivat huolen pohjoisen herkän luonnon sekä alkuperäiskansa selviytymismahdollisuuksista.

Pian aktivistien kavuttua patsaaseen roikkumaan paikalle kurvasi odotetusti poliisipartio. Ensimmäinen sheriffi käveli rauhallisesti yleisön editse patsaan juurelle ja tiedusteli ylhäällä olijoilta mielenilmaisun oletetusta kestosta. Sen luvattiin kestävän. Harmistunut poliisimies saapasteli takaisin tyhjäkäynnillä hyrisevälle maijalle ja totesi matkalla vapaasti lainaten että: ”Vittu kun vituttaa tämmönen. Vittu.”

Kaikilla muilla paikalla olleilla näytti silmämääräisesti arvioiden olevan oikein hauskaa. Myös presidentti Halonen kävi kyselemässä kiipeilijöiden kuulumisia ja tarjosi samalla villasukkia viluisille. Onneksi kokeneet aktivistit olivat varautuneet riittävän lämpimillä vaatteilla napakkaan syyssäähän.

Sanattomaksi ei tempaukseen osallistunut Greenpeacekaan jäänyt. Myös sen edustajat kommentoivat eduskunnan käsiteltävänä olevaa metsähallituslakia, eivätkä kommentit ole pelkästään ylistäviä.

”Esimerkiksi velvoite selvittää valtion maiden käytön vaikutukset perinteisiin saamelaiselinkeinoihin on poistettu lakiesityksestä. Myös saamelaiselinkeinojen haittaamiskielto valtion hankkeilla on pyyhitty yli. Samalla metsähallituksen tuottotavoitteita ollaan nostamassa, mikä tarkoittaa lisää metsänhakkuita ja maan myyntiä. Sipilän hallituksen tavoite näyttää olevan, että yhteisen kansallisomaisuuden tehokäyttöä kovennetaan entisestään”, totesi Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen jo edellä viitatussa tiedotteessa.

Mutta entä se näyttely? Suohpanterrorin propagandajulisteet istuivat mainiosti monikansallisen protestitaiteen keskelle ja toi oman lisänsä erinomaisen kiinnostavaan näyttelyyn. Erityisen kiinnostavaksi Suohpanin taiteen tekee sen puhuttelevuus niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin katsonnassa.

Kansainvälisesti se putoaa laajempaan alkuperäiskansojen oikeuksista ja asemasta käytävään keskusteluun. Tästä kansainvälisestä relevanssista kertoo jotain myös se, että Suohpanterrorin teokset ja itse ryhmä on otettu kiinnostuksella vastaan kansainvälisissä piireissä: jalansijaa on saavutettu Pohjoismaissa ja seuraavaksi näyttelykalenterissa on vierailu Pariisiin.

Suomen päässä Suohpanin taide ja propaganda puolestaan pakottaa kaikkien tunnistaman alkuperäiskansa keskustelun kotimaiseen kehykseen. Siinä, missä me kaikki tiedämme alkuperäiskansojen kyykyttämisestä vaikkapa Pohjois-Amerikassa, niin monet meistä ovat sokeita kotoiselle kyykyttämiselle. Suohpanin teokset tuovat tämän kipeäksi tunnistetun aiheen kotiovelle.

Tälle kotiperäiselle keskustelulle on eittämättä tarvetta. Se näkyy esimerkiksi eduskunnan lakivalmistelusta ja myöskin satunnaisissa kohtaamisissa kadulla. Kun seurasin Marskin patsaan valtaamista, viereeni tuli seisoskelemaan keski-ikäinen, kiinnostuneen oloinen mies. Hän siinä pohti eloisasti tekijöiden taustoja ja motiiveja. Hän tiedusteli, että mikäköhän mahtaa olla lippu, jota taiteilija-aktivisti Holmberg heilutti Marskin Käthy-hevosen jalkojen juuressa.

Se lippu oli Saamen lippu. Monille vieras ilmestys, Suomessa vuonna 2015.

Eri mieltä – Nykytaiteen toisinajattelijoita. Kiasmassa 20.3.2016 saakka.