Vuonna 2016 lihatalo Atria avasi Nurmossa niin sanotun Sikala Showroomin. Atria Sika -ketjuun kuuluvalle tilalle rakennettiin huone, jossa kävijät pääsivät katsomaan lasin läpi possuja, ihastelemaan heidän söpöyttään ja kenties samalla syömään heidän palasiaan. Atrian Sikala Showroomin kerrottiin edustavan sitä, mitä sikala on tänä päivänä.

Joulukuussa 2022 yleisö sai nähdäkseen toisenlaisen kuvan sikalan elämästä. Oikeutta eläimille -yhdistyksen Sikala Showroon -näyttelyn yhteydessä julkaistiin uusia kuvia suomalaisilta sikatiloilta. Mukana näyttelyssä on myös Häiriköt-päämajan Sinun puolestasi annettu -vastamainos, Pilvi Hyvärin tilataideteos sekä Laura Gustafssonin ja Terike Haapojan yhdessä eläinten turvakoti Saparomäessä asuvan Paavo-possun kanssa kuvaama videoteos. Dokumentaariset kuvat ja taideteokset kommentoivat samaa aihetta, mutta hyvin eri suunnista.

Näyttelyn järjestäminen joulun alla ei tietenkään ole sattumaa. Oikeutta eläimille -yhdistyksen Kristo Muurimaa toteaa, että tarkoituksena ei ole pilata joulua, mutta ”ehkä edustaa niitä, jotka viettävät joulua ruokapöydässä kuolleena”. 

Aina vaan samaa

Nyt julkaistu, syksyn aikana kotimaisilla tiloilla kuvattu materiaali osoittaa, että kuluttajien toiveet ja tuotanto eläinten olosuhteet eivät kohtaa toisiaan.

Näyttelyn avajaisten aikaan oli kulunut melko tarkalleen 15 vuotta siitä, kun vuonna 2007 joulun alla Ylen A-Studiossa julkaistiin ensimmäistä kertaa suomalaisilla tiloilla salaa kuvattua materiaalia. Tuolloin niin kuvat nähneet katsojat kuin toimittajatkin toistelivat järkytystään ja vaativat oikeutta eläimille. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila esitti ohjelmassa epäilyksen, että kuva-aineisto olisi ulkomailta. Seuraavana päivänä kävi ilmi, että osa aineistosta oli kuvattu Anttilan suvun omalta tilalta. Lopulta viranomaiset totesivat, että juuri mikään järkyttävissä kuvissa nähdystä ei ollut lainvastaista. Kertoo paljon tilanteesta, että kansakunta järkyttyy nähtyään tuotantoeläimiä olosuhteissa, jotka täyttävät lain vaatimukset.

Tällä kertaa kuvia ei julkaistu ensimmäisenä mediassa vaan näyttelyssä.

”Halusimme uuden tavan julkaista meidän kuvia. Kuvien asettaminen näyttelyyn tekee oikeutta sille, kuinka järkyttäviä ne ovat. Näyttely antaa kuville toisenlaisen esilläolon, mutta toki ne kuvat ovat lähteneet myös liitetiedostoina medialla”, Muurimaa kommentoi.

Kuvat osoittavat, että 15 vuodessa ongelmiin ei ole puututtu. Kuvissa paskan peittämät porsaat katsovat kameran läpi yleisöä silmiin – paitsi tietenkään ne siat, jotka viruvat kuolleina sisarustensa keskellä tai käytävällä eivät katso ketään. Erityisen räikeäksi ristiriidan silotellun mainos-showroomin ja dokumentaaristen kuvien välillä tekee se, ettei dokumentoituja tiloja ole valikoitu mitenkään erityisesti sen mukaan, että ne tiedettäisiin pahamaineisiksi. Päinvastoin, 12 kuvatusta sikalasta kymmenen on saanut viime vuonna yhteensä yli 500 000 euroa eläinten hyvinvointikorvausta. Kuvat edustavat oikeasti normia, mutta Oikeutta eläimille -yhdistys on myös tehnyt rikosilmoituksen sikaloiden oloista.

Onko syytä toivoon vai epätoivoon?

Uusia kuvia katsoessa tuntuu helposti siltä, että mikään ei ole muuttunut. Yhteiskunta ei kuitenkaan ole aivan niin muuttumaton monoliitti, kuin mitä kuvien perusteella saattaisi kuvitella. Samalla, kun eläinten olojen parantamista vaativaa lainsäädäntöä on jarrutettu ja vesitetty vuosien ajan, ovat kuluttajat heränneet vaatimaan parempaa.

”Eläinsuojelu on noussut keskusteluun ihan uudella tavalla. Todella moni yritys on myös tehnyt päätöksiä muuttuneen tilanteen mukaan, mutta lainsäädäntö ei ole muuttunut, koska se on keskustapuolueen ja MTK:n käsissä. Kansalaisyhteiskunnan ja yritysten ajama muutos on ajanut ohi eläinsuojelulain”, Muurimaa toteaa.

Muuttunut keskustelu näkyy markkinoilla niin, että kasvispohjaisten elintarvikkeiden tarjonta on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Vaatimukset tuotantoeläinten olojen parantamisesta on kuultu myös eläinteollisuuden suunnalla, mutta toimet ovat kuitenkin toistaiseksi jättäneet toivomisen varaa. Siantuotannossa ollaan muun muassa siirtymässä niin sanottuun vapaaporsitukseen. Nyt kuvatuista 12 tilasta yksi on siirtynyt siihen, eivätkä kuvat esitä mitenkään ongelmatonta tilannetta.

”Vapaaporsitus on kyllä sinänsä harhaanjohtava termi. Ei emakko oikeasti ole mitenkään vapaa ja kuvista näkee, että vapaaporsituskarsinassa tila on pieni ja usein likainen, siinä ei ole välttämättömiä materiaaleja rakentaa pesää porsaille, mikä on emakolle todella tärkeä tarve. Eläinsuojelulain vastaisesti emakko ei pysty toteuttamaan luontaisia tarpeitaan myöskään vapaaporsituskarsinassa.”

Muutoksen monet työkalut

Aktivismi elää ajassa. Kuten muukin viestintään liittyvä toiminta, aktivismin kieli ja keinovalikoima muuttuvat aikojen mukana, vaikka itse ydinviesti pysyisikin samana. Se, mikä toimi yhdessä vaiheessa, ei kenties toisena aikana toimikaan. Tätä keinovalikoiman muuttumista voi havainnollistaa hyvin katsomalla, mitä eläinoikeusjärjestöjen toiminnassa on tapahtunut. Nykyaikaisen suomalaisen eläinoikeusliikkeen syntyhetkenä pidetään vuotta 1995. Tuolloin tehtiin ensimmäiset kettujen vapautukset turkistarhoilta ja Oikeutta eläimille -yhdistys perustettiin.

Suomalaisen eläinoikeusaktivismin historiasta väitöskirjan tehnyt Pia Lundbom huomautti vuonna 2017, että keskustelua eläinten oikeuksista oli käyty jo aikaisemminkin, mutta tuolloin aktivistit nostivat aiheen kärkevämmin ja näkyvämmin julkiseen keskusteluun. Keskustelu aiheesta ei kuitenkaan ollut alkuunsa kovinkaan laadukasta. Lundbom muistutti, että tuolloin aktivisteja ei juuri kuunneltu, eikä heidän motiiveja tai perusteluja oltu valmiita ymmärtämään. Voi kuitenkin perustellusti sanoa, että turkistarhoihin kohdistunut suora toiminta nosti kissan pöydälle ja sen jälkeen aihe ei ole julkisesta keskustelusta poistunut. Vähitellen aktivistien ajatukset ja perustelutkin pääsivät läpi mediassa.

”Alkuvuosien eläinten vapautukset tekivät tilaa eläinten asialle. Kuten yhteiskunnallisten liikkeiden toiminnoissa yleensäkin, eläinaktivismissakin vaikuttamistyö on edennyt vaiheittain. Iskut olivat yksi tapa herättää huomiota eläinten kohteluun. Olipa eläinten vapautuksista poliittisena vaikuttamistapana mitä mieltä tahansa, yhteiskunnallista keskustelua ne saivat aikaan”, Lundbon linjasi.

Keskustelun kehittyessä myös keinot keskustelun eteenpäin viemiseksi ovat kehittyneet. Sikala Showroom -näyttelyssä aktivistien salaa kuvaamien kuvien rinnalla nähdään myös taidetta. Taiteen keinoin on mahdollista asettaa vastakkain mielikuvat ja todellisuus, sekä tarkastella todellisuutta sellaisena, kuin mitä se voisi olla. Pilvi Hyvärin teoksessa söpö pehmoemakko porsaineen on ahdettu oikeaan emakkohäkkiin. Olemme tottuneet näkemään näitä rakastettavia pehmoeläimiä, mutta harvemmin näin todenmukaisissa olosuhteissa. Teos tuo ristiriidan ajatustemme ja todellisuuden välillä näkyviin tavalla, johon dokumentaarinen kuva ei taivu.

Häiriköt-päämajan vastamainoksen tarkoituksena puolestaan on pohtia sitä, miten kohtaisimme mainokset, mikäli niiden kuvasto poikkeaisi totutusta. Irtileikattu sydän tuntuu kuvana jotenkin karummalta kuin mainoksissa usein toistuvat kuvat lihaksista. Mutta miksi näin? Ehkä epämiellyttävä tunne liittyy siihen että emme myöskään kohtaa ruokakaupassa tuotantoeläinten silmiä. Ne ovat liian tunnistettavia ja samaistuttavia. Silmien ja katseen tavoin myös sydän on tunnistettava. Sian sydän on jopa niin samanlainen ihmisen sydämen kanssa, että aikaisemmin tänä vuonna Yhdysvalloissa ihmispotilaalle siirrettiin hieman geneettisesti muunneltu sian sydän. Tämä tunnistettavuus saattaa häiritä kuluttajia, joille eläinperäiset tuotteet markkinoidaan siivottuna elämän merkeistä.

Laura Gustafssonin ja Terike Haapojan Nimetön (Elossa) -videoteos on kuvattu eläinten turvakoti Saparomäessä. Taiteilijat kiinnittivät Paavo-possun selkään pienen videokameran ja antoivat Paavon touhuta mitä haluaa. Teos oli ensi kertaa nähtävissä syksyllä 2021 Seinäjoen Taidehallissa Siat-näyttelyssä. Tuolloin reaktiot olivat dramaattisia ja monet lähialueen koulut jopa kielsivät oppilaita vierailemasta koulussa vaikka vierailuista oli erikseen jo sovittu. Paavon kuvaaman videon vaarallisuus saattoi liittyä siihen, että se esitti sian itsellisenä toimijana, joka liikkuu ja toimii. Tämä ajatus on yhteensovittamaton niiden kuvien kanssa, jotka jälleen kerran näyttävät tuotantoeläinten aseman tiloilla. Samalla, kun Gustafsson ja Haapoja näyttivät Paavon yksilönä, muistuttivat he teoksellaan myös siitä, että meidän ihmisten suhde muiden eläinten kanssa voisi perustua myös jollekin muulle, kuin yksisuuntaiselle hyväksikäytölle.

Kristo Muurimaa on kuvannut muun muassa possuja niin tuotantotiloilla kuin turvakodeissakin. Hänen mukaansa se, missä yhteydessä näemme siat, vaikuttaa siihen, kuinka näemme heidät. Tähän yksilön näkemisen tapaan vaikuttaa ympäristö.

”Viime vuosina on käyty paljon puhetta siitä, kuinka kaupunki, arkkitehtuuri ja rakennettu ympäristö asettaa ehdot sille, kuinka voimme nähdä itsemme ja toisemme. Sikalassa tämä rakennettu ympäristö on hirvittävän voimakas vihje siitä, että ’näe tämä sika tietyllä tavalla’. Ja se tapa, jolla sika pakotetaan näkemään on, että se on osa koneistoa.”

Muurimaalla kuvaamiseen liittyvät rutiinit ovat kuitenkin helpottaneet työskentelyä paikan päällä. Tätä samaa ovat sanoneet myös monet muut vaikeissa ja traumaattisissa olosuhteissa, kuten sodassa ja nälänhädän keskellä kuvaamassa käyneet. Asia iskee tajuntaan vasta kuvaamisen jälkeen.

”Varsinainen kuvaaminen ei ole vaikea hetki. Vaikeaa on sitten katsoa niitä kuvia jälkikäteen.”

Nyt kuvaaja kutsuu myös yleisön katsomaan näitä kuvia. Kuvat voi myös mieltää yhteiskuntamme peiliksi – ne saattavat hyvinkin kertoa enemmän meistä itsestämme kuin niistä yksilöistä, jotka kuvissa näkyvät.

Sikala Showroom -näyttely 15.12. asti osoitteessa Unioninkatu 25, Helsinki. Näyttely avoinna päivittäin klo 12-18.