Kun Seinäjoen Taidehallissa valmistauduttiin syyskuun loppupuolella avaamaan Laura Gustafssonin ja Terike Haapojan Siat-näyttelyä, lehdistötilaisuuteen saapui Yle Pohjanmaan toimittaja kuvaajan kera. Ylen kutsumana paikalle saapui myös Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton, eli MTK:n Etelä-Pohjanmaan yhdistyksen puheenjohtaja. Näyttelyn teema sähköisti tilaisuutta.

Loka-marraskuun taitteessa Seinäjoen likellä sijaitsevan Kurikan kaupunginjohtaja linjasi, että kaupungin yläkoululaiset eivät saa vierailla näyttelyssä osana Taidetestajat-ohjelmaa. 

Mahdoton keskustelu?

Siat-näyttely kuvaa kaikille tuttua (ja samalla tuntematonta) tuotantoeläintä ja esittää sian ja sikojen aseman yhteiskunnassamme eri vinkkeleistä. Näyttely ei suinkaan retostele järkyttävillä kuvilla tuotantolaitoksista tai teurastamoista, vaan enemmänkin ohjaa yleisön katseen sikaan. Näyttely koostuu kahdesta videoteoksesta ja yhdestä ääni-installaatiosta. 

Videoteoksen Nimetön (Elossa) on kuvannut Elänten turvakoti Saparomäestä tuttu Paavo-possu. Hänen selkäänsä kiinnitettiin valjailla pieni videokamera ja sitten Paavo sai puuhastella mitä halusi. Reilun tunnin mittaisella, käytännössä editoimattomalla videolla Paavo muun muassa tonkii ja tutkii Saparomäen pihapiiriä, käy ottamassa päiväunet ihmisasumuksen lattialla ja seikkailee kahden hehtaarin kokoisella metsälaitumella.

Näyttelyn lehdistötilaisuudessa MTK Etelä-Pohjanmaan lihavaliokunnan puheenjohtaja Sami Yli-Rahnasto istahti katsomaan videota. Tutkimusmatkalla olevaa Paavoa katsoessaan hän totesi vieressä istuneelle Ylen toimittajalle vapaasti siteeraten, että ”meidänkin tilalla siat saavat käyskennellä”. Pian Paavo siirtyy videolla ihmisasumukseen sisälle. Toimittajan tiedusteltua, että pääsevätkö siat Yli-Rahnastonkin tilalla tupaan, oli vastaus ”Ei”. Kun Paavo kellahti videolla päiväunille tuvan lattialle, totesi Yli-Rahnasto, että ”Joo” ja siirtyi seuraavan teoksen pariin. 

Ylen haastattelussa Yli-Rahnasto totesi näyttelyn olevan osa ”suurempaa hyökkäystä” lihantuottajia kohtaan. Väite jäi kuitenkin hieman hataraksi. Hän kyllä onnistui niin Taidehallilla kuin Ylen artikkelissakin kertomaan, kuinka raskasta ja surkeaa tuottajilla on, mutta missään kohdassa Yli-Rahnasto ei osoittanut asiavirheitä taidenäyttelyn teoksissa tai niiden taustamateriaalissa. Onko esimerkiksi sian esittäminen tuntevana yksilönä ”hyökkäys”?

Lopulta Yli-Rahnaston ajatus kiteytyi perinteiseen ”Tämä on normaalia, laillista elinkeinotoimintaa” -argumenttiin, joka oikeastaan ohittaa kaiken näyttelyssä sanotun.

Vaikka MTK:n Yli-Rahnaston kommentit eivät vastanneet näyttelyn teosten sanomaan, oli niissä yksi kiinnostava ominaisuus. Yleisradio oli kutsunut Yli-Rahnaston paikalle MTK:n edustajana, mutta hän kommentoi aihetta toistuvasti tuottajan henkilökohtaisesta asemasta. Tämä on sikäli ongelmallista, että MTK on yksi merkittävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista lobbaus- ja vaikuttamisorganisaatioista Suomessa ja julkisessa keskustelussa järjestö ratsastaa asiantuntemuksen ja kokonaiskuvan hahmottamisen vaikutelmalla.

Kenties MTK:n olisi pitänyt katsoa kokonaisuutta, eikä ajaa omien jäsenten välittömiä etuja. Ottaen huomioon, kuinka MTK:n omienkin puheiden mukaan tuottajat ovat surkeassa asemassa ja alan tulevaisuudennäkymät lohduttomat, voisi todeta että MTK on ajanut jäsentensä etujen nimissä varsin väärää linjaa niin tuottajien kuin koko Suomenkin kannalta. 

Saman kritiikin voisi toki myös suunnata keskustapuolueen suuntaan, joka tuntuu mieluusti nostavan sikatilallisia maatalousministeriön johtoon.

Omaa kieltään MTK:n vaikutusvallasta puhuu myös se, että Yleisradio ei ilmeisesti kokenut mahdolliseksi käsitellä sikoihin liittyvää taidenäyttelyä Pohjanmaalla ilman, että aihe pitää kierrättää MTK:n kautta. Harva aihe moista edellyttäisi. MTK:n kommenttien perusteella jää hieman epäselväksi se, mihin perustuu järjestön maine ja asema asiantuntijaorganisaationa.

Saako mitään enää sanoa?

Seinäjoen Taidehalli on mahdollisesti paras paikka Suomessa käsitellä sikoja ja heidän elämiään Suomessa. Taidehallin rakennus on alkujaan rakennettu navetaksi ja sen ikkunasta näkyy Atrian päämaja. Atria prosessoi lähes puolet Suomessa vuosittain tapetuista reilusta miljoonasta siasta ja yksistään Seinäjoen alueella toimii parisataa sikatilaa. Seinäjoki on monella tavalla Suomen sikateollisuuden ground zero.

Eikä sikateollisuus tietenkään lopu Seinäjoen rajoihin. Esimerkiksi viereisessä Kurikan kaupungissakin sikatiloja riittää ja se näkyy myös kaupungin päättäjien reaktioissa. Kurikan 8-luokkalaisten piti vierailla näyttelyssä osana Taidetestaaja-kokonaisuutta, mutta kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusa päätti perua vierailut. 

Kaupunginjohtaja siis puuttui opetusohjelman sisältöön, mikä ei ole periaatteellisella tasolla alkuunkaan merkityksetön asia. Sen lisäksi, että opetuksen sisältöön sekaantuva kaupunginjohtaja tuntuu vieraalta – jopa pelottavalta – ajatukselta Suomessa, eivät kaupunginjohtajan perustelut päätökselle olleet sen kummempia, kuin MTK:n Yli-Rahnastonkaan.

”Me elämme tiiviisti maataloustuottajien kanssa. Meillä on 700 tuotantotilaa ja kunnioitamme sitä työtä, mitä he tekevät”, Pusa kommentoi päätöstään Ylelle. 

MTK:n tavoin Pusa kuulutti laajempaa ja ”tiedon pohjalta” käytävää keskustelua aiheesta. Harmillisesti Pusa sen enempää kuin MTK:n Yli-Rahnastokaan ei käyttänyt tarjottua tilaisuutta esittää mitään tietoon perustuvaa osana keskustelua. Ja siis tässä kohdassa tieto Kurikan tilojen määrästä ja sikatilallisten taloudellisesta kurjuudesta ei ole olennaista keskusteluun liittyvää tietoa. Kumpikaan ei viitannut millään tavoin Siat-näyttelyssä esitettyihin tietoihin tai huomioihin. 

Pusan päätös kumpusi ilmeisesti ainakin osittain vauhdikkaasta paikalliskeskustelusta sosiaalisessa mediassa ja koulun Wilma-viestipalvelussa. Eli kaupunginjohtaja ei ollut asialla yksin, vaan häntä vauhdittivat joidenkin oppilaiden vanhemmat, joista monet ovat itse sikatilallisia. 

Kaupunginjohtaja Pusan lisäksi tätä opetussuunnitelman sisältöön sekaantumista perusteli myös Kurikan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Olavi Kandolin (kesk.). Kandolin totesi Ilkka-Pohjalaiselle, että näyttely nostaa lihantuotannon esille ”asenteellisessä valossa”. Hän jatkaa edelleen, että ”Tätä en hyväksy, koska kyseessä on koulun järjestämä opintomatka”. On epäselvää, kuinka riippumattomana ja asenteista vapaana kommentoijana Kandolin näkee itsensä tai muut näyttelyn teemasta loukkaantuneen kurikkalaiset.

Ja sanotaan tämä nyt vielä mahdollisimman selkeästi: sen enempää virkavastuulla toimiva kaupunginjohtaja kuin poliittisella mandaatilla toimiva kaupungihallituksen puheenjohtajakaan ei ole asemassa, joka oikeuttaisi tämän kaltaisen opetuksen puuttumisen.

Vuorokausi kaupunginjohtaja Pusan Ylelle antamien perustelujen jälkeen, selitti Kurikan sivistystoimenjohtaja Päivi Hernesmaa tehtyä päätöstä Helsingin Sanomille. Hernesmaa kertoi, että Kurikassa on ”tapahtunut viimeisen kolmen vuoden aikana aika paljon nuorten kuolemisia”. Moisen kauhun vierittäminen edes välillisesti tapahtumiin täysin liittymättömien taiteilijoiden niskaan on vähintäänkin epäilyttävää. Ja hieman omituisesti tämä selitys annettiin julkisuuteen yli vuorokausi sen jälkeen, kun kaupunginjohtaja on tarjonnut ihan toista selitystä päätökselle.

Onko aika ajanut sikateollisuuden ohi?

Kaikkiruokaisena tyyppinä sika oli pitkään ollut verrattoman järkevä lisä ruuantuotantoon. Suhteellisen vähäistä ylöspitoa vaativat ja omatoimiset siat ovat syöneet tähteitä ja tonkineet metsässä menemään. Suomalaisessa maalaisromanttisessa kuvastossa sioilla on oma paikkansa ja esimerkiksi New Yorkissa siat huolehtivat käytännössä kaupungin jätehuollosta vielä 1800-luvun loppupuoliskolla. Sikojen poistuttua Nykin katukuvasta piti kaupungin ensikertaa ratkoa jätteidenhuolto.

Vaikka siat muuttavat syömänsä lihaksi melko huonolla hyötysuhteella on prosessi kannattanut, koska siat ovat muuttaneet ihmisille kelpaamatonta ihmisille kelpaavaksi. Hommasta kuitenkin meni ekonomisesti katsottuna järki siinä vaiheessa, kun sioille alettiin syöttämään ruokaa, joka kelpaisi ihmisillekin vallan mainiosti. Nykyään sikojen ruumiiden avulla muutetaan iso määrä ruokaa pieneksi määräksi ruokaa, ja tuottajat harmittelevat toiminnan kannattamattomuutta. 

Ekonomisen ja ekologisen järjettömyyden ohella sikateollisuuteen liittyy luonnollisesti myös kysymykset eläinten oikeuksista. Kenties Siat-näyttely onkin koettu vaaralliseksi juuri siksi, että se esittää sian yksilönä, jolla on omat halut ja toiveet. Nuo halut ja toiveet eivät suinkaan käy yksiin tuottajien vaihtokauppana kuolemasta lupaamien lämmön ja ruuan kanssa, ja tässä sijaitsee kohtaamaton ristiriita sian ja tuottajan välillä.

Kuka kärsii eniten?

MTK:n Yli-Rahnasto ja Kurikan Pusa sekä Kandolin nostivat kritiikissään esiin huolen tuottajien asemasta. On huomionarvoista, että myös Gustafsson ja Haapoja kiinnittivät huomiota samaan asiaan. 

Siat-näyttelyn avajaisissa puhunut Laura Gustafsson totesi, että sikateollisuuden ongelmiin kuuluvat myös tuottajien ongelmat. Myös näyttelyssä videoteos Ei tietoja pyrkii dokumentaariseen aineistoon tukeutuen hahmottamaan sen, millaista maailmaa sikateollisuus tuottaa. Eläinten kärsimyksen ja ympäristötuhon ohella teoksessa kiinnitetään huomiota myös tuottajien hätään.

Laajemmin näyttelyyn liittyen Gustafsson totesi, että hän ja Haapoja tutkivat näyttelyssä sian politiikkaa ja poetiikkaa. He käyvät vakavaa ja tosiasioihin perustuvaa keskustelua taiteen keinoin. Harmillisesti näyttelyä vastaan hyökänneet ja sitä kritisoineet tahot eivät ole tarjonneet vastauksia esitettyihin huomioihin. Keskustelua sivusta seuraavalle piirtyy helposti kuva, että niitä vastauksia ei kriitikoilta löydy. 

Gustafsson&Haapoja: Siat Seinäjoen Taidehallissa 8.1.2022 asti
Kirjoittaja on Laura Gustafssonin puoliso.

EDIT: Lisätty tieto Kurikan sivistystoimenjohtaja Päivi Hernesmaan kommenteista.