Brooklyniläinen taiteilija kyllästyi kotinsa edustalla möllöttäneeseen mainokseen ja päätti tuoda mainostauluihin taidetta. Hän ei ollut yksi tunteidensa kanssa.

Keväällä 2016 Caroline Caldwell katseli Brooklynin Greenpointissa päivittäin ”brasilialaisia pyllynkohotuksia” tyrkyttänyttä mainosta. Hän ei pitänyt mainoksesta.

”Aluksi vain nauroin sille, mutta sen mainoksen tavoitteena oli huojuttaa itsetuntoani ja lopulta väsyin siihen. Päätin täyttää elämäni taiteella, joka saisi ihmiset tuntemaan toisin”, Caldwell kertoi Hyperallergicin haastattelussa.

Mietittyään asiaa tovin, Caldwell käynnisti Art in Ad Places -hankkeen. Tositoimet alkoivat tammikuusta 2017 ja tarkoituksena on vaihtaa viikoittain uusi juliste mainostauluun jossain päin New Yorkia.

”Minua kiinnostaa ajatus siitä, että joku näkee teokseni ja ihmettelee, että mitäköhän hänen olisi tarkoitus ostaa ja missä puuttuva myyntilause on”, kampanjan ensimmäinen taiteilija Adam Wallacavage totesi.

Monien vastaavien hankkeiden tavoin, myöskään AiAP-porukka ei kysele lupia eikä maksa vuokraa mainostaulusta. Hankkeen sivuilla myös jaetaan ohjeita siitä, kuinka kuka tahansa voi avata mainostelineen ja vaihtaa mainoksen tilalle taideteoksen.

Työryhmä perustelee valittua taktiikkaa sillä, että heitä häiritsee se, kuinka mainonnan avulla ihmiset saadaan tuntemaan itsensä riittämättömiksi. He myös määrittelevät mainosten nauttimisen epäterveelliseksi ja muistuttavat, että ulkomainintaa ei voi halutessaan välttää.  Ajatusten peruslinjat mukailevat melko hyvin Global Ad Hack Manifestoa:

– Outdoor advertising is visual pollution.
– Outdoor advertising can be psychologically damaging.
– Outdoor advertising is pushed on viewers without their consent.
– Outdoor advertising marks underutilized venues for other messages.

Aikaisemmin vastaavia luvattomia tempauksia on toteutettu sekä uudella ja vanhalla mantereella ja olen haastatellut useampaakin moisen hankkeen vetäjää. Public Ad Campaignin perustaja newyorkilainen Jordan Seiler kertoi tavoitteekseen muuttaa kadut mainoksista vapaaksi vyöhykkeeksi. Hän myös myönsi, että ”Tavoitteemme on täysin epärealistinen”. Seiler järjesti porukkansa kanssa muun muassa New York Street Advertising Take Over (NYSAT) sekä Madrid Street Advertising Take Over (MASAT) -tempaukset ja on osallistunut monin tavoin useisiin vastaaviin tempauksiin.

Brittiläinen Brandalism-porukka puolestaan valtasi vuonna 2014 kahden päivän aikana kymmenessä kaupungissa yhteensä 365 mainostaulua. Porukan tirehtööri, ”Bill Posters”, oli myös halukas perustelemaan tekonsa: ”Miksi liike-maailma kuvittelee, että sillä on oikeus tuputtaa kuvastoaan ja arvojaan meille pyytämättä meiltä lupaa? Kenen julkinen tila on ja kenelle kaupunki kuuluu? Koemme, että kaupunki olemme me.”

Tässä vähän Jordan Seileri tuoreita tekemisiä ja ajatuksia.

Art in Ad Spaces -hankkeen viimeisin taiteilija on Shepard Fairey. Mielipiteitä jakava taiteilija muistetaan ikonisesta HOPE-julisteesta, suurta julkisuutta saaneista tekijänoikeuksiin sekä vandalismiin liittyvistä oikeudenkäynnistä. Faireyn teos No Future löysi paikkansa puhelinkiskan kyljestä.

Teoksessa näkyvä teksti ”Manifest density” on sanaleikki. Manifest Destiny (Kutsumuskohtalo) on käsite, jolla viitataan ajatukseen siitä että oli Yhdysvaltojen kohtalo laajeta Pohjois-Amerikan halki. Vaikka sanojen tasolla oli kyse siitä, että Yhdysvallat tuovat Jumalan ja valon alemmille olennoille, niin esimerkiksi Helsingin yliopiston yhdysvaltain tutkimuksen professori Markku Henrikson pitää kutsumuskohtaloa enemmänkin keksittynä oikeutuksena valloittamiselle ja mammonan rohmuamiselle heikommilta.

Ja kun länsi oli valloitettu, ei rohmuaminen siihen loppunut. Presidentti Lyndon B. Johnson perusteli Vietnamin sotaan lähtöä näin: ”Me taistelemme, koska meidän on taisteltava, jos tahdomme elää maailmassa, jossa jokainen maa saa luoda oman kohtalonsa. Ja vain sellaisessa maailmassa oma vapautemme on lopulta turvattu.”

Shepard Fairey viittasi tähän kaksinaismoralismiin esitellessään ensimmäisen version No Future -teoksesta:

”Taiteeni on usein yhteiskunnallista ja poliittista riippumatta siitä, kuka istuu Valkoisessa talossa. Siltikin huoleni ja turhautumiseni moninkertaistuivat Donald Trumpin noustua presidentiksi. Trumpin vielä kampanjoidessa vitsailin, että hänen vaalisloganinsa voisi olla ”Manifest Density” (kohtalontiiviys/-sakeus), parodia ”Manifest Destinystä”, joka on itsessään egosentrinen valkoisten miesten keksimä ajatus siitä, että on Jumalan tahto että he valloittavat Pohjois-Amerikan.”