Teksti Häirikkö

Kansalaisten version Olen suomalaisesta rikkoo stereotypioita, sotkee ja häiriköi.

Viime päivät internet on ollut täynnä Kansalaiset feat. Medborgaren Olen suomalainen -videota. Se on tosi hyvä ja ottaa tilanteen haltuun aika suvereenisti. Biisin esittää ”kaksitoista ihmistä, joilla on Suomen kansalaisuus, mutta joiden juuret ovat joka puolella maailmaa”.

Ihan sattumalta Olen suomalainen -kappale pyöri meidän toimistolla tiuhaan myös olympialaisten aikaan. Aina kun kollegat mölysivät lätkän tahtiin, minä soitin Leijonat 2012 -kokoelmalevyä, joka on aika hirveä.

Sillä levyllä on toinen toistaan kiusallisempia kappaleita, jotka ovat kansallispaatosta pursuavia ja toiseuden poissulkevia. Yksi joukon hurjimmista on Klamydian Vesku Jokisen tulkinta Olen suomalaisesta. Siinä, missä edellä mainittu uusi versio kappaleesta on positiivinen ja kaikki mukaan kutsuva, koen Jokisen tulkinnan aggressiivisen sulkeutuneeksi. Ei se puhuttele minua suomalaisena tai muutenkaan.

Tämä poissulkeva kansallismielisyys on tietysti sinänsä hassua, koska kyseinen biisi on käännösversio italialaisesta iskelmästä. Muutenkin tuolla lätkäkokoelmalla toistuva kansallispaatos on höpsöä, kuten levyn Voimaan arvostellessanikin totesin: ”jotenkin lämmittää ajatus monikansallisen panimojätin kaljaa ryystävästä miehestä, joka on pukeutunut intialaisesta puuvillasta Malesiassa ommeltuihin vaatteisiin ja jonka kaulassa roikkuu perulaisesta kullasta valmistettu, Ruotsin hovilta lainattu vaakunaeläin – leijona – ja joka yhdysvaltalaisia apinoiden pitää lapasta sydämellään kuunnellessaan suomenruotsalaisen sanoittamaa, saksalaisen säveltämää Maamme-laulua ja joka matsin päätyttyä hoilaa japanilaisen karaoke-perinteen riivaamana italialaista käännössävelmää Olen suomalainen.”

Itse olen parhaan tietoni mukaan totaalisen härmäläinen, jossain Suomineidon korpien syvyyksissä torpan nurkissa kärvistelleiden esivanhempien vaaleatukkainen vesa. Umpisuomalainen siis. Mutta mitä ihmettä suomalaisuus tai kansallisvaltio ovat ja miten ne ovat syntyneet?

Mielikuvamarkkinointia ja brändin rakentamistahan se kaikki oli ja on edelleenkin. Suomalaisuus on oikeastaan ruotsinkielisen akateemisen älymystön 1800-luvulla kunnolla käyntiin polkaisema umpipoliittinen projekti, fennomaniana tunnettu. Ja fennomaanien tavoitteena oli luoda itsenäinen kansakunta kielipolitiikan avustamana. Tähän tarkoitukseen valjastettiin myös taide ja kulttuuri – ulkomaanvahvistuksia unohtamatta – ja niitä hyödynnettiin häpeilemättä. Eiväthän kaikki asianomaiset edes suomea kunnolla osanneet, mutta silti he Suomea määrittelivät ihan perustellusti. Projekti kantoi hedelmää ja Suomi nousi kansakunnaksi muiden kansakuntien joukkoon.

Noin ajatuksena ”suomalaisuuden” juuret ovat melko etäällä Jokisen videolla esiintyvistä kliseistä, joissa jotkut nahkatukat juovat kaljaa löylykiuluista (tietenkin) ja yksi hakkaa tietään läpi harmaan kallionlohkareen (mitäpä sitä muutakaan tekisi vapaa-ajallaan).

Tämä Kansalaisten version Olen suomalaisesta rikkoo stereotypioita, sotkee ja häiriköi. Samalla se on loputtomasti enemmän itseäni lähellä. Ei kaikkia mainoksia tarvitse uskoa ja aina ne kannattaa haastaa. Minun puolestani kuka tahansa, joka kokee olonsa suomalaiseksi saa suomalaiseksi myös julistautua.

Ollaan kaikki suomalaisia, mitä ikinä se onkaan.