Samoihin aikoihin 1800-luvun loppupuoliskolla, kun ihmiset opettelivat pumppaamaan ja polttamaan öljyä teollisessa mittakaavassa, esitti filosofi Friedrich Nietzsche Jumalan kuolleen. Hän ei tarkoittanut sitä kirjaimelliseksi kuvaukseksi tapahtuneesta, vaan esitti vanhan maailman kuolleen ja uuden syntyneen. Nietzsche osui oikeaan ainakin siten, että hänen ajoista lähtien olemme eläneet fossilikapitalismin aikaa. Fossiilikapitalismissa öljy pyörittää kaikkea ja kaiken perustana on fantasia ikuisesta, rajattomasta kasvusta.
”Se kuollut ei oo, mi voi iäti maata, aikojen myötä voi kuolokin laata.” H.P. Lovecraftin kuvaus läpi iäisyyksien uinuvasta Cthulhu-jumalasta, joka herätessään ajaa kaikki hulluuteen ja tuhoaa maailman siihen päälle sopii yllättävän hyvin kuvaamaan myös öljyä.
Tyhjällä on tunnetusti taipumus täyttyä, ja Jumalan kuolemaa voi seurata se, että uusi nousee tilalle. Nykyihmisen suhde öljyyn muistuttaakin monin tavoin jumalan palvomista. Öljyä voi kuvailla jumalaksi, joka on ottanut haltuun planeettamme.
Naftologiasta
Filosofit Tere Vadén ja Antti Salminen ovat tutkineet suhdettamme öljyyn. Heidän työnsä sijoittuu filosofian piiristä löytyvän naftologia-termin alle ja keskittyy niihin seurauksiin, joita öljyn laajamittainen käyttö aiheuttaa inhimilliselle elämälle ja kokemukselle.
Vadén ja Salminen kuvaavat fyysisen riippuvuutemme määrää ”öljyorja”-termin kautta. Muuttamalla öljyn polttamisessa vapautuvan ja hyödynnettävän energian määrän laskennalliseksi työksi voimme arvioida, kuinka monta henkilöä tarvittaisiin tekemään vastaava työ, eli kantamaan taakat, kiskomaan aurat ja niin edespäin. Näin laskettuna öljy tekee 20-kertaisesti sen, mihin ihmiskunta omin käsin kykenisi.
Jokaista ihmistä kohden on siis töissä keskimäärin 20 kuvainnollista öljyorjaa. Ja koska resurssit ovat jakautuneet tunnetun epätasaisesti, nautimme länsimaissa verrattomasti keskimääräistä suuremmasta palveluskunnasta. Vadén ja Salminen esittävätkin, että fyysisen riippuvuuden ohella olemme tulleet henkisesti täysin riippuvaisiksi öljyn tuomista hyödyistä, ja että ymmärtääkseen ihmisten toimintaa voi öljyä tarkastella jonkinlaisena jumalhahmona.
Suuri muinainen
Mutta millaisesta jumalasta puhumme, jos puhumme öljystä? Kirjailija H. P. Lovecraft kirjoitti Cthulhu-mytologiassaan syvyyksissä uinuvista suurista muinaisista, jotka herätessään rankaisevat kaikkia. Öljyssä on jotain samaa. Musta, muinoin maan uumeniin vangittu voima nousee maan pinnalle, ja nyt tuo peto tuhoaa ilmakehän ja täyttää maat meret elottomalla ruumiillaan, muovilla. Suorittaessamme uhrilahjaa hullulle jumalalle pakokaasut ovat suitsukkeitamme.
Vuonna 2013 ilmestyneessä Energia ja kokemus -teoksessa Vadén ja Salminen esittivät seuraavan huomion presidentti Vladimir Putinista: ”Tämä Venäjä-feeniksin nousu maailmanpoliittiseksi mahdiksi Gazprom-tsaari Putinin johdolla on alkaneen vuosisadan tärkeimpiä ilmiöitä, johon lähialueilla, kuten Suomessa, ei ole vielä herätty. Valtiomiestason poliitikot jopa kuvittelevat sitovansa Venäjän Eurooppaan tiukemmin käymällä öljystä ja kaasusta entistä enemmän kauppaa sen kanssa huomaamatta, että tässä kaikki valtit ovat Venäjän käsissä.” Sittemmin monet ovat havahtuneet tehtyihin virheisiin, mutta hintaa on ehtinyt kertyä maksettavaksi. KUVA: Vuonna 2006 Voiman vastamainoksessa kiinnitettiin huomiota Putinin väkivaltaiseen valtapolitiikkaan, hänen teettämiin salamurhiin ja kaiken tämän kietoutuminen öljybisnekseen.
Tämän jumalan suomin voimin olemme onnistuneet muuttamaan kotiplaneettaamme tavalla, joka näkyy vielä kadottuammekin. Ilmakehään puhaltamamme hiilidioksidi ennemmin tai myöhemmin sentään kiertää luonnon mekanismien kautta takaisin piiloon, mutta muovin kohdalla tämä ei ole niin ilmeistä. Muovi on tullut keskuuteemme elollisen maailman ulkopuolelta, eikä sillä ole ollut omaa paikkaa kompostoitumisen loputtomassa kierrossa. Elämä voi asettaa toivonsa vain siihen, että luonnossa lopulta aina joku oppii hyödyntämään tarjolla olevaa resurssia. Kenties riittävän moni bakteeri jalostuu muovia syöväksi ja vähitellen elonkehä siivotaan tavalla, johon me ihmiset emme kaikesta etevyydestämme huolimatta kykene. Se, olemmeko me vielä todistamassa tätä elämän mahdollista voittoa, on vähintäänkin epävarmaa.
Öljyn houkutusta voi tarkastella myös GoethenFaust-tarinan kautta. Siinä, missä Faust sai paholaiselta tietoa ja nautintoja, olemme me saaneet öljyltä käyttöömme rajattomasti energiaa, joka tekee puolestamme työn, liikuttaa meitä, tuo lämpöä ja mukavuutta. Faustille tiedon ja nautinnon hintana oli oma sielu, me maksamme mukavuudesta koko elinpiirillämme.
Itsepetoksesta
Öljyn sisältämä valtaisa energian määrä on myös huijannut meidät uskomaan omaan erinomaisuuteemme. Mitä enemmän öljyä poltamme, sitä taitavampina ja ahkerampina itseämme pidämme. Oikeasti kaikki teollinen tuotanto on tavalla tai toisella riippuvaista öljystä ja jokseenkin kaikki ympärillämme oleva on joko rakennettu öljyn voimalla tai rakennettu öljystä, kenties molempia.
”Hollantilainen BankTrack-järjestö julkaisi helmikuussa 2021 Exposing Scandinavian Bank Finance for Fossil Fuel -raportin, joka pureutuu pankkisektorin ja fossiilisen teollisuuden kytköksiin. Siitä käy ilmi, että Pariisin sopimuksen solmimisen jälkeen kymmenen pohjoismaista pankkia on myöntänyt yhteensä lähes 70 miljardin euron edestä lainoja ja muita rahoituspalveluita hiili-, maakaasu- ja öljyteollisuudelle. Ilman näitä palveluja tämä niin sanottu fossiiliteollisuus ei voisi jatkaa toimintaansa, joten pankkien mahdollisuudet vaikuttaa alan tulevaisuuteen ovat suuret. Rahoituspalveluiden tarjoamisen ohella samat kymmenen pankkia omistavat fossiiliteollisuuden osakkeita miljardien edestä. Raportissa tutkituista pankeista Nordean fossiiliset investoinnit olivat suurimmat siitä huolimatta, että yhtiö on viestinyt näkyvästi vihreästä ja vastuullisesta toiminnastaan.” Lisää aiheesta täällä.
Onnittelemme itseämme myös ihmiskunnan ruokkivasta vihreästä vallankumouksesta. Tällä vallankumouksella tarkoitetaan sitä, että maataloutta on vauhditettu fossiilisista polttoaineista saatavilla lannoitteilla ja niiden voimalla. Hintana tehomaatalouden pohjattoman nälän tyydyttämisestä on riehaantuneen kasvihuoneilmiön lisäksi elottomaksi imetty maaperä sekä siinä ohessa pilatut vesistöt. Suuri muinainen lietsoi meidät hävityssotaan maata itseään vastaan.
Tämä kaikki jää kuitenkin helposti huomaamatta. Kuten Vadén ja Salminen toteavat Energia ja kokemus -teoksessaan: ”Öljystä kohdataan korkeintaan sen näkyvä osa, bensa-aseman pumput ja valot, ja mustan jäävuoren massa jää pinnan alle tiedostamattomiin.”
Yrittäessämme hahmottaa öljyn vaikutusta ja sen merkityksen mittakaavaa olemme kuin maapallon pyöreyttä horisonttia tuijottamalla arvioiva henkilö – tarkastelun kohde on kaikkialla ja sen hahmottaminen omin aistein ja omasta elinpiiristä käsin on lähes mahdotonta. Mutta kyllä merkkejä on näkyvissä, jos niitä malttaa – ja kestää – tarkastella.
Ei ole ilmaisia lounaita
Kun meille tarjottiin vapaasti käytettäväksi lähes loputon energiavaranto, uskoimme sitä ilmaiseksi. Unohdimme että caveat emptor, ostaja pitäköön varansa. Onnelan sijaan saimme tuhon. Ilmainen lounas on kuitenkin niin herkullinen, että edes tieto maksettavaksi lankeavasta laskusta ei vaikuta käytökseemme. Yksistään 2000-luvun aikana vuotuinen öljynkulutuksemme on kasvanut reilusta 3 500 megatonnista 4 500 megatonniin. Nyt, bakkanaalien päättymisen häämöttäessä, pystymme ainoastaan valitsemaan muutammeko tapojamme ennen vääjäämätöntä vai vasta kun on absoluuttisesti pakko.
Itse kultakin unohtuu helposti arjessa se, että esimerkiksi vaatteemme on usein valmistettu öljystä, tai vähintään öljyä käyttäen. Oikeastaan nykyaikaista yhteiskuntaa voisi tarkastella sen kautta, että lähes kaikki materia ja toiminta ympärillämme on tavalla tai toisella öljyä tai öljyllä tehtyä. Voisimme kenties hahmottaa tätä ilmiötä piiloöljy-käsitteen kautta – vaikka se on poissa silmistä, sen ei pidä olla poissa mielistä.
Se oli vahinko, joku ehkä sanoo. Kenties olikin. Tämä ei kuitenkaan poista tehtyä eikä tietämättömyys vapauta vastuusta. Emmekä me oikeasti ole olleet tietämättömiä. Esimerkiksi öljy-yhtiö Shell on tiennyt öljyn polttamisen vaikutuksista ympäristöön todistettavasti yli puolen vuosisadan ajan. Yhtiön syvälle arkistojensa uumeniin hautaamat tutkimukset kuvasivat öljyn polttamisesta seuraavaa muutosta elinympäristössä häkellyttävän tarkasti. Öljy-yhtiö on kuitenkin fossiilikapitalismin ytimessä, eikä ajatus öljyn myymisen lopettamisesta ja voittojen menettämisestä sopinut suunnitelmiin. Siksipä tutkimukset haudattiin ja samalla palkattiin vähemmän rehellisiä tutkijoita kylvämään epävarmuutta toistelemalla julkisuudessa valheita, joiden mukaan meitä ei odota ilmastokriisi, ja erityisesti että se ei ole seurausta omista toimistamme.
Nuo valheet ovat houkuttelevia, koska harva meistä haluaa uskoa ikäviä asioita. Vielä harvempi haluaa luopua öljyorjien kaltaisista saavutetuista eduista, ja siksipä öljyteollisuuden valheet upposivat hedelmälliseen maaperään. Valheita toistelemalla voi mukavasti tuudittaa itsensä uneen – kuin johtamalla letkun tyhjäkäynnillä olevan auton pakoputkesta ohjaamoon.
Eivätkä öljy-yhtiöiden synnit rajautuneet ilmastonmuutoksesta valehtelemiseen tai jääneet kauas taa. 2020-luvulla monet tahot ovat kuitanneet päästöjään maksamalla ”kompensaatiota”, jonka on tarkoitus sitoa vastaava määrä päästöjä toisaalla. Öljy-yhtiöt ovat ymmärrettävästi ovat ottaneet ilolla vastaan ajatuksen siitä, että meno jatkuisi entisellään, kunhan vain anekauppa pyörii siinä rinnalla.
Saksassa paljastui vuonna 2024 öljy-yhtiöiden vähintään satojen miljoonien eurojen arvoiset päästöhyvitysjärjestelyt, joissa rahaa on kyllä liikuteltu, mutta päästöjen sitomista ei ole tapahtunut. Tähänkin järjestelyyn Shell ehti mukaan.
Vaikka Shell tulee usein mainittua öljyalaan liittyvistä ongelmista puhuttaessa, eivät ongelmat rajoitu yhteen yhtiöön. Isona toimijana Shell kuitenkin symboloi alaansa ja toimii ukkosenjohdattimena. Eipä sillä, monet yhtiön toimet ovat myös olleet poikkeuksellisen paheksuttavia. Kukapa esimerkiksi olisi unohtanut Ken Saro-Wiwankohtalon ja ogonien ahdingon Nigeriassa?
Hyviä tekoja?
Öljy-yhtiöiden lupaukset kierrätyksestä ja toimintojen siirtämisestä kohti puhtaan energian tuottamista ovat usein olleet varsin pieniä verrattuna öljyn trokaamiseen. Eikä niitä pieniäkään lupauksia ole aina pidetty. Esimerkiksi vuonna 2022 Shell lupasi fanfaarien saattelemana, että jatkossa se kierrättäisi vuosittain miljoona tonnia muovijätettä polttonesteeksi. Jo seuraavana vuonna yhtiö poisti lupauksen vähin äänin kestävyysraportistaan.
Mainokset ovat kuin silmänkääntäjän temppuja. Katsojan huomio kiinnitetään siihen käteen, mihin huomion halutaan kiinnittyvän ja samalla toinen käsi puuhailee katseilta piilossa jotain vallan muuta. Öljy- ja autoteollisuuden mainoksissa toistuvia elemenntejä ovat koskematon puhdas luonto, uusiutuvan energian tuotantovälineet, iloiset vanhemmat ja hyväntuuliset lapset. Harvemmin näemme öljyn tuhoamaa ympäristöä, autoruuhkia ja moottoritiehelvettejä, stressaantuneita aikuisia ja takapenkillä kirkuvia lapsia.
Suomessa Shellin toiminnat vuonna 2010 itselleen ostanut ja siitä alkaen sen asemia meillä pyörittänyt ST1 mainostaa itseään ”CO₂-hyvän energian” myyjänä. Ilmasto- ja yritysvastuuteemoihin keskittynyt Niklas Kaskeala on kuitenkin huomauttanut, että yhtiön itsensä mukaan neljä viidesosaa sen myynnistä tulee edelleen fossiilisen energian kaupasta. Ja kun Neste tislaa vuosittain noin miljoonan kuljetusten aikana kuolleen broilerin ruumiit biopolttoaineeksi, ei tämä poista sitä, että eläinteollisuus itsessään on massiivinen päästölähde ja että pienen kierrättämisen sijaan koko ala olisi parempi ajaa alas. Broilerin raadot eivät muutu ekoteoksi tankkiin pumpattuna.
Voiko lumouksen rikkoa?
Öljyjumalan seireeninkutsu on viekoitteleva ja sitä on vaikea vastustaa. Se lupaa meille, että voimme jatkaa nykyistä menoa ikuisesti, ja että tämä edellyttää korkeintaan pientä hienosäätöä yksityiskohdissa. Lupaus on kuitenkin tyhjä. Ainoa realistinen keino on säädellä ja rajoittaa ihmisten mahdollisuuksia polttaa maa karrelle.
Koska yhtiöt eivät vapaaehtoisesti tule lopettamaan öljyn pumppaamista, polttamista ja trokaamista lopettamaan, pitää niitä auttaa. Pitkään kuin koira veräjästä vastuuta pakoon päässyt ala onkin uusien haasteiden edessä. Siinä, missä poliitikot ovat arastelleet sen vastuuseen asettamista, ovat kansalaiset ja järjestöt aloittaneet oikeustoimia yhtiöitä vastaan eri puolilla maailmaa. Poliitikot ovat monissa maissa säätäneet lakeja, joissa luonnon tuhoaminen kielletään, ja nyt yhtiöitä vaaditaan vastuuseen näihin lakeihin vedoten. Nähtäväksi jää, ehtivätkö oikeuden pyörät pyörähtää ennen suurempaa romahdusta.
Esseeseen on haettu innoitusta ja huomioita Tere Vadénin ja Antti Salmisen teoksissa Energia ja kokemus (2011), Elo ja anergia (2018) sekä Merkitys ja ala-aine (2024). Oletukset ja tulkinnat ovat kuitenkin kirjoittajan omia.
Tekoälyksi kutsuttujen työkalujen käyttö on herättänyt laajaa, perusteltua ja kriittistä keskustelua. Media-alaan liittyen on pohdittu muun muassa siitä, vievätkö tekoälyn avulla tuotetut kuvat työt kuvaajilta ja kuvittajilta. Yksinkertaisten uutisjuttujen automatisoiminen puolestaan vie työt toimittajalta. Tekoälyllä tuotettujen kuvien pelätään myös ihan perustellusti nakertavan median luotettavuutta ja osa lukijoista epäilemättä toteaa, ettei viitsi lukea tekstiä, jota kukaan ei viitsinyt kirjoittaa.
Se, että tekniikka vie työt työntekijöiltä, ei tietenkään ole uusi asia myöskään media-alalla. Digikameroiden yleistyminen vähensi monien ammattilaisten töitä, ja samoin ovat tehneet taitto- ja kuvankäsittelyohjelmat. Painotekniikan kehitys vei ensin työt latojilta painossa ja sitten netti vei työt painoilta. Kenties muutos itsessään ei kuitenkaan ole isoin ongelma, vaan se, että kapitalismi harvemmin murehtii rattaisiinsa jauhamansa yksilön kohtaloa.
Myöskin olennainen keskustelu liittyy siihen, kuinka tekoälyjään kouluttavat suuryhtiöt ovat rohmunneet verkosta kaiken sisällön kyselemättä lupia kyseisen sisällön alkuperäisiltä tekijöiltä. Kopioimisen ja apinoinnin kautta oppiminen on tietenkin lajityypillistä toimintaa ihmiselle. Suuryhtiöt ovat kuitenkin tehostaneet ja automatisoineet tuon prosessin teolliseksi troolaukseksi, eivätkä viitsi maksaa korvauksia heille, joiden tuotannon troolaavat. Muuta ei ehkä pidä noilta yhtiöiltä odottaakaan.
Tekoälyn käyttöön liittyy siis ongelmia, mutta toisaalta se on työkalu siinä missä muutkin työkalut ovat.
Kun kamera keksittiin 1800-luvulla, monet olivat sitä mieltä, että valokuva ei ainakaan ikinä voisi olla taidetta. Ajatus oli jokseenkin se, että taiteen synnyttämistä ei voi jättää mekaanisen laitteen varaan ja siinähän vain painetaan nappia ja kuvakin syntyy silmän räpäyksessä. Vuosien kuluessa arviot ovat muuttuneet. Nykyään valokuvaus tunnustetaan itsestäänselvasti omaksi taiteen lajikseen, jota esitellään museoissa ympäri maailmaa. Se, että valokuva voi olla taidetta ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen valokuva olisi sitä, ja toisaalta loputon jatkumo selfieitä ja annoskuvia ei poista joidenkin valokuvien taiteutta.
Keskustelussa tekoälyn avulla tuotettujen kuvien statuksesta taiteena on nähty yllättävän samansuuntaisia argumentteja kuin valokuvauksen ympärillä sen alkuvaiheissa nähtiin. Kenties ajan myötä tämäkin uusi työkalu normalisoituu, sen ihmeellisiltä vaikuttaviin ominaisuuksiin totutaan eikä se jaksa ihmetyttää itsessään niin paljoa. Ehkä silloin näitä tekoälyksi kutsuttuja kuvageneraattoraita opitaan katsomaan neutraaleina työkaluina kuten kameroita ja kuvankäsittelyohjelmiakin on opittu katsomaan.
Toisinaan uudet työkalut voivat mahdollistaa sen, mikä aikaisemmin ei mahdollista ollut. Voiman vastamainokset eivät synny ilman Photoshopin, InDesignin ja digikameroiden apua. Hell– ja CO₂-vastamainosten kuvia ei puolestaan olisi ollut mahdollista tuottaa olemassa olevilla resursseilla ilman kuvageneraattorin apua.
Generoidut kuvat eivät itsessään vielä teoksia ole, mutta ei niitä itsessään valmiina teoksina esitetäkään. Kuvat ovat osa teosta, jossa ne yhdistyvät muihin elementteihin. Ja tietenkin ensin piti olla idea, joka toteuttaa tekniikan avulla. Ilman ideaa kuvakin on vain kuva.
Öljyala yskii – kohta myös yhteiskunta Ihmiskunta on elänyt öljyn aikaa yli vuosisadan ajan. Koronakevät kuitenkin nosti jälleen esiin merkkejä siitä, että tuo aika on tulossa…
Mustan kullan kirous Öljy on ollut ihmiskunnalle sekä siunaus että kirous. Öljy on myös määrittänyt ihmisen eloa jo yli 150 vuoden ajan, mutta…
Ihmiskunnan on aika aikuistua Ihmiset ovat koko lajinsa historian tykitelleet menemään seurauksista piittaamatta. Luonto on asettanut rajat touhulle, mutta enää Äiti Maan voimat eivät…
TAISTELUKENTTÄ: Lapsuus Tulevaisuus näkyy lelukauppojen hyllyillä, eikä taiteilijan mielestä näytä hyvältä.
