Megalomaanisten urheilutapahtumien kynnyksellä kisapomot ja urheilutoimittajat puhuvat vakaumuksen rintaääni kumisten, miten urheilua ja politiikkaa ei saa yhdistää. Näin halutaan vaientaa ihmisoikeus- ja ympäristöaktivistien protestit.

Mutta urheilua ja politiikkaa ei tarvitse aktivistien kummemmin yhdistellä: ne ovat jo yhdessä, ja tämä liitto on vahva.

Sotilasdiktatuurin sensorit eivät aina ole välkkyjä. Vaikka kansan protestiäänien vaientaminen oli 1970-luvulla Brasiliassa tärkeää, Apesar de Você -samba ei saanut sensuuriviranomaisia dumppaamaan biisiä kiellettyjen teosten kaatopaikalle.

Kuten tuhannet muut artistit, kappaleen kirjoittanut Chico Buarque oli jo joutunut pakenemaan maasta.

Apesar de Você -biisistä tuli suosittu. Kappaleen nimi on suomennettuna ”Sinusta huolimatta”, ja demokratialiike teki siitä tunnussävelensä. Sinkkua myytiin yli satatuhatta kappaletta. Nyt sotilassensorit havahtuivat: kappalehan on naamioitu protestilaulu!

Myöhäistä. Ihmiset hoilottivat kappaletta kaikkialla.

Apesar de Você soi Riossa tänäkin kesänä, joukot hytkyivät samban tahdissa. Taas protestoitiin. ”Vallataan kulttuuriministeriö” eli Ocupa MinC -liike ryntäsi ministeriöiden rakennuksille ympäri maata. Kansa raivostui budjettileikkauksista, eivätkä mielenosoituksissa esiintyneet taiteilijat suvainneet kulttuurin rahoituksen vähentämistä. Huffington Post -verkkolehti julkaisi artikkelin taiteilijoiden protesteista täällä.

Ocupa MinC argumentoi, ettei Brasilia ole köyhä takapajula, vaan sillä on taloudellisia voimavaroja satsata kulttuuriin. Olihan maa rahoittanut maailman suurinta viihdetapahtumaa arviolta viidellä miljardilla dollarilla. Ocupa MinCin toinen nimi on Anti-Olympics.

ArtNews-sivuilla julkaistiin artikkeli Brasilian kuvataiteen ja protestien historiasta. Siinä kerrotaan myös vastamainoksien tapaisista kulttuuriteoista: kuvataiteilija ja elokuvantekijä Rafuckon MonstruáRio 2016 -brändi myy muun muassa ”epämatkamuistoja” (”anti-souvenirs). Sellaisia ovat esimerkiksi postikorttikuvat slummeista.

Yksi merkittävimmistä Rafuckon oivalliksista ovat flip-flopit eli varvastossut, joihin on maalattu poliiseja uhkailemassa tummaihoisia nuoria. Tällä taiteilija muistuttaa vuoden 2015 marraskuussa Riossa tapahtuneesta järkyttävästä tapahtumasta: poliisit tappoivat viisi tummaihoista poikaa lähellä kotejaan köyhässä Pohjois-Riossa.

Megalomaanisten urheilutapahtumien kynnyksellä kisapomot ja urheilutoimittajat puhuvat vakaumuksen rintaääni kumisten, miten urheilua ja politiikkaa ei saa yhdistää. Kaikkien, varsinkin viattomien huippu-urheilijoiden reilu kisailun ilo pilaantuu, jos ihmisoikeusjärjestö ehdottaa boikottia tai kehtaa vedota isäntämaan hallitukseen epäkohtien korjaamiseksi.

Mutta urheilu ja politiikka ovat läheisessä liitossa! Politiikka näkyy huippu-urheilussa nimenomaan valtaapitävien sanelemalla tavalla. Urheilun poliittisuus ilmenee nationalismina. ”Ehkä moni suomalainenkaan ei edes tunnista lippujen nostamista salkoon poliittiseksi teoksi – ei vaikka lätkäkisoissa se tehdään sotilasvartiossa – koska kansallisaate on sisäänrakennettu osa poliittista kulttuuria.

Televisioinneissa näytetään katsomoissa pönöttäviä valtioiden johtajia, eli kisahuuma voi olla myös valtaa vahvistava hanke.

Urheilu on sisäpolitiikkaa. Urheilun rahoitus on aina poissa veronmaksajilta, vaikka yksityiset sponsoritkin saattavat avittaa.

Ja ulkopolitiikkaa. Edes Sotshin paralympialaiset eivät välttyneet propagandasodalta: kun ukrainalaiset nousivat palkintopallille voittajina, Venäjän televisio näytti muita tapahtumia.

Urheilu on kunnallispolitiikkaa. Kisat muuttavat maisemia: slummit siivotaan stadionien tieltä kauemmaksi ja autostradat aidataan niin, etteivät turistit näe hökkelikyliä.

Riossa ei kaikkea rumuutta pystytty piilottamaan: likainen meri oli osoitus ympäristöpolitiikan rappiosta.