Vuosikymmenien ajan Suomen metsiä on hoidettu avohakkuilla. Vielä hiljattain metsälaki – joka asettaa vähimmäisvaatimuksia sille, miten metsänomistajan tulisi tehdä hakkuita ja metsän uudistamista – on jopa velvoittanut tähän metsänhoitotapaan.
”Vuoteen 2014 jatkuvapeitteinen metsänkasvatus oli Suomessa laitonta”, tutkimusprofessori Raisa Mäkipää toteaa. Ennen metsälain vuoden 2014 uudistusta jatkuvapeitteinen metsänkasvatus vei joitain metsänomistajia jopa raastupaan.
Jatkuvapeitteinen kasvatus tarkoittaa sitä, että metsää ei missään vaiheessa parturoida täysin kaljuksi kuten avohakkuussa. Sen sijaan metsässä voi kasvaa eri ikäisiä puita, harvennushakkuita tehdään kohtuullisen usein ja kaiken kokoisia puita kaadetaan niin, että pystyyn jätetään riittävästi isoja puita siementämään ja varmistamaan uusien taimien syntyminen.
Kielitoimiston sanakirjan määritelmä verbille ”hoitaa” kuuluu seuraavanlaisesti: ”Pitää huolta jstak, huolehtia jnk paranemisesta, kunnosta, tilasta tms., huoltaa, hoivata, vaalia. Hoitaa sairasta.” Hakkuita metsissä, siis puiden kaatamista nimitetään metsänhoidoksi. Hoitamisesta puhuminen tässä yhteydessä tarjoaa kiinnostavan näkymän siihen, miten ihmiset metsiin suhtautuvat. Metsä nähdään resurssipankkina, jonka toiminta vaatii ihmisen osallistumista, hoitamista. Todellisuudessa metsät ovat pärjänneet vallan hyvin, ja nykyistä verrattomasti paremmin, ennen ihmisen hoitotoimenpiteitä. Voisikin väittää, että ihminen hoitaa jotain ihan muuta, kuin metsää kaataessaan metsää. Metsänhoidosta puhumiselle voisi hakea jonkinlaisia verrokkeja tarkastelemalla sitä, kuinka ihmiset puhuvat muunlajisista eläimistä. Esimerkiksi villieläinten kantoja ”hoidetaa”. Hoitaminen tarkoittaa siis sitä, että yksilöitä ammutaan. Tämän ”hoitaa” verbin merkityksen omituisuus metsistä ja eläimistä puhuttaessa tulee näkyväksi, mikäli nostamme rinnalle hoitokodin ja sairaanhoitajan kaltaiset yhdyssanat.
”Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on monessa tilanteessa ilmaton kannalta parempi ja metsänomistajalle taloudellisesti kannattavampi vaihtoehto kuin avohakkuu.”
Uusien tutkimustulosten mukaan maaperästä vapautuu merkittäviä määriä hiilidioksidia erityisesti avohakkuun jälkeen. Uusille käytännöille on siis tarvetta. Mutta toisaalta Mäkipään mielestä avohakkuiden kieltäminen tyystin ei ole sekään järkevää.
”On tilanteita, joissa talousmetsän hoito on mahdollista vain avohakkuiden kautta. Metsänomistajalle voidaan myös maksaa toimista, jotka vahvistavat hiilensidontaa. Ne toimet voivat olla itsessäänkin omistajalle taloudellisesti kannattavia.”
Mäkipää nostaa esimerkiksi Metsä Groupin, joka on maksanut metsänomistajille puukauppojen yhteydessä sertifiointiohjelmien ylittävistä biodiversiteettitoimista. ”Ylläri-pylläri, omistajat ovat olleet kiinnostuneita näistä”, toteaa hän.
”Hiilinieluakin voi vahvistaa ilman, että alueita poistetaan metsätalouden piiristä.”
Hiilinielujen luonteesta
Kerrataan hieman perusteita: ilmastokriisin edetessä ihmiskunnan pitää vähentää hiilidioksidin kaltaisten kasvihuonekaasujen puhaltamista ilmakehään, ja samalla pitäisi sitoa ilmakehästä mahdollisimman paljon sinne jo puhallettua hiilidioksidia.
Luonnon tapa poistaa hiiltä ilmasta on fotosynteesi, jonka avulla metsätkin hiiltä sitovat. Eli auringonvalon energialla esimerkiksi puut muuttavat vettä ja hiilidioksidia hapeksi ja hiiltä sisältäväksi sokeriksi, jonka sitovat itseensä.
Metsissä hiili ei sitoudu pelkästään puiden runkoihin vaan myös maaperään muun muassa puusta irtoavana karikkeena eli kuolleena eloperäisenä aineksena. Suomessa metsämaaperän hiilivaraston muutoksia tutkitaan muun muassa EU:n rahoittamassa HoliSoils-hankkeessa, jota johtavat tutkimusprofessorit Raisa Mäkipää ja Aleksi Lehtonen Luonnonvarakeskus Lukessa. Tavoitteena on kehittää metsänhoitomenetelmiä – siis hakkuita – sellaisiksi, että maaperän kunto ei heikentyisi ja maaperän kasvihuonekaasupäästöt pienenisivät.
”Kun puhumme hiilensidonnasta, meidän pitää tarkastella koko ekosysteemiä. Ja kun puhumme ekosysteemistä, voimme puhua siitä, mihin hiili on siellä metsässä sitoutunut.”
Hiili monessa paikassa
Metsä on elinympäristö kaikelle siellä elävälle, virkistäytymispaikka monille – sekä osa Suomen kansallista identiteettiä. Metsä on myös paikka, josta saadaan monenlaisia resursseja. Resurssiajatteluun liittyy myös metsien tarkastelu hiilivarastona. ”Kun puhutaan hiilinieluista, puhutaan muutoksesta tuossa varastossa”, Mäkipää yksinkertaistaa.
Kun suomalaista kehoitetaan ajattelemaan metsää, niin monien mieleen tulee epäilemättä kuva sadunomaisesta ikimetsästä. Harmillisesti tämä kuva ei kuitenkaan kuvaa suomalaista metsää erityisen hyvin. BioGone-vastamainoksessa näkyvä kuva poltetusta avohakkuusta puolestaan on yllättävän normaali näky. Kuva palaneesta avohakkuusta on otettu Etelä-Suomessa sen jälkeen, kun metsäyhtiö UPM on käynyt paikalla. Suomen valtio on yksi UPM:n suurimmista omistajista ja UPM saa toistuvasti suurimman tai lähes suurimman siivun valtion vuosittain maksamista yritystuista.
”Ei oikeastaan tarvitse ymmärtää mitään muuta kuin että olemme kiinnostuneita hiilivaraston muutoksesta. Kyse ei ole mistään kauhean vaikeasta käsitteestä: jos metsien hiilivarasto pienenee, päätyy vapautuva hiilidioksidi ilmakehään ja lämmittää ilmastoa.”
Se, miten pitkään metsän annetaan kasvaa, vaikuttaa siihen, kuinka suuri metsän hiilivarasto on.
”Puuston hiilivarastoa pitää tarkastella kiertoajan yli. Jos puut kaadetaan pieninä, niin metsän keskimääräinen hiilivarastokin on pienempi. Jos annetaan puiden kasvaa järeiksi, on keskimääräinen hiilivarasto suurempi”, Mäkipää toteaa.
”Suomessa on useita maakuntia, joissa hakkuumäärät ovat olleet vuosien ajan suuremmat, kuin puuntuotannollisesti suurin ylläpidettävissä oleva taso olisi ja puuston kokonaistilavuus pienenee.”
On siis syöty enemmän kuin on tienattu, mikä on olennaista myös talouden kannalta. Kun puun tuonti Venäjältä on samaan aikaan loppunut, tämä näkyy puun saatavuudessa ja hinnassa – eli saatavuus on ollut huonoa ja hinta korkealla.
Samoihin aikoihin, kun metsien riittämättömyys teollisuuden tarpeisiin on käynyt ilmeiseksi, avasi esimerkiksi Metsä Group jättiläismäiset niin sanotut biotuotetehtaat Äänekoskelle vuonna 2017 ja Kemiin vuonna 2023.
Käytännössä kyse on sellutehtaista, joiden yhteydessä sellua myös jatkojalostetaan. Yksistään Kemin tehdas prosessoi melko tarkasti kymmenen prosenttia Suomessa vuosittain kaadettavista puista.
Miten metsä kaadetaan?
Mäkipää kertoo, että avohakkuun jälkeen maaperän hiilivarasto pienenee noin 20 vuoden ajan.
”Voi mennä 40-60 vuotta ennen kuin metsämaaperä saavuttaa sen hiilivaraston, mikä siellä oli ennen avohakkuuta. Jos otamme huomioon avohakkuun jälkeen pienenevän maaperän hiilivaraston, se muuttaa johtopäätelmää siitä, minkä ikäisenä metsään sitoutuu eniten hiiltä tai siitä, missä vaiheessa hiilivaraston kasvu on nopeinta.”
Ponsse Oyj on Pohjois-Savossa, Vieremän kunnassa Iisalmen kainalossa päämajaansa pitävä yritys, joka valmistaa metsäkoneita. Ponssen koneet perustuvat niin sanottuun tavaralajimenetelmään, jossa rungot katkotaan jo metsässä käytön vaatimiin mittoihin. Ponsse on yksi maailman suurimmista metsäkonevalmistajista ja Suomessa markkinajohtaja. Metsätyökone on on tietenkin työkalu siinä, missä kirves ja sahakin ovat. Nykyaikaiset harvesterit ovat kuitenkin niin tehokkaita, että niiden voimalla metsät katoavat ennen näkemättömällä vauhdilla. Tohtoritutkija Antti Majava muistuttaa, että jopa alhaisen kehitystason kulttuuri pystyy hyvin tehokkaasti hävittämään metsät. Esimerkkinä tästä voi mainita Välimeren ympäristön antiikin Rooman, jossa metsät hakattiin laivojen raaka-aineiksi. Antiikin työkaluihin verrattuna nykyaikaisen harvesterin tehokkuutta on lähes mahdotonta edes sanallistaa.
”Avohakkuun ja uudistamisen jälkeen maaperän eloperäisen aineksen hajoaminen jatkuu ja jopa kiihtyy. Silloin maaperän hiilivarasto pienenee, koska uutta kariketta tulee vain vähän. Puiden taimet ja muu kasvillisuus tuottaa kariketta vähemmän kuin maaperän mikrobitoiminta samanaikaisesti hajottaa, ja tällaisena tilanne jatkuu parin vuosikymmenen ajan avohakkuun jälkeen.”
Metsissä on kuitenkin eroja ja suometsässä maaperän päästöt voivat olla paljon suurempia kangasmailla. Erityisen paljon hiiltä vapautuu ojituksilla kuivatusta turvemaasta, johon hiiltä on vapautunut tuhansien vuosien ajan. Mäkipään mukaan Suomessa turpeeseen onkin sitoutunut enemmän hiiltä kuin puustoon konsanaan.
Luonnonvarakeskus on viime vuosina mitannut kasvihuonepäästöjä soilla, joita on kuivatettu jo 1960-luvulla tehdyin ojituksin. Ojituksilla on aikanaan tavoiteltu puuston kasvun lisäämistä, joka on usein onnistunutkin, mutta samalla on pilattu vesistöjä ja kiihdytetty ilmastonmuutosta. Nyt ojitetuilla soilla on tehty avohakkuita ja se näyttää näyttää lisäävän sekä ilmastopäästöjä, että vesistöjen ravinnekuormitusta.
”Niitä mittauksia on toistaiseksi tehty varsin pienellä määrällä soita, mutta mittaustulokset avohakatuilla ojitetuilla soilla ovat hälyttäviä! Ilmastopäästöjen ja muun ympäristökuormituksen takia turvemetsien avohakkuu on meidän näkökulmastamme täysin vastuutonta.”
Aina nälkä
Viime vuosina Suomen metsien kasvuvauhdin ylittäneet hakkuut ovat kutistaneet metsien hiilinielut ja kääntäneet metsämme päästölähteiksi. Siitä huolimatta maan hallitus korotti syksyllä 2024 valtion metsiä hallinnoivan Metsähallituksen tulouttamistavoitteita.
Koska kulutuskulttuuri tapahtuu materiaalisessa todellisuudessa, on valinnoilla väliä myös resurssien käytön kannalta. Jokaisen kipon, kapon ja ämpärin valmistamiseen tarvitaan raaka-aineita, jotka eivät materialisoidu tyhjästä. Perinteisesti muovi on valmistettu öljystä. Samalla, kun ymmärrys öljyriippuvuuden katkaisemisen tarpeellisuudesta kasvaa, toivovat monet biotaloudesta pelastusta. Maailmassa ei kuitenkaan biopohjaista raaka-ainetta synny siinä määrin, että nykyisen kaltainen tavaran ja krääsän tuottaminen voisi jatkua entiseen malliin ainoastaan raaka-ainetta vaihtamalla. Samalla, kun Suomessa tulisi vähentää metsien hakkuita, metsäalan yksityisten ja valtiollisten toimijoiden Metsien Suomi -hanke kehuu mainoksissaan, mitä kaikkea puupohjaisesta muovista voikaan valmistaa. Kenelläkään ei ilmeisesti ole käynyt mielessä se, että metsien hakkuita pitäisi vähentää, eikä uusien käyttötarkoitusten keksiminen puuraaka-aineelle varsinaisesti vähennä puun käyttöä. Lisää materiaalitalouden ja ympäristön yhteydestä täällä.
”Sitä kierrellään ja sanotaan, että eihän tavoitteet välttämättä tarkoita lisähakkuita, koska tuloja voidaan saada muustakin. Tuulivoimasta vaikka. Puun hintakin on noussut, mutta kyllä tämä lisää paineita hakkuille. Suomen hiilinieluista on jäljellä suunnilleen se, mitä on tällä hetkellä Metsähallituksen mailla, joten niillä on iso merkitys ilmastotavotteiden saavuttamiselle.”
Samalla, kun tutkijat selvittävät erilaisten toimintamallien vaikutusta metsien hiilensidontaan, on Mäkipään mukaan kyse myös yksinkertaisesti siitä, kuinka paljon metsää hakataan. Kasvihuonekaasuinventaario, josta metsiä koskevan laskennan tekee Luke, osoittaa selvästi sen, että hakkuumäärät vaikuttavat siihen, kuinka suuri metsien hiilinielu on. Erilaisilla hakkuutavoilla ja vaikkapa metsien lannoituksella saadaan metsien hiilinieluihin muutoksia aikaiseksi, mutta suuren linjan kuitenkin määrittää se, kuinka paljon puita metsistä haetaan teollisuuden ja energiantuotannon käyttöön.
Entistä pääministeri Juha Sipilää lainaten: ”Näin emme voi jatkaa.”
Metsä vai puupelto? Metsäteollisuus on ollut Suomessa kansallinen ylpeyden aihe ja se on nähty vaurauden takeena. Suomi on vihreän kullan maa. Metsäteollisuuden ympärille…
Metsien Suomi vai puupelto? ”Suomi elää metsästä”, sanotaan. Tämä voi pitää paikkansa, jos tarkastelemme väitettä esimerkiksi sotien jälkeisen metsäteollisuuden ja viime vuosina heränneen biotalouskeskustelun…
Hakatessaan metsiä valtio amputoi osia itsestään Kulttuuriperinnön yhtäaikainen syöminen ja säästäminen on vaikeaa, mutta kenties mahdollista. Pyrkimyksiä tähän suuntaan on nähty läpi koko itsenäisen Suomen historian.…
Suojellaksemme metsää, meidän oli pakko kaataa se Pitäisikö meidän huolehtia siitä, että planeetta säilyy elinkelpoisena meille jatkossakin? EU:ssa ovat hissukseen tuumailleet, että se olisi tosiaan hyvä idea.…
Kuuma läskikeskustelu Kehopositiivisuus ei ole sama asia kuin läskiaktivismi. Jälkimmäinen pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa.
