Vuonna 2019 lihatuotteistaan tunnettu Pouttu Oy toi markkinoille uuden, pääosin vegaanisen Muu-tuoteperheen. Kyseessä oli yhtiön suurin lanseeraus vuosikymmeniin. Pian levisi kuitenkin tieto siitä, että Muu-burgerpihvien ja -kasvislihapullien nimiä vaadittiin muutettavaksi lakiteitse.

Lopulta kävi ilmi, että tämän torppausyrityksen takana oli Atria.

Tilanteessa, jossa elintarvikemarkkinat ovat suuressa muutoksessa ja lihan myynti on kääntynyt Suomessa laskuun ensimmäistä kertaa ikinä on tietenkin ymmärrettävää, että alan toimijoilla on niin sanotusti jännät paikat. Atrian toimintaa voi kuitenkin pitää hieman alhaisena ihan vaan reilun kilvoittelun vinkkelistä tarkasteltuna. 

Hyvinkin asiattomana Atrian toimintaa voi pitää kun ottaa huomioon ympäristökriisin, ruuantuotannon päästöt ja erityisesti tarpeen vähentää näitä päästöjä. Olemme tilanteessa, jossa päästöjä pitää leikata kaikilla yhteiskunnan sektoreilla ja ruuantuotannon puolella leikkaukset ovat vaikuttaneet erityisen tuskallisilta. Atrian toimia onkin hyvä tarkastella sitä vasten, että ylivoimaisesti suurimmat päästöt maataloudessa syntyvät lihan tuottamisesta.

Hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen ohella tuotantoeläimet tuotavat muitakin päästöjä. Yksi Itämeren pysyvistä ongelmista on rehevöityminen. Itämeren valtioiden yhteisen Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio HELCOMin mukaan Maatalous on Itämeren merkittävin ravinnelähde.

Merkittävä osa näistä Itämereen päätyvistä ravinteista on peräisin lannasta, jota syntyy erityisesti sikojen ja nautojen kasvatuksessa. Kun sitä ammutaan pellot täyteen, valuu pelloille kasatuista ravinteista iso osa sadevesien mukana vesistöihin. Vesistöissä tämä lannoite sitten, no, lannoittaa. 

Vertaisarvioidussa Science of The Total Nature -tiedejulkaisussa julkaistussa Impacts of changing society and climate on nutrient loading to the Baltic Sea -artikkelissa Sampo Pihlainen ja muut tutkijat toteavat, että ruuantuotantoon liittyvät typpi ja fosforipäästöt edustavat yli kahta kolmasosaa Itämeren ravinnekuormasta ja tuo osuus kasvaa kaikissa tutkituissa skenaarioissa.

Voisiko jatkossa tutkimuksiin sisällyttää myös uudenlaisia skenaarioita? Monet kommentoivat eläinteollisuuden päästöjä luonnonlain kaltaisina välttämättömyyksinä, vaikka eiväthän ne sellaisia ole. Me voimme valita myös tuottaa ruokaa, jonka kasvattamisen päästöt ovat merkittävästi pienempiä.

Yksi tämän vesistöjen lannoittamisen näkyvistä seurauksista on sinilevä.

Teknisesti ottaen sinilevä ei ole levää, vaan syanobakteereja. Kyseinen yhteyttävä esitumallinen on yksi Maapallon vanhimmista eliölajeista ja se on syntynyt noin 3,5 miljardia vuotta sitten. Viimeisen sadan vuoden aikana ihminen on rehkinyt suuresti tuottaakseen suosiolliset elinolosuhteet sinilevälle ja meillä Suomessakin on onnistuttu tässä.
Suomen ympäristökeskus SYKEn Suomen meriympäristön tila 2018 -raportin mukaan: ”Itämeren tilan kehitykseen on 1900-luvun puolivälistä lähtien vaikuttanut voimakkaasti ravinnekuormitus, joka on pääosin peräisin maataloudesta, mutta myös muun hajakuormituksen (metsätalous ja haja-asutus) sekä pistekuormituksen (yhdyskuntien jätevedenpuhdistamot, teollisuus ja kalankasvatus) lähteistä.”

Esteettisen haitan ohella sinilevä tuottaa myrkyllisiä yhdisteitä veteen.

Eläinteollisuuden tarpeellisuutta perustellaan usein lihan ja maidon tuottamisen ohella juuri sen sivutuotteena syntyvän lannan tarpeellisuudella. Lantaa kuitenkin syntyy koko ajan merkittävästi enemmän kuin mille voidaan kaksiä käyttöä. Tuotantoeläintiloilla on velvoite levittää tuotannossa syntyvät lannat pelloille ja erityisesti Pohjanmaalla on jopa kuivattu soita, jotta saataisiin lisää peltoja jonne lantaa voisi levittää. Tässä ratkaisussa yhdistyy kaksi hyvinkin ongelmallista tekijää: Ensinnäkin soiden kuivattaminen tuottaa merkittäviä ilmastopäästöjä ja ojitetuista soista valuvassa vedessä on paljon kiintoainesta, joka sitten päätyy vesistöihin. Toisekseen kuivatetulle suolle levitetystä lannasta ravinteen valuvat samoihin vesistöihin.

Sitran julkaiseman Lietteenkäsittelyn nykytila Suomessa ja käsittelymenetelmien kilpailukyky -selvityksen mukaan vuosittain syntyvän lannan määrää ei tilastoida, mutta arvion mukaan vuosittain maassa syntyy 20 miljoonaa kuutiometriä lietelantaa. Tästä 95 prosenttia on sian ja nautojen kasvatuksen tuottamaa.

Mikäli lihan tuottamista vähennettäisiin (tai se peräti lopetettaisiin kokonaan), tarkoittaisi se sitä, ettei peltoja tarvittaisi enää tuotantoeläinten rehun kasvattamiseen. Ihmisravinnon tuottamiseen riittäisi merkittävästi vähäisempi peltopinta-ala, sillä lihankasvatuksessa valtaosa tuotantoeläimille syötetystä ravinnosta katoaa normaaliin elämän ylläpitämiseen ja vain murto-osa siitä muuttuu lihaksi ja sen myötä ihmisten ravinnoksi.

Vähäisempi peltopinta-alan tarve tarkoittaisi sitä, että vesistöjen läheisyydessä olevia peltoja voitaisiin poistaa tuotantokäytöstä ja näin kyettäisiin vähentämään valumia. Yleensäkin ongelmallisen isojen lantavuorten tuottama ravinnekuorma poistuisi.

Jatkossakin pellot tarvitsevat lannoitusta, mutta siihenkin löytyy vaihtoehtoja.