”Tämä kaikki lähti hädästä”, Minna Näkkäläjärvi sanoo. Hän kampanjoi kaivoshanketta vastaan Käsivarren Lapissa, missä se uhkaa parhaillaan hänen porolaitumiaan, ja sen myötä elämäntapaa ja kulttuuria. Hätä ei kuitenkaan rajoitu yhteen valtaukseen tai yhteen kaivokseen. Lappi näyttäytyy monille resurssipankkina, josta voi aina tarvittaessa käydä tekemässä nostoja. Kullan kiilto on vetänyt etsijöitä puoleensa jo 1800-luvulta alkaen, ja usein metsäkin on nähty vihreänä kultana. Vesivoimaa on tehty patoamalla jokia ja luomalla valtavia tekojärviä. Tällä kaikella on kuitenkin hintansa.

Kaivokset jättävät jälkeensä revityn maan. Metsät kasvavat pohjoisessa hitaasti, eivätkä vuosikymmeniä vanhat hakkuuaukeat kelpaa sen enempää eläimille kuin ihmisillekään. Tekojärvien alle on jäänyt luonnon ohella saamelaiskyliä, ja kalat ovat kaikonneet padotuista joista. Talvivaaran kaivos myrkkyvuotoineen on saanut huomiota, mutta muutkin kaivokset aiheuttavat samanlaisia ongelmia.

Liikenteen sähköistämisestä haetaan nyt apua ilmastonmuutoksen torjuntaan. Eräs sähköautojen akuissa tarvittavista aineista on nikkeli, jota löytyy myös Lapista, jossa sijaitsee yli puolet Suomen kaivoksista. Hollannissa kirjoilla olevan Akkerman Exploration yhtiön omistama Akkerman Finland Oy suunnittelee parhaillaan malminetsintäluvan hakemista Käsivarren Lapista varaamalleen alueelle. Enontekiön Hietakerosta uskotaan löytyvän juuri nikkeliä sekä kuparia, kromia ja tietenkin kultaa. Yhtiö on jättänyt varaushakemuksen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille, ja se on sille myönnetty.

Saamelaiset on sivuutettu kaivoskaavailuissa, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Käsivarren paliskuntaan kuuluva Minna Näkkäläjärvi sai yllättäen tiedon Hietakeron varauksesta poronhoitoyhteisön WhatsApp-ryhmän kautta. Näkkäläjärvi teki varaushakemuksesta valituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Samalla hän perusti Facebookiin Ei kaivoksia Suomen Käsivarteen -ryhmän ja alkoi kerätä allekirjoituksia samannimiseen addressiin. Se luovutetaan muun muassa ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkoselle (vihr.) syyskuun alussa.

”Tämä lähti hädästä ja siitä, miten olimme jälleen jääneet ulkopuolelle prosessista”, Näkkäläjärvi toteaa. Muutokset elinympäristössä ja luonnossa vaikuttavat suoraan saamelaisten kulttuuriin ja sen mahdollisuuksiin säilyä.

”Tämä on poronhoidolle tarkoitettua aluetta, ja mitään suuria maankäytön muutoksia ei pitäisi voida tehdä ilman, että meidän kanssamme neuvotellaan asioista. Mutta velvoitteet saamelaiskulttuurin ja poronhoidon turvaamiseksi ohitetaan. Meillä ei ole lain turvaa”, Näkkäläjärvi huokaa.

Suomen perustuslaissa saamelaisille taataan alkuperäiskansana oikeus kulttuurinsa säilyttämiseen, ja saamelaisten kulttuurin on tunnustettu liittyvän elinympäristöön ja luontoon. Lakeja tulkitaan vaihtelevasti, ja toistuvasti näyttää siltä, että muut lait saavat väistyä kaivoslain tieltä. Vuonna 2011 voimaan tullut nykyinen kaivoslaki on korjauksen tarpeessa. Esimerkkinä ongelmista voi nostaa esiin vaikka australialaisen Dragon Mining -yhtiön, jonka kaivostoiminta on saanut jatkua siitä huolimatta, että yhtiö on haudannut salaa jätteitään vanhaan kaivokseen. Kaivoslain uudistusta vaatinut kansalaisaloite on luovutettu eduskunnalle, ja sitä pitäisi käsitellä vielä tällä kaudella.

Laajan kritiikin kohteeksi joutuneet kaivosyhtiöt ovat usein kertoneet julkisuudessa toivovansa dialogia paikallisten, myös saamelaisten kanssa. Toive ei aina vaikuta täysin vilpittömältä.

”Akkermanilla olisi hyvin ollut aikaa ja mahdollisuus keskustella meidän kanssamme ennen kuin he laittoivat pinta-alaltaan koko Helsinkiä laajemman varauksen menemään. He olisivat voineet edes ottaa yhteyttä meihin ja kertoa kaivosaikeistaan. Nyt he ovat vain tulleet ja tunkeutuneet tänne, eikä meillä ole heille enää mitään sanottavaa”, Näkkäläjärvi toteaa.

Näkkäläjärveä ajaa toimiin tieto siitä kuinka dramaattinen ja peruuttamaton vaikutus kaivoksilla on.

”Enontekiöllä saamelaiskulttuuri on juuri poronhoitoa. Ei meillä ole mitään muuta paikkaa johon voisimme lähteä. Tämä on uhka meidän koko elämällemme. Siinä kuolisi samalla saamelaiskulttuuri.”

Kaivostoiminnan ja poronhoidon harjoittaminen samoilla alueilla ei ole mahdollista. Ja vaikka päätöstä kaivoksen avaamisesta ei ole vielä tehty, jo pelkkä uhka vaikuttaa saamelaisiin.

”Tämä on valtava rasite. Ja jos ajattelee nuoria, miten he näkevät tulevaisuutensa kaivosuhan alla. Investoisitko itse sellaiseen, joka voi kadota tuosta vaan?”

Näkkäläjärvi muistuttaa, etteivät vaikutukset rajoitu pelkästään saamelaisiin. Alueen nimi, Enontekiö, viittaa vesistöihin. Eno tarkoittaa suurta jokea ja nimensä mukaisesti Enontekiöltä saavat alkunsa esimerkiksi Muonion- ja Tornionjoet, jotka kuljettavat kaivosten päästöt mereen saakka. Akkermanin varaama Hietakeron alue on myös sikäli vaikea kaivostoiminnalle, että se ei sijaitse lähelläkään teitä tai kunnallistekniikkaa. Kävellen alueelta kestää tunteja päästä lähimmälle tielle.

”Kaikki kaivoksen tarvitsema pitää rakentaa. Tiet ja kaivokset halkaisevat laidunmaat ja muuttavat aluetta peruuttamattomasti. Herkkä ja suojeltu erämaa ei kestä kaivosten jätteitä ja vaikutuksia”, lisää Näkkäläjärvi huolestuneena.

Veronmaksajien rahoja käytetään kaivosten ympäristöongelmien hoitamisen lisäksi muihin kaivostoiminnan kulujen kattamiseen. Työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa toimiva Geologian tutkimuskeskus GTK tekee maaperätutkimuksia ja koeporauksia eri puolilla maata. GTK kartoittaa kaivostoiminnan kannalta kiinnostavia alueita ja myy näitä tietoja kaivosyhtiöille. Yhtiöt tekevät omat hakemuksensa näiden tietojen pohjalta. Enontekiön tapauksessa lähtökohtaisesti ongelmallisen alueen kartoitus on siis tehty verovaroin ministeriön alaisuudessa. Akkerman Finland hyödynsi tämän kartoituksen tuloksia tekemällä varaushakemuksen.

Valtiovaltaa on kaivattu avuksi myös kaivostoiminnan vaatimiin logistiikkajärjestelyihin. Jo vuosien ajan yhtenä ratkaisuna pohjoisen pitkiin kuljetuksiin on tarjottu Jäämeren rataa. Rovaniemeltä Jäämeren rannalle, Norjan Kirkkoniemeen kaavailtu junarata tarjoaisi väylän rahdata raaka-aineita etelään tai pohjoiseen, Kirkkoniemen satamaan, ja sieltä Koillisväylälle. Radan on väläytelty liittyvän jopa Kiinan Silkkitie-hankkeeseen ja linkittyvän Helsingin ja Tallinnan väliin kaavailtuun tunneliin.

Liikenneministeriön laskelmissa ratahanke ei ole taloudellisesti kannattava missään skenaariossa, mutta joukko teollisuuden toimijoita siitä hyötyisi. Nopeampi ja edullisempi logistiikka tekisi kannattavaksi ammentamisen sellaisistakin lähteistä, jotka eivät aikaisemmin ole olleet kannattavia. Valmistuessaan rata halkoisi poronhoitoalueita ja uhkaisi saamelaisten elinkeinojen harjoittamista.

Kaivokset tietenkin työllistävät ja tuovat rahaa alueelle. Alueelle ja luonnolle voisi olla muutakin taloudellista käyttöä. Näkkäläjärvi muistuttaa, että Käsivarren luonto on matkailullisesti arvokasta ja puhtaalla luonnolla voi tienata paljon pidempään kuin kaivoksella.

”Kun kaivos on kerran avattu, se voi ainoastaan laajentua. Ja lopulta siitä jää jäljelle ainoastaan reikä maahan, eivätkä matkailijat halua sellaista tulla katsomaan. Kaivos tuo rahaa ja työtä vain vähän aikaa.”

Taloudellisen hyödyn ohella kaivostoimintaa voi myös perustella raaka-aineiden tarpeella. Kaivokset saastuttavat kaikkialla, ostamalla toisaalta vain siirrämme ongelmia toisaalle. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään pakko.

”Jos näin paljon resursseja laitettaisiin kierrätykseen ja raaka-aineen uudelleen käyttämiseen, emme tarvitsisi kaivosreikiä jokaiseen niemeen ja notkoon. Meillä olisi myös taitoa panostaa materiaalikiertoon”, Näkkäläjärvi toteaa.

Uuden sijaan voisimme kierrättää vanhaa. Silloin meillä olisi varaa myös jättää raaka-aineita maan poveen. Tätä valintaa kaivosyhtiöt eivät tietenkään itse tee. Näkkäläjärven mielestä toiminta, joka pilaa ainutlaatuisen luonnon ja vesistöt peruuttamattomasti ei voi olla Suomen valtion – tai suomalaisten – edun mukaista. Siksi tarvitsemme suunnanmuutosta.