Elokuvissa zombit hakeutuvat luonnostaan niihin paikkoihin, joita kohtaan ovat kokeneet vetoa vielä eläessään. Tämä asetelma toisinnettiin marraskuussa performanssien sarjassa, joka toi zombikuvaston kuluttamisen temppeleihin. Zombit valtasivat kauppakeskuksia ja -katuja Helsingissä, Joensuussa, Rovaniemellä, Tampereella ja Turussa.

Kampanjan tavoitteena oli herätellä meitä kuluttajia ja kansalaisia pohtimaan suhdettamme kuluttamiseen ja sitä, mitä ja miten me kulutamme. Käytännössä siis joukko huolestuneita kansalaisia veti päälleen zombi­meikit ja kanavoi kuluttajuuden keskeistä olemusta.

”Olemme shoppailleet aivomme pilalle jo vuosien ajan”, toteaa tempauksen suunnitteluun osallistunut Liisa Lahti.

Tempauksen järjesti Eettisen kaupan puolesta -järjestö Eetti, joka edistää vastuullisempaa maailmankauppaa ja kuluttamista.

”Vaatteen tuotantoketju raaka-aineiden viljelystä kankaan kudontaan, värjäykseen, ompeluun ja myyntiin vaatii valtavasti energiaa ja työtä ympäri maailman. Ar­violta kymmenen prosenttia maailman ilmastopäästöistä tulee vaateteollisuudesta, eivätkä alan työntekijöiden palkat ole vielä elämiseen riittäviä”, Lahti toteaa. 

Zombitempaukset liittyvät Eetin Lempivaatteeni-kampan­jaan.

”Pikamuodissa raaka-aineet, työ ja energia menevät hukkaan, sillä arviolta yli puolet pikamuotivaatteista hävitetään vuoden sisällä valmistamisesta. Siksi oman lempivaatteen arvostaminen ja pitkäikäisyys on ilmastoteko”, Lahti jatkaa.

Karnevalistisen toteutuksen takana on vakavia tavoitteita, korostaa Eeva Kemppainen, joka myös osallistui tapahtumien järjestelyihin.

”Tämä ei liity pelkästään tuotteisiin, joita ostamme, niiden elinkaariin ja päästöihin. Tämä liittyy myös siihen, millaisia kuluttamisen paikkoja rakennamme ja miten niistä uutisoidaan, niissä tiloissa olemiseen ja siihen, millaisia tunteita ne tilat herättävät”, Kemppainen toteaa.

Zombiaktivistit korostavat, että heidän kritiikkinsä kohdistuu rakenteisiin ja siihen, miten yksilöitä ohjataan järjettömään kuluttamiseen. Lahden mukaan yksittäisen ihmisen pitää olla jo aikamoinen supersankari vastustaakseen niitä viestejä, joilla meitä pommitetaan jatkuvasti.

Tämän kaiken alleen hukuttavan kuluttamisen lupailema palkinto epäilyttää Kemppaista.

”Haemme tyydytystä ja merkitystä ostamisella. Mutta voisimme oikeasti miettiä, saisimmeko saman tunteen siitä, mitä meillä jo on. Se vaatii vähän työstämistä, mutta ehkä nämä performanssit ja kampanjat voivat tyrkätä meidät uudelle raiteelle.”

Kemppainen näkee, että tempausten – tai häiriöiden – myötä tekijöiden ohella uusille raiteille voi päästä myös paikalle sattunut yleisö. Hän myös pitää paradoksaalisena sitä, että kuluttamisella tavoitellaan yksilöllisyyttä, vaikka ostopäätökset lopulta kuitenkin sanelee massa.

”Eihän se erityinen minuus kauppakeskuksesta löydy”, Kemppainen toteaa. 

”Uutuustuote on vain jotain sellaista, joka laitetaan minuuden päälle. Kulutuksen tilat, trendit, mainokset ja mallistot lähinnä harhauttavat sinua siitä mitä olet. Itse olen nähnyt tärkeänä, että tutkimusten ja raporttien ohella pitää tarjota myös joku kehollinen ja draamallinen tapa käsitellä näitä kysymyksiä.”

Niin kauan kuin emme muuta yhdessä maakuoppaan juuria syömään, niin meidän elämämme ovat väistämättä sidoksissa kuluttamiseen ja olemme kaikki kuluttajia. Mitä vaihtoehtoja nykyiselle menolle zombikuvastolla leikkivät aktivistit sitten tarjoavat?

”Meidän pitäisi miettiä mittasuhteita”, Lahti ilmoittaa. ”Tarvitsemme kyllä esimerkiksi vaatteita ja ruokaa, mutta olemme vetäneet kuluttamisen ihan överiksi.”

Pikamuodin kritisoiminen ei siis tarkoita, että kaikkien pitäisi pukeutua juuttisäkkeihin tai että oman tyylin hakeminen olisi väärin. Päinvastoin, Lahti kannustaa miettimään omaa tyyliään ja tapaansa olla.

Monien kuluttajien suhteessa ostamiseen näyttäisi tapahtuneen merkittävä muutos. Ostaminen on alkujaan ollut tapahtuma, jossa hankitaan itselle jotain tarpeellista, mutta nykyään tuo tuote on muuttunut jopa toissijaiseksi. Nyt tuote on monesti ainoastaan väline, jonka avulla saadaan aikaiseksi ostoskokemus – ja hetkellinen dopamiiniaalto. Myös tarpeettomat tuotteet pitää kuitenkin tuottaa, joten lopulta niihin investoidut raaka-aineet ja energia menevät hukkaan.

Jos ostaminen on ollut aiemmin välttämätön paha, niin nyt siitä on tullut tavoite.

Yksi kulutuskriittisen keskustelun sekä halpatuotantoa ja -lentoja kritisoivien puheenvuorojen vakiovastaväite on liittynyt vähävaraisten oikeuteen kuluttaa. Halvan krääsän tuottaminen ei kuitenkaan ole paras tapa tasoittaa tuloeroja ja tuottaa hyvinvointia. Köyhien oikeuksilla perusteltu halpatuotannon puolustaminen ei huomioi niitä köyhiä, jotka valmistavat halvat tuotteet. Heille maksetut palkat, osaltaan mahdollistavat tuotteiden matalat hinnat. Näin halpatuotanto ylläpitää köyhyyttä. 

”Niin, niille ihmisillehän ei toisiaan muuta työtä voisikaan keksiä kuin­ ­pikamuodin valmistamista hirvittävällä tahdilla”, Eeva Kemppainen tuhahtaa.

Vaikka zombiperformanssissa mielettömänä vaeltavien roolit olikin varattu kuluttajia symboloiville hahmoille, niin kritiikki ei oikeastaan kohdistu yksittäisiin kuluttajiin vaan niihin kuluttamisen tapoihin, joihin meidät on ehdollistettu. Me kuluttajat kuitenkin toimimme siinä ympäristössä, joka meille on annettu ja käyskentelemme niissä kulutuksen temppeleissä, jotka meille on rakennettu. Muutos voi lähteä yksilöistä, mutta se ei yksilöön kulminoidu.  

ZOMBIGURU NÄKI MEIDÄT ZOMBEINA

Zombielokuvillaan kauhu-genren -uudistanut George A. Romero toi tavalliset ihmiset osaksi kauhukerrontaa. Meistä itsestämme tuli hirviö, jota pelätä. Kauhu ei enää löytynytkään jostain ylimaallisesta tai mytologioista. Romeron viesti on, että meidän tulisi pelätä itseämme.

Romero mullisti zombileffat vuonna 1968 ilmestyneellä Night of the Living Dead -teoksellaan ja palasi genren pariin vuosikymmentä myöhemmin. Vuonna 1978 ilmestyneen, pääosin kauppakeskuksessa kuvatun Dawn of the Dead -elokuvan innoittajana toimi ohjaajan vierailu Monroeville Mall -kauppakeskuksessa, joka tuolloin oli yksi alansa isoimmista koko maailmassa. Romeron elokuvassa eläviä kuolleita ajaa kauppakeskukseen pakonomainen tarve palata eläessä merkitykselliseksi koettuun paikkaan.

Romeron viestiksi voi lukea esimerkiksi sen, että samoin, kuin aivojen syöminen ei anna mielettömille mieltä, ei shoppailu tuo eläville täyttymystä. Tämä sama ajatus kaikui myös vuoden 2019 zombikävelyiden sarjassa.

Romeron tuotannossa selviytymiskamppailua käyvät ihmiset kääntyvät zombi-apokalypsin keskelläkin toisiaan vastaan ahneuksissaan ja näin tuomitsevat itsensä kuolemaan. Tätä ajatusta vasten voi tarkastella aikaamme, jossa ilmasto-katastrofi ja tuotannossa tapahtuvat ihmisoikeus-loukkaukset kohtaavat vimmaisen shoppailukulttuurin, pikamuodin ja tarpeettoman krääsän haalimisen.

Kauppakeskuksista julkisina tiloina ja zombien saamasta vastaanotosta lisää Voiko kauppakeskus olla kaupungin sydän? -bloggauksessa.