Tutkijat täräyttävät: talous on politiikkaa ja maailmankauppa kaukana vapaasta markkinataloudesta.

Leikkauskurimuksen kourissa kärvistelevän Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen ja maailmanpolitiikasta väitöskirjaa tekevä Matti Ylönen voittivat viime vuonna yhdysvaltalaisen Yalen yliopiston Amartya Sen -artikkelikilpailun. He haastoivat tekstissään maailmankaupaan liittyviä perusoletuksia sekä suuryritysten sisäisen kaupan ja markkinatalouden markkinaohjautuvuuden.

Talous & Yhteiskunta -lehdessä julkaistiin Teivaisen ja Ylösen artikkeli samasta aiheesta, jolla he voittivat edellä mainitun palkinnon. Vahva suositus artikkelille, käsillä on hyvin perusteltu ja hyvinkin helppolukuinen katsaus aiheeseen.

”Eri arvioiden mukaan jopa 30–60 prosenttia kansainvälisestä kaupasta käydään monikansallisten konsernien sisällä. Samaan konserniin kuuluvat yritykset pystyvät väistämään markkinatalouden pelisääntöjä hintasuunnittelun avulla.. ..Konsernin sisäisessä kaupassa käytettyjä hintoja kutsutaan siirtohinnoiksi, jotka suunnitellaan esimerkiksi yhtiöiden pääkonttoreissa.”

Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välisen kaupan (reaalimaailmasta erkaantunutta) hinnoittelua. Siirtohinnoittelun avulla pystytään siirtämään esimerkiksi Suomessa ansaittuja myyntituloja kevyemmin verotettavaan maahan perustettuun tytäryhtiöön. EU:n tasolla kovaäänisintä keskustelua aiheesta on viime aikoina käyty IKEAn ympärillä.

Tähän Ikean tapaukseen tartuimme hiljattain Voiman vastamainoksessakin. Teivaisen ja Ylösen katsaus aiheeseen on hieman monisanaisempi.

”[P]olitiikalla voidaan Ungerin mukaan tarkoittaa laajemmin kamppailuja järjestelyistä ja resursseista, jotka määrittävät yhteiskunnallisia suhteita. Viimeistään elinkeinoelämän itsesääntelyn ja kansalaisyhteiskunnan vahvistuminen kylmän sodan päättymisen jälkeen on johtanut siihen, että politiikkaa ei useinkaan samasteta vain valtioiden käyttämään valtaan.. ..Konsernien sisäistä kauppaa määrittävä hintojen suunnittelu on pohjimmiltaan valtaa päättää yhteiskunnallisia suhteita määrittelevistä järjestelyistä. Tässä mielessä yrityksiä on ainakin jossain määrin perusteltua ajatella osin poliittisina toimijoina.”

Tämä tukee kirjoittajien huomiota siitä, että siirtohinnoittelua ja maailmankauppaa laajemminkin tulisi tarkistella myös poliittisten ulottuvuuksien kautta. Tämä yritysten tarkastelu politiikan kautta herättää myös kysymyksiä yritysten ja demokratian suhteesta. Kirjoittajat muistuttavat, että demokratia on perinteisesti yhdistetty lähinnä ainoastaan poliittisiin instituutioihin. Ongelmien tunnistamisen ja nimeämisen lisäksi tutkijat Teivainen ja Ylönen tarjoavat myös pari korjausehdotusta kansallisvaltioiden, monikansallisten yritysten ja demokratian väliseen konfliktiin.

”Yksi jo käsivarren mitan periaatteen synnyinhetkillä keskustelussa ollut aloite oli kaavaan perustuva verotus. Sen mukaan monikansallisia yrityksiä käsiteltäisiin kansainväliseen sopimukseen perustuen yhtenä kokonaisuutena, ja verotulot jaettaisiin tämän jälkeen eri valtioille valtioiden keskenään sopiman kaavan perusteella.. ..Kun valtiot päättäisivät yhdessä käyttämästään kaavasta, ei yhtiön sisäisessä kaupassa käytetyillä reaalihinnoilla olisi enää merkitystä.”

Käsivarren mitta -käsitteellä viitataan periaatteeseen, jonka mukaan myös konsernien sisäisessä kaupassa yhtiöiden tulisi pitää riittävä etäisyys ja kaupan tulisi perustua markkinahintoihin. Tämä käsimetafora rinnastuu somasti Adam Smithiin toistuvasti yhdistettyyn ajatukseen markkinoiden näkymättömästä kädestä, joka aina ja poikkeuksetta (ja taianomaisesti) löytää täydellisen tasapainon markkinoille. Harmillisesti sen enempää käsivarsi kuin näkymätönkään käsi eivät ole näyttäneet toimivat todellisessa maailmassa.

Linjatessaan (suur)yhtiöiden toiminnan poliittiseksi, Teivainen ja Ylönen tulivat ohimennen muistuttaneeksi myös loputtomasti toistelemastani väitteestä: Yritykset ja yritysjohtajat ovat poliittisia toimijoita siinä missä poliitikot ja perinteiset poliittiset puolueetkin – ja meidän kannattaa siis suhtautua yritysten toimia kritisoiviin ja niitä avaaviin vastamainoksiin samoin kuin poliittisiin pilapiirroksiin. Yllättävän usein vastamainokset nähdään jotenkin epäsopivina ja asiattomina, vaikka samalla poliittiset pilapiirrokset hyväksytään ihan normaalina tapana kommentoida politiikan tapahtumia.

Loppuun haluan nostaa vielä tämän kultahipun tekstistä:

”Siirtohinnoittelun ja konsernien sisäisen kaupan yleisyys nostaa esiin periaatteellisia kysymyksiä siitä, onko yritystenkään toimintaa maailmantaloudessa järkevää olettaa markkinaperusteiseksi. Missä määrin reaalikapitalismissa onkin kyse suunnitelmataloudesta?”

Tälle keskustelulle on helppo toivoa jatkoa.

Teivaisen ja Ylösen Siirtohinnoittelu kyseenalaistaa maailmankaupan perusoletuksia -artikkeli luettavissa kokonaisuudessaan täällä [pdf].