Saamelaiset leimataan usein mielensä pahoittajiksi, kun he reagoivat muiden kuin saamelaisten saamelaiskulttuurin ja kielten vuosikymmeniä jatkuneeseen hyödyntämiseen erilaisissa yhteyksissä (esimerkiksi naamiaisasut, kauneuskilpailut, taide, ohjelmapalvelut). Eräs viimeisimpiä esimerkkejä on Disneyn Frozen-elokuvan tekijöiden vierailu saamelaisalueella ja reaktiot sitä koskevaan uutisointiin  Helsingin Sanomien Facebook-sivuilla.

Usein käytetty oikeutus alkuperäiskansojen kulttuurien ja kielten hyödyntämiselle on kulttuurien välinen inspiroituminen tai lainaaminen, joka immateriaalioikeusjärjestelmässä onkin sallittua. Immateriaalioikeusjärjestelmässä suojataan tietynlaisia tuotoksia esimerkiksi tekijänoikeudella, mallioikeudella, patentilla tai tavaramerkillä. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta inspiroituminen tai lainaaminen voi kuitenkin tapahtua vain sellaisten kulttuurien ja kansojen välillä, joilla on ainakin periaatteessa tasavertaiset mahdollisuudet päättää yhteisistä pelisäännöistä ja immateriaalioikeuksien avulla suojattavissa asioista.

Alkuperäiskansat eivät ole olleet laatimassa näitä pelisääntöjä.

Tästä syystä alkuperäiskansojen yhteinen immateriaalinen omaisuus voi saada immateriaalioikeusjärjestelmässä vain hyvin rajoitettua suojaa, yleensä sen katsotaan olevan vapaata hyödynnettäväksi. Käsitteellä kulttuurinen appropriaatio tai kulttuurinen omiminen kuvataankin usein tätä valtasuhteen vinoumaa, jonka seurauksena kulttuurien välisestä lainaamisesta tulee oikeudetonta ja luvatonta ottamista ja omimista. Se jättää tunnustamatta alkulähteen, puhumattakaan hyödyntämisen korvaamisesta ja näin se kuvastaa ja voimistaa eriarvoisuutta. Ihmisoikeuksien toteutuminen kuitenkin edellyttää, että alkuperäiskansoilla on oikeus omaan kulttuuriperintöönsä. Tähän kansainvälinen yhteisö 2000-luvun alusta hakenut ratkaisua Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) geenivarantoja, folklorea ja perinnetietoa käsittelevässä komiteassa, joissa alkuperäiskansat ovat olleet myös edustettuina. Toistaiseksi ratkaisujen löytäminen on edennyt verkkaisesti.

Kulttuurista omimista tarkastellaan usein suhteessa alkuperäiskansojen kokemaan (historialliseen) sortoon tai väheksyntään. Esimerkiksi Suomessa saamelaislapset vietiin 1950- ja 1960-luvuilla asuntolakouluihin kauas kotoaan jopa 7-vuotiaina ja pahimmillaan lapset pääsivät kotiin vain kaksi kertaa vuodessa. Kouluissa kaikki opetus oli suomeksi eikä saamea saanut puhua.  Vaikka monet saamelaisasiat ovat edistyneet, on saamelaisten perusoikeuksien toteutumisessa hyvin paljon parantamisen varaa, muutoin tosiasialliset vaikutukset saattavat olla samat kuin 1900-luvun puolivälin sulauttamispolitiikan.

Tilastot puhuvatkin karua kieltä: kun vielä 1960-luvulla kolme neljästä saamelaisista puhui saamea äidinkielenään, nykyään sama luku on enää yksi neljästä. Nykyhetken Suomessa, maailman parhaiksi kuvatuissa kouluissa, alle viisi prosenttia saamelaisalueen ulkopuolella asuvista saamelaislapsista saa oppia saamea, sama tilanne on saamenkieliseen varhaiskasvatukseen pääsyssä. Saamenkielten puutteellinen tuki niiden uhanalaisuudesta huolimatta, elinkeinojen riittävien tukijärjestelmien puute, heikko palvelutyytyväisyys peruspalveluihin (esim. sosiaali- ja terveyspalvelut), mielenterveysongelmien yleisyys ja itsemurhat kertovat saamelaisten pahoinvoinnista ja perusoikeuksien heikosta toteutumisesta. Näin on, vaikka saamelaisille alkuperäiskansana on taattu perustuslaissa oikeus omaan kieleensä ja kulttuuriinsa; kansana jolla on oma historia, instituutiot, kieli ja perinteet sekä oikeus päättää omasta poliittisesta, kulttuurisesta ja taloudellisesta kehityksestään.

Myös yhdenvertaisuus oikeutena on kirjoitettu perustuslakiin. Enää sen toteuttamiseksi ei riitä, että samanlaisia kohdellaan samalla tavalla vaan myös, että erilaisia kohdellaan eri tavalla. Kulttuurinen perusoikeus ja yhdenvertaisuus siis edellyttävät saamelaisten erilaisuuden tunnustamista ja sen suojaamista. Saamelaisen itsehallinnon eli Saamelaiskäräjien aliresursointi ja vallan typistäminen ovat yksi syy, jonka vuoksi perusoikeuksien toteutumiseen vaikuttavaan rakenteelliseen eriarvoisuuteen ei kuitenkaan tunnuta pääsevän käsiksi.

Saamelaiskulttuurin elementit säilyttävät ja kantavat kulttuurin arvoja ja lujittavat yhteenkuuluvuutta, ne ovat osa saamelaista arkea ja perinteitä ja niihin liittyy myös oikeuskäsityksiä. Ne ovat usein niin olennaisen osa saamelaisen vähemmistön kulttuuria ja tärkeässä roolissa tuon kulttuurin ylläpitämisessä, että niiden vertaaminen johonkin suomalaiskulttuurin osaan on erittäin vaikea, ellei mahdotonta (Suohpanterrorissakin vaikuttava Jenni Laiti määritteli saamenpuvun saamelaisten monumentiksi). Siksi kulttuurin elementtien hyödyntäminen ja  sen vaikutusten näkeminen tulee nähdä kontekstissa, eli millainen vaikutus hyödyntämisellä laajasti  on saamelaisiin ja saamelaiskulttuuriin.

Esimerkiksi Suomessa saamelaiskulttuurin tuotteistaminen tapahtuu usein esittämällä stereotyyppinen ja halventava (rotu)kuva saamelaisista, jonka pelätään esimerkiksi saamenpuvun kyseessä ollessa vaikuttavan esimerkiksi nuorten saamelaisidentiteetin muodostumiseen. Hyödyntämisellä voi olla sosiaalisesti, psykologisesti ja taloudellisesti kestämättömiä vaikutuksia saamelaiskulttuurissa.

Näitä taustoja vasten ja saamelaisesta näkökulmasta näyttääkin, että joku haluaa poimia kauneimman ja näkyvimmän pinnan päältä kiinnostumatta sen seurauksista ja tukematta ja ylläpitämättä itse asiaa millään tavalla. Tämä kaikki tapahtuu suomalaisen yhteiskunnan ja valtarakenteen hyväksynnällä.

“Toimitko sinä saamelaiskulttuurin pyövelinä?” Suohpanterror otti kantaa ajankohtaiseen Tenon kalastussopimukseen lähettämällä kaikille kansaedustajille postikortin ja julkaisemalla oheisen videon.

Loppujen lopuksi kysymys on vallasta ja yhdenvertaisesta mahdollisuudesta määritellä mitä osaa kulttuurista pidetään niin tärkeänä, että sitä halutaan suojata erikseen sen kulttuurisen ja/tai taloudellisen merkityksen vuoksi.  Saamelaiset ovat pääosin vastustaneet tapaa, jolla hyödyntäminen tehdään, eivät itse hyödyntämistä. Yhteistyössä saamelaisten kanssa siihen voisi löytyä kulttuurisesti kestäviä tapoja, jotka hyödyttäisivät kaikkia. Saamelaisten yhteistyö esimerkiksi Disneyn kanssa voisi hyödyttää koko Suomen matkailua kuten kävi Norjassa. Olisiko niin kohtuutonta edellyttää, että saamelaiskulttuurin hyödyntäminen tehdään kulttuurisesti kestävällä tavalla ja että Frozenin jatko-osa esimerkiksi dubattaisiin jollekin saamenkielistä? Kansalle, jonka lapsille ei ole olemassa yhtään dubattua kokopitkää lasten animaatioelokuvaa omalla kielellään.

Ehdotan että saamelaisten itsemääräämisoikeudesta mielensä pahoittaneet katsoisivat asiaa sellaisten suomalaisten arvolasien läpi, joihin sitouduttiin perus- ja ihmisoikeuksien myötä ja näkisivät sen yhteiskunnallisen todellisuuden, jossa saamelaiset elävät. Tämä edellyttää saamelaisten näkemistä ja kunnioittamista sekä riittävän samanlaisina mutta ennen kaikkea erilaisina. Sen lisäksi tarvitaan toimia samanlaisuudesta ja erilaisuudesta johtuvien tarpeiden suojaksi.

Piia Nuorgam on väitöskirjatutkija Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa. Hän tutkii saamelaisten kulttuurista itsemääräämisoikeutta.