Vuoteen 2018 sisältyi paljon huikaisevan kiinnostavia haastatteluja, mahtavia artikkeleita ja (ainakin omasta mielestäni) onnistuneita vastamainoksia. Lisäksi pääsin tekemään yhteistyötä hillittömän skarppien tyyppien ja kiinnostavien organisaatioiden kanssa – kiitokset kaikille yhdessä ja erikseen.
Monilta osin vuosi meni enemmän tai vähemmän ennakoidusti, eli vastiksia ja niihin liittyviä artikkeleita pumpsahteli tehtaasta ulos, minkä lisäksi kirjoitin lukuisia kulttuurihäirintään liittyviä artikkeleita ja opetus- sekä luentokeikkoja piisasi. Mutta mahtui mukaan myös hienoja yllätyksiä ja yksi erityisen surullinen sellainen. Alla yhteenveto tapahtuneesta.
”Yrityksillä on vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yrityksen markkinoimien tuotteiden tuotantoon liittyvien ihmisoikeusriskien kartoittamista, toimenpiteitä riskien vähentämiseksi ja tästä työstä tiedottamista yrityksen sidosryhmille”, kirjoittaa Finnwatchin Anu Kultanen. Kansainvälinen kauppa on luonteeltaan sellaista, että siinä ei sivulliselle suinkaan aina paljastu, että kuinka vastuullista yrityksen toiminta kulloinkin on ollut.
Helmikuussa julkaisimme kaksi vastamainosta, joissa kiinnitimme huomiota suklaantuotantoon liittyviin ongelmiin. Vastamainosten malliksi valikoitui Fazerin mainos ja kritiikki kohdistui sekä Fazeriin erityisesti että laajemmin koko maailmankaupan rakenteisiin.
Fazerin toimintaa kommentoi Finnwatchin Anu Kultanen ja Hanken-kauppakorkeakoulun Nikodemus Solitander puolestaan käsitteli yritysvastuuseen liittyviä kysymyksiä yleisemmällä tasolla. Havaitut ongelmat ovat siis verrattomasti yhtä yritystä suurempia.
”Yritys on luonteeltaan taipuvainen tuottamaan etäisyyttä itsensä ja niiden välille, jotka joutuvat elämään yrityksen toiminnan seurauksien kanssa. Tämä vaikeuttaa vastuukysymysten arvioimista.
Globaaleissa tuotantoketjuissa yrityksen ja sen tuotannon oheisvaikutuksien välissä on yhä enemmän erilaisia toimijoita. Tämä vaikeuttaa ymmärrystämme siitä, kuka on vastuussa ja kenelle. Tuotantoketjuissa vastuuvelvollisuus onkin kasvavassa määrin ulkoistettu. Ketjujen hallintaa esitellään niin monimutkaisena, että yksittäiset yritykset ja toimijat ovat vain osallisina siinä, eikä kukaan siten ole täysin vastuussa, jos ja kun jotain ei-toivottua tapahtuu. Tätä voidaan kutsua eettisen välimatkan tuotannoksi.” – Nikodemus Solitander
Pyhä Björn Ludvig XIV, eli Aurinkokuningas, muistetaan Ranskan kaikkien aikojen pitkäaikaisimpana hallitsijana (1643–1715) ja miehenä, joka ei ollut vaatimaton. Hän remontoi Versailles’n palatsin nykyisenlaiseksi kitsch-kermakakuksi, jossa on esimerkiksi kultainen huone. Pankkiiri Björn Wahlroos ei ole syntyjään aatelinen, mutta rahaa hän on onnistunut haalimaan. Kalvinistisen opin mukaan menestys ja mammona ovat merkkejä Jumalan suosiosta. Jos näin tosiaan on, on Wahlroos epäilemättä vähintään pyhimys. Rahoillaan hän on muun muassa ostanut kartanoita ja ujuttanut itsensä Ruotsin kuninkaan kaveripiiriin – eli siis melkein siniverinen itsekin.
Lisäksi helmikuussa pohdimme Björn Wahlroosia ja itsekkyyttä. Puheenvuoron sai itsekkyydestä kirjan kirjoittanut Jukka Koskelainen.
”Pidämme itsekkyyttä ennen kaikkea oman aikamme ilmiönä. Olemme ilmeisen taitavia havaitsemaan sitä ympärillämme, muissa ihmisissä, mutta emme yleensä itsessämme. Itsekkyydestä on kuitenkin mitä ilmeisimmin valitettu kautta aikain.
—
Pitkään meillä oli vain yksi mies, joka paikannettiin uusliberalistiksi ja joka puhui sen puolesta. Björn ”Nalle” Wahlroosiaonkin saatu kuulla kohtuullisen taajaan. Hän keksii ärsyttäviä lausuntoja: 80 prosenttia ihmisistä on idiootteja, ainakin mitä tulee rahaan. Köyhien ja rikkinäisten perheiden tukemista ei voi sietää. Kun Nordean ruotsalainen pääjohtaja muuttaa luksusasuntoon, Nalle on jälleen vauhdissa ja lausuu, että pitäähän sitä ihmisen jossakin asua.” – Jukka Koskelainen
Usein meidän vastamainokset esittävät vähän harmillisenkin rehellisiä tulkintoja maailmasta. Aina maailmaa ei vaan voi katsoa ruusunpunaisten lasien läpi. Toisaalta, toisinaan voi. Ohessa on meidän visiomme siitä mitä ruuantuotanto ja ruokamainonta voisivat olla vuonna 2050.
Maaliskuussa huomiomme kiinnittyi laboratiriossa kasvatettuun keinolihaan. Pääsin haastattelemaan Vegemessuilla hollantilaistutkija Mark Postia, jonka työryhmä on tehnyt pioneerityötä kehittäessään ”lihaa ilman kuolemaa”. Post on epäilemättä Vegemessujen historia ensimmäinen esiintyjä, joka aloittaa luentonsa ilmoittamalla, että: ”Rakastan lihaa”
”Mikäli tämä arvio osoittautuu todeksi, tulevat nykyisten maatalousjärjestelmien rajat – saatavilla oleva maa-ala, vesi, energia ja kyky käsitellä kasvihuonepäästöjä – vastaan ennen kuin saavutamme täyden ruokaturvan. Jo nyt 70 prosenttia viljelyskelpoisesta maa-alasta on varattu karjalle eli lihantuotantoon.
Voimme tehostaa tuotantoa ottamalla käyttöön lisää maata tai parantamalla nykyisen tuotannon tuloksia. Käytettävän maa-alan lisääminen tulee ympäristölle kalliiksi. Esimerkiksi lehmien ja muiden hitaasti pienissä poikueissa lisääntyvien eläinten tuotannon lisääminen on vaikeaa ja aikaa vievää – jos mahdollista lainkaan.
— On selvää, että kaikkien ihmisten muuttaminen kasvissyöjiksi ei ole ratkaisu. Meidän on löydettävä keinoja lihanhimomme tyydyttämiseen.
Vuonna 1931 Englannin tuleva pääministeri Winston Churchill kirjoitti esseessä 50 vuotta tästä eteenpäin: ”Viidenkymmenen vuoden päästä pääsemme yli hulluudesta, jonka myötä kasvatamme kokonaisen kanan syödäksemme rintapalan tai siiven, kasvattamalla nämä osat erikseen siihen soveltuvalla menetelmällä.”
Noin 80 vuotta myöhemmin lihaskohtaisen kantasolun, niin kutsutun satelliittisolun, tunnistaminen teki laboratoriossa kasvatetusta lihasta todellisuutta.”
”Jos ei me myydä, niin sitten joku muu myy.” Tämä on aika yleinen selitys, kun viritellään keskustelua asekaupoista ja siitä, että Suomi myy kuoleman välineitä moniin sellaisiin maihin, joihin ei kenelläkään olisi mitään asiaa myydä yhtään mitään aseita. Ja se todellakin on Suomi – siis me suomalaiset – joka kauppaa käy Patrian kaltaisten valtio-omisteisten yhtiöiden välityksellä ja maan hallituksen myöntämien lupien kera. Patria&Muerte-vastamainos julkaistiin Kansa Taisteli -lehdessä.
Maaliskuussa päivän valon näki myös Häiriköiden järjestyksessä toinen Kansa Taisteli -lehti, joka julkaistiin Voima-lehden liitteenä. Jatkoimme lehdessä iltapäivälehtien sota-teemaliitteiden kriittistä käsittelyä. Siinä, missä Suomen 100-vuotisjuhlien keskellä julkaistu ensimmäinen Kansa Taisteli käsitteli kansakunnan rakentamiseen liittyvää militarististä eetosta, keskityimme tällä kertaa sadan vuoden takaisen sisällissodan tapahtumiin ja niiden kaikuihin vuoden 2018 Suomessa.
”Sisällissotaan suhtaudutaan tunneperäisesti vielä vuonna 2018, sata vuotta kyseisen sodan päätymisen jälkeen. Pitkä varjo kertoo tietenkin siitä, kuinka traumaattisista tapahtumista on kyse. Osansa tässä on myös sillä, että sodan tapahtumia ei päästy aikanaan prosessoimaan syistä, joita tässäkin lehdessä perataan.
Emme ole vieläkään saavuttaneet konsensusta edes siitä, millä nimellä sodasta puhutaan.
Monet meistä asettavat itsensä ainakin jollain epämääräisellä tasolla jommallekummalle puolelle vuoden 1918 jakolinjaa. Tämä siitä huolimatta, että monet tuolloiset kiistat ja sotaan johtaneet tekijät ovat poistuneet pelilaudalta – osan niistä toki pysyessä edelleen yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä. Monella meistä oli sukulaisia molemmilla puolin rintamalinjoja, ja ainakin sen myötä puolensa voi valita ihan identiteettipoliittisin perustein.” – Jari Tamminen
Liian hyvä ollakseen totta? Vuonna 2015 Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA paljasti ennennäkemättömän röyhkeän huijauksen. Volkswagenien ajotietokoneet oli ohjelmoitu tunnistamaan päästömittaukset ja pudottamaan testien aikana moottorin tehoja ja sitä myötä myös päästöjä. Testeissä huijaavia autoja ehdittiin myydä 11 miljoonaa kappaletta. Seurasi melkoinen skandaali ja Volkkarin maine ryvettyi. Vai ryvettyikö? Volkswagenin brändi on rakentunut vuosikymmenten mittaan ja se on eittämättä yksi maailman arvostetuimmista ja luotetuimmista automerkeistä. Vuonna 2017 VW juhli nousuaan maailman suurimmaksi autovalmistajaksi – pikainen skandaali ei paljoa paina, kun kuluttajat valitsevat autoa itselleen. Skandaalin vähäiseen merkitykseen voi vaikuttaa myös se, että kyllähän me kuluttajat tiedämme, että autot saastuttavat eikä meille paljastunut skandaalin myötä oikeastaan mitään uutta tai yllättävää. Kykymme selittää ikävätkin asiat pois on niin hyvä, että moiset yksityiskohdat unohtuvat alta aikayksikön. Elämisvalheessa kelpaa elellä.
Huhtikuussa aloitin Voiman päätoimittajan roolissa lehtisarjan, jossa kutsuimme vieraileviksi päätoimittajiksi joukon kiinnostavia tiedeviestijöitä sekä yhden taiteilijaryhmän johtajan. Huhtikuun numeron toimitin yhdessä Politiikasta-lehden päätoimittajan, tutkijatohtori Johanna Vuorelman kanssa. Vuorelma päätyi kirjoittamaan myös tuon kuukauden vastamainokseen liittyvän artikkelin.
”Vähemmälle huomiolle ovat jääneet politiikan rakenteelliset ja systeemitasolla vaikuttavat valheet. Uhkaavin näistä on elämisvalhe, joka on kollektiivista itsepetosta. Professori Jukka Paastela kirjoittaa vuonna 1995 ilmestyneessä teoksessaan Valhe ja politiikka: tutkimus hyveestä ja paheesta yhteiskunnallisessa kanssakäymisessä, että elämisvalheen itsepetoksella ’voidaan tarkoittaa vääriä uskomuksia, joita ihminen itse ei huomaa, toiveajattelua, jota yksilö ei välttämättä tiedosta sekä tarkoittamatonta tietämättömyyttä’.
Elämisvalhe on siis kokonaisvaltainen tulkinta todellisuudesta, jossa valheellisen ajattelun omaksunut yhteisö elää.
—
Ilmastonmuutosta koskevien faktojen sivuuttaminen länsimaisissa yhteiskunnissa täyttää elämisvalheen määritelmät. Ilmastonmuutoksen faktojen ohittaminen on lähimpänä totuudenjälkeisen ajan määritelmää.
Siksi on yllättävää, ettei ilmastonmuutos ole ollut totuudenjälkeisen ajan keskustelun ytimessä.” – Johanna Vuorelma
Lööpit ja iltapäivä- ja juorulehtien kannet myyvät itseään meille vetoamalla tunteisiin. Yksi voimakas ja myyvä tunne on pelko – siksi lööpit usein kirkuvatkin meille vaarasta ja uhasta. Kannattaa kuitenkin huomata, että tänään myydyt pelot saattavat olla väkevässä ristiriidassa eilisen pelkojen kanssa. Halusimme muistuttaa tästä tekemällä lööpihtavän parodian, jossa pelkoa lietsovat otsikot ovat keskenään ristiriidassa. Usein myös otsikko on ristiriidassa siihen liitetyn kuvan kanssa.
Toukokuussa oli vuorossa yhteistyö Nuorten ääni -hankkeen kanssa ja suunnitelimme yhdessä nuorten kanssa iltapäivälehden lööppiä muistuttavan vastamainoksen. Vastamainoksen kaveriksi kirjoittamassaan artikkelissa Tuomas Rantanen veti linkkejä kohulööppien ja klikkijournalismin välille.
”Journalismi ja mainonta törmäävät erityisen tunnistettavalla tavalla nimenomaan lööpeissä ja kansissa, jotka on suunniteltu edistämään lehtien irtonumeroiden myyntiä. Sama faktan ja mielikuvaliioittelun kohtaaminen näyttäytyy nettilehtien sivuille kävijöitä houkuttelevissa klikkiotsikoissa. Kaikissa näissä kyse on yhtä aikaa toimituksen tekemästä journalistisesta sisällöstä ja sen mainonnasta.
Näiden tiedonlajien väliseen jännitteeseen puututaan myös Journalistin ohjeissa: ’Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.’
Tabloidien historiasta tiedetään, että irtonumeromyynnin kannalta lööppiotsikoiden tehokkaimpia koukkuja ovat julkisuuden henkilöiden yllättävät kuolemat, kansallisesti merkittäviksi tulkitut urheiluvoitot sekä yleisön mielissä lähelle sattuviksi koetut suuronnettomuudet ja -tuhotyöt.” – Tuomas Rantanen
Kuhina Häiriköt kylässä -näyttelyn edustalla oli käytännössä jatkuvaa koko toukokuisen viikonlopun ajan.
Toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestetty Maailma kylässä -festivaali pyysi Häiriköiltä näyttelyä ja sellaisen myös järjestimme. Viikonlopun aikana kaikki tapahtuman pääteltassa vierailleet pääsivät tutustumaan suuriin vedoksiin vastamainoksistamme.
Lisäksi järjestimme yritysvastuuseen liittyviä keskusteluja festariviikonlopun aikana. Esimerkiksi Kansallisteatterin Lavaklubilla keskustelimme Eettisen kaupan puolesta ry:n toiminnanjohtaja Lotta Staffansin ja Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartialan kanssa siitä, mikä on kuluttajan rooli ja yritysten vastuu jälkikolonialistisessa maailmankaupassa sekä sitä, voiko yksittäinen kuluttaja arvioida tuotteen vastuullisuutta, ja tarjoaako yhteiskunta yksilölle mahdollisuutta arvioida kulutuspäätöksiin liittyviä taustatekijöitä.
Kesäkuussa kurkistimme sukelsimme antropologian kiinnostaviin syövereihin yhdessä AntroBlogin kanssa. Vastamainoksessa tarkastelimme mainosmaailmaan hieman odottamattomasta kulmasta. Tilasimme taiteilija Riiko Sakkisen perustamalta beniniläiseltä Salon de Peinture Grand-Popolta taideteoksen, joka mukaili muotokieleltään sikäläisiä parturien mainoskylttejä. Teoksen maalasi LouisHouenouden, joka normaalisti maalaa juuri niitä mainoskylttejä, joita tilaamamme teos kommentoi.
”Käsinmaalattujen mainoskylttien kulttuuri on Beninissä elävää. Tutkin ilmiötä etukäteen, mutta sen laajuus yllätti paikan päällä. Pääkaupunki Cotonoussa melkein kaikki mainokset ovat printattuja, mutta syrjäkylillä suurin osa mainoksista on käsin maalattuja. Beninissä lukutaitoprosentti on alhainen, ja mainoskyltit huomioivat sen – kyltit selittävät tuotteen tai palvelun selkeästi kuvin. Esimerkiksi kampaamokauneussalongin kyltissä on kampauksen lisäksi kuva kädestä, jotta kaikki tajuavat, että siellä tehdään myös manikyyrejä” – Riiko Sakkinen
Luomalla tarpeita, mainostaja saa kuluttajan kokemaan sielua kuristavan tyhjyyden sisällään. Tuota tyhjyyttä täytetään vaikkapa sitten hiilihapotetulla juomalla, joka lupaa menestystä, onnea ja kauneutta. Oikeasti tuotteessa ei ole mitään näistä luvatuista ominaisuuksista.
Heinäkuussa Todellisuuden tutkimuskeskuksen ja Riihimäen teatterin taiteellinen johtaja Janne Saarakkalavertaili politiikan, median ja taiteen täyttäviä merkityksettömyyden aaltoja.
”Jo 2000-luvun alussa filosofi Slavoj Žižek kiinnitti huomiota leviävään antiessentialistiseen ilmiöön, jossa pyritään esimerkiksi juomaan kahvia ilman kofeiinia, kolaa ilman sokeria, kaljaa ilman alkoholia ja käymään sotaa ilman sotaa (tietokoneen ruudulla tai lähettämällä tunnuksettomia ’vihreitä miehiä’).
Esimerkeissä voi nähdä jonkinlaisen terveyttä palvelevan päämäärän. On saatava kaikki kiihottava mutta ilman epäterveellistä, uhkaavaa tai omaatuntoa häiritsevää sisältöä. Siksi sitä hävitetään myös taiteesta, journalismista ja politiikasta. Žižekin mukaan olemme jo vuosia eläneet post-politiikaksi kutsuttua tyhjäkäynnin aikaa, jossa valtiollisten ja kansainvälisten yhteisten asioiden hoitaminen on redusoitu vain asiantuntijoiden hallitsemaksi yhteiskuntaelämäksi, jossa vaikuttaa tällä hetkellä vain yksi elinvoimainen poikkeus: kansallismielinen konservatismi. —
Koska me emme halua luopua mistään. On parempi olla kuulematta, näkemättä ja tietämättä mitään, tekemisestä puhumattakaan. Sellainen myy paremmin.” – Janne Saarakkala
Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisen aikaan Helsingin kaduille jalkautui #resistgag-mielenosoitus, jossa nähtiin viimeisillään raskaana olevia Donald Trumpeja ja suukapuloilla vaiennettuja naisia. Epäilemättä Donald Trumpin seksuaalioikeuksiin liittyvä politiikka olisi perin erilaista, mikäli Trump itse saattaisi tulla raskaaksi. Setämiehet eivät kuitenkaan voi itse tulla raskaiksi ja se näkyy myös heidän ajamassa politiikassa.
Kesään kuului kärpästen ja helteiden lisäksi myös mielenosoittamista. Näitä kaikkia piisasi, kun presidentit Trump ja Putin saapuivat Helsinkiin. Olin mukana järjestämässä ja toteuttamassa #resistgag-mielenosoitusta, jolla kiinnitettiin huomiota Trumpin kehitysyhteistyöpolitiikan yhteen synkkään puoleen – eli siihen, kuinka naisten oikeudet eivät sen puitteissa toteudu. Aihetta kommentoi meille muun muassa Väestöliiton kansainvälisen kehityksen yksikön johtaja Elina Korhonen.
”Abortin vastainen politiikka toimii juuri toisin, kun sen oletettu tarkoitus on: Abortteja ehkäistään parhaiten tarjoamalla ehkäisypalvelua ja tietoa seksuaalisuudesta. Perhesuunnitteluklinikoiden joutuessa sulkemaan ovensa, lisääntyvät ei-toivotut raskaudet ja samalla mitätöidään vuosikymmenten edistysaskeleet lisääntymis- ja äitiysterveydessä sekä lasten terveydessä. Kärsijöinä ovat useimmiten kehitysmaiden köyhät tytöt ja naiset, joiden palvelut ovat olleet järjestöjen varassa” – Elina Korhonen
Kuvassa palestiinalaisia työntekijöitä Betlehemin tarkastuspisteellä, Länsirannalla vuonna 2017.
”Odottavan aika on tunnetusti pitkä, ja Lähi-itään tosiaan liittyy paljon odotuksia ja odottamista. Yhdet odottavat Jumalan lupaamaa maata ja toiset Messiaan toista tulemista. Myös oikeutta ja kotimaata odotetaan, ja välillä odotetaan lupaa korjata kuoppainen tie. Odotuttaminen voi olla myös alistavan politiikan väline, kuten Tampereen yliopiston tutkija Mikko Joronen esittää artikkelissaan Spaces of waiting.
Joronen esittää tutkimuksessaan, että Israelin tapa hallita palestiinalaisia on tarkasteltavissa teatraalisena performanssina, jonka keskeisenä tavoitteena on ylläpitää palestiinalaisten epävarmaa asemaa. Tämä teatteri tunnustaa seremoniallisesti palestiinalaisten hallinnolliset, juridiset ja turvallisuuteen liittyvät oikeudet, mutta ei tosiasiallisesti tarjoa niitä palestiinalaisille, jotka ovat juuttuneet loputtomaan oikeuksiensa odotuksen kehään.” – Jari Tamminen
Samoin syyskuussa Häiriköt-päämaja jalkautui Saamenmaalle, jossa paikalliset saamelaisaktivistit ja Greenpeace vastustivat Saamenmaan halkovaksi suunniteltua Jäämerenrataa. Mukana Lapissa oli myös kanadalainen cree-kansaan kuuluva Clayton Thomas-Müller.
”Isoja ja vaikutuksiltaan kauaskantoisia teollisia investointeja ei voi tehdä ilman alkuperäiskansojen lupaa. Viestimme on, että ilman suostumusta ei ole myöskään pääsyä. Tämä on ajatus, johon me Kanadan alkuperäiskansat olemme suhtautuneet hyvin vakavasti.” – Clayton Thomas-Müller
Ympäristönäkökulman ohella ratahanketta on välttämätöntä tarkastella myös saamelaisten, Euroopan unionin alueen ainoan alkuperäiskansan näkökulmasta. Saamelaisten oikeus poronhoidon ja luontaistalouden ympärille rakentuvaan kulttuuriinsa asettaa rajoituksia sille, mitä Suomen valtio voi Saamenmaalla tehdä.
Vuonna 2017-18 yhdessä Biologian ja maantieteen opettajien liiton kanssa järjestetty Global Meal -hanke, jonka puitteissa koulutimme satoja oppilaita ja opettajia vastamainostyöpajoissamme saatiin päätökseen alkukesästä. Onnistuneeksi koetulle hankkeelle haluttiin jatkoa ja tällä kertaa mukaan liittyi myös Äidinkielen opettajien liitto. Ilmastoterveisiä Etelästä yhdistää vastamainokset ja opettajakoulutuksen ilmaston muutokseen liittyviin aiheisiin.
”Pelkillä kulutuskäyttäytymisen muutoksilla ilmastonmuutosta ei kuitenkaan saada riittävästi hidastettua, vaan sen oheen tarvitaan aktiivista yhteiskunnallista osallistumista ja päätöksentekoa. Ilmastojärjestelmässä tapahtuu muutoksia jatkuvasti kaikkialla, mutta suuri osa muutoksista on vähittäisiä eikä päädy uutisiin ainakaan meille Suomeen saakka. Media muovaa aihepiiriin liittyviä ajatuksiamme enemmän kuin ehkä arvaammekaan. Miten median välittämät viestit vaikuttavat siihen miten me hahmotamme ilmastonmuutoksen seurauksineen ja ratkaisumalleineen? Onko kuvamme todellisuuteen perustuva vai valikoimmeko viesteistä tietoisuuteemme kenties vain osan?” – Pinja Sipari
Kaj Frankin vuonna 1952 julkaistua Teema-astia sarjaa voi hyvinkin kutsua suomalaisen teollisen muotoilun klassikoksi. Onhan kyseessä yhden maamme kautta aikain merkittävimmän muotoilijan yksi tunnetuimmista tuotteista. Moni kuluttaja järkyttyi vuonna 2016 ilmoitetusta päätöksestä siirtää myös Teema-astioiden valmistus Thaimaahan. Tove Janssonin Muumi-tarinat puolestaan ovat nivoutuneet osaksi kansallista identiteettiämme ja Muumi-mukeja jonotetaan kuin ämpäreitä. Nykyään myös Muumi-mukit valmistetaan Thaimaassa. Kaukomaille siirretty Muumi-mukien valmistus on ehkä syvimmälle suomalaisuuteen sukeltava esimerkki Kiina-ilmiöstä – eli siitä, että tuotanto siirtyy pois kotimaasta. Samalla, kun valmistus ja työpaikat siirtyvät muualle, vähenee kotimaisen tuotannon ohella myös päästöt kotimaassa. Tosin samat päästöt tupruavat tehtaan piipusta myös toisaalla ja meidän päästöjen pieneneminen on vain näennäistä.
Lokakuussa tuotimme ensimmäisen Ilmastoterveisiä Etelästä -hankkeeseen liittyvän vastamainoksen. Thailaakson tehdas käsitteli sitä, kuinka meidän hiilijalanjälkemme pitäisi laskea sen mukaan, mitä kulutamme, eikä sen mukaan, mitä Suomessa tuotetaan. Tästä kuviosta meille väänsi rautalankaa ympäristötalouden ja -johtamisen professori Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sekä Suomen Ilmastopaneelin jäsen Lassi Linnanen.
”Kaksi kolmasosaa suomalaisten ilmastovaikutuksesta aiheutuu kotitalouksien jokapäiväisistä päätöksistä. Ja näistä aiheuttamistamme päästöistä lähes puolet – 44 prosenttia – syntyvät jossain maailmalla. Mielestäni molemmat luvut ovat varsin merkittäviä.
—
Iso osa elämäntapamme vaatimasta tuotannosta tapahtuu jossain kaukana meistä. Tämä kaukana tapahtuva saastuttaminen kuitenkin vaikuttaa kaikkien elämään, ja vastuumme ei katoa maantieteellisen siirtymän myötä.
Kiinasta on tullut maailman tehdas. Samalla kun paheksumme Kiinan saastuttavaa tuotantoa, kiinalaiset tuotteet päätyvät usein meidän länsimaisten kuluttajien ostoskoreihin.
Meillä on vastuu: turhia tuotteita ei tuotettaisi, mikäli emme sitä lystiä maksaisi.” – Lassi Linnanen
Kävimme myös esittelemässä tuotantoamme Kaapelitehtaalla järjestetyssä Lift Helsinki -tapahtumassa, joka toi yhteen taide- ja mediaalojen ammattilaiset ja vaikuttajat.
Näyttelyssä oli vastamainosten sijaan näytillä muun muassa vastamainoksessa kuvana nähty Thailaakson tehdas -muki, kaksi metriä leveä Pieni pala Kolonialismia -suklaalevy ja yhdessä Jani Leinosen kanssa tekemämme Elovana-paketti, jossa Elovena-neidon sijaan poseeraa saamelaisaktivisti Jenni Laiti. Ylistystä ja kiitosta osakseen saanutta näyttelyä pyydettiin myös vierailuille muihin kaupunkeihin ja suunnitelmat sen suhteen ovat jo käynnissä. Niistä lisää sitten tuonnempana.
Ruoka-annoksia ravintoloilta asiakkaille välittävän lähettifirma Foodoran lähetit tekevät alustatalouden töitä, mutta he eivät ole työntekijöitä. He ovat lähettiyhteistyökumppaneita. Lähetiyhteistyökumppaneilla ei ole työntekijän oikeuksia, mutta ei heillä myöskään ole yrittäjän vapautta. Nyt osa Foodoran läheteistä vaatii itselleen parempia oikeuksia.
Marraskuussa sukelsimme alusta- ja jakamistalouksien väliseen hetteikköön. Ruokapalvelu Foodoran lähettien kritiikki ja kampanjatyönantajaansa yhteistyökumppaniaan kohtaan liittyy yhteen työelämän ajankohtaisimpaan aiheeseen. Tätä aihetta meille selvensi projektitutkija, tohtori Maija Mattila Kalevi Sorsa säätiöstä. Foodora-lähetin työpäivää kävi puolestaan dokumentoimassa meille toimittaja Henri Salonen.
”Jakamistalouden rinnalla esiin on noussut alustatalouden käsite. Siinäkin käytetään hyödyksi teknologiaa. Internetin digitaalisilla alustoilla tarkoitetaan kahden- tai monenkeskisiä markkinapaikkoja, jotka välittävät käyttäjien välisiä transaktioita. Alustoilla siis kohtaavat palveluiden tarvitsijat ja tarjoajat, algoritmien ansiosta kitkattomasti ja nopeasti. Tunnettuja esimerkkejä alustataloudesta ovat esimerkiksi Uber sekä muun muassa ruokalähettipalvelut Deliveroo, Foodora ja Wolt.
—
Kaikki nämä – sosiaaliturva, hyvinvointivaltion rahoitus ja palkanmuodostus – korostavat sitä, että nykyinen sääntely-ympäristö ei toimi enää alustatalouden aikakaudella. Koska alustatalouden on ennustettu kasvavan voimakkaasti, päättäjillä on suuri työ hyvinvointivaltion rakentamisessa uudelleen niin, että ihmisten sosiaaliset oikeudet toteutuvat.” – Maija Mattila
Silmien ja korvien sulkeminen ahdistavilta uutisilta on inhimillistä ja ymmärrettävää. Jotkut voivat myös suojella itseään ahdistukselta kieltämällä koko ongelman olemassa olo. Ongelman kieltäminen ei kuitenkaan ongelmaa poista ja olisikin parempi keksiä keinoja kohdata ongelmat yhdessä.
Joulukuussa päätimme vuoden pamauksella ja suurponnistuksella. Ilmastoterveisiä Etelästä -hankkeen innoittamina paneuduimme ilmastonmuutosteemaan sekä erillisen liitteen, että yksittäisen vastamainoksen muodossa.
Denial by You&Me -vastamainos kiinnitti huomion siihen, että toisinaan ilmastonmuutoksen kaltaisten ongelmien kieltäminen voi olla tapa hakea suojaa ongelman kohtaamisen tuomalta ahdistukselta. Psykologi ja kirjailija, Jussi Valtonennosti keskusteluun myös kiinnostavan huomion siitä, kuinka ratkaisuehdotuksiin uskomiseen vaikuttaa se, tukeeko tuo ratkaisu omaa ideologiaa. Puhutaan motivoidusta päättelystä.
”Yhdysvalloissa professori Aaron Kayn tutkimusryhmä Duken yliopistosta on osoittanut, että ratkaisut, joilla ihmiset arvelevat ilmastonmuutosta torjuttavan, vaikuttavat siihen, kuinka taipuvaisia he ovat uskomaan IPCC:n faktoja. Republikaanit kielsivät ongelman helpommin, jos heille sanottiin, että ongelma ratkaistaan ympäristöveroilla, jotka eivät sovi republikaanien poliittiseen ideologiaan. He sen sijaan pitivät IPCC:n faktoja selvästi uskottavampina, jos heille sanottiin, että ongelma ratkaistaan yritystoimintaa vapauttamalla, joka taas kuuluu republikaanien poliittisiin tavoitteisiin. Eron koetilanteissa ajatellaan johtuvan siitä, että on helpompi muuttaa käsitystään IPCC:n faktoista kuin järjestää koko poliittinen uskomusjärjestelmänsä uusiksi.” – Jussi Valtonen
Ford on tykännyt mainostaa pick up -avolavakuormureitaan kuvilla, joissa keulan massiivinen kromimuuri heijastaa kaunista preeriaa tai muuta koskematonta luontoa. Tosi asiassa dieseliä ahmiva pick up on koskemattoman luonnon antiteesi ja omalla olemassaolollaan tuhoaa sitä luontoa. Ajattelimme, että olisi vähintään soveliasta kuvata maastokelpoinen työkone ympäristössä, jonka voimalla se liikkuu – eli palmuöljyplantaasilla, josta tulee myös biodieselin raaka-aine.
Ympärostöteemaa piisasi myös Voiman välissä julkaistussa Neste Spoil – Biouutisia -parodialehdessä. Palmuöljyn tuotantoon liittyviä kysymyksiä olivat kommentoimassa sekä Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki, että tutkijat Jyrki Jauhiainen, Anu Lounela ja Harri Vasander.
”Hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin eli IPCC:n vuonna 2014 julkaistussa selvityksessä trooppisille turvemaille perustettujen akaasiasellupuu- ja öljypalmuplantaasien arvioitiin siirtävän turvemaan hajoamisen seurauksena ilmakehään vuosittain 15 tonnia hiiltä hehtaarilta hiilidioksidipäästöinä. Turvemaiden käyttömuodoista nämä plantaasit muodostavat kaikista suurimmat päästöt.
Kuivatettu turvemaa on myös paloherkkää etenkin kuivakauden pitkittyessä. Turpeen palaessa voi ilmakehään siirtyä nopeasti useiden satojen vuosien turvekertymien sisältämä hiilimäärä.
Vuoden 1997 suurpaloissa Indonesian turvemailta vapautui ilmakehään muutaman kuukauden aikana 800–2 600 miljoonaa tonnia hiiltä. Määrä vastaa 13–40 prosenttia maapallon fossiilisten polttoaineiden keskimääräisistä vuotuisista hiilipäästöistä.” – Jyrki Jauhiainen & Harri Vasander
Oletko unelmoinut kiiltävän valkoisesta katumaasturista, jossa on hienot alumiinivanteet, tummennetut ikkunat ja väkevä moottori? Tuskin olet koskaan ajatellut vieväsi sitä oikeasti maastoon, mutta onhan sellainen komea. Jos ajattelit tuon maasturin muuttuvan ekologiseksi sillä, että tankkaat sen tankkiin biodieseliä, niin ajattele uudestaan. Biodieselin polttaminen on kuin sademetsää polttaisi.
”Suuren kulutusjuhlan sesonkina on tärkeää osoittaa markkinan ja mainonnan voimille uskollisuutensa. Kaupungin temppelit ovat avoinna aina kaupan sulkemisaikaan asti. Huutakaa ’Ostan!’ jos olette mukana!” – Massias
Vuonna 2018 olin mukana touhuamassa Perintö – Helsinki Graffiti 1992-2017 -kirjan uutta painosta, jonka Voima Kustannus julkaisi. Sekin oli asiallista.
Otso Kantokorpi reissasi moneen kertaan Virossa yhdessä katutaiteilija EGSin kanssa. He maalasivat graffiteja hylättyihin rakennuksiin ja dokumentoivat tekemisensä. EGS maalasi oheisen muistoteoksen Otsolle Helsingin Suvilahteen.
Asiallisten ja kivojen tapahtumien ohella vuoteen mahtui tietenkin myös pettymyksiä ja murheita. Näistä henkilökohtaisesti surullisin oli taidekriitikko Otso Kantokorven menehtyminen äkilliseen sairaskohtaukseen. Häiriköiden maailmaan Otson poismeno jätti suuren aukon.
”Toukokuussa menehtynyt taidekriitikko Otso Kantokorpi (1957–2018) ei koskaan suostunut ottamaan taiteilijan viittaa harteilleen. Ei, vaikka hän toisinaan tekikin viiltävän osuvia taideteoksia. Kantokorpi kielsi taiteilijuutensa jopa oman taidenäyttelynsä avajaisissa ja määritteli teoksensa ’taiteen kaltaisiksi interventioiksi’.
— Suurempi huoli on se, että Kantokorven kaltaista taidekentän tuulettajaa ei ole näköpiirissä. Kuka nyt arvioi katutaidetta taiteena taiteen joukossa, ja kuka pistää taideruhtinaat koville?” – Jari Tamminen
Häiriköt-päämajan vuosi 2019 starttaa kunnolla tammikuun 10., kun kokoonnumme Kansallisteatterin Lavaklubille Tieteiden yönä. Tuolloin lavalla keskustellaan muun muassa palmuöljyn tuotannosta ja sen soveltuvuudesta biopolttoaineen raaka-aineeksi. Kaikki paikalle, tilaisuus on maksuton ja meno hyvää.
Lavaklubin jälkeen tammikuussa on myös luvassa Kultaisen ostoskärryn seurakunnan seuraava ulostulo. Tammikuun 23. päivä pamahtaa, mutta paikka ilmoitetaan vasta lähempänä h-hetkeä. Pitäkää siis silmät auki ja tuntosarvet kohdistettuina tämän kanavan suuntaan.
Häiriköiden koronavuosi 2020 Vuosi 2020 toi Häiriköillekin pitkän lomautuksen ja perui monet opetuskeikat. Toisaalta ehdin järjestämään vuoden aikana viisi näyttelyä, joista kolme rakentui…
Fazer ja rasistiset suklaalevyt Jälleen olemme saaneet huomata, että interaktiiviset mainoskampanjat ovat vaikeita. Myös Häiriköt-päämaja pääsi apajille.
Kaikkihan rakastavat kunnon graffitia Onko Helsinkiin tulossa katutaiteelle omistettu kaupunginosa ja jatkuuko katutaideintoilu ikuisesti? Saas nähdä ja tuskin. Kun graffiti saapui Suomeen 80-luvulla noin…
Kävimme myös esittelemässä tuotantoamme Kaapelitehtaalla järjestetyssä Lift Helsinki -tapahtumassa, joka toi yhteen taide- ja mediaalojen ammattilaiset ja vaikuttajat.
