Jouni Väänänen seisoo purkutuomion saaneen ränsistyneen ja autioituneen liikekiinteistön sisäpihalla. Talon seinät täyttyvät parhaillaan graffiteista.

”Tämäkin rakennus herättää tunteita joissakin. Me tarjoamme sille hallitun alasajon”, Väänänen kertoo.

Purkutaide-hanke eteni maaliskuussa suunnitellusti, kun taiteilijat antoivat elinkaarensa ehtoon saavuttaneelle rakennukselle mahdollisuuden arvokkaaseen loppuun. Järvenpään keskustassa sijaitseva Perhelän kortteli saa hyvät läksiäiset, eikä kaupunkilaisten tarvitse katsoa rapistuvaa ja hylättyä rötisköä. Kaupunkilaiset voivat katsella taidetta.

Pari viikkoa myöhemmin Väänänen istuu maalipurkkien päällä työhuoneellaan Keravalla ja selittää, mistä tässä kaikessa on oikein kysymys.

Väänänen tunnetaan graffititaiteilija Psykenä, ja maalaamista hän on harrastanut jo parikymmentä vuotta. Maalaamisen lisäksi hän on pyrkinyt edistämään graffitin ja katutaiteen asemaa yhteiskunnassa myös rakenteiden tasolla. Kesällä 2016 hänen vuosia työstämä hankkeensa toteutui –  Purkutaide väritti Keravan keskustassa sijainneen kokonaisen ostoskeskuskompleksin ulkoa ja hieman sisältäkin. Marginaaliseksi mielletty taidemuoto sai kansan syvät rivit liikkeelle ja kaupungin sekä rakennusliikkeen tyytyväiseksi.

”Minun mielestäni näitä purkukiinteistöjä tulisi aina hyödyntää taiteen ja kulttuurin tarpeisiin. Ne ovat valtava ja hyödyntämätön resurssi, ja niitä ei ole mitään järkeä seisottaa tyhjillään. Mökkiähän menee koko ajan nurin pitkin Suomea, ja samalla on taiteilijoita, joilla ei ole tiloja, joissa toteuttaa itseään.”

Tie Purkutaiteeseen on ollut työläs. Vuonna 2010 Väänänen ja Keravan nuorisopalvelu järjestivät graffitiaiheisen näyttelyn yhdessä ostoskeskuksen tyhjistä liiketiloista.

”Suuri osa ostoskeskuksesta oli jo tuolloin tyhjillään tai tyhjentymässä, ja rupesin silloin hahmottelemaan, minkälaista kulttuuritoimintaa tiloissa voisi järjestää. Vuosien saatossa lähestyin eri tahoja, mutta kiinteistöjen omistussuhteet olivat aika moninaisia. Vaikka usein vaikutti lupaavalta, ehdotukset törmäsivät aina jossain vaiheessa seinään.”

Kun rakennuskokonaisuus oli siirtynyt purkutöistä vastaavan rakennusyhtiö SRV:n haltuun, Väänänen otti lokakuussa 2015 yhteyttä joukkoon paikallisia poliitikkoja. Saatuaan selustatukea idealleen, tehtiin rakennusyhtiölle keväällä 2016 ehdotus, josta ei kannattanut kieltäytyä.

”Muodollisesti prosessi meni niin, että SRV solmi sopimuksen Keravan kaupungin kanssa. Minä puolestani sovin Keravan kaupungin kanssa tämän toteutuksesta. SRV ei voinut tehdä sopimusta yksityishenkilön kanssa, ja näin tämä saatiin tapahtumaan.”

Tämä kaikki tietenkin edellyttää uudenlaista ajattelua kaikilta osallisilta. Esimerkiksi rakennusyhtiössä on helppo ajatella, että tämän kaltaiset hankkeet tuovat mukanaan maine­riskin mutta eivät mitattavia hyötyjä. On helpompaa kieltäytyä kuin lähteä mukaan. Toisaalta perinteisellä yritysviestinnällä ei välttämättä kyetä rakentamaan yhtä tehokasta sitoutumista paikalliseen yhteisöön edes yrittämällä.

”SRV on sellainen organisaatio, joka olisi voinut sanoa, että tässä kohteessa ei tehdä yhtään mitään. Se on se perinteinen tapa toimia. He olivat kuitenkin avoimia idealle, ja aluksi tätä lähdettiin viemään aika rajatusti. Sitä mukaa kun homma eteni hyvin, saimme lisää ja lisää tilaa taiteelle.”

Lopulta Keravan Purkutaide kattoi yhteensä lähes 5 000 neliömetriä seinäpinta-alaa. Toiminta ei rajoittunut seinien maalaamiseen: paikalla järjestettiin muutaman kuukauden aikana muun muassa reivit, rap- ja punk-keikat, seinään potkimisen maailmanmestaruuskilpailut (koska Kerava), ilmaisia joogatunteja ja yli sata pitsiliinaa kattanut näyttely erään paikallisen rouvan kokoelmasta. Väänäsen vetämälle katutaidekävelylle osallistui noin kaksisataa kiinnostunutta.

Yksin tätä hanketta ei olisi pystynyt kukaan toteuttamaan. Mukana maalaamassa oli 106 taiteilijaa, ja Väänäsellä oli vapaaehtoisia apunaan käytännön asioita hoitamassa. Kaupungilta tuli tukea kulttuuritoimintaan 1 500 euroa, ja paikallisilta ravintoloilta saatiin pizzoja, rautakaupoilta tarvikkeita ja maalia.

Kun graffitikulttuuriin kuitenkin yhdistetään ajatuksia kapinallisuudesta, miten kaupungin, rakennusliikkeen ja paikallisten yritysten kanssa toimiminen sopii tähän?

”Tuo on ihan oikeutettu kysymys. Minulle graffitissa ei kuitenkaan koskaan ole ollut lähtökohtaisesti kyse kapinasta. Minulla on ollut taustalla esteettiset arvot, mutta se on jossain vaiheessa mennyt kapinan puolelle olosuhteiden pakosta.”

Purkutaiteen kaltaisissa hankkeissa graffitiin liittyvä konflikti on siirtynyt seinäpinnasta kaupungin rakenteisiin. Väänänen on ennenkin pyrkinyt edistämään vastaavia hankkeita, mutta Keravalla nappasi ensimmäistä kertaa kunnolla.

”Ehkä kymmenen vuotta sitten ei ollut riittävästi meidän kaltaisia setämiehiä, jotka vaikuttavat kaupungin tai rakennusliikkeen kannalta vakavasti otettavilta neuvottelukumppaneilta.”

Kuten Kummeli jo tiesi, artisti maksaa. Purkutaiteessakaan taiteilijoille ei maksettu, koska ei ollut rahaa, jolla maksaa. Ei Väänänen itsekään palkkaa saanut, päinvastoin: hän käytti muutaman tuhat euroa omia rahojaan. Onko tämä muuttumaton luonnon laki? Väänäsen mielestä ei.

”Keravan Purku­taide toteutettiin niin nopealla aikataululla, että kunnollisen rahoituksen hankkiminen sille oli täysin mahdotonta. Jos vastaavia toteuttaisi jatkossa, niin olisi hienoa saada tieto kohteesta jo pari vuotta etukäteen – silloin olisi aikaa hakea apurahoja.”

Mutta jäi tästä jotain käteen kokemuksen ohella. Väänänen on vuoden alusta toiminut projektipäällikkönä Keravan kaupungin palveluksessa, ja jatkossa hän tekee samoja hommia kuukausiliksalla.

Eivätkä hyödyt sada pelkästään Väänäsen laariin. Yksi Purkutaiteeseen osallistunut taiteilija neuvottelee Järvenpään kanssa ihan korvausta vastaan maalattavasta julkisesta taideteoksesta. Ja samankaltaisia kaavailuja on käynnissä myös Keravan suunnalla.

”Purkutaiteeseen osallistuminen on käytännössä taiteilijoiden käyntikortti ja CV kaupungin suuntaan”, Väänänen toteaa.

Vaikka Purkutaide on mitä suurimmissa määrin Väänäsen oma lapsi, ei hän halua pitää itse kaikkia lankoja käsissään. Päinvastoin.

”Toivoisin, että meidän esimerkkimme ja kokemustemme myötä konsepti lähtisi monistumaan eri puolilla Suomea.”