Se, että supersankarit juoksevat kaduilla on hieman huolestuttavaa. Kumpi on parempi perustelu touhulle, mainostempaus vai vakaa usko toiminnan oikeutuksesta?

Pelottelevia pellejä on nähty viime aikoina Suomen lisäksi myös muualla läntisellä pallonpuoliskolla. Pohjois-Englannissa, Cumbrian maakunnassa pellet ovat myös saaneet vastavoiman. Cumbria Superheroes -ryhmän Batman uhosi Facebookissa pistävänsä stopin pelottelulle ja on BBC:n mukaan myös jahdannut kauhuklovneja.

Tämä on maailma, jossa elämme.

Tässä kohdassa on kuitenkin hyvä myös huomata, että tämä Cumbria Superheroes on porukka, joka tarjoaa ohjelmapalveluitaan kaikille maksukykyisille ja ilmeisesti kauppa käy. Reilu viikko sitten porukka ilmoitti, että loppuvuoden varauskalenteri on jo täynnä. Onko siis mahdollista, että tämä sankarillinen vigilantismi ei olekaan sankaruutta vaan markkinointia? Onhan se hyvinkin mahdollista.

Toisaalta ihmisiä pelottelevat pellet ovat sen verran perseestä, että kyllä niitä saakin vastustaa lähes kaikilla perusteilla.

Cumbria-Batmanilla on asiaa.

Ja mitä tulee näihin pelotteleviin pelleihin, niin nyt vittu oikeasti. Lopetatte sen perseilyn. Ihmisten pelottelussa ei ole mitään hauskaa.

Häiriöt julkisessa tilassa ovat mainio juttu, ne ravistelevat käsitystämme siitä, miltä yhteiskunnan pitäisi näyttää. Itseäni ei edes vaivaa se, että jotkut häiriöt on tehty luvattomasti. Mutta ne häiriöt voi tehdä myös totaalisen väärin. Esimerkiksi dösäpysäkkien paskaksi pistäminen ei ole tilanhallinnallisten konventioiden haastamista, se on kusipäisyyttä. Ja siinä, missä vaikka performatiiviset flashmobit ovat elämää rikastuttava hommeli, nämä pellet ovat, no, pellejä.

Kannattaa myös muistaa, että joka säikäytelty voi ottaa ladata vastapalloon, eli ei ole vailla riskejä se säikäyttely. Nyt lopetatte sen kauhuleffan larppaamisen ja teette jotain järkevää. Jos haluatte pelleasuissa käyskennellä, niin liittykää Loldiers of Odin -pellepartioon – se ei pelottele ihmisiä eivätkä ole pahantahtoisia.

Tämä supersankarihömpöttely ei tietenkään ole ensimmäinen kerta, kun viitta selässä on juostu vääryyden perässä kaduilla. Englannin tapaus muistuttaa Superheroes-dokumenttielokuvasta, joka kuvaa ihan oikeiksi supersankareiksi itsensä kokevia ihmisiä.

Jenkkiläisistä sarjakuvista ja niiden pohjalta tehdyistä elokuvista tutut supersankarit ovat amerikkalaisen voimapolitiikan ruumiillistumia. Might make right -ajatuksen mukaisesti voittaja määrittelee totuuden ja kukapa olisi kovempi voittaja kuin supersankarit. Ehkä siis ei pitäisi olla yllättävää, että Yhdysvalloissa katujen rauhaa valvoo satoja tosielämän supersankareita.

Populaarikulttuuri kertoo paljon yhteiskunnasta, joka sen on synnyttänyt. Varsinkin siinä vaiheessa, kun populaarikulttuurin synnyttämät hahmot siirtyvät todellisuuden puolelle.

Kuten niin usein käy, tätäkään pari vuotta vanhaa dokumenttielokuvaa ei ole saatavilla luvallisia reittejä ilman taikuutta. Onneksi se löytyy Youtubesta.

Superheroes-dokkarin esittämä porukka on moninaista. On kamppailulajieksperttiä ja alkoholisoitunutta uskovaista. On pullukoita ja ninjoja. Osa porukasta on ilmeisen epävakaata ja osa hieman vakaampaa. Motivaatiot liikkuvat lapsuuden traumojen ja ympäröivän yhteiskunnan vääryyteen reagoimisen välillä.

Kameran eteen on saatu myös aiheeseen perehtynyt psykologi, jonka mielestä nämä arkiset sankarit eivät ole hulluja. Olen hieman eri mieltä, ja dokumentissa esiintyvät poliisitkin tuntuvat kallistumaan tälle kannalle.

Se, että näiden sankareiden henkisen tasapainon tilasta edes keskustellaan, kertoo jo itsessään aika paljon yhteiskunnasta, jossa kehyksissä keskustelu käydään. Tämän sorttinen hulluus on ymmärrettävissä – ehkä – lähinnä Yhdysvaltojen historiasta kumpuavan rajaseuturomantiikan ja oman käden oikeuden ilmentymänä. Kun muistaa, että monet Yhdysvalloissa edelleen uskovat, että ”Protect you and yours” on hyvä elämänohje, ja että kaikki ovat saaneet Jumalalta oikeuden kantaa asetta, on tämän dokumentin sankareita hieman helpompi ymmärtää.

Vaikka näiden sankarien motiiveja yrittäisikin ymmärtää, niin ei touhu mitenkään järkevänä näyttäydy. Ehkä se englantilainen mainos-Batman on lopulta jotenkin rauhoittavampi ajatus.