Tuskin pääsiäisenä voisi tehdä mitään parempaa, kuin katsoa elokuvaa viitta hulmuten lentävästä avaruus-Jeesuksesta.
Kun Kal-El (eli Superman) syntyi Krypton-planeetalla elokuvassa Man Of Steel (2013), aurinko nousi pilvettömälle taivaalle ja avaruuslehmät ammuivat. Myöhemmin elokuvassa nuori Kal-El/Clark Kent käänsi toisen poskensa koulukiusaajille ja painui nyrkiniskujen alla aitaa vasten kädet levällään kuin Jeesus ristillä. Vieläkin myöhemmin Superman myös uhraa itsensä pelastaakseen ihmiskunnan ja päätyy leijailemaan avaruuden tyhjiössä – kädet jälleen levällään kuin ristiinnaulitulla Jeesuksella Golgatan kukkulalla.
Symboliikka on väkevää. Tästä minä nautin.
Jesse ja Supes, kuin kaksi marjaa. Hädän hetkellä Superman kävi hakemassa neuvoa Jesseltä.
Elokuva Batman v Superman – Dawn of Justice jatkaa siitä, mihin Man of Steel jäi. Superman on edelleen maan päälle laskeutunut, uudesti syntynyt messias – Jeesus viitassa. Hän suorittaa ihmeitä ja pelastaa hädänalaisia. Kun hän laskeutuu taivaista pelastamaan, maan matoset ottavat hänet vastaan käsiään kurotellen. Kaikki ei kuitenkaan ole täysin vailla ongelmia: Kuten Jeesus, myös Superman herättää vihaa ja pelkoa kateellisissa ja vallanhimoisissa.
Samoin kuin Man of Steelessä, myös Dawn of Justicessa Superman päätyy jälleen uhraamaan itsensä ihmiskunnan edestä, mutta tälläkin kertaa hän nousee kuolleista avaruuden kylmyydessä Auringon elvyttämien säkenien voimalla. Eivät yhdysvaltalaiset seurakunnat turhaan ole pitäneet Superman-teemaisia Jesus: The Original Superhero -jumalanpalveluksia.
Nämä kaksi elokuvaa ovat parasta pääsiäisen ajan ohjelmaa liki 2000 vuoteen. Pidän hyvin todennäköisenä, että hiljennyt näiden pääsiäiskuvaelmien äärelle tulevinakin vuosina.
Supes ja Jesse, veljekset kuin ilvekset.
Vielä tovi sitten luulin, että Man of Steelin saavutusta messiaanisuuden saralla ei voisi ylittää. Olin väärässä. BvS – DoJ on Love Actuallyn veroinen merkkiteos, joka tulee säteilemään lämpöä ja loistoa pidempään kuin Olkiluodon käytetyt polttoainesauvat Eurajoen Onkalossa. Tämä elokuva on polttomerkitty yhteiskuntamme kollektiiviseen psyykeeseen samoin kuin Batman polttomerkitsee elokuvassa lepakkomerkillä pahantekijöitä.
BvS–DoJ on mestariteos ja vailla vertaa sarjakuvafilmatisointien joukossa. Koskaan ennen ei ole yhteen elokuvaan saatu sullottua yhtä monta käännettä ja yllättävää sivupolkua johon viitata. Siinä, missä Marvel käytti vuosikymmenen oman sarjakuvafilmatisointimaailmansa rakentamiseen, teki elokuvien ohjaaja, Zach Snyder, sen kahdessa elokuvassa.
Snyder ymmärtää, mitä yleisö elokuvalta ja kerronnalta haluaa. Hän kertoi auliisti haastattelussa, että hän halusi heti alusta alkaen elokuvaan (Frank Millerin Yön Ritari -sarjakuvasta ja kontekstista irrotetun) kohtauksen, jossa Batman ja Superman kohtaavat toisensa nyrkit pystyssä – vasta myöhemmin hän keksi, kuinka tuon kohtauksen tarinaansa nivoisi.Nerokkaasti hän onnistuikin tuon kohtauksen elokuvaan leipomaan ja vähintään yhtä nerokkaasti kohtauksen päätteeksi pojat huomasivatkin olevansa kavereita ja samalla puolella. Kukapa nelikymppinen mies ei hakisi kavereita ja tovereita elämäänsä lyömällä kandidaatteja naamaan?
Myös monet muut elokuvan kohtaukset vaikuttavat siltä, että ne olisi keksitty ennen kohtauksen yhteen nivovaa tarinaa. Voisin hyvinkin kutsua tätä työskentelyä visionääriseksi ennakoimiseksi.
The Fountainheadiin kiinnitti huomionsa myös Voima-lehden päivystävä dosentti, Panu Raatikainen, muutama vuosi sitten:
”The Fountainhead -romaanissa korkealle tähtäävä sankarillinen arkkitehti kamppailee ymmärtämättömän enemmistön mielipidettä vastaan. Kirja oli menestys, ja siitä tehtiin sittemmin elokuvakin. Vielä suurempi menestys oli lopulta vuonna 1957 ilmestynyt järkälemäinen Atlas Shrugged. Tulevaisuuteen sijoittuvassa tarinassa yhteiskunnan eliitti jättää kyvyttömät suuret massat oman onnensa nojaan. Pitkälti yli tuhatsivuiseen teokseen sisältyy päähenkilön 70-sivuinen poliittinen palopuhe, johon Rand tiivisti oman ’filosofiansa’.”
Olen toiveikas, että Snyderin Rand-filmatisoinnin eeppisyyden aste nousee samoihin sfääreihin kuin John Travoltan Battlefield Earth -filmatisoinnissa. Myös Travoltan elokuvan taustalla löytyi maailmankatsomuksesta ja hurmoksellisesta uskosta kumpuava johdatus.
Itse olen tietenkin sarjakuva- ja scifi-nörttinä pahoillani – jopa surun murtama – mikäli Zach Snyder jättää sarjakuvafilmatisointien tekemisen muille. Olen kuitenkin onnellinen esimerkiksi Suomea johtavien randistien, Björn Wahlroosin ja Matti Apusen puolesta. Ehkäpä hekin pääsevät pian elokuviin katsomaan koherentteja kokonaisuuksia.
Jeesus – Rauhan vai sodan mies? Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen Vuorisaarna pursuaa rakkautta, anteeksiantoa ja rauhan sanomaa. Silti viimeisen parin tuhannen vuoden ajan sotaa ja tappamista on…
John Rambo, veriuhrin antanut Kristillinen symboliikka ja kristinuskoon linkittyvä kerronta ovat erottamaton osa länsimaista taidetta, eikä Hollywood muodosta poikkeusta tästä. Päin vastoin. Yhdysvaltalainen viihdeteollisuus…
Sateenkaaren päässä on Jeesus ”Raamatulla ja kolmella siitä vaikuttuneella uskonnolla on merkittävä rooli nykymaailmassa. Raamattu on todella syvällä aikamme ja maailmamme juurissa, ja oman…
Batman vs. Pellet Se, että supersankarit juoksevat kaduilla on hieman huolestuttavaa. Kumpi on parempi perustelu touhulle, mainostempaus vai vakaa usko toiminnan oikeutuksesta?
TAISTELUKENTTÄ: Lapsuus Tulevaisuus näkyy lelukauppojen hyllyillä, eikä taiteilijan mielestä näytä hyvältä.
