Nämä tämmöiset ovat hyviä kohtia miettiä niitä isän malleja, joita itse kullekin on välittynyt, ja minkälaisia perintojä kannamme muassamme ja välitämme edelleen. Suomessahan esimerkiksi sotien varjo on ollut pitkä ja rintamalta palanneet, monin tavoin rikkoutuneet miehet ovat tehneet parhaansa, mutta samalla siirtäneet traumojaan lapsille. Näiden miesten lapset ovat sitten tehneet parhaansa ja niin edespäin. Kaikuja sodan traumoista kuullaan yhä tänä päivänäkin ja tietenkin matkalla on kertynyt myös uusia taakkoja kannettavaksi.
Tätä tämä elämä on, kukaan ei synnyt tai kasva tyhjiössä, ja kukin meistä saa ja antaa monenlaisia asioita lähellä oleville. Onneksi voimme pyrkiä parempaan ja monin tavoin olemmekin tässä onnistuneet. Käsityksemme siitä, mitä mies ja isä voi olla ja miten hän voi olla ovat muuttuneet, ja hyvä niin. Valmista ei tietenkään ole tullut, mutta sekin on osa elämää.
Nick Fuentes on äärioikeistolainen vaikuttajahahmo, joka on ollut myös kutsuttuna puhujana Donald Trump Juniorin tilaisuuksissa.
Hyvin masentavasti, mutta ei varsinaisesti yllättäen isänpäivän alla on näkynyt myös aivan järkyttäviä kehityskulkuja Yhdysvalloissa (jossa kaikki on isompaa ja äärimmäisempää). Raiskauksista tuomitun, avoimen ja häpeilemättömän misogyynin voitettua presidentinvaalit ovat monet naisvihaajat rohkaistuneet entisestään ja jakaneet naisvihaa sosiaalisessa mediassa. Sosiaalisesta mediasta kuona on sitten pursunut myös oikeaan maailmaan. Esimerkiksi Trumpin mahdollistama aborttioikeuden poisto naisten perustuslain turvaamista oikeuksista on saanut myös meemiytyviä muotoja.
Ehkä eniten ällöttävää on sosiaalisessa mediassa nähdyt your body, my choice (”sinun keho, minun valinta”) -letkautukset. Tämä on naisten itsemääräämisoikeuteen viittaavan my body, my choice (”minun keho, minun valinta”) -ajatuksen perversoimista. Tätä ajatusta on keskustelun perusteella toisteltu tytöille ja naisille myös ihan päin kasvoja.
Ehkä tämmöiset paidat ovat siitä hyviä, että kaikki osaavat ainakin kiertää niihin pukeutuneet kaukaa. Mutta kyllähän nämä toisaalta myös viestivät ihmisvihasta ja sikäli luovat vähemmän turvallista ilmapiiriä. Ja vaikka Suomessa ei tämmöisiä vastaan tulisikaan, niin kyllä meillä on omat versiomme tästä samasta.
On vaikea hahmottaa sitä ihmisvihan ja erityisesti naisvihan määrää, joka tähän your body, my choice -tokaisuun sisältyy. Varmasti tätäkin selitetään vitsihuumorina, mutta kun samaan aikaan maassa on romutettu naisten oikeutta määrätä omasta kehostaan, niin ei tämä ihan pelkästään vitsiin tyhjenny.
Onneksi Suomessa ei olla ihan yhtä syvissä vesissä kuin Trumpin tai Talibanien valtakunnissa, mutta kyllä meilläkin osataan. Ja tämä on se kohta, jossa me isätkin saamme tehdä osamme.
Moni isä on puhunut siitä, kuinka on havahtunut tyttölasten myötä katsomaan ympäröivää yhteiskuntaa oikeastaan ensimmäistä kertaa naisten silmin, ja järkyttynyt näkemästään. Koska (meidän) länsimaassa elävien valkoisten heteromiesten todellisuus on jotakuinkin turvatuinta mitä tällä planeetalla on tarjolla, moni (meistä) ei tule katsoneeksi ympärille aina se mielessä, että miltä meno näyttää muiden vinkkelistä. Usein kyse ei ole niinkään välinpitämättömyydestä, vaan ihan vaan siitä, että sellaista ei osaa etsiä, mistä ei tiedä. Jos läheisen kokemus voi avata silmiä tälle rinnakkaiselle todellisuudelle, niin kannattaa katsoa valppaana ja painaa näkemänsä mieleen.
Kaikilla voimilla on myös vastavoimansa ja Your body, my choice -meemi on poikinut vastauksia. Ei tietenkään ole kiva, että ketään uhkaillaa väkivallalla edes huumorin nimissä, mutta tämä meemi kannattaa varmasti tulkita kontekstissaan.
Tätä vähemmän naisia vihaavaa ajattelua voi sitten kukin kutsua haluamallaan nimellä. Jos joku saa ihottumaa termistä ”feminismi” tai pelkää intersektionaalisen feminismin olevan salajuoni, niin fine, kutsukoot asiaa sitten jollain toisella nimellä. Ja voihan tämmöiset lokeroimiset halutessaan ohittaa ja ihan vaan hyväksyä kaikkien oikeuden olla oma itsensä. Sanat ovat kuitenkin kaikki keksittyjä ja termeistä vääntäminen ohjaa herkästi sivupolulle, pois itse asian ääreltä. Katse siis pallossa jne.
Riippumatta siitä, mitä sanoja kukakin käyttää ja mitä ajattelee omasta roolistaan, niin me isät olemme malleja poikalapsille. Toki myös muille kuin omillemme. Vaikka vanhemmuus on (ainakin oman kokemukseni mukaan) lähinnä kaoottista paniikkia, niin joitain asioita kannattaa oikeasti yrittää tosissaan ja järjestelmällisesti. Kukaan ei synny vihaamaan naisia ja me voimme opettaa poikiamme parempaan.
Samoin on hyvä pitää mielessä se, että miehet hakevat harvemmin apua ongelmiinsa ja se puolestaan näkyy itsemurhatilastoissa. Kaikilla meillä on omat murheemme, mutta sillä, miten ne kohtaamme on väliä. Pyrkimällä itsekin parempaan, voimme olla parempia isiä ja kasvattaa parempia poikia, ja tästä hyötyvät kaikki.
Darren Cullenin julmat lelut Rääväsuisen, lasten puolesta kampanjoiva ja sotaa vastustava taiteilija kopioi kaupallista kuvastoa häpeämättä. Kuten kunnon kulttuurihäirintään ja etenkin vastamainosprojekteihin kuuluu, brittitaiteilija…
Nationalismin kriisi Maailman väkivaltaisin uskonto vaatii pyhälle kansakunnalle uhrin sotarituaalissa.
