Ihmiskunta on elänyt öljyn aikaa yli vuosisadan ajan. Koronakevät kuitenkin nosti jälleen esiin merkkejä siitä, että tuo aika on tulossa loppuunsa. Öljyä on myyty jopa negatiivisella hinnalla.
Eräs koronakevään ällistyttävimpiä hetkiä koettiin 20. huhtikuuta, kun West Texas Intermediate -öljyn futuurien hinta laski ensimmäistä kertaa historiassa nollan alapuolelle. Pandemian rajoitustoimenpiteistä johtunut kysynnän romahdus ajoi kesäkuun WTI-öljyfutuurin hinnan hyvän matkaa pakkasen puolelle: peräti -37.63 dollariin barrelilta. Lehdistö repi tilanteesta näyttäviä otsikkoja, jotka kuitenkin unohtuivat pian. Tärkein jäi analysoimatta: mitä odottamaton tilanne tarkoittaa öljystä riippuvaisen globaalin yhteiskunnan tulevaisuudelle?
Vielä muutama vuosi sitten Suomessakin kohkattiin öljyn loppumisesta; oli seminaaria, Suomi öljyn jälkeen -kirjaa, hätääntynyttä spekulaatiota.
Öljyhuipusta on 2000-luvulla puhuttu tasaisesti, mutta lopputulos on ollut kerta toisensa jälkeen pettymys: mitään ei ole vaikuttanut tapahtuvan, ounasteltu öljyntuotannon huippuhetki ei tunnu koittaneen. Vuosituhannen alun Peak Oil -skene on nyttemmin lässähtänyt kuin pullataikina.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö öljyntuotannon hiipumisen ongelma olisi edelleen olemassa. Se ei vain kerää yhtä paljon huomiota kuin ennen. Itse asiassa öljyn tuotantohuippu on akuutimpi kysymys kuin koskaan.
Oletko unelmoinut kiiltävän valkoisesta katumaasturista, jossa on hienot alumiinivanteet, tummennetut ikkunat ja väkevä moottori? Jos olet moista vakavissasi harkinnut, tuskin olet samalla murehtinut sen hiilijalanjäljestä.
Kesäkuun lopulla tutkija-toimittaja Matthieu Auzanneaun johtama ranskalainen Shift-tutkijaryhmä julkaisi raportinöljytalouden tulevaisuudesta eurooppalaisesta näkökulmasta. Otsikko kertoo paljon: ”Euroopan Unioni saa varautua öljyn ehtymiseen vuoteen 2030 mennessä”.
66-sivuista raporttia on esitelty ranskalaisissa medioissa. Tekstiä lukiessa piirtyy esiin näkymä, jonka luulisi kiinnostavan suurinta osaa suomalaisistakin. Nimittäin: öljyntuotanto on maailmanlaajuisesti kääntymässä piakkoin pysyvään laskuun. Erityisesti EU on tilanteessa huomattavan riskialttiissa asemassa.
Öljyn edellinen tuotantohuippu sijoittui vuoden 2018 loppupuolelle. Sen jälkeen tuotanto on yksinomaan hiipunut; koronakriisin seurauksena se on lähtenyt huomattavaan alamäkeen.
Ennusteet, joiden mukaan öljyntuotanto toipuu seuraavien vuosien aikana ennalleen, perustuvat optimistisiin arvioihin. Todennäköisesti öljytalous on kohtaamassa historiansa pahimman kriisin.
Huhtikuinen hintapoikkeustila ei kestänyt pitkään: pakkasen puolelle pudonneen WTI-hinnan välittömänä syynä oli varastokapasiteetin väliaikainen loppuminen. Tilanne selvisi suhteellisen pikaisesti ja sittemmin öljyn barrelihinnat ovat kivunneet takaisin noin 40 dollariin. Tämä ei kuitenkaan riitä öljytalouden vakauttamiseksi. Erityisesti niin sanotun epäkonventionaalisen tai epätavanomiasen öljyn tuotanto on nyt vakavissa ongelmissa. Termillä viitataan esimerkiksi öljyhiekasta tai liuskekivestä erotettuun öljyyn sekä biodieseliin.
Runsaasti toistellun sananparren mukaan epäkonventionaalinen öljy ”pelasti” teolliset yhteiskunnat vuosituhannen vaihteessa ennustetulta öljyhuipulta.
Kansainvälinen energiajärjestö IEA on tunnustanut, että konventionaalisen öljyntuotannon huippu saavutettiin vuonna 2008. Tuon vuoden jälkeen öljytuotannon kasvu on perustunut yksinomaan hankalasti hyödynnettävissä olevaan epäkonventionaaliseen öljyyn.
Finanssikriisin jälkeisen epäkonventionaalisen öljyn buumin veturina on toiminut Yhdysvaltain liuskeöljysektori, josta käytetään myös nimitystä Tight oil. Termi viittaa hiekkakivikerrosten väliin puristuneeseen ja huonosti läpäisevään kiviainekseen sitoutuneeseen öljyyn.
Ala on kuitenkin tällä hetkellä vakavissa ongelmissa. Maailmanlaajuisia karanteeneja ja liikkumiseen kohdistuneita rajoituksia seuranneen kysynnän hiipumisen ja hintaromahduksen seurauksena tuotantoa on jouduttu ajamaan radikaalisti alas. Investoinnit ovat tyrehtyneet ja pääomat virtaavat tiehensä. Lukuisat yritykset ovat ajautumassa konkurssiin,viimeisimpänä alan uranuurtaja Chesapeake.
Liuskeöljysektori on jo vuosikaudet kamppaillut tuottavuuskriisissä. Itse asiassa se ei koko historiansa aikana ole tuottanut käytännössä ollenkaan voittoa. Tight oil on pyörinyt velkarahalla, ja nyt rahoittajat ovat epävarmojen tulevaisuusnäkymien säikyttäminä vetäytymässä pois. New York Timesennakoi jo kaksi vuotta sitten, että liuskeöljyn velkakupla tulisi aiheuttamaan seuraavan finanssikriisin.
Liuskeöljytuotannon ongelmia kasaa nykytilanteessa se, että kerran alas ajettujen porausasemien uudelleenkäynnistäminen on kallista ja epävarmaa touhua. Väliaikainenkin tuotantoseisokki voi hajottaa laitteistoja ja aiheuttaa kentille vaikeita teknisiä ongelmia: pumput ruostuvat, suljetut lähteet tukkeutuvat. Tuotannon uudelleenkäynnistäminen ei onnistu käden käänteessä, vaikka markkinatilanne stabiloituisikin.
Ja vaikka seisokissa oleva liuskeöljytuotanto voitaisiinkin saada jälleen pyörimään, kevään kaaoksen keskellä öljynporausasemien määrä on jo ehtinyt laskea niin alas, ettei nopeasti ehtyvien liuskeöljykenttien tuotantoa ehditä enääkorvata uusilla lähteillä. Koronakriisi aiheuttaa liuskeöljyn tuotantoon merkittävän notkahduksen, joka jatkuu pitkälle ensi vuoteen. Omilla jaloillaan ala ei kykene enää seisomaan ja jää nähtäväksi, kuka sen nostaa pystyyn – vai nostaako kukaan.
Liuskeöljyn strateginen merkitys Yhdysvalloille on valtava. Sen ansiosta USA on kyennyt pitämään kiinni ”energiaylivallastaan” (energy dominance), jonka avulla se on viime vuodet voinut sanella ehtoja kauppakumppaneilleen. Nyt tämä asema on vaakalaudalla. On odotettavissa, että USA yrittää tukea romahtavaa öljyntuotantoaan massiivisella liittovaltion velkarahoituksella pitääkseen kiinni strategisista eduistaan. Trumpin hallinnon viime kuukausina suorittamat ympäristölainsäädännön heikennykset on myös osaltaan syytä tulkita yrityksinä parantaa horjuvan öljysektorin asemaa. Yhdysvaltain vasemmistossaon puolestaan väläytelty jopa öljy-yhtiöiden kansallistamista.
Itse kultakin unohtuu helposti arjessa se, että esimerkiksi vaatteemme on usein valmistettu öljystä, tai vähintään öljyä käyttäen. Oikeastaan nykyaikaista yhteiskuntaa voisi tarkastella sen kautta, että lähes kaikki materia ja toiminta ympärillämme on tavalla tai toisella öljyä tai öljyllä tehtyä. Voisimme kenties hahmottaa tätä ilmiötä piiloöljy-käsitteen kautta – vaikka se on poissa silmistä, sen ei pidä olla poissa mielistä.
Jotta käsillä olevaa energiakriisiä voisi ymmärtää, on huomattava, että öljy ei käyttäydy “normaalin” markkinahyödykkeen tavoin. Tavanomaiseen kysyntä-tarjontamalliin sisäänleivottu oletus on, että tarjonnan hiipuessa ja/tai kysynnän kasvaessa hyödykkeen hinta alkaa nousta, jolloin tuottajien kannattaa alkaa laajentaa tuotantoa. Tällöin tarjonta nousee, kunnes lopulta kysyntä ja tarjonta ovat jälleen tasapainossa. Öljyn kohdalla tämä optimaalisen hinnan teoria ei kuitenkaan toimi. Tämä johtuu siitä, että öljy on nk. “mestariresurssi”, jonka hintaei voi nousta kovinkaan korkeaksi. Koska nyky-yhteiskunnissa lähes kaikkien tuotteiden ja palvelujen tuottamiseen tarvitaan fossiilisia polttoaineita, liian kallis öljyn hinta säteilee nopeasti koko talouteen ja aiheuttaa taantuman, joka puolestaan laskee hintoja – parantamatta öljyntuotannon kannattavuutta. Kuluttajat eivät liioin voi siirtyä kuluttamaan vaihtoehtoisia tuotteita, koska öljyn käyttö läpäisee käytännössä kaiken hyödyke- ja palvelutuotannon.
Filosofi Tere Vadéntoteaakin öljytalouden olleen historiansa halki pitkälti suunnitelmataloutta, jonka tarkoituksena on ollut pitää hinnat sopivissa puitteissa niin tuottajien kuin kuluttajienkin kannalta.
Viimeisin merkittävä öljyn hinnannousu sijoittui vuosille 2004-2008, jolloin hinnat kipusivat neljässä vuodessa 30 dollarin hujakoilta rivakkaan tahtiin 140 dollariin – historialliseen huippuunsa. Hinnannousu toimi merkittävänä laukaisevana tekijänä vuoden 2008 finanssikriisin käynnistymisessä ja sitä seuranneessa ”suuressa taantumassa”.
Raakaöljyn hintakehitys 1970-2020. Harmaat alueet edustavat Yhdysvaltain taantumia. Kuva: macrotrends.net
Vuodesta 2004 eteenpäin nousuun lähteneet öljynhinnat saivat Yhdysvaltain keskuspankin nostamaan inflaation pelossa ohjauskorkoaan, mikä puolestaan johti velkakustannusten nousuun; tämä oli puolestaan osasyynä niihin kohonneisiin lainojen maksuvaikeuksiin, jotka kriisiyttivät Yhdysvaltain pankit. Öljyn hinnannousu oli siis ikään kuin piikki, joka puhkaisi velkakuplan. Historiallisesti öljyn hinnannousutovatkin usein edeltäneet Yhdysvaltain taantumia.
Matalana pysyttelevät öljyn hinnat ovat näennäisesti mannaa öljyntuojamaille, koska ne alentavat hyödykkeiden tuotantokustannuksia ja sitä kautta stimuloivat taloutta. Globaalissa katsannossa ongelma on tällöin kuitenkin päinvastainen: liian alhaiset hinnat alentavat koko öljyalan kannattavuutta, vievät öljy-yhtiöitä konkurssiin ja vähentävät sektorille virtaavia investointeja.
Lisäksi öljynviennistä kokonaisvaltaisesti riippuvaiset maat, kuten esimerkiksi Saudi-Arabia, Venäjä tai Algeria alkavat alhaisten hintojen vallitessa nopeasti kärsiä vientitulojen menetyksistä. Liian matalat hinnat voivat johtaa öljynviejämaissa vakaviin yhteiskunnallisiin kriiseihin kun tulovirtojen ehtyminen syö huterilta vientipohjaisilta kansantalouksilta viimeisetkin voimavarat. Seurauksena voi olla niin rajuja menoleikkauksia, velkakriisejä, työttömyyttä, yhteiskunnallisia levottomuuksia kuin hallitsematonta inflaatiotakin. Öljyn alhaiset maailmanmarkkinahinnat ovat olleet yhteydessä sekäNeuvostoliiton hajoamiseen 1991 että Venezuelanvuodesta 2014 alkaneeseen talousromahdukseen.
Öljyn maailmanmarkkinahintaan kohdistuu siis kahtalainen paine. Yhtäältä sen täytyisi pysytellä riittävän korkealla, jotta poraus kannattaisi, tuotannon ylläpitämiseksi sekä laajentamiseksi tehdyt investoinnit jatkuisivat ja öljynviejämaat pysyisivät vakaina. Toisaalta hinnan pitäisi olla riittävän alhainen, jotta öljyntuonnista riippuvaiset taloudet eivät tikahtuisi. Tämä liikkumavara on 2000-luvun aikana huvennut lähes olemattomiin.
Pohjimmiltaan öljyn problematiikka palautuu sen avainasemaan moderneissa talouksissa: yhteiskuntien pyöriminen on edelleen kokonaisvaltaisesti riippuvaista öljyn riittävän edullisesta saatavuudesta. Ehtyvien öljyvarantojen aikakaudella hupenevan öljyn reaaliset tuotantokustannukset kuitenkin nousevat jatkuvasti, mikä tarkoittaa hintakaton ja -lattian puristumista toisiaan vasten: lopulta optimaalista hintaa talouskasvun ylläpitämiseksi ei ole enää olemassakaan.
Ekonomisti ja öljysektorin puolestapuhuja Mahmoud Salameh on arvioinut öljysektorin kannalta ”kestävän” hinnan olevan n. 100–120 dollaria barrelilta. Tällaisissa lukemissa ei olla oltu sitten vuoden 2008, ja uusi hintojen nousu yli sataan dollariin tarkoittaisi vuorenvarmasti uutta, vakavaa talousshokkia.
Elämäntapamme perustuu halpaan öljyyn, jota tuntuu olevan tarjolla loputtomasti. Harmillisesti Maapallon elinkelpoisena pysymisen rajat tulevat vastaan ennen kuin öljyvarantojen riittävyys. Lentomatkustamisen ohella esimerkiksi ruokatuotanto perustuu tuohon mustaan eliksiiriin. Filosofi, runoilija Antti Salminen on tutkinut jo vuosia suhdettamme tuohon mustaan eliksiiriin. ”Öljy on ylellisyyshuume, jota moderni länsimainen – nyttemmin planetaarinen – sivilisaatio kuosaa menemään huolimattomasti, ökynarkomaanin välinpitämättömyydellä. Öljyn läsnäolevuus lähentelee absoluuttisuutta pienimmissäkin arkisissa yksityiskohdissa: muoveista lannoitteisiin, pinnoitteista kantaviin rakenteisiin, ilmassa leijuvista partikkeleista maaperän mikromuoviin. On vaikea kuvitella asiaa, joka ei tavalla tai toisella olisi öljyperäisen tuotantomuodon piirissä.”
Jo pitkään laskusuhdanteessa olleet öljynhinnat ovat luoneet optisen harhan siitä, että öljyä olisi yhä kattavasti saatavilla. Intuitiivisesti ”öljyn lopun” luulisi tarkoittavan hintojen raketinomaista kohoamista. Jos hinnat kerran ovat nyt erittäin alhaalla, eihän ongelmana voi olla fossiilivarantojen ehtyminen?
Tilanne ei ole missään nimessä näin yksinkertainen. Vuoden 2008 jälkeen tapahtunut siirtymä epäkonventionaalisiin, hankalasti ja kalliilla saataviin öljyn lähteisiin on syventänyt yhteiskuntien riippuvuutta paisuvasta ja monimutkaistuvasta fossiilisektorista. Samalla se on tuottanut epäintuitiivisen taloudellisen dynamiikan: tuotanto on kyllä kasvanut, mutta tuotannon hyötysuhteen – eli niin sanotun EROEI:n – laskiessa yhä suurempi osa resursseista joudutaan suuntaamaan takaisin energian keräämiseen. Tämän myötä öljysektorin voitot pienenevät tai katoavat ja talouskasvun ylläpitämiseen käytettävissä oleva energiaylimäärä kutistuu. Talouden reaalinen taantuma puolestaan johtaa ostovoiman heikkenemiseen, jolloin öljyn markkinahinta painuu yhä alemmas – vastoin useimpia odotuksia.
Öljyn ”loppu” on ilmennyt toisin sanoen mutkan kautta, helposti ja halvalla tuotettavan öljyn hupenemisena, josta vaikeiden ja kalliiden epäkonventionaalisen öljyn lähteiden yhä kiihtyvä käyttöönotto on ollut ilmeinen merkki. Siirtymän seurauksena öljyntuotannon kallistuminen ja hankaloituminen on johtanut saatavuuskriisiin: vaikka öljyä olisikin yllin kyllin jäljellä, sen käyttöönottoon ei ole enää varaa.
Viime vuosina keskustelu onkin siirtynyt tuotantohuipun (peak production) parista kysyntähuipun (peak demand) ennakoimiseen. Nämä ovat kuitenkin saman kolikon kaksi eri puolta. Kysynnän tyrehtyminen ei ole merkki siitä, etteikö öljyn tarve olisi teollistuneissa talouksissa yhä korkealla – siihen on vain yhä vähemmässä määrin varaa.
Fossiilienergiavarantojen biofysikaalisten rajojen vastaantulo tulee siis esiin epäsuorasti: pitkittyneenä taantumana, josta nousemiseksi vaadittavat taloudelliset panostukset kasvavat kasvamistaan. Öljyntuotannon jaloillaan pitäminen on viime vuosina muuttunut yhä vaikeammaksi. Yhdysvalloissa se on onnistunut vain miljardiluokan valtiontuilla ja yksityisen sektorin massiivisella velkarahoituksella – veloilla, joiden takaisinmaksusta ei ole enää minkäänlaisia takeita.
Tästä syystä koronakriisi saattaa merkitä käännekohtaa öljytalouden dynamiikassa.
Ford on tykännyt mainostaa pick up -avolavakuormureitaan kuvilla, joissa keulan massiivinen kromimuuri heijastaa kaunista preeriaa tai muuta koskematonta luontoa. Tosi asiassa dieseliä ahmiva pick up on koskemattoman luonnon antiteesi ja omalla olemassaolollaan tuhoaa sitä luontoa. On harhaa kuvitella, että näiden hirviöiden liikuttamiseen riittäisi myöskään biodieseliä – Maapallolta loppuu yksinkertaisesti tila palmuöljyplantaaseille ennen kuin nykyinen öljynkulutus olisi sillä korvattu. Silti biotalouden toivotaan mahdollistavan entisen menon jatkuminen. Kuvassa maastokelpoinen työkone ympäristössä, jonka voimalla se liikkuu – eli palmuöljyplantaasilla, josta tulee myös biodieselin raaka-aine.
Koronakriisi vähentää vääjäämättä maailman käytettävissä olevia öljyvaroja. Kiristyvät talousnäkymät tarkoittavat, ettei suuriin investointeihin ole yksinkertaisesti enää rahkeita. Analyytikkofirma Rystad Energyn mukaan kriisin seurauksena 282 miljardia barrelia jää pysyvästi maahan. Yhtiön analyysin mukaan öljyhuippu aikaistuu kriisin seurauksena kolmella vuodella: vuoden 2027 jälkeen öljyn kokonaistuotanto kääntyy väistämättä laskuun.
Tämäkin arvio on optimistinen. Se olettaa, että öljyntuotanto toipuu kriisistä suhteellisen nopeasti ja hintataso vakiintuu tulevina vuosina suhteellisen korkealle. Käynnistymässä oleva talouslama ja mahdolliset finanssi-, velka- ja pankkikriisit antavat kuitenkin olettaa, ettei markkinatilanne stabiloidu vielä pitkään aikaan – jos ollenkaan.
Voikin olla, että öljyn hintakatto ja -lattia ovat jo ohittaneet toisensa. Hintatasoa, joka voisi taata sekä kysyntä- että tarjontapuolen vakauden, ei ole enää olemassa. Loppuvuodesta 2018 saavutettu tähänastinen tuotantomaksimi, vajaa 85 miljoonaa barrelia päivässä, voi jäädä globaalin öljyntuotannon historialliseksi huipuksi.
Olemme kenties siirtyneet tuotantohuipun jälkeiseen kaaoottiseen aikakauteen, jossa kysyntä- ja tarjontavetoiset markkinakriisit vuorottelevat ennakoimattomissa sykleissä. Alhaisia markkinahintoja ja tuotannon hiipumista seuraavat ajoittaiset polttoainepulat, joiden seurauksena hinnat nousevat hetkellisesti pilviin.
Tilanne on volatiili ja vaikeasti ennustettavissa. Sijoituspankki JP Morgan on ennakoinut vuodelle 2025 190 dollarin barrelihintoja; Citigroup puolestaan esittää, etteivät hinnat tule enää koskaan kohoamaan 100 dollarin yläpuolelle.
Koronakriisi on iskenyt ilmailualaan kovaa. Samalla valtiot ovat kuitenkin kiirehtineet pelastamaan lentoyhtiöitä, vaikka planeettamme elinkelpoisena pitäminen edellyttäisi leikkauksia myös lentoliikenteen osalta. Lentämisen suosioon vaikuttaa matkustusnopeuden ohella myös hinta. Lentopolttoaineesta ei peritä veroa ja kansainvälisten lentojen liput on vapautettu arvonlisäverosta. Kansainvälisen lento- ja laivaliikenteen verottomista polttoaineista on sovittu jo vuonna 1944 niin sanotun Chicagon yleissopimuksen myötä. Nykyisellään ilmailualan ei myöskään tarvitse maksaa aiheuttamiensa päästöjen todellista hintaa, vaan se siirretään koko planeetan hartioille ilmastonmuutoksen myötä.
Ulospääsy tästä tukalasta tilanteesta olisi mahdollista vain siten, että öljystä alettaisiin kattavasti luopua. Talous olisi kyettävä kytkemään irti fossiilisten polttoaineiden käytöstä ennen kuin laskevat tuotantomäärät sekä kysyntä- ja tarjontakriisien tihenevä vuorottelu kuristavat yhteiskuntien toimintakyvyn kokonaan.
Temppu ei onnistu markkinapohjaisesti. Fossiilisesta infrastruktuurista irtautuminen ei ole mahdollista ilman mittavia julkisia investointeja ja resurssien tietoista uudelleensuuntaamista. Matalat ja/tai voimakkaasti heilahtelevat öljyn hinnat pitänevät lähitulevaisuudessa(kin) huolen siitä, ettei raha virtaa aurinko- ja tuulisektoreille “itsestään”.
Markkinatodellisuuden lyhyellä tähtäimellä polttoaineriippuvuuteen takertuminen on osoittautunut aina houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi kuin energiatiheydeltään ja saatavuudeltaan ”kehnompiin” uusiutuviin siirtyminen. Mittavaa energiansäästöä ei liioin saada aikaan ilman velvoittavaa julkista ohjausta ja kannustimia.
Tämän lisäksi on pohjimmiltaan epäselvää, missä määrin öljystä luopuva yhteiskunta kykenee pitämään nykyisenkaltaisia toimintojaan yllä. Green New Dealin kaltaiset mittavat investointiohjelmat voivat kyllä tarjota työtä ja toimeentuloa, mutta ne tuskin voivat palauttaa taloutta takaisin kasvu-uralle klassiseen keynesiläiseen malliin. Edessä on kokonaisvaltainen, syvällekäyvä rakennesiirtymä kohti pysyvästi matalaenergiaisempaa yhteiskuntaa.
Fossilisten tilalle käyttöönotettavien uusiutuvien energianlähteiden EROEI-suhde on raakaöljyn historiallisia huippulukemia kehnompi, minkä lisäksi jakeluun ja varastointiin liittyvät ongelmat lisäävät sopeutumishaasteita. Fossiilivapaat vaihtoehdot eivät voi korvata nykyisiä rakenteita kivuttomasti, eikä energiasiirtymä tapahdu käden käänteessä. Romahtavien talouksien keskellä se muuttuu yhä vaikeammaksi tehtäväksi.
Yhteiskunnilla on käytettävissään ainoastaan viheliäisiä vaihtoehtoja.
Sen lisäksi että poltamme öljyä energiaksi ja lämmöksi, pukeudumme öljyyn, syömme öljyn voimin kasvatettua ruokaa ja sivelemme öljyä myös itseemme. Kosmetiikan kemikaali- pitoisuuksia seuraavan CosmEthics-yhtiön keräämien tietojen perusteella lähes puolet EU:n alueella myytävistä kosmetiikkatuotteista sisältävät öljy- ja muovijalosteita. Saksan puolustusvoimien eli Bundeswehrin teettämän tutkimuksen mukaan jopa 95 prosenttia ihmiskunnan kaikesta teollisesta tuotannosta kytkeytyy tavalla tai toisella öljyyn.
Edessämme häämöttää öljyntuotannon vääjäämätön hiipuminen. Se asettaa fossiilisista polttoaineista irtautumiselle ehdottoman takarajan – tavallaan välittömämmän ja ehdottomamman kuin esimerkiksi ”pelkkä” ilmastotavoitteissa pysyminen. Kyse ei nimittäin pohjimmiltaan ole ”vapaaehtoisesti” tehtävistä kulutusleikkauksista, vaan koviin resurssirajoihin sopeutumisesta. Mikäli minkäänlaisia mielekkäitä tulevaisuudennäkymiä halutaan ylläpitää, öljyriippuvuudesta on irtauduttava pian, ennen kuin se on lopullisesti myöhäistä.
Shiftin raportin käyttämän metaforan mukaan etenevä öljyn ehtyminen on ”lakaisukone”, joka saapuu vääjäämättä pyyhkäisemään tiehensä taloudet, jotka eivät ole kyenneet alentamaan öljyriippuvuuksiaan riittävällä tahdilla.
Aikataulu on kiirellinen. EU:n – maailman suurimman öljyntuontialueen – kohdalla fossiilisten polttoaineiden kulutuksen vuosittainen vähenentämistahti pitäisi saada 5 prosenttiin, jotta laskeva tuotanto ei ehtisi saada öljypohjaista taloutta kiinni. Tällä hetkellä tahti on n. 0,5 prosenttia vuodessa. Shiftin raportti varoittaakin, että kymmenen vuoden sisään EU:ta kohtaa vakava polttoainepula, mikäli toimiin fossiilisista irtautumiseksi ei ryhdytä heti.
Tämän uutisen luulisi kiinnostavan myös suomalaisia. Suomalainen talous ja yhteiskunta pyörii öljyllä, eikä energiasiirtymä etene täällä(kään) millään muotoa toivotussa aikataulussa.
Riippuvuus venäläisestä tuontiöljystä on taloutemme ikiaikaisia ongelmia. Muuttuvassa maailmantilanteessa siitä voi hyvin äkisti tulla merkittävä riippakivi. Venäjän energiaministeriöilmoitti vuoden 2019 puolella, että ilman mittavia teknisiä uudistuksia ja verohelpotuksia Venäjän öljyntuotanto voi pudota jopa 40 prosentilla vuoteen 2035 mennessä.
Mikäli kasvava Kiina ja Intia imevät yhä suuremman osan venäläisestä tuotannosta omille markkinoilleen, Eurooppa – ja Suomi siinä mukana – saattaa jäädä suuren tuontitarpeensa kanssa nopeasti yksin.
Ympäristöaktivistit saattavat riemuita kevään mittaan käynnistyneistä öljyalan vaikeuksista; tarkoittavathan laskevat tuotantokäyrät vastaansanomattomasti, että fossiilisten polttoaineiden jälkeinen aikakausi on viimein käsillä.
Tilanne ei kuitenkaan ole yksioikoisen positiivinen. Fossiilienergian käyttö tullee tosiaan tulevina vuosina kääntymään pysyvästi laskusuuntaan, mikä sinällään lienee hyvä uutinen. Laskevien tuotantolukujen todellisuudessa ”kaiken” öljyn polttaminen käy mahdottomaksi. Esimerkiksi IPCC:n raporteissaan esittämä äärimmäinen business as usual -skenaario tuskin voi enää toteutua – ainakaan mikäli keskitytään vain fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Taloudet eivät yksinkertaisesti kykene pumppaamaan maasta kaikkea sitä öljyä (ja maakaasua sekä hiiltä), jota koko vuosisadan ajan jatkuva päästöjen kasvu edellyttäisi.
Öljyn loppuminen ei kuitenkaan ole automaattinen taikasauvan heilautus, joka itsestään vapauttaisi meidät kasvavien hiilidioksidimäärien ikeestä: mikäli lähestyviin polttoainepulaan ei onnistuta valmistautumaan ajoissa, yhteiskuntaromahdukset ja todennäköisesti syttyvät aseelliset konfliktit pitävät huolen siitä, että ympäristökysymykset putoavat yhteiskuntien prioriteettilistoissa pohjimmaiseksi. Tämän takia fossiiliriippuvuudesta irtautuminen on saatava etenemään välittömästi – sekä yksityisellä, yhteisöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla.
* * *
Eräs kirjoista, joita yöpöydälläni tällä hetkellä makuutan, on Matthieu AuzanneaunOil, Power and War: A Dark History. Opus on perusteellinen ja kiehtova öljyntuotannon historia. Samalla se on kuvaus siitä käsittämättömästä mustasta vallasta, jota öljyyn sisältyy; kuinka se on rakentanut koko modernin maailman, kuinka sen hankkiminen on ajanut sotia, imperiumeja, yhteiskunnallisia nousuja ja romahduksia.
Teoksen lukeminen on lisännyt merkittävässä määrin ymmärrystäni nyt käsillä olevasta historiallisesta taitepisteestä. Vuonna 2018 Auzanneau kirjoitti:
Kuvitellaanpa, että riittävien varantojen puutteessa Yhdysvaltojen öljyntuotanto tai Kiinan hiilentuotanto kääntyy laskuun (mikä on sangen mahdollista). Tällöin joutuisimme – vapaaehtoisesti tai pakon edessä – kohtaamaan valtarakenteita ylläpitävät voimat: energiaa vaativan kasvun, kasvua vaativan energian sekä näistä kahdesta nousevan monimutkaisuuden, joka puolestaan ruokkii molempia. Kyseessä on kierre, joka syvetessään muuttuu yhä myrskyisämmäksi ja väkivaltaisemmaksi. Siitä irtautuminen edellyttäisi perustavaa siirtymää. Mutta selväpäisemmän yhteiskunnan rakentaminen tarkoittaa kestävämmän yhteiskunnan rakentamista.
Kertoo kaiketi suomalaisen median syvenevästä englanninkielistymisestä, ettei ranskalaisen Auzanneaun toimintaa ole huomioitu juuri missään mediassa. Tai sitten syyt ovat syvemmällä; ehkä sitä viestiä, jota Auzanneaun kaltaiset kirjoittajat välittävät, ei yksinkertaisesti haluta kuulla.
Olisiko viimein aika?
Lähteitä
Nafeez Ahmed: Venezuela’s Collapse Is A Window Into How The Oil Age Will Unravel. Insurge Intelligence, 1.2.2019.
Douglas B. Reynolds: Soviet Economic Decline: Did An Oil Crisis Cause The Transition In The Soviet Union? The Journal of Energy and Development, Vol. 24, No. 1 (Autumn, 1998), pp. 65-82.
Öljyn kirous Samoihin aikoihin 1800-luvun loppupuoliskolla, kun ihmiset opettelivat pumppaamaan ja polttamaan öljyä teollisessa mittakaavassa, esitti filosofi Friedrich Nietzsche Jumalan kuolleen. Hän…
Mustan kullan kirous Öljy on ollut ihmiskunnalle sekä siunaus että kirous. Öljy on myös määrittänyt ihmisen eloa jo yli 150 vuoden ajan, mutta…
Ihmiskunnan on aika aikuistua Ihmiset ovat koko lajinsa historian tykitelleet menemään seurauksista piittaamatta. Luonto on asettanut rajat touhulle, mutta enää Äiti Maan voimat eivät…
Mitä saamelaiset haluavat ”Sanoisin, että sisäinen itsemääräämisoikeus on se keskeinen vaatimus”, toteaa Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Helga West. Utsjoen Tenojokilaaksosta kotoisin oleva West tutkii…
