Kansa taisteli – keskenään -lehden pääkirjoituksessa päähäirikkö Tamminen pohtii suhdettamme sadan vuoden takaisiin taisteluihin.
Sisällissotaan suhtaudutaan tunneperäisesti vielä vuonna 2018, sata vuotta kyseisen sodan päätymisen jälkeen. Pitkä varjo kertoo tietenkin siitä, kuinka traumaattisista tapahtumista on kyse. Osansa tässä on myös sillä, että sodan tapahtumia ei päästy aikanaan prosessoimaan syistä, joita tässäkin lehdessä perataan.
Emme ole vieläkään saavuttaneet konsensusta edes siitä, millä nimellä sodasta puhutaan.
Monet meistä asettavat itsensä ainakin jollain epämääräisellä tasolla jommallekummalle puolelle vuoden 1918 jakolinjaa. Tämä siitä huolimatta, että monet tuolloiset kiistat ja sotaan johtaneet tekijät ovat poistuneet pelilaudalta – osan niistä toki pysyessä edelleen yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä. Monella meistä oli sukulaisia molemmilla puolin rintamalinjoja, ja ainakin sen myötä puolensa voi valita ihan identiteettipoliittisin perustein.
Häiriköt-päämajan Kansa Taisteli – keskenään -lehti löytyy Voiman 2/2018 välistä. Mikäli et ole paperista versiota vielä saanut käsiisi, niin lehden voi lukea myös oheisena sähköisenä versiona.
Sisällissotaan tehdään rinnastuksia usein myös nykypäivästä puhuttaessa, ja poteroita kaivetaan totuttuihin paikkoihin. Vasemmisto ja oikeisto ovat tietenkin yhä päteviä määrittäviä tekijöitä, mutta tutkija Johanna VuorelmaKansa taisteli – keskenään -lehden sivulla 3, että ehkäpä nykyisten yhteiskunnallisten jakolinjojen perusta on valettu enemmänkin 1990-luvun lamavuosina kuin sisällissodan taisteluissa.
Tätä identiteettipolitiikkaa miettiessä auttaa myös antropologi Juuso Koposen huomio sivulla 5. Hän rinnastaa länsimaisen historiankirjoituksen alkuperäiskansojen myytteihin sikäli, että molempien varaan rakennetaan identiteettejä. Ja koska historiankirjoitus on tunnetusti ideologisen valikoivaa, asettuvat identiteettimme usein sattumanvaraisten tapahtumaketjujen määrittelemille raiteille.
”Jos ei me myydä, niin sitten joku muu myy.” Tämä on aika yleinen selitys, kun viritellään keskustelua asekaupoista ja siitä, että Suomi myy kuoleman välineitä moniin sellaisiin maihin, joihin ei kenelläkään olisi mitään asiaa myydä yhtään mitään aseita. Ja se todellakin on Suomi – siis me suomalaiset – joka kauppaa käy Patrian kaltaisten valtio-omisteisten yhtiöiden välityksellä ja maan hallituksen myöntämien lupien kera.
Nyt kun olemme saaneet itsereflektion täyteen vauhtiin, mitäpä sitä jarruttelemaan. Samalla kun muistelemme Suomen sisällissotaa, sopii muistaa, että suomalaiset aseet osallistuvat tänäkin päivänä sisällissotiin. Esimerkiksi Sako on myynyt tarkkuuskivääreitä Turkkiin, joka käy sotaa kurdeja vastaan – kyse on monen maan alueelle jakautuvasta sisällissodasta. Patria puolestaan ei ole liikoja kriiseillyt, vaikka sen kalustoa on päätynyt esimerkiksi Jemenin sisällissotaan.
Sisällissodan satavuotismuisteloiden aikaan ruokimme surutta toisten sotia – ja sodan perintö siirtyy jälleen uusille sukupolville samalla, kun me suomalaiset keräämme siivumme voitoista. Saattaisimmeko toimia toisin?
Jari Tamminen
Päähäirikkö
P.S. Tervetuloa Häiriköt-päämajan jo perinteeksi muodostuneeseen Spektaakkeligaalaan 13.3. Helsingin ravintola Mascotiin. Luvassa viihteellisiä ohjelmanumeroita sekä keskustelua tämänkin lehden teemoista. Sisäänpääsy nolla euroa (cheap!).
Murha-Kustaa ja muita graffiteja ”Edustamme yhteiskuntaluokkaa, jota vuonna 1918 Mannerheimin hyväksynnällä murhattiin sorakuopilla ja vankileireillä. Olemme työväenluokan asialla ja vastustamme fasismia”, graffitiryhmä AMC avaa.…
Nationalismin kriisi Maailman väkivaltaisin uskonto vaatii pyhälle kansakunnalle uhrin sotarituaalissa.
Sisällissata – 100 vuotta sodasta Taas pukkaa juhlavuotta. Näinköhän tämän vuoden aikana saadaan edes sovittua, millä nimellä sisällissotaa pitäisi kutsua.
Rakas sota Julkisen keskustelu sodasta on Häiriköt-päämajan mielestä ongelmallista ja yksipuolista. Päätimme osallistua keskusteluun ja tuoda uusia näkökulmia aiheeseen.
