Kim Somervuoren näyttelyissä taide leviää usein yksittäisten teosten ulkopuolelle. Näin tapahtuu myös Hämeenlinnan taidemuseossa, jossa hän muun muassa maalasi yhden huoneen seinät täyteen. Huoneen kuvastoon kuuluu muun muassa hänen lapsensa neljävuotiaana piirtämiä tatuointiluonnoksia toisinnettuna suureen kokoon. Pienempänä nuo samat kuvat löytyvät taiteilijan käsivarresta, johon ne taltioi tatuointeja tekevä veli.

”Pyrin aina tekemään näyttelyistäni jotain sellaista, mikä on hetkellistä ja koettavissa vain paikan päällä.”

”Mennessäni Kuvataideakatemiaan vuonna 2006, minulla ei ollut mitään taidekoulutaustaa. Vaikka olin maalannut ja tehnyt t-paitoja ja vastaavia noin 15 vuoden ajan, en koskaan kokenut, että se olisi taidetta. Taide oli lähinnä jotain museoissa olevaa käsittämätöntä kamaa.”

Somervuoren viitekehyksenä toimi graffiti ja skeittaus sekä populaarikulttuuri laajemmin.

”Graffiti graffitina lakkasi kiinnostamasta joskus 2000-luvun alussa. Minulla oli Kuvataideakatemiassa kavereita, jotka vinkkasivat, että akatemiaan pääsee pelkällä näytöillä ilman aiempaa taidekoulutusta. Ei minulla ollut pohjalla edes lukiota.”

Näyttötyöt riittivät ja ovet taidemaailmaan aukesivat.

”Akatemiassa moni on käynyt jo jonkun luovan koulun tai lukion. Olin vapaampi niistä oletuksista, miten taidetta kuuluisi tehdä. Se vähä taidehistoria, mitä peruskoulussa opetettiin, ei tarjonnut minulle tarttumapintaa. Itselleni olisi ollut helpompi lähestyä uudempaa taidetta kuin kuivalta tuntuneita klassikoita. Vähitellen se vanhempikin taide on alkanut aueta.”

Somervuoren yhteisnäyttely Kati Lehtosen, Ilari Hautamäen ja Sami Havian kanssa on auki Hämeenlinnan kaupunginmuseossa helmikuun lopusta toukokuun alkuun. Aikaisemmin Somervuoren teoksia on nähty esimerkiksi katutaiteeseen ja siihen linkittyvään taiteeseen erikoistuneessa Make Your Mark Galleryssä Helsingissä.

”Teoksissani on usein läsnä sellainen, ei nyt vittuilu, mutta huumori ja melankolinen maailmankuvani.”

Viime vuosina katutaide on vakiinnuttanut paikkansa osana taidemaailmaa. Samana päivänä, kun Somervuori juhlii näyttelynsä avajaisia Hämeenlinnassa, avaa ovensa Vantaan taidemuseo Artsi, joka julkisti linjansa katutaidetta näyttävänä ja keräävänä laitoksena. Yksi kehityskulun lieveilmiö on se, että monille taiteilijoille on pyritty luomaan juuria katutaiteen parissa, jotta heidän katu-uskottavuutensa kasvaisi.

”Ratsastaminen taustalla on ihan ookoo, mikäli se tausta on olemassa. Minua ei vaivaa ollenkaan, että esimerkiksi Nug Ruotsista tai Egs Suomesta ammentavat omasta historiastaan. Keinotekoisesti rakennetut taustat ovat kuitenkin helvetin epäkiinnostavia.”

Omaa identiteettiä on tietysti aina paha arvioida, mutta Somervuori varoo itse yhdistämästä graffititaustaansa nykyiseen uraansa. Galleriaan siirretty graffiti ei ole hänen kirjoissaan graffiti, eikä hän itse sellaisia tekisi.

”Opettaja Kuvataideakatemiassa sanoi aikanaan, että jokaisella on tausta jossain, tarkoittaen että sitä on turha jättää huomioimatta. Ehkä taustani näkyy välinevalinnoissa. Olin yllättynyt akatemian alussa, että osa professoreista oli että ’miksi spray’. Itse olin, että ’miksi ei’. Sprayn käyttö koettiin ainakin aikaisemmin kantaa ottavana, mutta itse näen sen maalaus­välineenä siinä missä muutkin pelit ja pensselit.”

Somervuori käyttää teoksissaan paljon vanhaa ja kierrätettyä materiaalia. Rikkinäiset pinnat ja muodot eivät kuitenkaan ole merkki tuhovoimaisesta työskentelystä.

”Pois heitetty materiaali on mielestäni huomattavasti kiinnostavampaa kuin esimerkiksi uudesta pakasta vedetty kangas. Minulla on työhuoneellakin jatkuvasti lattialla pinoissa kankaita, jotka keräävät luonnetta. Kerään tosi paljon materiaalia. Esinekooste­teoksiin voin käyttää vaikka jotain kippoa tai kuppia, joka on seurannut minua vuosia.”

Haastatteluun Somervuori saapui kirpparilta juuri löytämänsä kynttilänjalan kanssa. Se saattaa päätyä osaksi Hämeenlinnana taidemuseon näyttelyä, mutta saattaa myös olla päätymättä. Jälkimmäisessä tapauksessa se pääsee työhuoneelle odottamaan omaa vuoroaan parrasvaloissa.

Materiaaleilla on väliä ja niissä on merkityksiä. Välillä ne merkitykset ovat hyvinkin kouriintuntuvia.

”Osallistuin Kuvataideakatemian aikana Tuntematon kaupunki -projektiin, jonka osana maalasimme seiniä Helsingissä – välillä spraylla ja välillä pensselillä. Silloin kun maalattiin spraylla, ilmaantuivat poliisit paikalle kyselemään lupia. Kun maalattiin pensselillä, ei lupia kyselty. Mielenkiintoistahan se on.”

Hautamäki-Havia-Lehtonen-Somervuori Hämeenlinnan taidemuseossa 8.5. asti.