Japania ilman kyyneleitä

Lukuaika: 2 minuuttia

Japania ilman kyyneleitä

TOISAALTA: Japanilaisen kodittomuuden sanasto.

Yakuzat ja huippujohtajat kiitävät tummennetuilla laseilla varustetuissa Mercedes-autoissa. Josebat eli asunnottomat ja päivätyöläiset asuvat puistoissa sinisissä teltoissa. Sinisen peitteen he ovat varastaneet rakennustyömailta.

Asunnottomuus muuttui Japanissa suureksi ongelmaksi 1980-luvun lopulla kuplatalouden romahtaessa. Luultiin, että kapitalismi on voittanut kriisialttiutensa. Julkisella ja yksityisellä sektorilla otettiin holtittomasti velkaa. Laskukauden tullessa jouduttiin suuriin vaikeuksiin.

Kiina oli tällä välin avautunut ulkomaiselle pääomalle. Japanista on vain 48 tunnin laivamatka Kiinaan, sinne oli helppo rahdata paitsi pääoma myös itse tehtaat.

Japanin työelämä on armoton. Esimerkiksi niin sanotut kapselihotellit ovat syntyneet sen takia, että liikemiehet eivät ehdi illaksi kotiin ja heidän on majoituttava johonkin. Monet kuolevat ylirasitukseen. Japaninkielinen sana karoshi tarkoittaa ennenaikaista kuolemaa ylirasitukseen, loppuun palamista.

Kun miehet armottoman työuran jälkeen palaavat kotiin, vaimot tulevat hulluiksi. Japanilaiset kutsuvat ilmiötä keski-ikäisen vaimon syndroomaksi. Tämä johtuu siitä, että naisella on japanilaisessa perheessä yhtä paljon valtaa kuin nojatuolilla.

Hikikomori eli parasiitti. Aina ystävällinen ja kohtelias japanilainen kutsuu tällä nimellä nuoria jotka ovat eristäytyneet huoneisiinsa. Japanissa on maailman suurimmat koululaisten itsemurhaluvut. Televisiosta tulee iltaisin epäkaupallinen tiedote, jonka viesti koululaisille on: älkää tappako itseänne, se tulee suvulle kalliiksi.

Vieraillessani vuonna 2004 Nagoyassa vietin paljon aikaa Shirakawa-puistossa. Japanilaiset kutsuvat tätä paikkaa Beverly Hillsiksi. Puistossa asui silloin paljon asunnottomia.

Nyttemmin heidät on siirretty toisaalle. Monet asunnottomat olivat järjestäneet olonsa varsin mukavasti. Vesi ja sähkö oli vedetty telttojen luokse, ilmeisesti ilman lupaa.

Yhtenä aamuna valitin ystävälleni, että pitäisi päästä suihkuun. Hän vei minut japanilaiseen kylpylään, joka muuten hakkaa suomalaisen saunan mennen tullen.

Istuessamme iltaa eräs asunnoton vanha mies esitti meille vetävänsä kurkkunsa poikki kämmensyrjällään. Hän oli saanut tästä elämäntavasta tarpeekseen. Seuraavana aamuna hän oli viiltänyt ranteensa.

Vuonna 2000 Osakassa kuoli yksi asunnoton päivässä. Esimerkiksi tuberkuloosi on asunnottomien keskuudessa 20 kertaa tavallisempaa kuin muun väestön. Monet asunnottomat näyttävät päättäneen juoda itsensä kuoliaaksi. Monet ovat täysin lamaantuneita. Eivät kuitenkaan kaikki. Jotkut opiskelevat koko ajan.

Osakan sanotaan olevan japanilaisen radikalismin keskus. Tämän selittää kaupungin ehkä jopa 140 000 asunnotonta. Tämän luvun antoi eräs Japanissa kohta 40 vuotta asunut ulkomainen taloustieteilijä. Luku tuntuu suurelta, mutta Osakassa on useita asunnottomien telttakaupunkeja. Hallitus pyrkii salaamaan ongelman, eikä asunnottomien todellisesta määrästä ota pirukaan selvää.

Asunnottomat ovat alkaneet järjestäytyä. Heidän yhdistyksensä ostavat yhteisesti riisiä ja kaasua. Asunnottomilla on jo yhteistä maanviljelyä. Asunnottomien yhdistykset jakavat Osakan rautatieaseman lähellä maanantaisin ja torstaisin ilmaista riisiä, miso-keittoa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita. Myös jotkut kristilliset kirkot jakavat apua.

Japanissa pitkään asunut helluntailainen lähetyssaarnaaja Reijo Blommendahl sanoi, että buddhalaiset eivät anna apua koska heidän käsityksensä mukaan ihminen on vastuussa omasta kohtalostaan. Huono karma johtuu edellisissä elämissä tehdyistä huonoista teoista.

Pelottavaa japanilaisessa yhteiskunnassa on, että se ennakoi eurooppalaisen yhteiskunnan kehitystä. Automatisaation ja globalisaation mukana tuotannosta syrjäytyvät ovat ihmiskunnan historian ensimmäinen epäluokka. Poliittinen, ammatillinen ja taloudellinen työväenliike syntyi reaktiona kapitalismin aiheuttamiin ongelmiin. Kapitalismi näyttää antavan tuotannosta syrjäytyvälle väestönosalle saman osan kuin kulutusjätteelle.

Kirjoittaja on asunnottomien kansainvälisen liikkeen aktivisti.

Esa Ronkainen

  • 9.9.2009