Yritys anarkismiin

Muistot 1990-luvun lopun anarkistiliikkeestä heräsivät, kun näin Jukka Hankamäen teoksen.

MUISTOT 1990-LUVUN lopun anarkistiliikkeestä heräsivät, kun näin Jukka Hankamäen teoksen. Kirjassa kuljetaan pilke silmäkulmassa läpi anarkismin historian sekä tieteen, taiteen, oikeistolibertaristisen ja kommunistisen anarkismin. Pakanafilosofeilta etsitään anarkismin ituja ja ajatteluapua haetaan Hannah Arendtin ja Isaah Berlinin kaltaisilta liberaalifilosofeilta.

Hankamäen oma filosofinen anarkismi vastustaa sisällyksetöntä loogisanalyyttistä virkamiesfilosofiaa vastaan. Hankamäki on filosofian paha poika, joka ei mukautumiskykyisiä professoreita oikeiksi filosofeiksi noteeraa.

Tosin Hankamäen anarkismi tuo mieleen suurmiesmyytin ja median tavan henkilöllistää tapahtumia. Siinä missä anarkistiliikkeillä on omat ahkerat teoreetikkonsa ja kollektiivinen yleisilme, filosofia koostuu usein muutaman suurajattelijan keskinäisestä keskustelusta.

FILOSOFI-HANKAMÄELLÄ on kuitenkin anarkiansa. Kirja on kokoelma uutteran tutkimuksen tuloksia ja hätäisesti kirjoitettua pohdintaa maailmanmenosta. Ideat esimerkiksi valtion tai äänestämisen tarpeellisuudesta tuntuivat liiankin tutuilta. Kirjan herkullisinta antia onkin laaja oppineisuus aktivistien vähemmän tuntemilla alueilla.

Hankamäessä yhdistyy lukenut kuvainkaataja ja paikallislehden yleisönosaston vihainen mies – armoton kalamies siis, kuten kirjoittaja sanoo. Käsitteellinen sekavuus on älyllinen valinta ja osin humorististakin: anarkisteja ovat niin terroristit, aseistakieltäytyjät kuin talousrikoksia tekevät rötösherrat ja anarkian Mekassa, Yhdysvalloissa, hyvää anarkiaa edustaa oppositio, pahaa anarkiaa maan piittaamattomuus kansainvälisestä laista ja sopimuksista. Huumori on kokijan mielessä eivätkä kirjan vitsit aina jaksa naurattaa. Helmiä on kirjoittajan idea anarkistisen homovaltion perustamisesta vähemmistöjen oikeuksien puolustamiseksi.

Jukka Hankamäki: Filosofia räjähti, tulevaisuus palaa. Vähäkatekismus filosofiselle anarkistille. 319 s. Like 2005.

Janne Rantala

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *