Suomalaiselle poliitikolle valheen tunnustaminen on mahdotonta. Siksi meidän toimittajien on uudelleen ja uudelleen kysyttävä se tärkeä kysymys: oletko ihan oikeasti noin pässi?
Harjoitellaan yhdessä: stupid or lying?
Sanotaan se vielä uudelleen: stupid or lying?
Pieni kysymys on yksi englannin lempilauseitani. Yhdysvaltalaiset toimittajat hokevat sitä tämän tästä. Meidänkin olisi syytä.
Antti Kaikkonen ei tiennyt, minkä suuruisia kokouspalkkioita hän oli saanut Nuorisosäätiöstä. Palkkiot olivat vuodessa jopa 42 000 euroa. Stupid or lying?
Jyrki Katainen ei muistanut, että puoluetoveri Jyri Häkämies oli keskustellut vaalirahoituksesta Kehittyvien Maakuntien Suomen edustajien kanssa. Katainen osallistui juhliin, jotka järjestettiin yhdistyksen avainhenkilöille. Stupid or lying?
”En tiennyt” on suomalaiselta poliitikolta turvallinen vastaus. Me toimittajat jätämme tenttaamisen siihen ja kirjoitamme otsikkoon, että ”Kaikkonen ei tiennyt palkkiosummaansa”. Lukijat ovat tyytyväisiä. Eihän sitä voi kaikkea tietää.
Siinä me kaikki menemme metsään. ”En tiennyt” on vasta ensimmäinen vaihe, jota pitäisi aina seurata liuta lisäkysymyksiä.
Miten on mahdollista, ettet tiennyt? Kuka pimitti tietoa? Eikö asia kiinnosta sinua? Miksi ei? Miten ja millä aikataululla aiot ottaa asiasta selvää? Ja jopa: Jollet tiedä tuota, oletko hommaasi ihan pätevä?
Timo Soini ei tiennyt, että hänen johtamansa puolueen riveistä pyrkii eduskuntaan ja kunnallisvaltuustoon rasisteja. Stupid or lying?
Päätoimittaja Ulla Appelsin ei tiennyt, mitä eroa on yhteiskuntakritiikillä ja raiskausuhkauksilla. Stupid or lying?
Ville Niinistö ei tiennyt, että autosta pitää maksaa autoveroa. Stupid or lying?
Suomessa ollaan mieluummin typeryksiä kuin valehtelijoita. Joissain muissa maissa ketkuilun saa helpommin anteeksi kuin tyhmyyden tai epäpätevyyden.
Suomalaiselle poliitikolle valheen tunnustaminen on mahdotonta. Siksi meidän toimittajien on uudelleen ja uudelleen kysyttävä se tärkeä kysymys, ja siksi lukijoiden täytyy vaatia meitä kysymään se. Se pitää esittää joka ikinen kerta, kun päättäjä esittää tyhmää. Oletko ihan oikeasti noin pässi?
Jutta Urpilainen ei tuntenut oman ministeriönsä hallinnonalaan kuuluvan osinkoveropäätöksen seurauksia. Stupid or lying?
Kysymyksen lisäksi meidän on opeteltava toinenkin taito. Meidän pitää osata antaa typeryys anteeksi. Päättäjiä pitää palkita siitä, että he parantavat tapansa ja lakkaavat olemasta tyhmiä.
Kun Urpilainen myöntää, että ”oltiinpas vähän pöhköjä, taisi lipsahtaa osinkoverojen sekaan pieni valuvika”, meidän pitää hurrata. Tässä on yksilö, joka on halukas ja kyvykäs kehittymään!
Älkäämme siis suotta haukkuko päättäjiämme takinkääntäjiksi. Olkaamme iloisia siitä, että he pystyvät punnitsemaan asioita uudelta kantilta ja tarvittaessa muuttamaan näkemystään. Sen pitäisi johtaa vähäisempään valehteluun ja lievempään typeröintiin.
Maria Pettersson
