splash_image.jpg

TIXA – Helsingin virallinen kylähullu

Timo Juka eli dj Tixa kertoi Erkki Pirtolalle elämänsä. Tässä Tixan hyvän mielen tarina.

Sain ekat musakokemukset äidin vatsassa, kun hän kävi kitarakuorossa. Synnyin 11.12.1958. Äidin nimi on Maija ja isän Topi. Maya-intiaanien yksi pääjumalista on Topilzin.

Sukunimeni on Juka, etunimet Timo Taneli, siis Juka Tan eli Timo. Jukatanin niemimaalla sijaitsi mayojen kulttuurikeskus. Nimet ja numerot ovat sopimuksenvaraisia. Rytmit ikuisia.

Oleellista on, että faijan erektio ei kärsinyt, vaikka hän muuntui juopottelevasta puukkojunkkarista helluntaisaarnaajaksi. Faijalla meni niin huonosti, että oli menossa hirttäytymään puuhun. Kun isä oli virittämässä köyttä, hän kuuli Jumalan puhuvan puusta. Siltä paikalta hän käveli kylillä olleeseen helluntailaistelttaan, jossa hän kertoi tapahtuman köysi kädessä. Hän tuli uskoon.

Teltan takaosassa istui Maija, jonka luokse hän käveli suoraan esityksen jälkeen sanoen ”Jumala on määrännyt meidät naimisiin”. Minä synnyin heidän kuudenneksi lapsekseen. Kaikki tarpeellinen tapahtuu. Sattumalle voi laittaa synonyymejä.

Seurakunnan hiekkalaatikolla tapahtuivat ensimmäiset teatteriesitykseni. Faija oli vapaamielinen saarnaaja ja erikoistunut apokalypsiin. Hän joi sallitut ryypyt päivässä ja seurusteli myös ”pakanoitten” kanssa. Ulkopuolinen sivistys tunkeutui brutaalisti aivoihin, mutta uskonto oli vapauttava suoja. Kuljin pikkufiatissa faijan mukana ympäri Suomea ja me laulettiin ”kielillä”.

Joka sunnuntai oli kieliklubi, rukouskokous. Ne olivat seurakuntalaisia mammoja, uppoutujia, jotka vapautuivat puhumalla kaikenlaisilla mantrisilla hölökielillä. Eläydyin niihin aivan pienestä, mikä saattaa selittää kiinnostustani verbaaliakrobatiaan.

Äiti piti yllä mentaalibalanssia, tasoitti isän luontoa. Heidän geneettinen balanssinsa pelasti juuri henkeni.

Olin äskettäin sydäninfarktihoidossa. Lumoutuneena katselin suorana lähetyksenä leikkausta, kun katetri työnnettiin suoneen ja tukos puhkaistiin. Ihme valoja ja hämähäkkejä vilahteli. Sitten näin genetiikan balansoivan merkityksen: isäsuoni oli pettänyt, mutta äitisuonet olivat tehneet hiussuonet, joita myöten elävät solut iloisesti vilistivät kudokseen eikä sydän pysähtynyt. Jos faijan suvusta tulee tämä genetiikka, että kuolee sydänkohtaukseen, niin mutsin genetiikasta tulivat apujoukot.

Mutta itse on oltava mukana: Toistin puolitoista tuntia kuolemankielissä: ”Mene paha pois… tuo hyvä… vie paha.” Tällaisia manauksia on aina tehty ja on tehtävä edelleen. Ne pistävät parannusgeenit liikkeelle.

Faija oli hieno, mutta ei rokkiheebo. Kun vein kasettisoittimen saunaan ja soittelin löylyssä Whole Lotta Shakin’ Goin’ On, niin faija leikkasi puukolla johdot poikki. Vasta kun faija häipyi näkyvistä eli kuoli, uskalsin ostaa levarin.

Pidin ensimmäisen keikan 11-vuotiaana kodin portailla. Silloin jo spiikkasin levyt suomeksi ja englanniksi.

Kun luin lehdestä, että Elmu perustettiin Hesassa, perustin Tikkakoskelle Telmun, jossa oli satoja jäseniä. Järjestin ekat konsertit, joissa esiintyi muun muassa Se-yhtye.

Hesaan tulin sattumalta kerran liftillä. Tapasin Vanhalla Haron Tanelin, joka pyysi tekemään Hevosvihjeitä Cityradioon. Lepakko-aika oli mukavaa. Siellä oli monenlaista elämää laidasta laitaan: satanistit ja raamattukerhot sopivasti eri kerroksissa, punkbändit, apurit ja paikan menneisyys suurena rappiokolona, graffitiluolat ja loppuelämän ystävyydet. Asuin siellä, päällä oli ankara itsensämyrkyttämiskausi.

Koska Lepakossa oli valmiina valtava sauna, niin alettiin General Njassan kanssa saunoa joka yö ja katsottiin aina samaa leffaa The American Way. Sinne alkoi tulla jengiä Matti Pellonpäätä ja Kari Väänästä myöten.

Ryhdyin soittamaan vinyyleitä ja alettiin myydä pääsylippuja. Siitä syntyi Höryklubi, ja sillä on kierretty maailmaa. Helistön Kimmo otti sen ammatiksi, mulle se on hyvän mielen levittämistä.

Saunan kanssa kuuluu puhuminen eli ”kaikkien kaa” oleminen. Höyryklubin kanssa on hyvä kiertää, kun miehistö on vankka: Kimmo Helistö, Timo Martikainen, Hape Heiskanen ja Jukka Lind sekä välillä Jartin Tero.

Höyryklubi on hyvin arkinen akti Euroopan suurkaupunkien toreilla tai katedraalin vieressä. Ihmiset ovat ihmeissään ja eri uskonnot siunaavat meitä islamia myöten. Saunamme on täynnä pyhimysten ja satuolentojen kuvia. Jaetaan mielen ja kehon puhtautta, pidetään yllä mielenkiintoa elämään.

Neljä kertaa on käyty New Yorkissa Pop-hotellin huipulla. Paikan pomo kävi Lepakolla ja kutsui NYCiin. Välivuosi oli kun ”Ich bin Laden” kävi pölläyttämässä tornit. Nina Hagen oli hissikuskina hotellin katolle ja yhdessä laulettiin. Minä matalalta ja Nina korkealta.

Jenkithän eivät mene alasti saunaan. Huippu oli kuusi varsisaapasmimmiä, joiden mielestä oli seksikästä mennä saappaat jalassa saunaan. Huomasivat sitten et kuumasta nahasta tulee kauhea haju.

Amerikkalaiset haisee hassulle, ja ne pysähtyy ja sanoo vaan yhden sanan ”deep”. Minä sanon et ”hai”.

Amerikassa kaikki on show’ta, mutta Höyrysauna ei ole show. Se on osallistumista elämään.

Cannesin filmifestareilla oli hauska keikka. Tällainen herättää huomiota kontrastina muihin pelleihin. Eikä huonoa ole mainita, että ollaan Suomesta. Kiasman edessä ollaan vuosittain, mutta se on tuttua. Sinne tulevat frendit, harvoin ohikulkijat. Meillä ei ole ”asiakkaita”. Kun sauna oli Makasiineilla, niin jengi kävi uimassa Kekkosen altaalla.

Tunteen välittäjä eli fiiling diiler on geneettinen ammatti, palkkatyö on ”homma”. Eläessäni olen ollut noin 40 hommassa porrassiivojasta pankkiautomaatin asentajaan. On kiva kokeilla eri hommia. Myymäläetsivänä oli jännää, vaikka sain vain yhden kiinni ja lopulta potkut, kun pukeuduin pingviiniksi.

Lastenkodin avustajana olin puolitoista vuotta. Huomasin, että se on tärkeä henkilö, joka kommunikoi kaikkien kanssa, etenkin sen viimeisen häirikön. Nuoria patistetaan aivan liian aikaisin opiskelemaan. Leikki-ikää tulisi pidentää.

Pätkäelämän vastapainoksi on ollut hyvä tehdä yhden elämän asioita, kuten Höyrysauna, perhe ja Hevospistooli. Se on 24 vuotta sitten perustettu loppuelämän bändi ja omat piisit soi aina.

Hevoset ovat minulle tärkeitä ja ravit rakastettuni. Hevonen on maapallon hallituksen kontaktihenkilö meihin ihmisiin. Ihminen kuului niihin, siis eläimiin ja kasveihin, mutta on erotettu huonon käytöksen vuoksi.

Luin paljon nuorena putkessa kaikenlaista kirjallisuutta. Kyllästyin niihin, koska ne ovat mielikuvitusnegativismia, kirjailijoitten henkilökohtaisia valituksia, sotakuvauksia ja köyhää kieltä. Miksi pitää pahaa muistella? Hyväksikäyttö ja yhteenmenotiikka on parempaa kuin pahaksikäyttö ja erotiikka.

En lukenut kahteentoista vuoteen mitään muuta kirjaa kuin Morgan Kanea, joka on roskakirjallisuuden superhuippu. Lukemattomuus loppui, kun kaveri löi kouraan Likeltä julkaistun Popol Vuhin, maya-intiaanien kansalliseepoksen sanoen, et täs ei ole mitään negatiivista. Luin sen yhdeltä istumalta ja totesin, että se kertoo mun lapsuudesta Tikkakoskelta. Aion kuvittaa sen. Edelliset kuvitukset on tehty temppeleihin 1 500 vuotta sitten. Piirroksia syntyi heti. Like painattaa ne kirjaksi, ja kuvitukset tulevat Didrichsenin museoon syksyllä 2012 aina ”maailman loppuun” asti.

Nyt ihmiset saavat kiksejä mayojen maailmanlopusta, mutta eihän siinä aika lopu vaan kalenteri. Yksi elämä on rajapyykki.

Olen aina ollut pelien ystävä, koska niissä ”ollaan jonkun kaa”. Afrikan tähti oli lapsuuden lautapeli. Jonkun lehden keskiaukeamalla oli kerran suuri kahden Afrikan norsun posteri. Levitin sen pöydälle ja aloin askarrella kaikenlaista. Siitä syntyi peli Afrikan norsu, oma versioni Afrikan tähdestä. Siinä ovat paikalliset hajut, eikä kukaan ikinä häviä, vaikka joku voittaakin.

Kuusi vuotta on sitä pelattu tiimissä. Ei metsästetä timantteja eikä yritetä diktaattoriksi. Liikutaan paitsi viidakossa myös avaruudessa ja meren alla ja tulevaisuudessa. Pitää löytää norsu, norsunjälki ja loxo ja päristellä pitkin Afrikkaa Valaalaan tai Ufolaan, missä ’loxo’ aukeaa ja voi tuntea onnen tunteen, joka on kaikkiyhteinen. Rosvo on ”Ich bin Laden” ja pistetty Suso Boseen.

”Ich bin laden, Du bist laden, und wir alles Marmeladen lieben.”

_______________

Tixan teot

Timo Jukan eli dj Tixan kiertävä Hulmu-klubi löytyy sieltä, missä ollaan ”kaikkien kaa”. Lepakon Höyrysaunasta lentoon lähtenyt ”fiilingdiiling” on jatkunut ympäri maailmaa.

Tixan dj-teatteri sisältää neulasoittimella pyöritettyjä nostalgialevyjä ryyditettyinä finglish-spiikeillä, viserryspillillä ja dideridoolla. Taustalla pyörivät Tixan omat visualisaatiot.

”Taiteilija on se, joka nimittää itseään taiteilijaksi. Minä en, kuten eivät muutkaan oikeat eläimet”, Tixa määrittelee.

Tixa on aito outsideristi, joka ei piittaa instituutioista, vaan tekee taiteensa omalle heimolleen, johon voi liittyä, jos oppii tixaa. Hän askartelee omaa kuvastoaan, jonka sommittelu ja kieli on omaleimaisen vonksahtanutta dadaa.

Tixan tapaiselle ITE-taiteilijalle taide ja elämä nivoutuvat suoraan toisiinsa ja teokset ovat purskahduksia siitä.

Erkki Pirtola

Hulmu-klubi joka keskiviikko Helsingin Bob’s Barissa. Tixa Helsingin Om’pussa joka toinen sunnuntai, seuraavan kerran 7.2.

Galleria Mutageenissä Tixa soittaa kuvia huhtikuuhun saakka, Topeliuksenkatu 17, ti–su 13–18.

_______________

Erkki Pirtola

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu