Ihminen on eläin, jolle sosiaalisuus on itsetarkoituksellisen tärkeää.
Palasin eilen puolentoista kuukauden Afrikan matkalta. Yhtä iloisena ja hämmentyneenä kuin edelliseltäkin. Iloistani itsekeskeisin oli se, että sain olla puolitoista kuukautta ilman puhelinta, internetiä ja lehtiä. En toki haluaisi pysyvästi olla ilman niitä, mutta puhelimen ja sähköpostin käytön supistaisin mielelläni vain päivään viikossa.
Osa suomalaisista ei jaa haavettani. Ei myöskään beniniläisistä. Kun viisi vuotta sitten oleskelin Beninissä edellisen kerran, oli puhelin siellä harvoilla. Nyt sellaisissakin kylissä, joissa puhdasta juomavettä ei ole kellään, on kaikilla kännykkä. Se on muutos, mutta en tiedä onko se kehitystä.
Se kertoo ainakin, että ihminen on eläin, jolle sosiaalisuus on itsetarkoituksellisen tärkeää. Useimmilla beniniläisillä ei ole omaa huonetta, mutta silti he eivät kaipaa omaa rauhaa, vaan vielä tiiviimpää yhteyttä kanssaihmisiin.
Yhdessäolon ja vuorovaikutuksen ensisijaisuus näkyy myös beniniläisellä torilla, missä kaupanteko on usein lähinnä alibi tehdä tuttavuutta uusien kanssa ja kaulia ja kääntää ystävyyttä vanhojen kanssa. Moni istuu porukassa koko päivän yhtä kalaa myymässä ja syö sitten myymättömän kalan illalla tyytyväisenä itse.
En romantisoi köyhyyttä ja vaihtoehdottomuutta. Tiedän hyvin, että Afrikassa torilla hengaamisen sijaan ei mitään muuta ajanvietteen muotoa tai toivoa ansiotyöstä ole. Silti väitän, että afrikkalaisen kylännysän lauantaitorilla hoidetaan ennen kaikkea samaa seurankipeyttä kuin suomalaisella ostarilla – mutta tehokkaammin.
Ainakaan afrikkalaisella torilla ei näy suomalaisen ostosparatiisin peruskalustoon kuuluvia yksinäisiä hapannaamoja. Tarkoitan niitä tavalla tai toisella syrjäytyneitä, jotka eivät puhu mitään, eivät ilmehdi kenellekään, ostavat välillä jotain oikeuttaakseen läsnäolonsa, mutta jotka selvästi vaeltelevat ostarilla tunnista toiseen lähinnä ihmiskontaktia haikaillen.
Sosiaaliselta antoisuudeltaan afrikkalainen tori on ylivoimaisen rikas. Eräänlaista tehokkuutta sekin.
Ja mitä ekologiseen tehokkuuteen tulee, suomalainen ostari on hälyttävä rikospaikka, sillä juuri siellä teemme ne ostopäätökset, joiden seurauksena kulutamme niin paljon luonnonvaroja, että jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat yhtä paljon, tarvittaisiin neljä ja puoli maapalloa. Mutta jos kaikki eläisivät ja shoppailisivat kuten keskivertobeniniläinen, ihmiskunnalle riittäisi yksi maapallo.
Tutkimusten mukaan suomalainen ei muuten ole olennaisesti onnellisempi kuin beniniläinen. Se on kiusallista, sillä suomalaisen bruttokansantuote on kuusikymmentäkuusi kertaa suurempi kuin beniniläisen ja hän elääkin yli kaksikymmentä vuotta beniniläistä vanhemmaksi.
Onnellisuusväitteeni ei perustu vain kokemuksiini. New Economics Foundationin Happy Planet Indexin kokonaistilastoissa, jotka ottavat ihmisten tyytyväisyyden/onnellisuuden lisäksi huomioon myös eliniänodotteen ja ekologisen jalanjäljen ja pyrkivät näin luomaan jonkinlaisen kokonaiskuvan eri ihmisten elämänlaaduista, Benin on Suomea parempi, sen tunnusluku on 40,1 ja Suomen 37,4.
Entä johtuuko suomalaisen hieman beniniläistä suurempi perustyytyväisyys siitä, että suomalainen on 66 kertaa vauraampi kuin beniniläinen? Tuskin. Todennäköisempi syy on se, että AIDS ja lapsikuolleisuus ovat Suomessa harvinaisia, Beninissä yleisiä, ja se, että tuloerot ovat Suomessa selvästi pienemmät kuin Beninissä.
Beniniläisten tyytyväisyyttä vähentää sekin, että he tietävät olevansa aineellisesti surkean köyhiä meihin verrattuna ja luulevat sen perusteella, että olisivat paljon nykyistä onnellisempia, jos saavuttaisivat eurooppalaisen kulutustason.
Se on vahingollinen harhaluulo. Mutta ei sen taikauskoisempi ja vahingollisempi kuin vauraiden eurooppalaisten skitsofreeninen vakaumus, jonka mukaan raha ei tietenkään tee onnelliseksi, mutta hieman nykyistä suurempi kulutuskyky on silti aina välttämätön.
Teemu Mäki
