Sikamessiaan isä

Suomalaisen kulttuurihäirinnän alkumeressä uitiin jo 1960–70 lukujen taitteessa, kun Harro Koskisen tekemät teossarjat iskivät brändihäirinnän ytimeen.

Vuonna 1969 Helsingin Taidehallissa järjestetyssä Nuorten näyttelyssä Harro Koskisen Sikamessias aiheutti vatsanväänteitä osalle kansasta. Maallikkosaarnaaja Kyösti Laarin mielestä ristiinnaulittu sika oli jumalanpilkkaa ja hän teki teoksesta rikosilmoituksen.

Saarnamies Laari tiesi, että vuonna 1906 Mauritius-saaren asukkaat olivat kantaneet ristiinnaulittua sikaa rituaalissaan. Pian tämän jälkeen he kaikki kuolivat maanjäristyksen ja tulivuorenpurkauksen seurauksena. Valtakunnan turvallisuus oli vaakalaudalla, joten hänen oli toimittava.

Jumalanpilkasta rapsahti taiteilja Koskiselle kaikkien oikeusasteiden jälkeen vuonna 1974 sakkoja 25 000 markkaa. Edes presidentti Kekkonen ei Koskista voinut armahtaa, hän kun ei koskaan tunnustanut tekoaan.

Sikamessiaan työstämisen lähtökohtana Harro Koskinen käytti vieraannuttamisteoria. Hänen tarkoituksensa oli shokeerata katsojat kääntämällä yhteiskunnan arvomaailma ylösalaisin. Parodian kohteeksi päätyivät niin poliisi, kirkko ja valtio kuin porvarillinen ydinperhekin.

“Sikatuotanto hämmensi katsojia, koska se poikkesi täysin perinteisestä kuvataiteesta. Jenkkien pop-taide kyllä hyväksyttiin, mutta tuon tyylin soveltaminen oli kovin vierasta”, Koskinen pohtii Sikamessiaan nostamaa meteliä.

Samankaltainen tilanne toistui kaksikymmentä vuotta myöhemmin Teemu Mäen My way – a work in progress -teoksen ympärillä. Tuolloinkin sisältöanalyysi jäi kohun jalkoihin.

Viesti kuitenkin meni läpi yleisölle, “sitä ei vain haluttu päästää läpi. Halusivat vaientaa sen”, Harro kommentoi viranomaisten toimia.

“1960-luvulla yhteiskunnallinen murros oli ankara, teollistumista ja kaupungistumista seurasi pyrkimys vapauteen”, Koskinen jatkaa. “Valtaa pitävät halusivat toppuutella vapautta. Kuri piti palauttaa.”

Vuoden 1970 presidentinvaaleissa oikeiston käyttämä Suomalainen elämänmuoto -slogan johti Koskisen uudelleen yhteiskunnallisten valtarakenteiden pariin. Tällä kertaa mukaan sekoittuivat myös liiketaloudelliset ja ympäristölliset kysymykset.

Brändihäirintä kohdistui niin Suomen tasavaltaa kuin öljyteollisuuttakin kohtaan. Suomalainen elämänmuoto -sarjassa valtiovalta löi kättä teollisuuden kanssa.

Palavan, repeävän ja reikäisen Suomen lipun rinnalle Koskinen nosti yritysten logoja. Teos kertoi yrityksistä enemmän kuin yritykset olisivat itse halunneet. Koskisen havainto logoihin sidotusta arvolatauksesta oli oivaltava ja tapahtui vuosikymmeniä ennen nykyisen kaltaista brändien rakentamisen aikakautta. Muuttamalla ja vääntelemällä logoissa käytettyjä sanoja Koskinen käsitteli mielikuvia yrityksistä.

“Yritykset eivät kiinnittäneet töihin huomiota”, Koskinen toteaa. “Tuolloinhan puhuttiin ainoastaan liikemerkeistä eikä brändeistä.” Yritykset eivät vielä olleet keksineet muokata logoistaan mahdollisimman arvolatautuneita. Tämä on sittemmin korjautunut.

”Taideteosten yhteiskunnallinen vaikutus on mielestäni marginaalinen ja sitä liioitellaan”, Harro Koskinen toteaa, mutta lisää perään, että “ikäni olen tehnyt työtä paremman yhteiskunnan puolesta, mutta kammottavammaksi on mennyt.”

Maailma toistaa itseään. Koskisen Shellin ja Nokian logot yhdistävä teos on terävä edelleen, tosin nykyään enemmän Jorma Ollilan Nokia–Shell-seikkailujen ansiosta kuin öljy- ja kumiteollisuuden kytkyjen.

“Nykyään sensuuri on paremmin piilotettua. Yhteiskunta on kyllä monimuotoisempi ja -arvoisempi, mutta ihmisten ajatukset täytetään huuhaalla”, Koskinen ynnää.

“Samalla poliittinen päätöksenteko viedään kauemmaksi ihmisistä.”

Ajankuvaan sopii se, että Koskisen töihin puuttui aikoinaan valtiovalta, mutta yritykset eivät kiinnittäneet huomiota liikemerkkiensä parodiointiin. Nykyään asetelma voisi hyvinkin olla käänteinen, poliitikot eivät korvaansa lotkauttaisi, mutta yritykset kyllä vaalivat brändejään.

Perusasiat ovat silti pysyneet samoina, eikä mikään ole pohjimmiltaan muuttunut. “Markkinatalous on nykyään se jumala”, Koskinen tiivistää.

Turun taidemuseon HARRO!-näyttely 9.9. saakka. Näyttely kattaa Harro Koskisen tuotannon yli 40 vuoden ajalta.

HARRO-taiteilijamonografia. Toimittanut Mia Tykkyläinen. Turun taidemuseo 2007. 136 s.

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *