splash_image.jpg

Rankaisemattomat

Poliisin väkivaltaa ei tilastoida, eikä se johda syytteisiin.

Miehellä oli tapana käydä ulkoiluttamassa koiraansa metsässä, Mäntsälän Lukontien kääntöpaikalla. Tällä kertaa retki päättyi toisin kuin tavallisesti. Kun mies oli viheltänyt koiransa takaisin, molemmat istuivat autossa ja olivat juuri lähdössä liikkeelle, paikalle kaahasi siviilimallinen farmariauto, joka kiilasi eteen. Siitä ryntäsi kaksi mustiin siviiliasuihin pukeutunutta miestä.

”Miehet tulivat autoni luo ja avasivat kuljettajan oven. Toinen miehistä löi minua kasvoihin suun alueelle”, kertoo uhri.

Miehet huusivat olevansa poliiseja, mutta poliisitunnuksia ei ollut näkyvillä, eikä poliisikorttia esitetty. Uhri ei uskonut poliiseiksi miehiä, jotka ensimmäiseksi iskevät päin näköä, vaan hän arveli joutuvansa ryöstetyksi. Tilanne oli hyvin nopea, harkinta-aikaa ei ollut.

Ensimmäisen nyrkiniskun jälkeen hyökkääjät repivät miestä väkivalloin autosta, sitten toinen ampui häntä etälamauttimella, mutta laite ei toiminut kunnolla. Kesti ehkä 15 sekuntia raastaa mies ulos.

Hänet kaadettiin maahan, samalla paikalle tuli toinen siviilimallinen auto ja kaksi miestä lisää. Toinen iski välittömästi uhria teleskooppipampulla reiteen ja olkavarteen. Yksi istui miehen päälle ja väänsi hänen päätään, yksi poliiseista käveli miehen päällä.

He todella olivat poliiseja. Kaksi ensimmäistä olivat Karhu-valmiusryhmästä, toiset Helsingin huumepoliisin kenttäryhmän konstaapeleja. Poliisi oli aiemmin löytänyt metsästä kaksi amfetamiinin maastokätköä, ja Helsingin poliisilaitos oli järjestänyt paikalle elektronisen vartioinnin. Kätköillä oli hälyttimet, kääntöpaikalla kamera ja lähistöllä kolme tunnuksetonta poliisiautoa vartiossa.

Kamera oli näyttänyt miehen auton saapumisen kääntöpaikalle, ja vähän myöhemmin toisen kätkön elektroniikka alkoi hälyttää. Mahdollisesti koira oli juossut kätkön yli. Aiheutti hälytyksen mikä tahansa, lähellä olevat partiot saivat käskyn ottaa kuljettaja kiinni.

Vasta kun mies oli saatu käsirautoihin, poliisit esittivät virkamerkkinsä. Viides huumekätköllä käynyt poliisi ilmoitti paikan koskemattomaksi. Poliisit olivat hakanneet täysin viattoman kansalaisen, joka sattui olemaan Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen vartija-vahtimestari.

Oli elokuun 26. päivä vuonna 2009.

Poikkeuksellisesti poliisien ja vartijan kertomukset väkivallasta käyvät pääpiirteissään yksiin, eri mieltä oltiin sen oikeutuksesta. Siltä osin kuin kertomuksissa on eroa, lääkärinlausunnot tukevat vartijan näkemystä. Ruhjeet silmien ja suun ympärillä ja isot mustelmat pitkin kehoa kertoivat vakuuttavasti kovasta väkivallasta.

Vartija loukkasi hakkaamisessa selkänsä ja joutui sen vuoksi käymään fysioterapiassa. Hän vaati korvauksia. Helsingin poliisilaitos kieltäytyi, mutta vartijan otettua avukseen asianajajan laitos suostui maksamaan.

Tapauksesta kirjattiin poliisissa sekalaisilmoitus. Tutkinnanjohtajaksi nimettiin Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirastosta kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen, joka teki tutkinnanjohtajana 22. lokakuuta 2010 esityksen, että esitutkintaa ei suoriteta.

Esityksestä on vain maininta esitutkintapöytäkirjassa. Yleensä jos päätetään, ettei esitutkintaa tehdä, se tehdään kirjallisesti ja perustellaan edes näön vuoksi.
Kihlakunnansyyttäjä Kaisa Hallenberg-Roine Kanta-Hämeen virastosta mietti asiaa kesään 2011, jolloin hän päätti suorituttaa esitutkinnan.

Neljää poliisia epäiltiin pahoinpitelystä ja virkavelvollisuutensa rikkomisesta, viidettä vain jälkimmäisestä.

Esitutkinnassa poliisit kertoivat olevansa erittäin kokeneita kiinniotoissa. Erityisesti poliisit korostivat vartijan vastarintaa.

”Poikkeuksellisen kovaa vastarintaa, en ole samanlaista kohdannut poliisin urallani”, kertoi teleskooppipampulla lyönyt huumepoliisi.

”Olen tehnyt työurani aikana lukuisia kiinniottoja, eikä koskaan ole ollut niin voimakasta vastarintaa kuin tässä tilanteessa”, kuvaili toinen poliisi.

Esitutkinta kuitenkin osoittaa, että vartijan ainoa vastarinta oli pitää kaksin käsin kiinni auton ratista. Kuulustelija jättikin väliin kaikkein ilmeisimmät kysymykset. Tärkein kysymättä jäänyt on tämä: Miksi poliisit eivät yksinkertaisesti avanneet auton ovea, esittäneet virkamerkkinsä ja kehottaneet miestä nousemaan autosta ulos?

Vartijaa ensimmäiseksi kasvoihin lyönyt Karhu-poliisi saattoikin kertoa totuuden: ”Käyttämäni fyysinen voima oli aivan tavanomaista kiinnioton toteuttamiseksi.”

Joulukuussa 2012, kun hakkaamisesta oli kulunut kolme vuotta ja neljä kuukautta, Hallenberg-Roine ja kihlakunnansyyttäjä Matti Torkkel päättivät olla syyttämättä poliiseja. Heidän mielestään vartija ei ollut noudattanut poliisin käskyä ja moninaiset vammat olivat siitä laillinen seuraus.

Sille seikalle, ettei mikään osoittanut uhrille hyökkääjien olleen poliiseja, syyttäjät eivät panneet mitään painoa. Sen sijaan he katsoivat, ettei ”yksin [uhrin] kertomuksen perusteella ole syytä” olettaa väkivaltaa liialliseksi.

Voi sanoa, että poliisit äänestivät poliisit syyttömiksi äänin 5–1.

Tilastoa tapauksista, joissa poliisia epäillään väkivaltaisuudesta, ei ole. Eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdyistä kanteluista poliisiin kohdistuvat ovat toiseksi suurin ryhmä, 731 kantelua viime vuonna. Edelle menee vain sosiaalitoimi. Liiallisen voimankäytön osuus ei kuitenkaan kanteluissa korostu.

”Suoranaisia pahoinpitelyepäilyjä tulee ehkä luokkaa 10 vuodessa. Määrän pienuutta selittänee se, että suurin osa niistä, jotka kokevat tulleensa pahoinpidellyiksi, tekee suoraan rikosilmoituksen”, arvioi poliisiasioiden esittelijäneuvos Jussi Haapamäki.

On myös syytä epäillä, että rikosilmoituksia jätetään tekemättä, koska tilanne on sama kuin Mäntsälässä, useamman poliisin sana yksinäisen kansalaisen sanaa vastaan.

”Jos on vähänkin vakavampi peruste epäillä pahoinpitelyn tapahtuneen, niin siirrämme tutkinnan poliisirikosten tutkintaputkeen, emmekä ala selvittämään asiaa kanteluna. Muusta poliisin liiallisesta voimankäytöstä kannellaan jonkin verran, esimerkiksi käsirautoihin panemisesta. Tai kansalaista on kannettu niin ettei ”jalka maata tapaa ja hän kysyy, oliko se tarpeellista”, Haapamäki kertoo.

Liiallista voimankäyttöä koskeville tapauksille on kuitenkin vaikea saada näyttöä.

”Käsiraudoittamista olemme joskus arvostelleet, kun toimenpiteelle ei oikein ole löytynyt perusteita, vaan se on tehty ikään kuin automaattisesti.”

Poliisirikosten ”tutkintaputki” alkaa valtakunnansyyttäjänvirastosta (VKSV). Sinne lähetetään tieto kaikista poliiseista tehdyistä rikosilmoituksista ja siellä, tai alueellisissa syyttäjänvirastoissa ratkaistaan ,tehdäänkö jutussa esitutkinta.

Viime vuonna poliisista jätettiin 748 rikosilmoitusta. Samana vuonna ratkaistuista jutuista noin 90 prosenttia koski virkatoimia, loput yksityiselämän tapahtumia. Poliisin ilmoitettu väkivalta ei kuitenkaan tilastoidu myöskään tässä putkessa.

”Siinä meillä on kehittämisen varaa”, myöntää kihlakunnansyyttäjä Antti Hiivala, joka johtaa poliisirikosten tutkintaa valtakunnansyyttäjänvirastossa.

”Voiman käyttöön liittyvät asiat ovat kaikkein yleisimpiä syitä rikosilmoituksiin”, Hiivala kuitenkin tietää.

Poliisista tehty rikosilmoitus johtaa hyvin harvoin esitutkintaan. Mäntsälän tapaus oli poikkeus.

Yleensä päädytään suoraan johtopäätökseen, ettei rikosta ole tapahtunut, ja tavan mukaan näin päätetään rikosilmoitusta lukematta. VKSV saa vain poliisin laatiman tutkintailmoituksen, ja joskus rikoksesta epäillyltä poliisilta kysytään, onko hän mielestään syyllistynyt rikokseen. Kun vastaus on ”en ole”, VKSV päättää, ettei rikosta ole tapahtunut.

Elokuussa 2012 herätti valtakunnallista huomiota tapaus, jossa poliisi jahtasi Miehikkälässä alaikäisiä motocrosspoikia. 13- ja 14-vuotiaat pojat olivat ajaneet pyörillään hiekkakuopalle ja odottelivat kavereitaan. Montulla oltiin luvatta, heillä ei ollut oikeutta ajaa pyörillä yleisellä tiellä.

Paikalle tuli poliisipartio. Toinen pojista säikähti konstaapelin kädessä ollutta asetta, jota hän luuli pistooliksi. Se oli etälamautin, jolla poliisi ampui pyöränsä käynnistänyttä 14-vuotiasta. Toinen nuoli osui, ja poika lähti ajamaan paniikissa karkuun. Poliisiauto aloitti takaa-ajon, ja soratietä painettiin peräkanaa niin kovaa kuin pyörä kulki. Pojan kääntyessä kotiin vievälle metsätielle hän suistui ojaan ja lensi ohjaustangon yli, pojan mukaan siksi, että poliisiauto töytäisi pyörää.

Vihainen äiti haukkui julkisesti Iltalehdessä 5. elokuuta 2012 poikansa ja tämän kaverin luvatta ajosta, mutta myös poliisit vakavan vaaratilanteen aiheuttamisesta:

”Tiellä oli vielä vastaantulevaa liikennettä ja vauhti takaa-ajossa hurja. Sanoin toiselle poliisille, että eikö heillä käynyt mielessäkään millaisen vaaran poliisi takaa-ajollaan aiheuttaa, kun nuori poika pakenee peloissaan, äiti kertoo tuohtuneena.”

Äiti jätti poliiseista tutkintapyynnön. VKSV:ssa kihlakunnansyyttäjä Krista Soukola päätti reilussa viikossa, ettei poliiseja ole syytä epäillä rikoksesta.

Tilatessani asiakirjat VKSV:stä sieltä löytyi vain Kymenlaakson poliisilaitoksen laatima tutkintailmoitus ja pari valokuvaa, joiden kerrottiin esittävän takaa-ajossa käytettyä poliisiautoa. Tutkintapyyntöä ja sen argumentteja ei ollut vaivauduttu hankkimaan, eikä epäiltyjä poliiseja ollut kuultu. Kun valokuvatussa poliisiautossa ei ollut naarmuja, mitään rikettä ei ollut tapahtunut.

Kirjoittaja on vapaa oikeustoimittaja.

Mäntsälän osalta artikkeli perustuu esitutkintapöytäkirjaan 8180/R/40402/12 & Kanta-Hämeen syyttäjäviraston päätöksiin 12/1923-27.

__________

Amnesty moittii Suomea motocross-pojan kohtelusta

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International puuttuu toukokuun lopulla julkaistussa vuosiraportissaan ensimmäistä kertaa poliisin liialliseen voimankäyttöön Suomessa. Järjestö nostaa kaksi tapausta, joista toinen on Miehikkälän motocross-pojan etälamautus.

Toinen tapaus on toukokuulta 2012, jolloin 30-vuotias mies kuoli poliisiputkassa Vantaalla sen jälkeen, kun poliisi oli käyttänyt häneen etälamautinta. Tapausta tutkitaan sen selvittämiseksi, johtuiko kuolema suoraan etälamauttimen käytöstä.

Mikko Niskasaari

Kommentoi Facebookissa
Lahen Luomu ja Luonto 2018
Helsinki liikkuu