Muuta maailma!

Sananvalta: Joidenkin mielestä kullakin on oma maailmansa, jota voi muuttaa ihan omin päin. Turha kantaa huolta muusta. Tai jos pitää, niin ulkoinen maailma muuttukoon sisäisen seurauksena.

Joidenkin mielestä kullakin on oma maailmansa, jota voi muuttaa ihan omin päin. Turha kantaa huolta muusta. Tai jos pitää, niin ulkoinen maailma muuttukoon sisäisen seurauksena.

Poliittisemmin suuntautuneet sen sijaan ajattelevat, että maailmaa voi ja pitää muuttaa äänestämällä tai menemällä itse luottamustehtäviin. Heistä ihmisten henkilökohtaiset olemassaolonkokemukset ovat yhteiskunnan tuotantosuhteiden seurauksia, eikä toisin päin.

Maailmaa talouden näkövinkkelistä tarkastelevat puolestaan ajattelevat, että maailma muuttuu investoimalla ja kuluttamalla. Kulutus- ja investointipäätökset tehdään omaa etua maksimoiden, minkä sivuseurauksena syntyy yhteishyvää tuotantotehon, työpaikkojen ja tavara- ja palvelurunsauden muodossa. Valtiota he kaipaavat korkeintaan erotuomarin ja yövartijan rooliin.

Entä niin sanotut aktivistit? He haluavat muuttaa maailmaa, mutta puoluepolitiikka tuntuu tehottomalta, valtio korruptoituneelta, yritysmaailma yhteishyvälle sokealta ja kuluttajan valta supermarketin kaukaloiden äärellä näennäiseltä. Niinpä aktivisti yrittää palauttaa politiikan juurilleen: yksilön pyrkimykseksi vaikuttaa muiden yksilöiden näkemyksiin silkan keskustelun keinoin.

Eräässä mielessä aktivistilla ei ole lainkaan valtaa. Hän ei voi rahalla käskeä, eikä lailla säätää, yhteisön suuntaa. Silti hänellä voi olla pehmeää valtaa, sillä olemassaolonkokemus, näkemys tai mielipiteet muuttuvat aina ensin – ulkoisten faktojen vääjäämättömyydestä paasaava marxilainenkin ajattelee proletariaatin vapautumisen lähtevän tietoisuuden muutoksesta. Vasta mielen liikahdusten jälkeen tulevat käytännön toimet, sopimukset sidotaan ja lain kirjain valetaan uudelleen.

Aktivismilla on merkitystä, sitä mieltä oli myös eräs mainostoimiston omistaja, joka kovin pitää aktivisteista ja kuluttajista – kansalaisista ei niinkään. Kun kiistelin valtion merkityksestä hänen kanssaan, hän kysyi: ”Jos ihminen ei kuluttaessaan ole kyvykäs tekemään oikeita ratkaisuja, niin miten hän on niitä kyvykäs tekemään äänestäessään?”

Yritin vastata: ”Ostoksilla ihminen on kuluttajan roolissa, mutta äänestäessään hän on kansalaisen roolissa. Edellinen on lähtökohtaisesti itsekkäämpi rooli, siinä ihminen tavoittelee ensisijaisesti omaa etuaan, kun taas jälkimmäisessä hän ottaa etäisyyttä omaan välittömään etuunsa ja voi pyrkiä kohti yhteishyvää.”

Toisin sanoen: Ihmisen on vaikea oma-aloitteisesti luopua yksityisautoilusta, vaikka tietää sen luontoa ja yhteishyvää tuhoavaksi toiminnaksi. Pelkkä moraalinen mielihyvä ja tieto siitä, että tekee paitsi luonnolle, myös ihmislajille hyvää 1000 vuoden tähtäimellä, ei ole voimakas kannustin.

Paljon helpompi ihmisen on äänestää joku valtuustoon, eduskuntaan tai EU-parlamenttiin säätämään haittaveroja ja ohjaamaan kaupunkisuunnittelua sellaiseen suuntaan, joka pakottaa tai houkuttelee kaikkia kansalaisia vähentämään autoiluaan – tekee epäitsekkäät ja 1000 vuoden tähtäimellä järkevät valinnat helpoiksi ja itsekkäästikin kannattaviksi tässä ja nyt.

Aktivistin ja valveutuneen kuluttajan varaan ei pidä laskea liikaa, sillä hyvän tahdon ja hyvien tekojen välillä on aina valtava kuilu. Tiedostaminen ei riitä.

Maailma ei muutu vain sillä, että ihmiset alkavat nähdä olemassa olevan ja mahdollisen maailman uusin silmin. Usein tarvitaan myös houkutinta tai pakkoa, joka saa ihmisen hyppäämään kuilun yli. Usein pakon pitää olla ulkoinen, itsekuri riittää harvoin. Siksi jokaista kansalaista sitovia päätöksiä, sääntöjä ja lakeja tuottava valtioapparaatti on korvaamaton. Valtio on ihmisten yhteinen keino olla itseään viisaampia.

TEEMU MÄKI

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *