Kirotun rikas Kongo

Kongon maan sisältä nousee arvokkaita mineraaleja elektroniikkateollisuuden käyttöön. Samaa maata kastelee sisällissodan uhrien veri. Viime joulukuussa toimittaja Ari Lehikoinen tapasi yhden sodan keskushahmoista, ”Kisanganin teurastajana” tunnetun Laurent Nkundan, ja kysyi, miksi vauraassa Kongossa soditaan. Siitä tuli kapinallisjohtajan viimeinen haastattelu ennen vangitsemista.

Sotilas nojaa rynnäkkökivääriinsä ja tuijottaa meitä. Hän on välinpitämätön ja väsynyt.

Ehkä hän on kyllästynyt sotimaan. Sisällissota Kongon demokraattisessa tasavallassa on jatkunut jo viisitoista vuotta. Kuolleet lasketaan miljoonissa. Monet uhreista ovat olleet lapsia, he ovat kuolleet tauteihin ja nälkään. Sodan seuraukset ovat olleet tappavampia kuin luodit. 

Sotilas nostaa laiskasti tien yli kaadetun puomin ja viittoilee meitä eteenpäin. Ajamme Kongon hallituksen valvomalta alueelta etulinjojen väliin. Vasemmalla puolella savuaa Nyiragongon tulivuori. Tien varsille isketyt kyltit kertovat, että olemme vuoristogorillojen maassa.

Kongon hallituksen etsintäkuuluttama kapinallisjohtajaa Laurent Nkunda on luvannut tavata minut sotilastukikohdassaan, jonka hän valloitti viime lokakuussa Kongon armeijalta.

Kongon sodalla on poliittiset, mutta myös taloudelliset syyt. Sotapäälliköt ja ulkomaiset yhtiöt himoitsevat Kongon rikkauksia ja mineraaleja, joilla on kysyntää maailman matkapuhelimissa, pelikonsoleissa ja tietokoneissa. Vaikka Kongo on luonnonvaroiltaan erittäin rikas maa, sen kansa on yksi maailman köyhimmistä. Kongon rikkaudet ovat olleet kirous sen kansalle.

Etulinjojen välissä tie on hiljainen, mutta kuoppainen. Lokakuussa, vain muutama kuukausi aiemmin, täällä käytiin veriset taistelut, jotka ajoivat noin 250 000 ihmistä evakkotaipaleelle. Kongon sisällissodan evakkomääriä on vaikea ymmärtää. Arviot vaihtelevat miljoonasta jopa kahteen miljoonaan. 

Täällä ei pakolaisleirejä näe. Ne loppuivat kun poistuimme Kongon hallituksen valvomilta alueilta. Kansainvälisten avustusjärjestöjen kauhuksi Nkundan liike, CNDP, on kieltänyt pakolaisleirit omalla alueellaan. Ihmiset joutuvat vaeltamaan pienissä ryhmissä, joita avustusjärjestöjen on lähes mahdoton löytää.

Vastassamme on jälleen tiesulku. Olemme CNDP:n etulinjassa. Kapinallisjoukko piirittää itäisen Kongon suurinta kaupunkia Gomaa. Nkundan sotilaita makaa vartiossa. Autokuskimme vaihtaa sotilaiden kanssa muutaman sanan. Heille on ilmoitettu tulostamme. Puomi nousee ja ajamme CNDP:n puolelle.

Lähes kaikki sodan osapuolet ovat sekaantuneet laittomaan mineraalikauppaan. 

”Esimerkiksi Walikalin kaivokset Itä-Kongossa ovat olleet Kongon armeijan 85. prikaatin hallussa. Prikaati on pitänyt kaivoksia omana bisneksenään. Työolot kaivoksilla ovat surkeat. Ajatelkaa, että eversti voi prikaatinsa kanssa perustaa oman valtion valtion sisälle. Kongon suuri ongelma on, että koko maa on rakennettu korruption pohjalle.”

Näin tilannetta kuvaa Goman kaupungissa sijaitsevan POLE-tutkimusinstituutin johtaja Aloys Tegera. Sain häneltä ohjeita ja taustamateriaalia Nkundan tapaamista varten. 

Myös Nkundaa on syytetty laittomasta mineraalikaupasta. 

Nousemme erittäin kivistä ja kuoppaista mäenrinnettä ylös. Eteneminen ilman nelivetoa olisi lähes mahdotonta. Viidakko ympärillämme vaikuttaa hiljaiselta, mutta epäilemme, että meitä seurataan.

Pysähdymme sotilastukikohdan portilla, meidät komennetaan autosta. Sotilaat tutkivat tavaramme ja ihmettelevät kameraa. Joku kysyy lisäohjeita radiopuhelimella ja saamme luvan jatkaa matkaa.

Sotilastukikohta vaikuttaa autiolta. Emme näe aseita, emme edes sotilaita. Parakit näyttävät tyhjiltä. Autokuski pysähtyy kellertävän rakennuksen eteen, jonka sisältä ilmestyy t-paitaan pukeutunut mies. Hän roikottaa rynnäkkökivääriä ja tulee luoksemme. Kerromme, että meillä on sovittu tapaaminen kenraali Nkundan kanssa. Mies kysyy ohjeita radiopuhelimella. Hän pyytää odottamaan, sillä hänen on vaihdettava t-paita sotilaspukuun. Jäämme autoon. Ulkona on kolmekymmentä astetta lämmintä.

Autokuski tietää, että vaatteita vaihtamaan mennyt mies on Nkundan pr-upseeri. Muutaman minuutin kuluttua pr-mies on istuutunut etupenkille ja antaa ajo-ohjeita. 

Ihmettelen hänelle missä kaikki sotilaat ja aseet ovat. Hän nauraa ja väittää, että sotilaat ovat hyvin lähellä, mutta me emme vain näe heitä. Meitä on kuulemma seurattu koko matkan ajan ja seurataan yhä, mutta niin ettemme sitä huomaa.

PR-mies tenttaa minua Suomen armeijasta. Ehkä hän haluaa varmistaa, että olen oikeasti Suomesta. Hän kysyy myös miksi Nkundan joukoista on mediassa annettu niin raakalaismainen kuva. En osaa vastata. pr-mies vakuuttaa, että he eivät ole raakalaisia. Jos he olisivat, he eivät ottaisi minua vastaan vieraana vaan kidnappaisivat minut tai veisivät vain rahani.

PR-mies pitää luennon Kongon historiasta. Hän muistelee miten jo 1900-luvun alussa Belgian kuningas Leopold ii riisti Kongosta raaka-aineita; norsunluuta, kultaa ja kumia. Kuningas teki itsestään miljonäärin, mutta kongolaisten elämästä helvetin. Kuningas joutui luopumaan vallasta vuonna 1908, mutta Belgia jatkoi siirtomaaisäntänä vielä yli 50 vuotta. Se päättyi verisesti ja oli johtaa maan hajoamiseen. Lopulta valtaan nousi ulkovaltojen tukemana Mobutu Sese Seko.

Hän jatkoi maan riistämistä ja teki omaisuuden kulta- ja timanttikaupoilla. Siirtomaa-aika jätti Kongoon syvät haavat ja ne haavat vuotavat yhä.

Historian oppitunnin aikana nousemme vuoren laelle, jonka huipulla on aukio ja sen laidalla koulumainen rakennus. Aukion ympärillä on kymmeniä lapsia ja piha-alueella hyörii sotilaita sekä kansallispuiston vartijoita. pr-mies ohjaa meidät talon taka-pihalle ja kertoo, että kenraali saapuu hetken kuluttua.

Kongon sisällissodan juuret ovat vahvasti Ruandan kansamurhassa. Vuonna 1994 Ruandan silloisen hallituksen lietsomat hutujen ääriryhmät silpoivat ja surmasivat sadan päivän aikana lähes miljoona tutsia ja maltillista hutua. Muutamassa päivässä kokonaisten kylien tutsiväestö oli tuhottu täydellisesti. Lopulta hutut pakotettiin vallasta. Ranskan lähettämien sotilaiden avustuksella äärihutut vetäytyivät Ruandasta rajan yli naapurimaahan Kongoon. Mukaansa he pakottivat jopa noin kaksi miljoonaa ihmistä. 

Itä-Kongossa äärihutut jatkoivat väkivaltaisia iskujaan. Laurent Nkunda palveli tuolloin Kongon armeijassa. Hän kyllästyi Kongon armeijan tehottomuuteen ja alkoi oman kapinaliikkeensä voimin sotia Ruandasta tulleiden äärihutujen perustamaa FDRL:ää vastaan. Samalla hän ajautui yhteenottoihin myös Kongon armeijan kanssa. Pian Nkunda julistettiin lainsuojattomaksi. Hänen suurin tukijansa on ollut Ruandan presidentti Paul Kagame.

Viime syksynä Nkunda teki elämänsä tyhmyyden. Hän hyökkäsi rajusti Kongon armeijaa vastaan ja valtasi näiltä sotilastukikohdan. Nkunda vaati neuvotteluja Kongon hallituksen kanssa ja uhkasi jopa vallankaappauksella.

Neuvottelut aloitettiin, mutta verhojen takana punottiin suurempia juonia. Näistä Nkunda ei vielä silloin tiennyt mitään.

Olemme odottaneet Nkundaa jo tunnin. Takapihalla on kuuma. Yritämme jututtaa Nkundan sotilaita, jotka vakuuttavat uskollisuutta johtajalleen, vaikka valittelevatkin pientä palkkaansa. Yksi heistä pyytää meiltä pientä lahjaa, ulkomaista kirjaa tai edes vihkoa, lopulta he tyytyvät kuivamustekynään. Autokuski sujauttaa miehille myös rahaa.

Äkkiä kaikki ryhdistäytyvät. Alkaa säpinä, josta tietää, että Nkunda on tulossa. Kenraali etsii meitä ensin väärältä puolelta taloa, mutta PR-mies juoksee hänen peräänsä ja ohjaa takapihalle.

Nkunda kieputtaa kädessään pientä sauvaa, joka on kävelykepiksi aivan liian lyhyt. Sen ainoa tehtävä on toimia valtikkana ja osoittaa kuka täällä määrää. Psykologiaa opiskellut Nkunda on hylännyt maastopuvun ja vaihtanut ylleen siistin mustan puvun ja valkoisen paidan. 

”Tervetuloa Kongoon”, Nkuda aloittaa. 

”Olet saapunut maahamme ja varmasti huomannut, että asiat eivät ole täällä kunnossa. Kysyt miksi täällä soditaan. Syy on poliittinen. Täällä on aseistautuneita ryhmiä, jotka ovat maassa vain taloudellisten etujen vuoksi, he kaivavat mineraaleja ja vievät sitä maasta. Myös meidän liikettä on syytetty siitä, mutta vakuutan sinulle, että emme me taistele mineraalien vuoksi. Me taistelemme siksi, että haluamme Kongoon uudenlaisen johdon. Maan on annettu ajautua tilanteeseen, jossa sen oma armeija on kelvoton eikä pysty kontrolloimaan tilannetta.  Tämä maa tarvitsee johtajuutta ja kongolaisilla on oikeus saada kunnon johtajat.” 

Nkunda tuijottaa silmiin ja pitää taukoa. YK:n mukaan Nkunda on mukana kaivosbisneksessä vaikka toisin väittää. Hän ei hallitse kaivoksia, mutta kerää laittomia tullimaksuja mineraalikuljetuksista, joista monet joutuvat kulkemaan hänen alueittensa kautta.

Nkunda kertoo olevansa uskonnollinen johtaja, harras helluntalainen ja kirkon pastori. Hänen mukaansa suuri osa hänen joukkojaan on kääntynyt uskoon. Saarna jatkuu.

Nkunda ripittää Kongon hallituksen alimpaan helvettiin ja vakuuttaa, että muutos on tulossa, joko hyvällä tai pahalla. Hän ihmettelee, miksi pääkaupungista Kinshasasta, yli tuhannen kilometrin päästä, voidaan jaella käskyjä ja ohjeita, jotka eivät yhdistä kansaa vaan aiheuttavat hajaannusta ja hämmennystä. 

Yritän udella miksi Ruandan johto tukee häntä, mutta Nkunda ei halua puhua asiasta, vaan kiistää kaiken. Tiedän hänen valehtelevan, koska YK:n tilaama raportti Kongon tilanteesta todistaa varsin aukottomasti, että Ruanda on tukenut  Nkundaa vuosikausia. Rahaa CNDP:lle on virrannut myös eurooppalaisilta liikemiehiltä. Nkunda ei vastaa näihin syytöksiin.

”Haluan kertoa eurooppalaisille, että me emme kaipaa tänne lisää ulkomaalaisia sotilaita, emme EU:n nopean toiminnan joukkoja emmekä YK:n rauhanturvaajia. Ulkomaiset sotilaat eivät ole saaneet mitään aikaiseksi, he vain lisäävät sekasortoa. Me emme kaipaa tässä maassa sotilaita emmekä sotaa, vaan johtajuutta ja rauhaa.”

Nkundan henkivartijat astuvat muutamaan askeleen lähemmäksi ja tuijottavat ilmeettöminä kameraan. 

Yllättäen Nkunda toivoo, että ehkä jostain pohjoismaasta löytyisi uusi puolueeton välittäjä konfliktiin. Tarjoan Nobelin rauhanpalkinnon saanutta Martti Ahtisaarta, mutta Nkunda pyörittää päätään. Hän ei ole koskaan kuullutkaan Ahtisaaresta. Nkunda korostaa, että välittäjän pitää tulla EU:n ulkopuolelta – esimerkiksi Norjasta. 

”Kaikilla Euroopan unionin mailla on omia intressejä Kongossa. Se ei olisi puolueetonta.”

Nkunda kiistää liikkeensä syyllistyneen sotarikoksiin ja lapsisotilaiden käyttöön. Kaikista näistä on YK:lla lukuisia todisteita, mutta Nkunda haluaa korostaa vain sodan poliittisuutta.

”Kongossa on valtavasti ongelmia. Maassa on tuhon partaalla niin politiikka talous kuin turvallisuuskin. Olemme menossa hyvää vauhtia kohti katastrofia, jos kukaan ei tee mitään.”

Tällaiset puheet ja Nkundan uhkailu vallankaappauksella raivostuttivat Kongon johtoa, joka tuskin pystyi salamaan innostustaan, kun se sai yllättävän yhteydentoton Ruandasta. Sille tarjottiin Nkundan päätä vadilla. 

Joulukuussa YK:n turvallisuusneuvostolle annetussa raportissa yhdeksi Nkundan tukijaksi ja rahoittajaksi todisteltiin Ruandan johtoa. Ruandan kauhuksi sen ulkomaiset tukijat Britannia ja Hollanti lukivat YK:n raportin, ottivat sen tiedot vakavasti ja uhkasivat jäädyttää avustuksensa Ruandalle. Tämä oli liikaa Ruandan johdolle, joka hylkäsi suojattinsa ja teki kaupat kapinallisjohtajasta Kongon hallituksen kanssa. Kauppaan kuului, että Ruanda sai marssittaa tammikuussa noin 7 000 sotilastaan Kongoon. 

Ruandalaiset pidättivät Nkundan tammikuussa. Vielä saman kuun lopulla Ruandan sotilaat marssivat Kongoon ja aloittivat taistelut Kongossa olevia äärihutuja vastaan yhdessä Kongon armeijan kanssa. Moni toivoi, että nyt alkoivat taistelut, joiden jälkeen aseet vaikenisivat lopullisesti, mutta toisin kävi.

Maaliskuussa Ruandalaiset joukot juhlivat Goman kaupungissa operaationsa loppua. He suitsuttivat menestystä, mutta tosiasiassa vain parisataa äärihutujen FDLR:n sotilasta riisuttiin aseista. Vain muutamia päiviä operaation loppumisen jälkeen FDLR oli vallannut takaisin alueita, joilta heitä oli hetki sitten häädetty. Näyttävä operaatio ei ratkaissut Itä-Kongon ongelmia. Tilanne saattoi jopa pahentua. Kylissä pelätään nyt FDLR:n joukkojen kostoa.

Kongon hallitus on vaatinut Nkundan luovuttamista. Se haluaa tuomita Kisanganin teurastajaksi ristimänsä kapinallisjohtajan. Mutta Ruanda on alkanut empiä. Voisiko oikeudenkäynnissä paljastua  epämieluisia asioita?

Nkundan haastattelu päättyy yhtä nopeasti kuin alkoikin. Lauma sotilaita juoksee viidakon kätköihin. Heidän tehtävänään on suojata johtajan matkaa kivistä metsätietä pitkin.

Matkalla Nkundan leiristä takaisiin Gomaan ohitamme auton, joka on täynnä mineraaleja. Ovatko ne matkalla Eurooppaan? Pohdin mitä POLE-tutkimusinstituutin johtaja Aloys Tegera sanoi.

”Kongo oli ensimmäinen liberaali markkina-alue, jonne sai tulla ostamaan ja kaivamaan mitä vain. Sai ottaa mitä halusi ja lähteä sitten pois. Valitettavasti mikään ei ole muuttunut, vaikka saimme itsenäisyyden jo lähes 50 vuotta sitten. Meidät halutaan yhä nähdä liberaalina markkina-alueena, jonne voi vain tulla ja viedä mukanaan mitä haluaa.”

Eikö tätä älyttömyyttä saada koskaan kuriin? Eivätkö kansainväliset tahot voisi sopia sertifikaatista, jolla todistetaan mistä elektroniikkateollisuuden mineraalit ovat peräisin.

Ehkä sen avulla voitaisiin vähentää rahan valumista sotapäälliköille, jotka ostavat voitoilla vain lisää aseita ja tappaminen jatkuu. 

Ari Lehikoinen

_______________

Kongon soraa kännykässäsi

Kongon demokraattinen tasavalta kuuluu maailman suurimpiin tinan ja koboltin tuottajiin. Tinaa käytetään muun muassa elektroniikkajuotteissa ja kobolttia litiumioniakuissa. Maan kaivoksista nousee myös muun muassa tinaa, kultaa, kuparia, timantteja ja tantaalia.

Tarkastellaan vaikkapa kobolttia. Sitä löytyy myös sinun matkapuhelimestasi ja kannettavasta tietokoneestasi, ja hyvin mahdollisesti se on louhittu juuri Kongon demokraattisesta tasavallasta, Katangan jättimäisiltä kaivoksilta.

Katangan kobolttikaivoksissa ahkeroi 100 000–140 000 kaivostyöläistä, joista arviolta 50 000 on lapsia. He ansaitsevat tavallisesti dollarin tai kaksi päivässä. Monet Kongon kaivoksista ovat aseellisten ryhmien valvonnassa. Kaivosten tuotot menevät aseiden ostoon ja kiihdyttävät näin maassa käytävää sisällissotaa, jossa arvioidaan kuolleen noin kuusi miljoonaa ihmistä.

Sotaherrojen lisäksi Kongon kaivoksissa taotaan rahaa ulkomaisille yrityksille. Kongolaista kobolttia löytyy muun muassa Nokian, LG:n, Motorolan ja Samsungin matkapuhelinten akuista.

Elektroniikkavalmistajat korostavat mielellään valvovansa tuotantoketjuaan ja puuttuvansa alihankkijoiden ongelmiin. Moni elektroniikkavalmistaja – muun muassa Nokia, Apple, Motorola, Philips, Sony, Acer ja Nintendo – ei kuitenkaan määrittele kaivostoimintaa osaksi tuotantoketjuaan. Siksi siihen eivät päde ne yritysvastuun periaatteet, joista samat firmat muuten väittävät pitävänsä kiinni.

Tenke Fungumeren kobolttisuoni sijaitsee Katangan maakunnassa lähellä Lubumbashin kaupunkia. Sitä louhii kongolais-yhdysvaltalais-ruotsalainen yhteisyritys Euroopan investointipankin tuella.

Sisällissodan aikaista korruptiota tutkivan työryhmän mukaan hankkeen ruotsalainen osapuoli Lundin Holdings maksoi aikanaan louhintaluvan ensimmäisen osamaksun, 50 miljoonaa dollaria, ruandalaisen Comiex-yhtiön tilille. Comiexin omistajiin kuuluu Laurent-Désiré Kabila, joka oli vastikään kaapannut vallan Kongossa.

Vuonna 2007, kaksi vuotta sen jälkeen kun korruptiotyöryhmä paljasti Lundin-Kabila-yhteyden, Euroopan investointipankki antoi hankkeelle 100 miljoonan euron lainan. Pankin varapääjohtajana toimi tuolloin Sauli Niinistö.

Kolmasosa maailman koboltista louhitaan Katangan maakunnasta. Kongo on yksi maailman köyhimmistä maista, ja siksi sikäläinen kobolttikin on poikkeuksellisen edullista. Eurooppalainen elektroniikkateollisuus ei pärjää ilman halpaa kobolttia.

Lubumbashissa, Katangan maakunnan pääkaupungissa, elää Voiman viime numerossa haastatteleman Gilbert Adin perhe. Jos Euroopan unioni pitäisi Kongoa – jonka sisällissodassa siis arvioidaan kuolleen noin kuusi miljoonaa ihmistä – siviileille vaarallisena maana, kotimaassaan kidutettu Gilbert Adi olisi jo saanut Suomesta turvapaikan ja hänen perheensä olisi saanut muuttaa hänen luokseen.

Niin ei kuitenkaan ole. Sodan ja maansiirtokoneiden runtelema Kongo luokitellaan turvalliseksi maaksi, koska sen kanssa halutaan käydä kauppaa. Siksi Gilbert Adi ei voi saada Suomesta pakolaisstatusta. Hänen perheensä jatkaa elämäänsä 4 500 kilometrin ja seitsemän vuoden odotuksen erottamana.

Koska eurooppalainen elektroniikkateollisuus haluaa halpaa kobolttia.

Hanna Nikkanen

_______________

Kirkon ulkomaanavun nuorten vaikuttamisverkosto Changemaker lanseeraa huhtikuussa Kännykkäsi todellinen hinta -kampanjan, joka peräänkuuluttaa elektroniikkayritysten vastuuta Kongon konfliktin ratkaisemisessa. www.changemaker.fi

Ari Lehikoinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu