Sananvalta: Kapakan pöydässä saa nyrkkitappelun aikaan helpommin lukemattomista muista aiheista kuin muinaisesta sisällissodasta. Ymmärryksen vuoksi on silti hyvä muistaa vuoden 1918 tapahtumia.
Kansalaissodan päättymisestä tuli äsken kuluneeksi 90 vuotta. Sotaa väitetään suomalaisille ankaran traumaattiseksi, mutta ei se enää ole. Kapakan pöydässä saa nyrkkitappelun aikaan helpommin lukemattomista muista aiheista kuin muinaisesta sisällissodasta. Ymmärryksen vuoksi on silti hyvä muistaa vuoden 1918 tapahtumia.
Ensinnäkin, hyvinvointiyhteiskunta on kansalaissodan ansiota. Kohtalon ivaa, mutta juuri raa’an sisällissodan vuoksi Suomeen syntyi kompromisseilla luodun konsensuksen perinne. Se oli totinen leikki, jossa pääoma vastahakoisesti taipui myöntymään osaan työväen vaatimuksista, jottei yksityistä pääomaa ryhdyttäisi sosialisoimaan ja jotta työvoima kävisi kiltisti töissä, eikä ainakaan ryhtyisi neukkuperkelettä apinoimaan.
Työväenliike sai näin kinuttua esimerkiksi sosiaaliturvaminimin, ilmaisen koulutuksen ja perusterveydenhuollon kaikille, ay-liikkeen neuvottelemat työsopimukset monille sekä nipun julkisia kulttuuri- ja liikuntapalveluja.
Nyt leikki on loppu ja totinen vastakkainasettelujen aika alkanut. Pääoma on niskan päällä sekä Suomessa että varsinkin maailmassa. Maailman verstas on nimellisesti kommunistinen, käytännössä äärioikeistolainen Kiina, jossa sosiaaliturvaa ja ay-liikettä ei ole. Terveydenhoidosta ja koulutuksesta maksetaan markkinahinta tai jäädään ilman.
Työn tuottavuuden räjähtävän kasvun vuoksi työvoimasta on kroonista ylitarjontaa, joten pääoman ja työvoiman välinen paini on vaihtumassa työläisten keskinäiseksi kilpailuksi tarjotuista työpaikoista aste asteelta huonommin ehdoin. Toimeentulostaan kilpaileva työväki unohtaa keskinäisen solidaarisuuden eikä ehdi miettiä talouskasvun henkistä mielekkyyttä ja ekologista mahdottomuutta.
Jotkut kuitenkin ehtivät, sillä työriidan lisäksi globaalia kansalaissotaa käydään tietysti eläinten kohtelusta, luonnon kantokyvystä, sukupuolirooleista…
…mutta vanhanaikaisella militarismillakin pyyhkii yhä hyvin. Kolmas maailmansotahan käytiin kolmannessa maailmassa, kehitysmaissa. USA:n johtama länsi taisteli Neuvostoliiton ja Kiinan kanssa mielistä, raaka-aineista ja etupiireistä. Kaikki voittivat. Tosin sodan päätteeksi neukkula luhistui, vaikka ei siinäkään suurpääoma kärsinyt, vaihtoi vain paitaa. Kolmatta maailmansotaa sanotaan kylmäksi sodaksi, mutta kylmää siinä olivat vain miljoonien uhrien ruumiit.
Asialla eivät suinkaan olleet verenhimoiset pyssyhullut, vaan hyötylaskelmia laatineet järkeilijät. Sota on ennen kaikkea liiketoimi, josta hyötyvät sotatarviketeollisuus, luotonantajat ja muut suurpääoman haltijat. Heille sota on kannattavaa jo itsessään ja sodassa viholliselta kaapatut resurssit vain houkutteleva bonus. Sota on tulonjakomenetelmä, jolla rikkaimmat rikastuvat ja köyhimmät köyhtyvät tehokkaimmin.
Ja nyt on meneillään neljäs maailmansota. Sitä seuratessa huomaa Suomen kansalaissodan olleen edelläkävijä. Vuonna 1918 kaatuneista 36 640 suomalaisesta (1,17 prosenttia väestöstä) kaksi kolmasosaa kuoli teloituksissa, murhissa tai vankileireillä. Sota käytiin siis pääasiassa taistelukentän ulkopuolella, ja useimmat mukaan joutuneet eivät olleet sotilaita.
Trendi on sittemmin voimistunut. Irakissa on USA:n viimeisimmän hyökkäyssodan (2003) ja miehityksen aikana (2003–) tapettu 13 500–45 000 irakilaissotilasta ja yli miljoona irakilaissiviiliä, 3,53 prosenttia Irakin väestöstä. USA:n sotilaita on kaatunut 4 101, eli 0,0013 prosenttia USA:n väestöstä.
Kahdessa Tšetšenian sodassa (1994–1996 & 1999–) on tapettu 20 000–40 000 tšetšeenikapinallista ja 150 000–200 000 tšetšeenisiviiliä, 15–22 prosenttia Tšetšenian väestöstä. Sodassa on kaatunut 20 000–40 000 venäläistä sotilasta, 0,0137–0,028 prosenttia Venäjän väestöstä.
Mitä se meille kuuluu, mitä me sille voimme? Jos globalisaatio on totta, se kuuluu meille ja juuri me voimme. Olemmehan näistä sodista hyötyvien ahkeria bisnestovereita ja asiakkaita.
Luvut useista eri lähteistä.
Teemu Mäki
