Joulu tulee, oletko valmis?

Synkkää tässä on vain taivaanrannassa häämöttävä joulu.

Syksy ja talven tulo on hienoa aikaa. Lyhenevä päivä ja riisuuntuneet lehtipuut muistuttavat ihmistä hänen kuolevaisuudestaan. Elämä on kouriintuntuvampaa herkkua kun sen reuna näkyy, ja valon tuike voimakkaampaa kun sen taustana on pimeys.

Synkkää tässä on vain taivaanrannassa häämöttävä joulu. Joululoman aikana on toki kiva nähdä ystäviä ja sukulaisia ja mässyttää piparia, mutta joulu itsessään lienee rakas lähinnä niille, jotka sietävät vaisua elämäänsä vain siksi, että kuoleman jälkeen on luvattu alkavan jotain huimempaa. Joulu on tärkeä myös niille vastuun pakoilijoille, jotka uskovat että joku toinen voi heidät uhrauksillaan pelastaa ja – kappas kappas, miten kätevää – onkin jo pelastanut. Molemmat uskomukset estävät ihmistä tekemästä elämästään parempaa tässä ja nyt.

On uskonnoissa tietysti hyvääkin. Joskus taikausko voi olla keino ottaa elämä vakavasti, asettaa moraalikysymykset etualalle ja tavoitella jotain lattean arkikokemuksen ylittävää. Joulutohinassa ylevistä asioista kuitenkin vain lässytetään. Rakkaus, hyvä tahto ja teot eivät lisäänny vain sillä, että niitä maireasti ylistetään.

Vielä rakkausliturgiaakin ikävämpi taakka joulussa on lahjojen ostaminen. Kun kasvutalouden näkökulma hallitsee yhteiskunnallista keskustelua ja päätöksentekoa, on joulussakin tärkeintä joulumyynti. Joulumyyntiennusteista puhutaan uutisissa aivan yhtä vakavasti kuin Vapahtajan saapumisesta puhuttaisiin, jos Jesseen vielä uskottaisiin. Aina ilmoitetaan juhlavasti, että ”joulumyynnistä odotetaan ennätyksellisen vilkasta” ja joskus toiste huolestuneesti, että ”joulumyynti uhkaa jäädä odotetusta”.

Puhutaan passiivissa, sillä kuuluu uskoa, että talouden vilkkaus on hyväksi kaikille ja joulumyynti sekä yhteinen velvollisuus että palkkio. Liike-elämän mukaan jokavuotinen joulumyyntiennätys tietysti onkin yhteinen etumme. Kun lahjoja ostetaan paljon, se tarkoittaa, että ihmisillä menee taloudellisesti hyvin ja että he uskovat jatkossa menevän vielä paremmin.

Usko on tässäkin tärkeintä, sillä usko vauraampaan tulevaisuuteen luo halun kuluttaa jo nyt, mikä taas synnyttää kysyntää vielä huomennakin, mikä puolestaan luo työpaikkoja ja talouskasvua, mikä vuorostaan lisää verotuloja, joilla yhteiset välttämättömyydet maksetaan ja niin edelleen.

Epäselvää kuitenkin on, onko tuo taloudellista järkeilyä vai taloususkoisten kehäpäätelmä. Selvää sen sijaan on, että useimmat ovat alistuneet uskomaan suurpääoman ja oman etunsa olevan samat. Niinpä eräs ystäväni – yliopistoproffa humanistiselta alalta – tilitti minulle viime joulukuussa vakavissaan: ”Kyllä mulla on vähän huono omatunto siitä, etten mä oo jaksanu oikein tehdä jouluostoksia. Pitäishän sitä kysyntää kuitenkin itse kunkin olla luomassa.”

Minusta joulumyynti on lähinnä ympäristöongelma. Vaikka jouluna myydään roinan ohessa myös ympäristölle aika vaarattomia immateriaalihyödykkeitä, on lahjavuoren pääosa silti myrkkyä sekä ympäristölle että ihmislajin tulevaisuudelle. Ja vaikka meiltä puuttuu yhtä sun toista, on vain vähän sellaisia vakavia puutteita, joita voi ostamalla hoitaa – varsinkaan ostamalla lahjoja.

Yhteisiä ongelmia puolestaan on nurinkurista yrittää hoitaa taloudellista toimeliaisuutta lisäämällä. Kun kehitysapuun tai terveydenhoitoon tarvitaan lisää rahaa, on tyhmää ajatella, että sitä saadaan tehokkaimmin lietsomalla lisää mitä tahansa tuotantoa ja kulutusta, joista voidaan sitten yhä alhaisemmalla veroprosentilla lohkaista vähän myös yhteiseen kassaan.

Tehokasta tuossa on vain yhä isompien voittojen kertyminen yhä harvempiin ja suurempiin yksityisiin taskuihin.

Lahjojen antamisesta ja saamisesta pidän toki minäkin, mutta aito lahja tulee yllättäen, eikä sen antamisen tai saamisen ilo edellytä vastalahjaa. Määräpäiväksi sovittu vastavuoroinen tavarantuputusvelvoite on sen sijaan vain pahanmakuista pakkopullaa.

Lupaan siis jo nyt, että en osta ensi jouluksi lahjoja.

Teemu Mäki

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *