Kirjoittanut Hannele Huhtala

Japanin liikuttavin koira

Lukuaika: < 1 minuutti

Japanin liikuttavin koira

Arvio elokuvasta Hachiko – tarina uskollisuudesta.

Tokiossa, Shibuyan kaupunginosassa on suosittu tapaamispaikka vilkkaan metroaseman lähellä: Hachiko-koiran patsas. Sen ympärillä paikalliset treffaavat, ja sitä turistit kuvaavat.

Hachiko on osoitus älykkään koiran suuresta rakkaudesta isäntäänsä kohtaan. Koira tuli isäntäänsä vastaan juna-asemalle tämän kuoleman jälkeen vielä kymmenen vuoden ajan.

Nyt Lasse Hallström on ohjannut tarinasta elokuvan, jonka pääosaa, professori Parker Wilsonia näyttelee Richard Gere. Siirappia tuutin täydeltä siis. Tarina on siirretty tämänpäivän yhdysvaltalaiseen pikkukylään, koira tosin tässäkin tarinassa tulee Japanista. Nimen tulkinnassa avustaa professorin japanilainen kollega. Hachi tarkoittaa taivaaseen kurkottavaa numero kahdeksaa.

Elokuvan japanilainen versio Hachiko monogatari on vuodelta 1987. Oikeasti akita-rotuinen Hachiko eli 1923–1935. Hachiko-patsaita on kaksi muutakin, mutta Shibuyassa on tunnetuin. (HH)

Lasse Hallström: Hachiko – tarina uskollisuudesta. Ensi-illassa 26.3. 3 tähteä.

Hannele Huhtala