Sesemann_Omakuva_Riihimäki-1

Taiteen objekti ja subjekti

Elga Sesemann maalaa silmänsä paikalle mustan aukon, Aurora Reinhard pukeutuu silikonimaskiin, ja Pilvi Ojala piiloutuu huulipunan ja pöllönaamarin taakse.

Tampereen taide­museossa on näytteillä harvinainen kokoelma suomalaisten naismodernistien töitä. Kun kapuaa portaat ylös toiseen kerrokseen, paraatipaikalla katsojaa haastavat silmillään Ina Colliander (1905–1985), Helmi Kuusi (1913–2000) ja Elga Sesemann (1922–2007). Heidän omakuvistaan on muodostettu sarja.

Teoksista vaikuttavin on näyttelyjulisteeseenkin valittu Sesemannin teos. Siinä taiteilijan toisen silmän paikalla voi nähdä dramaattisesti vahvistetun mustan aukon.

Työn voi tulkita viestivän aikakausien yli taiteilijan tavasta pohtia sekä omaa taiteilijan katsettaan että sitä katsetta, joka kohdistuu hänen sukupuoleensa taiteen mallina.

Sesemann tuntuu jatkavan jälkimmäistä teemaa näyttelyssä olevassa teoksessaan Ompelevia naisia, joissa käsitöitä tekeviltä naisilta puuttuvat kasvot kokonaan.

Näyttelyn kuratoinnista vastaava professori emerita Riitta Konttinen­ korostaa näyttelysaatteessa, miten suomalainen taidekenttä oli 1900-­luvun alkupuolella hyvin sukupuolittunutta. Yleensä modernismin ajan naistekijöistä huomioidaan vain Helene Schjerfbeckin ja Ellen Thesleffin tapaisia suuruuksia.

Esillä oleva näyttely laajentaa tätä kuvaa ansiokkaasti. Esillä olevista teoksista erityisen kiinnostavina nousevat esiin esimerkiksi Greta Hällfors-Sipilän (1899–1974) värimaailmaltaan Marc Chagallin mieleen tuovat leikkisät maalaukset. Kahvikekkereissä nainen kuvataan selin samalla kun häntä liehittelevät maireasti kapteeni ja kaksi matruusia. Sinipukuisessa ihailijassa taas mies tarttuu naista olkapäästä omistavan lujaa.

Sukupuolista vastakatsetta voi nähdä myös Tuulikki Pietilän (1917– 2009) teoksissa Surmanajajat 1–2. Helena Schjerfbeckin herkässä Puku­kuvassa taiteilija näyttää nostavan pääosaan mallina olevan naisen ilmeen ja kädet itse puvun jäädessä rekvisiitan rooliin.

Meri Genetzin (1855–1943) Auringonkukkia ja naishahmo taas tuntuu ilkikuriselta rinnastukselta Vincent van Goghiin, mitä vahvistaa viereen ripustettu hatullinen omakuva.

Aurora Reinhard: Venus #4, 2017; mustesuihkutulostus vinyylille.
Aurora Reinhard: Venus #4, 2017; mustesuihkutulostus vinyylille.

Aurora Reinhardin (s.1975) erilaisilla tekniikoilla tekemissä töissä on usein ollut teemana tutkia sukupuoleen ja seksuaaalisuuteen liittyviä näkökulmia.

Zetterberg Galleryssa esillä olevassa Venus-näyttelyssä suurimman tilan vievät valtavat valokuvatulosteet, joiden pääosassa ovat pornografiseen kuvastoon viittavat kokovartalomaskit. Samalla kun muoviset jättirinnat punkevat esiin vähäisten vaatteiden alta, kummitusmaisten kasvojen silmäaukoissa siristelevät taiteilijan omat silmät.

Siinä missä pornografinen naiskuva perustuu plastiikkakirurgiseen feikkauk­seen, nyt huijataan puolestaan tätä feikkausta.

Monotonisesti toistettuna hiukan itsetarkoitukselliselta provokaatiolta tuntuvan teossarjan keskellä olevasta vitriinistä löytyy toinen sarja, Artist and Model (2017), joka koostuu taiteilijan 3D-tulostetuista pienoisveistoksista. Niissä taiteilija poseeraa taidehistoriasta tutuissa asennoissa, toisissa veistoksissa arkisisissa asusteissa, toisissa alasti.

Tässä itsestä tehtyjen mekaanisten kopioiden sarjassa taiteilija ääriesineellistää oman kehonsa.

Pilvi Ojala: Sarjasta Omakuvia, 2016; tempera MDF-levylle.
Pilvi Ojala: Sarjasta Omakuvia, 2016; tempera MDF-levylle.

Jätkäsaaressa sijaitsevan Galleria Huudon puolella taiteilijan itsetutkiskelua jatkaa myös Pilvi Ojala (s. 1973).

Sen kookas avaustyö Näky (2016–2017) on uskonnollisia yksityiskohtia ja myytin palasia pursuava teos. Muuta tilaa täyttävät etenkin lukuisat näyttämöpienoismallit miniatyyrihahmoineen. Yhdessä näiden kautta jäsennetään yksilöä piirittäviä maailman­katsomuksellisia ja sosiaalisia kehyksiä.

Näyttelyn avainteoksina korostuvat eri puolelle ripustusta sijoitetut omakuvat. Niissä taiteilija kuvaa itseään viitteellisesti piiloutuneena milloin peruukin, milloin kasvomaalin, kaulaliinan, silmälasien, tekoviiksien, pöllönaamarin ja jopa hillityn huulipunan taakse.

Tätä toisteista sarjaa vastaan asettuu muista omakuvista poikkeava Painajainen (2017). Siinä taiteilija on kuvannut itsensä teatteripienoismallin näyttämölle, muiden katseiden edessä alastomana paperinukkena.

Tässä taiteen vahva taiteilijasubjekti ja pelokas objekti sulautuvat toisiinsa melko täydellisesti.

Täältä tullaan! Naistaiteilijat
modernin murroksessa

Tampereen taidemuseo 28.5. asti

Aurora Reinhard: Venus

Zetterberg Gallery 2.4. asti

Pilvi Ojala

Galleria Huuto, Jätkäsaari
näyttely päättyi 26.3.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *