2000-luvulla keskustelu saamelaisten asemasta ja heidän oikeuksiensa kunnioittamisesta on noussut julkiseen keskusteluun uudella tavalla. Muutoksen takana on osaltaan se, että saamelaiset taiteilijat ovat astuneet julkisuuteen. Nyt heidän teoksiaan ja dokumentaatiota tapahtuneesta on nähtävillä Helsingissä, kulttuuritalo Stoan galleriassa.

Näyttelyssä esitetyt huomiot ja ajatukset saattavat vaikuttaa yllättäviltä. Useimpien käsitykseen suomalaisuudesta ei kuulu, että suomalaiset olisivat jollain tavoin sekaantuneet kolonialismiin. Kuitenkin läpi itsenäisen Suomen historian saamelaiset ovat jääneet jalkoihin, kun on rakennettu kansallista yhtenäiskulttuuria ja vaalittu unelmaa yhtenäisestä kansasta.

Yksi tämän saamelaisten uuden äänen näkyvistä esimerkeistä on taiteilija-aktivistiryhmä Suohpanterror. Vuonna 2012 julkisuuteen astuneen Suohpanterrorin populaarikulttuurista, elokuvajulisteista ja propagandakuvastosta innoituksensa ammentavat teokset käsittelevät saamelaisten asemaa tavalla, jota Suomessa ei aiemmin oltu nähty. Monille suomalaisille ryhmän ajatukset välittyivät odottamattomalla – ja provosoivalla – tavalla tuttuun kuvastoon yhdistettynä. Lukuisten teoksissa käsiteltyjen aiheiden joukossa Jäämeren rata toistuu monesti.

Ratahanke eteni, kunnes se pysähtyi

Junarataa Jäämerelle on kaavailtu jo 1800-luvulla, mutta 2010-luvulla hanketta edistettiin erityisen voimallisesti. Toteutuessaan rata kulkisi läpi poronhoitolaueiden ja uhkaisi alueen herkkää luontoa sekä saamelaisten kulttuuria ja elämiä. Rovaniemeltä Jäämeren rannalle, Norjan Kirkkoniemeen johtava rata kuljettaisi raaka-aineita entistä nopeammin ja edullisemmin satamiin ja samalla houkuttelisi pohjoiseen entistä enemmän kaivoksia ja lisäis hakkuita.

Kaivoksista jää lyhyen elinkaarensa jälkeen paikallisille tuhottu ympäristö eivätkä metsätkään nopeasti – jos koskaan – palaa pohjoisen karuissa oloissa. Ratahanke onkin saanut kannatuksensa lähinnä teollisuudelta, paikallisilta vähemmän. Ratahanketta on puskettu määrätietoisesti eteen päin, vaikka se on toistuvasti osoitettu taloudellisesti kannattamattomaksi myös Liikenne- ja viestintäministeriön omissa selvityksissä.

Vuonna 2018 Suohpanterror, Suomen saamelaisnuoret ja ympäristöjärjestö Greenpeace järjestivät joukon Red Line -mielenosoituksia eri puolilla Saamenmaata, Jäämerenradan kaavaillulla reitillä. Mukana mieltään osoittamassa oli myös alkuperäiskansojen edustajia eri puolilta maailmaa.

”Mitä syitä tänne on jäädä, jos elämisen mahdollisuudet viedään?”, kysyi Jussa Seurujärvi Muddusjärven paliskunnasta. ”Haluamme elää täällä ja jatkaa kulttuuriamme. Jos ei ole elämän mahdollisuuksia, niin silloin kulttuurikin katoaa”, Seurujärvi huolehti.

Viikon ajan punaisia viivoja radan reitille piirtäneiden viivojen yhteydessä järjestettiin myös keskustelutilaisuuksia jotka keräsivät erityisesti saamelaisia mukaan. Moni keskusteluihin osallistunut totesi, ettei mikään ole aiemmin yhdistänyt yhteisöä näin tehokkaasti, ja taidetta ja aktivismia yhdistänyt projekti sai kiitosta yhteen kokoavana voimana. Lopulta keväällä 2021 Lapin liitto äänesti nurin lähes kymmenen vuotta tekeillä olleen hankkeen kaatamalla maakuntakaavan, jossa Jäämeren rata oli merkittynä. Lapin liiton kannan muutoksen takana oli isolta osalta juuri saamelaisten vastustus hankkeelle.

Red Line -mielenosoitukset olivat ehdottomasti aktivismia, mutta niihin sisältyi myös ripaus taiteellista ilmaisua. Mielenosoitukset bannereineen noudattivat tuttua kaavaa, mutta ne toteutettiin pääosin kaukana ihmisasutuksesta ja vailla yleisöä. Voi miettiä, missä määrin kyse oli mielenosoituksista ja missä määrin kyse oli mielenosoituksen muotoa lainaavista performatiivisista esityksistä. Tässä yhteydessä yksi ei ole poissa toisesta ja taiteellinen elementti ei vähennä aktivismin voimaan.

Lapin hippu -teoksen tekijä ja Sámi Hustler toisintivat Saamenmaalla tapahtuvaa kolonialistista prosessia pelimekaniikan avulla. Performanssi mahdollistaa erilaisten epäkohtien kohtaamisen ja niistä puhumisen.

Saamenmaan ryöstö symbolisesti toistettuna

”Mixed fiilis, kun voittaa”, totesi Sámi Hustler voitettuaan Lapin hipun. Kyseessä on Afrikan tähdeltä muotonsa lainannut teos, jonka avulla voi tutkia sitä, kuinka myös Suomen Lapissa raaka-aineita ja rikkauksia ulosmitataan teollisessa mittakaavassa.

1940-luvun lopulla tehty Afrikan tähti on ollut vuosikymmenien ajan ja vuodesta toiseen Suomen myydyin lautapeli. Sitä voi turvallisin mielin kuvailla kansalliseksi instituutioksi, ikoniksi. Peli kuvastaa varsin vilpittömästi aikansa käsitystä Afrikan mantereesta ja tuo käsitys oli läpeensä kolonialistinen. Pelilaudalla kuvattu Afrikka on manner, jota seikkaillaan ristiin rastiin rikkauksia etsien ja niitä rohmuten. Rikkauksista suurimman – eli ”Afrikan tähti” -timantin – löytäneen pelaajan pitää kiikuttaa se mahdollisimman nopeasti mantereen Euroopan puoleisiin suurkaupunkeihin, pois vietäväksi.

Vaikka Suomella ei siirtomaita Afrikan mantereella ollutkaan ei itsenäisen Suomen historia ei ole vapaa kolonialismista. Lapin hipussa tätä maan rajojen sisällä tapahtuvaa kolonialisimia tutkitaan Afrikan tähdestä tutun mekanismin kautta. Teoksen logiikka on pidetty samana, kuin mikä se on esikuvassaankin – eli luonnonrikkauksien ja esineiden kuljettamisesta pois palkitaan. Tämä riistävien rakenteiden näkyväksi tekeminen on ensimmäinen askel matkalla kohti oikeuksien toteutumista.

”Se, että me käsittelemme näitä asioita tämän teoksen kautta on hyvä tapa kohdata tällaisia epäkohtia”, Sámi Hustler totesi Lapin hipusta. Hän kuitenkin huomautti, että suhtautuisi teokseen hyvin eri tavoin, jos sitä ”myytäisiin Stockalla tavallisena pelinä”.

Omissa teoksissaan Sámi Hustler käsittelee saamelaisten asemaa ensisijassa graffitin keinoin. Häntä kannusti polulle erityisesti Jäämeren radan ympärillä käyty keskustelu.

Voitto ei koskaan ole lopullinen

Jäämeren rata vaikuttaisi ainakin toistaiseksi kuopatulta, mutta samankaltaisilla hankkeilla on ollut tapana pulpahdella pintaan kerta toisensa jälkeen. Ehkä tunnetuimpana esimerkkinä voi pitää Vuotoksen tekojärveä, jota on kaavailtu jo 1950-luvulta alkaen. Aina kun hanke on kaadettu, on vierähtänyt vain tovi, kun joku on jälleen sitä alkanut lämmittelemään. Tämä mielessä voitoista pitää iloita, mutta niiden ei voi antaa tuudittaa liialliseen tyytyväisyyteen. Tarvetta taiteelle ja aktivismille on jatkossakin.

Tähän keskusteluun kaivataan myös muiden kuin saamelaisten ääntä. Ei saa jäädä uhrien harteille avata konfliktia ja ehdottaa tapoja korjata tapahtunut. Myös toisen osapuolen pitää osallistua keskusteluun ja kantaa vastuu, vaikkei se miellyttävää olisikaan.

”On hyvä, että saamelaisten asemasta keskustellaan, mutta jos revitään auki jo vähän parantuneita arpia, niin se voi kyllä satuttaa. Se olisi kaikkien keskusteluun osallistuvien hyvä ottaa huomioon”, Sámi Hustler muistuttaa.

Vuáittu! ı Vuäitt! ı Vuoitu! ı Voitto! Saamelaista taidetta ja aktivismia. Kulttuurikeskus Stoan galleriassa 24.4. asti. Vapaa pääsy. Kirjoittaja kuratoi näyttelyn.