Joukko kansalaisaktivisteja meikkasi itsensä zombeiksi ja vaelsi kauppakeskus Triplaan. Vartijat ilmaantuivat paikalle välittömästi ja olivat kiukkuisia.

Pasilan juna-aseman päälle noussut Mall of Tripla -kauppakeskus mainostaa olevansa Helsingin uusi sydän. Lupaus on sikäli ongelmallinen, että tätä sydäntä ei ole tarkoitettu kaikille helsinkiläisille.

Kauppakeskuksia on 2000-luvulla myös kuvailtu meidän kaikkien yhteisiksi olohuoneiksi, paikoiksi joissa voimme kohdata toisemme vapaasti ja viettää aikaamme. Osana tätä kehitystä voi pitää sitä, että kauppakeskuksiin on alkanut ilmaantua kaupallisten toimijoiden ohella seurakuntien kappeleita, kirjastoja, ja nuorisotiloja. 

Löytyypä Helsingin Kalasatamaan rakennetusta Redistä jopa Kalasataman Vapaakaupunki. Alkujaan tämä vapaakaupunki sijaitsi viereisen Suvilahden käymistilassa olevan kulttuurikeskittymän yhteydessä ja oli jatkoa alueella itseohjautuvasti syntyneiden Konttiaukion ja Sompasauna kaltaisille tiloille. 

On tietenkin hienoa, että näitä ei-kaupallisia palveluita tarjotaan ihmisille siellä, missä ihmiset ovat. Monet meistä epäilemättä myös kokevat kauppakeskukset julkiseksi tilaksi, mutta näin asia ei kuitenkaan ole. Kauppakeskus ei ole julkista tilaa ja siellä oleskellaan keskuksen omistavan yhtiön luvalla. Näitä tiloja voi nimittää kuvaavasti puolijulkisiksi. 

Oleilu puolijulkisissa tiloissa on ongelmatonta niin kauan kun kuluttajakansalaiset käyttäytyvät juuri sillä tavalla, kuin mitä tilan omistajat haluavat. Illuusio vapaasta tilasta kuitenkin murtuu hyvin helposti, mikäli käyttäytymisnormeja rikotaan tai esimerkiksi henkilö poikkeaa ulkomuodoltaan tietyistä standardeista (vaikkapa pukeutumalla zombiksi). Nuorisoakin on häädetty kauppakeskuksista sillä perusteella että se mökää eikä osta riittävästi. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että nuorisolle ei ole tarjolla kunnollisia tiloja, tai sitten ne on rakennettu kauppakeskuksen yhteyteen.

Eettisen kaupan puolesta -järjestön tempaus teki tämän vapauden illuusion näkyväksi. Joukko aktivisteja meikkasi itsensä zombeiksi ja lähti vaeltelemaan Triplaan keskellä joulusesonkia. Tarkoituksena oli kommentoida kulutuskulttuurin kestämättömyyttä ja kannustaa kuluttajia miettimään omia kulutustottumuksiaan: Olemmeko aivottomia shoppailijoita ja vai ihmisiä?

Tarkoitetun kulutuskriittisen viestin ohella zombiaktivistit osoittivat myös mitä tapahtuu, mikäli kuluttajat saapuvat näihin kulutuksen temppeleihin ilman tarkoitusta kuluttaa. Zombiporukan astuttua kauppakeskukseen Pasilan juna-aseman puolelta ei mennyt minuuttiakaan, kun ensimmäisen vartijat saapuivat paikalle. Pian porukan ympärillä oli lähemmäs kymmenen vartijaa, jotka tivasivat tiukasti sitä, mitä he oikein luulivat tekevänsä ja koska he aikoivat poistua tiloista. Näiden kansalaisten liikkumista kauppakeskuksessa rajattiin voimakkaasti.

Koko tempauksen ajan läsnä oli jatkuva uhka siitä, että vartijat poistavat aktivistit paikalta, vaikka missään vaiheessa zombit eivät ottaneet suoraa kontaktia kauppakeskuksen asiakkaisiin. Mahdollisesti tilanteseen  vaikutti toimittajan ja kuvaajan läsnäolo. Edellisenä päivänä samassa paikassa vieraillut kuluttamisen autuudesta saarnaava Massias ja hänen Kultaisen ostoskärryn seurakuntansa poistettiin kauppakeskuksesta hyvin nopeasti ja määrätietoisesti – ja tuolloin ei toimittajaa ollut mukana.

Siinä, missä kaduilla ja toreilla järjestystä valvoo poliisi, kauppakeskuksessa järjestyksestä huolehtivat vartijat. Poliisi valvoo tapahtumia demokraattisesti valitun eduskunnan säätämien lakien perusteella, kun taas vartijoiden ohjeistus tulee omistajilta. 

Kauppakeskuksia on rakennettu viime vuosina varsin vimmaisesti. 1980-luvun alussa Suomessa oli yksi kauppakeskus ja nyt niitä on jo toista sataa. Kauppakeskusten asema on noussut keskeiseksi uutta kaupunkia rakennettaessa. 

Avarien ja lämmitettyjen sisätilojen houkutus on tietenkin ymmärrettävää maassa, jossa puolet vuodesta on pimeää ja räntää sataa jopa kesällä. On kuitenkin ongelmallista, jos kaupunkeja suunnitellaan niin, että palvelut ja yleiset (tai sellaisiksi koetut) tilat ovat näitä ostostelupalatseja, joissa oleilun tavat ovat hyvin tarkasti rajattuja. Kansalaisten vapaa tila kutistuu kauppakeskus kerrallaan ja hyvää kaupunkia ei kauppakeskuksista löydy. Ulkoa päin nämä ostoskeskukset ovat poikkeuksetta massiivisia laatikoita, jotka jakavat ihmiset sisällä ja ulkona oleviin.

Myöskin kestämätöntä on se, että kaupungin pitkäikäisiä rakenteita suunnitellaan sellaisten tilojen varaan ja ympärille, jotka linkittyvät erottamattomasti kestämättömään kulutuskulttuuriin. Jos me ihmislajina ja sivilisaationa onnistumme olemaan tuhoamatta itsemme, jää meidän riesaksi nämä massiiviset rakennelmat, joiden käyttötarkoitusta ei helpolla muuteta. 

Jäävätkö nämä monoliitit keskelle kaupunkeja muistuttamaan ajasta, jolloin kuluttaminen oli ajanvietettä ja usein se ostettu tuote oli ensisijaisesti väline, jonka avulla haluttu ostotapahtuma kyettiin toteuttamaan?

Triplan zombi-vaellus kuvattiin ja aineistosta tehtiin kuvitteellisen Shop till you Drop Dead -leffan traileri. Vaikutteita ja teema haettiin klassikkoelokuvasta.

”George A. Romero mullisti zombileffat vuonna 1968 ilmestyneellä Night of the Living Dead -teoksellaan ja palasi genren pariin vuosikymmentä myöhemmin. Vuonna 1978 ilmestyneen, pääosin kauppakeskuksessa kuvatun Dawn of the Dead -elokuvan innoittajana toimi ohjaajan vierailu Monroeville Mall -kauppakeskuksessa, joka tuolloin oli yksi alansa isoimmista koko maailmassa. Romeron elokuvassa eläviä kuolleita ajaa kauppakeskukseen pakonomainen tarve palata eläessä merkitykselliseksi koettuun paikkaan.

Romeron viestiksi voi lukea esimerkiksi sen, että samoin, kuin aivojen syöminen ei anna mielettömille mieltä, ei shoppailu tuo eläville täyttymystä. Tämä sama ajatus kaikui myös vuoden 2019 zombikävelyiden sarjassa.”

Lisää zombeilun kulutuskriittisestä viestistä ja zombi-elokuvista artikkelissa Kuluttaja-zombit keskuudessamme.