Kuluttajansuojalaki kieltää mainoksissa valehtelemisen. Missään ei kuitenkaan sanota, että mainoksissa pitäisi puhua totta. Tämä huomio saattaa tuntua pelkästään semanttiselta kikkailulta, muttei sitä ole. Hyvä esimerkki tästä ei-valehtelevasta jekuttamisesta on Metsien Suomi -mainoksessa nähty lause ”Suomessa kasvaa enemmän metsää kuin mitä sitä kaadetaan”.

Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija ja BIOS-tutkimusyksikön jäsen Antti Majava huomauttaa, että vaikka mainoksen toteamus on teknisesti totta, ei se anna totuudenmukaista kuvaa asiasta. 

”Suomen metsien vuosikasvu on noin 103 miljoonaa kuutiota, ja puun teollisen käytön määrä on pyörinyt vuosittain noin 70 miljoonassa kuutiossa. Mutta onko se erotus sitten käyttämättä jäävää kasvua?”

Metsien Suomi on metsäalan toimijoiden yhteinen viestintähanke, jonka tavoitteeksi ilmoitetaan ”keskustelun herättäminen” ja ”faktatiedon jakaminen”. Faktatietoa on esimerkiksi se, että metsien monimuotoisuus on fotosynteesin tuottaman biovarannon varassa ja jos tuosta 103 miljoonan puukuution kasvusta ottaa 70 prosenttia pois, biovarannosta jää luonnon omien prosessien tarpeisiin vain 30 prosenttia. Tästä voi käydä keskustelua.

”Ei luonto omasta mielestään tuota mitään ylijäämää. Vaikka ihmiset eivät ottaisi sieltä metsästä ensimmäistäkään kalikkaa, niin luonto kyllä kokisi tarvitsevansa sen kaiken.”

Metsässä puut kasvavat, kaatuvat ja maatuvat, aine kiertää ja kaikki tapahtuu tuon kierron ympärillä. Metsänhoidon – eli puiden kaatamisen – vaikutusta metsään voi halutessaan pohtia median suosimalla tavalla, eli verrata henkilökohtaisen talouden hoitamiseen. Siis kysyä, mitä tapahtuu, jos pankkitililtä nostetaan korkojen ohella myös korkoja tuottavaa pääomaa.

”Esimerkiksi Etelä-Karjalassa on menty jo selvästi sen puolelle, että nostetaan pääomaa. Tällä vaarannetaan puuntuotantoa pysyvästi ja rapautetaan metsäteollisuuden omaa kivijalkaa. Metsien ylikäyttöä voi jatkaa enää muutaman vuoden, sillä pääoma – eli metsien kyky tuottaa puuta teollisuudelle – heikentyy nopeasti.”

Säästöjen syömisestä voi seurata Majavan mukaan tehtaiden alasajoa. Etelä-Karjala ei ole ole ainoa maakunta, jossa hakkuiden määrä on ylittänyt kestävän tason, mutta juuri siellä alasajon uhka koskee kaikkien kolmen suuren metsäyhtiön isoja yksiköitä: Imatralla Stora Enson, Joutsenossa Metsä Groupin ja Lappeenrannassa UPM:n tehdasta. 

”Pudotuspeli on edessä ja kysymys kuuluu, mitä kapasiteettia putoaa ensimmäisenä.”

Erityisesti Etelä-Karjalassa tilanteeseen vaikuttaa myös Vladimir Putinin sotaretki, joka katkaisi puun tuonnin Venäjältä. Suomalaisten metsien riittämättömyyden ohella metsäteollisuus on jättänyt huomioimatta Venäjä-riskin, joka on toteutunut teollisuuden kannalta jokseenkin täysimääräisesti.

Luonto ei välitä politiikasta

”Metsäteollisuus on suhdanneherkkä ala, jossa lihavina vuosina avataan uusia tehtaita ja palkataan lisää väkeä töihin. Sitten tulevat laihat vuodet, laitetaan tehtaat säppiin ja porukkaa pellolle.”

Koko sektorin toiminta vaikuttaa tutkijan silmiin sellaiselta, ettei maailmaa ylipäätään katsota muutamaa vuotta pidemmälle. ”Silloin metsien kasvuun ja ilmastoon liittyvien hitaampien kysymysten kaltaiset asiat ovat ennakointihorisontin ulkopuolella.”

Tämän lyhytkatseisuuden myötä näemme tilanteen, jossa esimerkiksi Metsä Group avasi 2017 massiivisen ”biotuotetehtaan” – siis sellutehtaan – Äänekoskelle. Vuonna 2024 yhtiö avasi vielä isomman tehtaan Kemiin. Vuosikymmenten kuoletusajan tarvitsevat miljardi-investoinnit suuriruokaisiin yksiköihin tuntuvat riskialttiilta tilanteessa, jossa tutkijayhteisön viesti metsien hakkuutasojen kestämättömyydestä on ollut selkeä jo vuosikymmenien ajan.

”Ala kokee pystyvänsä poliittisesti muokkaamaan todellisuutta ja siellä tehdään ahkerasti töitä edunvalvonnassa. Vaikuttaisi siltä, ettei alalla nähdä luonnontieteellisesti todennettavaa todellisuutta, ainoastaan poliittisen vaikuttamisen maailma, johon satsataan sen sijaan, että uudistettaisiin teollisuutta.”

Koska todellisuus ei kuitenkaan ole kiinnostunut ihmisen toiveista, ei esimerkiksi Suomen metsien puunkasvu tai monimuotoisuus lisäänny millään määrällä lobbaamista. 

”Minulla oli tilaisuus keskustella erään suuren yhtiön ylimmän johdon kanssa. He kertoivat, etteivät yhtä merkittävää, uudehkoa investointia suunnitellessaan käyneet mitään ilmastovaikutuksiin liittyviä keskusteluja. Aihe ei ollut heidän tutkallaan ja he tunnistavat sen edelleen lähinnä hyttysen ininänä. Ympäristökysymykset eivät ole liiketoimintaympäristön ominaisuus, josta he ylipäätään haluavat keskustella.”

Etujen ristiriita

Metsäteollisuus usein kertoo edustavansa myös metsänomistajan etuja. Kuten markkinoilla yleensäkin, myöskään metsäkaupoissa myyjän ja ostajan edut eivät kuitenkaan aina ole yhteneväisiä.

”Kyllä kai aika klassisesti ostajan ja myyjän välillä voi olla olemassa ristiriita. Metsänomistaja siinä kärsii, jos oikeudessa tuomittukin puukartelli painaa puun hintaa alas.”

2010-luvulla käsiteltiin oikeudessa tapausta, jossa Stora Ensoa, UPM-Kymmentä sekä Metsä Groupin omistamaa Metsäliittoa epäiltiin hintakartellista. Markkinaoikeus totesi, että hintoja oli painettu alas, mutta käräjäoikeus ei löytänyt näyttöä siitä, että myyjille olisi koitunut vahinkoa. 2020-luvulla Euroopan komissio puolestaan on tutkinut sitä, onko sama kolmikko muodostanut sellukartellin. Historiallisesti metsäalan toimijat ovat Suomessa tehneet yhteistyötä melko avoimestikin, mutta EU-jäsenyys ja EU:n kilpailulainsäädäntö ovat sittemmin muuttaneet toimintaympäristöä hieman.

”Markkinatalous ei oikein toimi tässä. Eipä oikein muuallakaan.”

Majava herättääkin kysymään, kuka lopulta valvoo metsänomistajan etuja. Esimerkiksi Maa- ja metsätuottajain Keskusliitto MTK on ollut metsänomistajien edustamisen ohella ”omalla osakesalkullaan mukana häärimässä puunjalostushankkeissa” ja istunut sen myötä pöydän molemmilla puolilla.

Metsänomistajien, siis puun myy­jien, tilannetta vaikeuttaa lisäksi se, ettei ostajia ole kovin montaa eikä synny kunnon kilpailua siitä, kuka maksaisi parhaan hinnan puusta.

Sen lisäksi, että Suomen metsiä on siis hoidettu ekologisesti huonosti, on niitä hoidettu Majavan arvion mukaan myös ekonomisesti huonosti. Ainakin metsänomistajan kannalta.

”Meillä on vaan jossain vaiheessa valittu, että kansantalouden ja työllisyyden kannalta on parempi, että puu on halpaa, ja että arvonlisää tehdään lähinnä sellun kautta. Tämän on katsottu tuottavan itsessään hyötyjä kansan­taloudelle.”

Metsänomistajan myydessä metsää ja saadessaan siitä taloudellisen kompensaation, lähes kaikki muut häviävät jotain. Metsän eläimet ja muut eliöt menettävät elinympäristönsä, mökkiläiset maisemansa ja kirkkaat uimavedet, ja lopulta, kun hakkuumäärät kasvavat riittävästi, me kaikki menetämme elinkelpoisen elinympäristön. Majava kuitenkin huomauttaa, ettei tämä ristiriita ole korjaamaton.

”Kun näemme metsät yhteisenä hyvänä, niin metsäteollisuus on perinteisesti ollut se keino, jolla tuo yhteinen hyvä on otettu käyttöön. Suomen talous ja työllisyys ovat olleet monien mielestä metsäsektorin varassa, ja se on sitä yhteistä hyvää. Ilmasto- ja kestävyyskriisin myötä metsien monimuotoisuuden ja ilmasto­hyötyjen arvo kuitenkin kasvaa teollisen käytön arvoa suuremmaksi. Tämän seurauksena myös yhteisen hyvän tuottamisen tapa on pakko
muuttaa.”

Toistaiseksi pienmetsänomistajilla ei ole riittäviä kannusteita tai mahdollisuuksia hyödyntää omaa metsäänsä ilmasto- ja kestävyyskriisin torjunnan kannalta parhailla tavoilla. Samalla heidän ulottumattomissaan ovat myös henkilö­kohtaisen talouden kannalta mahdollisesti parhaat tavat hyödyntää metsäänsä.

”Suuri kansainvälinen raha liikkuu hiilensidonnan ympärillä, ja se on aito uhka metsäteollisuudelle. Isotkin suomalaiset metsäyhtiöt ovat lopulta globaalisti aika pieniä pelureita. Jos vaikka Microsoft lähtee hyvittämään historiansa aikana tuottamia päästöjä, niin siinä miljardit voivat viuhua sellaista tahtia, ettei metsäteollisuudelle enää puuta riitä.”

Toisin kuin pienomistajat, Suomalaisia metsiä ostaneet sijoitusrahastot pystyvät paketoimaan metsiä erilaisiksi sijoitustuotteiksi ja voivat näin hyötyä metsistä hiilivarastoina.

Savuna ilmaan

Metsäalan toimijat mielellään kehuvat suuria tuotantolaitoksiaan energiaomavaraisiksi. Ei energia tietenkään tyhjästä ilmaannu, ja yli puolet metsäteollisuuden käyttämästä puusta poltetaan lämmöksi ja sähköksi osana prosessia. Majavan mukaan tämä ei ole alkuunkaan järkevää.

”Mitä ajattelisimme, jos öljyjalostamoa kehuttaisiin siitä, että puolet sisään tulevasta öljystä jalostetaan myytäviksi tuotteiksi ja loput käytetään prosessin pyörittämiseen? Eihän tässä muusta ole kyse, kuin että puussa on paljon hiiltä ja se on energia­pitoista.”

Erityisen paljon energiaa menee sellun keittämiseen, jonka ympärille koko metsäsektori on väännetty. Kaikki energiaksi käytetty puu on kuitenkin pois myytävistä tuotteista ja polttamalla vähemmän raaka-ainetta saisi teollisuus tuotettua enemmän vähemmästä. 

Majavan mielestä metsäteollisuutta voi myös syyttää siitä, ettei se ole aktiivisesti mukana ratkomassa energian tuotantoon ja käyttöön liittyviä ongelmia vaikka se kuluttaa noin 60 prosenttia kaikesta teollisuuden käyttämästä sähköstä. Tutkija kuvailee tilanteen, jossa Suomen sähkönkäytön kysymyksiä ratkotaan porukalla, josta puuttuu merkittävin sitä käyttävä taho. 

”Metsäala on saanut muista teollisuuden aloista poikkeavan aseman.”

Poikkeava asema on tietenkin metsäteollisuudelle itselle kiva, mutta erityisesti vuonna 2026 käyttöönotettava EU:n niin sanottu hiilirajamekanismi eli CBAM (Carbon Border Adjustment Mechanism) tulee vaikuttamaan asioihin.

”Tähän asti ilmaisina hyvityksinä saadut päästömaksut tuleva oikeasti maksuun, mikä tulee avaamaan kaikkien nähtäväksi räikeän eriarvoisuuden teollisuudenalojen välillä. Voiko metsäteollisuus jatkossakin hakata metsää omaan käyttöönsä ilman mitään hiilen arvon laskentaa ja samaan aikaan vaikka SSAB ja Outokumpu maksavat vuosi vuodelta suurempia summia päästöistään? Metalli- ja teknologia-alat ovat kuitenkin metsä­teollisuutta isompia ja tulevat varmasti pitämään huolen siitä, että vapaamatkustajuutta ei hyväksytä.”

Huono valmistautuminen raaka-­aineen niukkuuteen ja ympäristökriisiin tuomiin muutoksiin toiminta­ympäristössä herättää kysymään, millaisia suunnitelmia metsäsektorilla ylipäätään on tehty.

”On selvää, että virhearvioita on tehty. Mutta kuinka tahallista se sitten on ollut, sitä olen miettinyt”, ­Majava lausuu.