Dynaaminen perusporvarihallitus on saanut maan erinomaisen sekaisin. Vaalivastamainokset muistuttavat siitä.

Muutama kuukausi sitten Poliittisen valokuvan festivaalin tuottajat kutsuivat minut kylään. He halusivat järjestään näyttelyn, joka kommentoi viimeisimpiä eduskuntavaaleja ja viedä näyttelyn julkiseen tilaan. Minulta toivottiin ideoita toteuttamistavan suhteen.

”Tiistaina 19.4. 2016 on kulunut tasan vuosi eduskunta­vaaleista, joissa Suomen kansa äänesti valtaan nykyiset poliittiset päät täjät. Mikä on Suomen henkinen ja yhteiskunnallinen tila huhti­kuussa 2016?

Miten tätä tilannetta voi kuvata?

Poliittisen valokuvan festivaali kutsui joukon valokuvaajia ja taiteilijoita ideoimaan ja toteuttamaan kuvan, joka heidän mielestään kertoo Suomen tilasta ja siitä, missä nyt mennään Suomi.”

Koska pyörää ei tarvitse keksiä joka kerta uudestaan päädyimme ratkaisuun, jossa teokset sijoitetaan perinteisiin vaalijulistetelineisiin. Voima-lehden vastamainoksia on nähty vaalijulistetelineissä myös Hyvinkäällä vuonna 2009 osana TAJU-näyttelyä. Stara kuljetti eilen iltapäivällä vuokraamamme vaalitelineet viiteen paikkaan Helsingissä ja tänään vaaleista on kulunut tasan vuosi.

Saimme ripustettua Vuosi vaaleista – Missä mennään, Suomi? -näyttelyn paikoilleen juuri sopivasti ennen aamuruuhkaa.

Koska Häiriköt-päämaja osallistui näyttelyn ideoimiseen, oli ainoastaan luontevaa, että osallistuimme myös näyttelyteosten toteuttamiseen. Toteutin yhdessä Jani Leinosen kanssa neljä vaalimainosparodiaa, jotka kommentoivat mielestämme suurimpia ongelmia, joita SSS-hallituksen ajamassa politiikassa on ollut. Eivät ne ainoita ongelmia ole olleet, mutta johonkin se rajaus täytyy aina tehdä.

Kohtaan joka päivä sosiaalisessa mediassa pääministerimme poseeraamassa Opintotukea ei heikennetä -kyltin kanssa. Lähes päivittäin saan myös lukea mediasta koulutus- ja opintotukileikkauksiin liittyviä uutisia sekä yliopistojen kurjistamisesta samalla, kun mielessäni pyörii pääministerin kaiken maailman dosentit -letkautus.

Taustamusiikkina tuolle ajatukselle raikaa se keskustan Suomi kuntoon -vaalirenkutus. Helsingin yliopiston päärakennuksen lipputankoon iskevä salama on dramaattinen elementti, mutta jää tuhovoimassaan jälkeen pääministeri Sipilästä.

Mielessä on usein myös ulkoministeri Timo Soini. Mies, joka omakätisesti on kammennut poliittisen populismin 2000-luvulle. On ihan soveliasta, että Soini on antanut populismille kasvot: maisterisjätkä kirjoitti 25-vuotiaana gradunsa populismista, eikä ole tainnut sen koommin katsoa taakseen.

”Populismi on kansan aate, mutta se vaatii lähes aina karismaattisen johtajan tai intellektuelliryhmän johtajakseen.. ..Populistijohtaja on aina etevä poliittisessa retoriikassa ja kielenkäytössä. Hän on kansanomainen ihminen, johon on helppoa samaistua.”

Lukiessani Soinin vuonna 1988 valmistunutta gradua, panin merkille, että teksti on sujuvaa ja sivulauseitakin osataan käyttää. Poissaolollaan loistavat Soinin Plokissaan viljelemät yksinäiset päälauseet, jotka vaikuttavat lähinnä katkokävelyltä gradun tekstin rinnalla. Liekö sitten Soini kokee tarpeelliseksi häivyttää akateemisen koulutuksensa, vaikka maisterisjätkäydestään tykkää ajoittain muistutellakin.

Epäilen myös vahvasti, että populismilla Arkadianmäelle karauttaminen on manannut esiin myös henkiä, jotka eivät meitä riivaisi ilman Soinin joukkojen panosta.

”Populismiin liittyy aina voimakkaana kansan ja sen kollektiivisten traditioiden ihannointi… …Populismi on aina hyvin nationalistista.”

Kansallistunteen happamoittamasta alkumerestä kömpivät esiin myös Soldiers of Odinin kaltaiset katupartiot ja muut rasistiset väkivallalla uhkailevat öykkärilaumat. On lopultakin melkoisen merkityksetöntä, vaikka Soini intoutuisikin niitä porukoita tuomitsemaan (ei ihan hirveästi ole intoutunut) – tulitikkuleikeistä seuraa toisinaan tulipaloja.

Lainasimme Leinosen kanssa teoksemme pohjaksi Soinin taannoista presidentinvaalijulistetta, jossa Suomen leijonavaakuna esiintyy peräti kahteen kertaan. Sorvin ääressä tajusimme Harro Koskisen Sikavaakuna-teoksen vuodelta 1969 istuvan omaan teokseemme täydellisesti. Pikainen puhelu Koskiselle kantoi hedelmää ja saimme luvan käyttää Sikavaakunaa osana teostamme – meno on kunnollista.

Valtionvarainministeri Stubb tulee hyvinkin mahdollisesti jäämään historiaan eniten numeroiden kanssa koheltaneena valtionvarainministereistä. Wattbikellä politiikan huipulla polkeneen Alexander Stubbin ura on ajoittunut myös kiinnostavaan vaiheeseen vaalirahoituksen suhteen: vaalirahoituksesta on puhuttua vuodesta toiseen ja samalla on pohdittu, kenen äänellä poliitikot lopulta puhuvat.

Järjestäen vaaleissa isoimpia ja kalleimpia kampanjoita läpivetänyt ministeri Stubb ei ole tahraantunut Kehittyvien maakuntien Suomen sotkuissa tai muissakaan rahoitusskandaaleissa. Rahaa on on silti Stubbin ja kokoomuksen vaalikirstuun valunut ja oheisessa kuvassa pieni otos kampanjoinnin maksaneista tahoista. Urheilukisoissa voittajien on tapana hymyillä sponsorit nimeävien kankaiden edessä. Tätä samaa käytäntöä soisi noudatettavan myös politiikassa – sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Melkoisen moni yllättyi, kun kokoomusta likellä ollut Anne Berner asettui viime tingassa vaaleissa ehdolle keskustan listoilla. Liekö tullut parempi tarjous keskustalta ja kyllähän se ministeriposti napsahtikin politiikan ensikertalaiselle. Hyvin optimoitu, voisi monia sanoa.

Optimoimisesta on puhuttu viime aikoina myös talouskysymyksiin liittyen, eivätkä nämäkään keskustelut ole sujuneet ilman Bernerin nimen mainitsemista.

SSS-hallitus on jatkanut edeltäjiensä aloittamaa hallintarekisteröinnin ajamista. Meno on ollut jopa vimmattua. Siinäkin vaiheessa, kun hallintarekisteröinnin on vannottu olevan kuollut ja kuopattu, on se palannut kuin epäkuolleet Walking Deadissa konsanaan. Samalla, kun valtio menettää miljardeja aggressiivisen verosuunnittelun ja suoranaisen veronkierron seurauksena, hallitus tuntuu tekevän kaikkensa edistääkseen moista toimintaa.

Sen, että Panama papers -vuoto pamahti mediaan vaalivastamainostemme mentyä jo painoon voi nähdä kirsikkana kakun päällä.

Vuosi vaaleista -näyttelyyn osallistui meidän lisäksemme 11 muutakin taiteilijaa. Käy tarkastamassa heidän teoksensa vaalijulistetelineistä tai PVF:n sivulta.

19.4. Suomen valokuvataiteen museolla kello 18-20 keskustelutilaisuus Voiko valokuvalla vaikuttaa – Vuosi vaaleista -keskustelutilaisuus. 26.4. samoin kello 18-20, samassa paikassa, Häiriköivät dosentit -tilaisuus, jossa myöskin käsitellään näyttelyyn liittyviä aiheita.

Vuosi vaaleista – Missä mennään, Suomi? -näyttely nähtävissä Helsingin Piritorilla, Hakaniemessä, Postikadulla, Kampissa Salomonkadulla sekä Itämerenkadulla Ruoholahdessa 3.5. asti.