Viime viikolla natsit ja valtio vetivät Suomen nimen lokaan jopa latinaksi.

Vuonna 2008  ulkoministeri Stubb asetti arvovaltaisen valtuuskunnan miettimään Suomen maabrändiä. Onhan se tietysti ihan järkevää pohtia näitä asioita hieman teoreettisemminkin. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että on hieman turha kauhoa vettä pois veneestä, jos samalla porataan reikiä saman veneen pohjaan.

Viime viikolla uutisvirtaani dominoi kaksi tapahtumaa, jotka molemmat liittyivät Suomeen ja levisivät maailmalle. Toinen näistä tapahtumista oli valtion omaa tekoa, toinen puolestaan sai lisäpontta muuan kansanedustajan ja vallankumouksellisten kansallissosialistien veljeilyn myötä.

Ensimmäinen Suomi-uutinen on tietenkin natsien mielenosoitus Jyväskylässä, jonka päätteeksi nämä oman elämänsä patriootit pahoinpitelivät sivullisia. Tuon tapauksen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä kenellekään, mutta näinpä vaan tuli. Poliisiylijohtaja Kolehmainen ilmoitti yllättyneensä ja samaa ovat toistelleet monet muutkin.

Tämä yllättyneisyys ei olisi niin yllättävää, mikäli sama ryhmä ei olisi viimeisen parin vuoden aikana syyllistynyt muun muassa Pride-kulkueeseen kohdistuneeseen kaasuiskuun (88 uhria), puukotukseen, pahoinpitelyihin ja öykkäröintiin kokoomuksen vaaliteltassa sekä kirkkopäivillä.

Sen lisäksi että tuo riehuminen on totaalisen perseestä, se sai huomiota maailmalla. Normaalin uutisoinnin lisäksi esimerkiksi liikematkoihin ja kokous- sekä tapahtumajärjestelyihin keskittynyt kansainvälinen (ja ilmeisen suuri) CWT-matkatoimisto lähetti Suomessa oleville tai tänne aikoville asiakkailleen varoituksen natsien väkivallasta. Tämä samalla, kun liike- ja kongressimatkalaisia paksuine lompakkoineen yritetään haalia tänne kaksin käsin.

Maan poliittinen johto on ollut perin hiljainen näiden tapahtumien edessä. Ulkoministeri Soini lähti Kuninkuusraveihin kyttäämään hevosia ja syömään possua.

Onneksi saamattomien ja sanattomien poliitikkojen vastapainoksi saimme Meillä on unelma -tapahtuman, joka levisi maailman medioihin verrattoman tehokkaasti (mm. Washington Post, New York Times). Vapaaehtoisvoimin toteutettu tapahtuma taisi tuoda parempaa peeärrää kuin maabrändityöryhmän fantastinen unelmahöttö luomusta ja merellisyydestä.

Toinen viime viikon Suomi-uutinen liittyi valtion omistamaan monitoimimurtaja Fennicaan, jonka korjaukset saatiin valmiiksi. Fennica vaurioitui aikaisemmin kesällä seikkailtuaan pohjoisilla merialueilla osana Shellin öljynetsintäoperaatiota ja joutui nilkuttamaan korjattavaksi Portlandiin.

Tapaus sai runsaasti huomiota maailmalla, seurataanhan Shellin tekemisiä hyvinkin tarkasti. Ehkä meidän suomalaisten pitäisi olla tyytyväisiä siitä, että tuon selkkauksen kohdalla valokeilassa on lähinnä Shell. Ja samoin me voimme ehkä olla tyytyväisiä siitä, että Suomen latinankielinen nimi, Fennia, ei ole erityisen tunnettu maailmalla. Olisihan se perin noloa, jos tuo nyt parjatun monitoimimurtajan nimi olisikin johdettu maamme englanninkielisestä nimestä.

Maabrändityöryhmä epäilemättä muistaa kiittää laivan nimeämistoimikuntaa joka ei läiskännyt laivalle nimeä The Finn tai jotain vastaavaa.

Korjausten valmistuttua viime viikolla, Fennican oli määrä suunnata suorinta tietä takaisin öljynetsintään. Greenpeacen aktivistit kuitenkin estivät sen etenemisen roikkumalla valjaiden varassa sillalta, joka ali aluksen oli kuljettava. Aktivistit onnistuivat viivyttämään laivan etenemistä noin 40 tunnin ajan, kunnes kapteeni päätti alittaa sillan henkilövahinkojen riskeistä huolimatta.

Tätä suomalaisten murtajien vuokraamista öljynetsintäoperaatioihin on arvosteltu hyvinkin voimakkaasti jo pidempään muutamastakin ihan perustellusta syystä. Ensinnäkin on ihan perusteltuja syitä jättää arktisilla merialueilla olevat fossiiliset polttoaineet rauhaan ympäristösyistä – ilmastonmuutos jyllää näet. Myöskin porausolosuhteet alueella ovat niin riskaabelit (kuten Fennican vaurioituminenkin osoittaa), että vahinkojen mahdollisuus on hävyttömän suuri ja vahingontorjunta lähinnä mahdotonta. Se, että meidän suomalaisten veronmaksajien omistamaa alusta käytetään noissa operaatioissa on perin raivostuttavaa. Mahdollista suuronnettomuutta seuraavien korvausvastuiden ulottuminen valtion kirstulle on pohdittu, mutta liekö siitäkään riskianalyysiä tehty – tai ainakaan julkistettu.

En ole onnistunut löytämään mistään Fennican omistavan Arctia Shippingin ja Shellin välistä sopparia. Tuskinpa se julkinen onkaan. Ilmastonmuutoksesta ja ympäristöstä huolestuneiden kukkahattutätien lisäksi muitakin veronmaksajia luulisi kiinnostavan noiden projektien tuotot. Onko tullut hyvät hillot? Riittävätkö nämä keikat maksamaan monitoimimurtajien tavallisia murtajia kalliimman hankintahinnan? Kuka maksaa öljynetsinnässä tulleet vauriot, jääkö Arktia Shipping ollenkaan voitolle tästä reissusta? Kannattiko?

Mitä näistä uutisista pitäisi sitten olla mieltä? Vaikka valtion edustajat eivät välittäisi ympäristökysymyksistä tai rasistien natsilarppaamisesta, niin pitäisikö heidän pohtia edes maamme imagosta?

Sunnuntain Hesarissa oli monen sivun juttu siitä, kuinka Tukholma ja Kööpenhamina imevät turisteja ja Helsingille jää vain murusia. Viime viikon uutiset eivät välttämättä auttaneet tässä kamppailussa.