Fasististen Lapuan liikkeen ja IKL:n perintöä jatkamaan perustettava puolue ponnistaa Perussuomalaisten helmoista. Tuliko tämä yllätyksenä ja onko tällä väliä?

Vuosina 1929–1932 toiminut Lapuan liike muistetaan poliittisesta väkivallasta ja terrorista. Niin sanotun Lapuan lain nimissä tehtiin jopa poliittisia murhia ja liike yritti aseellista vallankumousta vuonna 1932. Mäntsälän kapina kuitenkin kuivui kokoon ja Lapuan liike kiellettiinkin vuonna 1932. Lopetuspäätöstä seurasi ideologisen seuraajan, Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) perustaminen vielä samana vuonna. IKL:n tarina tuli puolestaan päätökseen vuonna 1944.

Molempien liikkeiden tunnusvärit olivat sininen ja musta. Molemmat liikkeet on myös määritelty fasistisiksi ja ne nähdään osana 1930-luvun eurooppalaista fasistista ja äärioikeistolaista liikehdintää. 

Populistien argumentaatio nähdään heikkona ja teesit iskulauseenomaisina. Populistit nähdään demagogeina, kansankiihoittajina. Nämä demagogit käyttävät ”yksinkertaista” tavallista kansaa omien etujensa astinlautana.. ..Oikeistolaiset näkevät heidät kansanvillitsijöinä, ja vasemmistolaiset näkevät heidät fasismin siemeninä.

Vaikka nämä sinimustat liikkeet ovat olleet historian kirjoissa jo vuosikymmeniä, on väriyhdistelmässä edelleen voimaa. Suinkaan kaikki demokraattisen ja tasa-arvoa kunnioittavan Suomen kansalaiset eivät arkaile ihannoida noita menneen maailman fasistisia liikkeitä. Politiikassakin näitä värejä on vilaiteltu ja esimerkiksi Kokoomusnuorten taannoinen puheenjohtaja Susanna Koski ponnisti Vaasan vaalipiiristä eduskuntaan asti vannoessaan sinimustan nimeen. Emopulueessa tämä fasismin ihannointi ei synnyttänyt suurempia ongelmia. 

Hieman tuoreempi esimerkki sinimustasta politiikasta tulee Seinäjoelta. Vuodenvaihteessa perussuomalaisia edustava kunnanvaltuutettu, virkavapaalla oleva poliisi Piia Kattelus-Kilpeäinen tviittasi itsestään kuvan sinimustissa sekä kirves kädessään. Kuvan ohessa Kattelus-Kilpeläinen totesi ”Tulevana vuonna perussuomalaisuudesta tulee niin trendikästä, että lapuanliikkeen väreissä voi nauttia Bulevardilla maitokahvit ilman mellakkaa”.

Populismiin liittyy aina voimakkaana kansan ja sen kollektiivisten traditioiden ihannointi. Populismi on tavallisesti korostetun kansallista, ja se heijastaa kunkin yhteiskunnan ominaispiirteitä. Populismi on ”kansan” aate, mutta se vaatii lähes aina karismaattisen johtajan tai intellektueliryhmän johtajakseen. 

Tammikuussa 2021 tuli julki hanke, jossa joukko entisiä perussuomalaisia ja puolueen nuorisojärjestöön kuuluneita henkilöitä on perustamassa uutta puoluetta. Puoluehankkeen nimi on Sinimusta liike.

On äkkiseltään melko karmaisevaa, että vuonna 2021 Suomeen ollaan perustamassa puoluetta, joka on arvomaailmaltaan avoimen fasistinen. Ja siis nyt todellakin puhutaan fasistisesta liikkeestä, vaikka puolueohjelma oletettavasti kirjoitetaankin niin, ettei viranomaiset pysty puoluetta ainakaan sen perusteella kieltämään.

Populistijohtajat herättävät voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. He ovat joko ihmisiä huijaavia demagogeja tai viimeisen mahdollisuuden tarjoavia pelastajia.

Toisaalta, onko tuo sinimusta puolue jotenkin pahempi asia kuin se, että samaa fasismin ihannointia on saanut harjoittaa ihan rauhassa jo vakiintuneissa puolueissa?

Sinimustan liikkeen keskeisiksi hahmoiksi on julkisuudessa olevien tietojen perusteella valikoitunut ns. erikoisjoukkoa. Mukana ovat emopuolueelle rasitteeksi muodostunutta Perussuomalaiset nuoret -porukkaa ja esimerkiksi monenlaisissa luottamustehtävissä ja Tampereen valtuustossa Perussuomalaisia edustanut Terhi Kiemunki on toistuvasti osoittanut kykynsä synnyttää kaaosta ja hänen avoin yhteistyönsä erilaisten kansallissosialismin nimiin vannovien tahojen (siis: natsien) kanssa ei lupaile ihan hirveän hyvää tulevaisuutta Sinimustalle liikkeelle – mikäli tavoitteena on aidosti vaikuttaa politiikkaan.

Karismaattisen johtajan puuttuminen ei myöskään lupaile suuria Sinimustalle liikkeelle.

Onhan populismi lähes aina antiestablishmentista. Populistisesta antiestablismenttisuudesta voi tulla politiikan hahmottamisen muoto, jolloin voisi luulla, että tämä hyödyntäisi populistisia liikkeitä. Populismi on aina myös kansaan ja sen perinteisiin arvoihin vetoavaa, joten erilaiset patriakaalisen järjestelmän purkutoimet, mm. naispappeuden hyväksyminen, luovat kannatuspohjaa populismille. Samoin nopea kansainvälistyminen, pakolaispolitiikka ja huononeva AIDS-tilanne antavat mahdollisuuden nimenomaan aatteelisen populismin nousulle.

Samalla kun tämän avoimesti fasismia julistavan puolueen olemassa olo on itsessään symbolisesti iso asia, voisi joku iloita siitä, että sen piiriin hakeutuvat ovat poissa vääntämästä oikeita puolueita tuohon suuntaan.

Toisaalta fasitipuolue voi osaltaan normalisoida räyhäkkäämpää keskustelukulttuuria ja samalla siirtää niin sanottua Overtonin ikkunaa – eli siis siirtää hyväksyttäväksi koetun keskustelun raameja kohti varsin ikävää suuntaa. Tämä sama ongelma on tietenkin nähty myös siinä, että esimerkiksi monet Perussuomalaisten edustajat ovat julistaneet täysin avoimesti rasistista agendaansa ilman, että puoluejohdon reagoimista voisi kuvalla muuksi kuin flegmaattiseksi ja vältteleväksi.

Populismi tarvitsee vahvoja ja karsimaattisia johtajia. Populististen liikkeiden ja puolueiden organisaatiot ovat hyvin heikkoja. Ne tulevat vallitsevan establishmentin ulkopuolelta, ja niiltä puuttuu suhteet vallitsevaan byrokratiaan. Nämä puutteet korvataan vahvalla ja karismaattisella johtajalla.

Aivan sattumalta samana päivänä, kun Sinimusta liike -hanke tuli julkisuuteen, Seinäjoella Perussuomalaisian valtuustossa edustava Piia Kattelus-Kilpeläinen rekisteröi verkko-osoitteen sinimustat.fi. Edustajan mukaan kyse on ”ihmeellisestä sattumasta”. Verkkotunnuksen käyttöoikeus on Seinäjokinen-lehdellä, jonka päätoimittaja on Kattelus-Kilpeläisen puoliso.

Sinimustan liikeen voi hyvin nähdä osana Timo Soinin poliittista perintöä. Hän toivotti tervetulleiksi rasismin kanssa flirttailevat ja sitä syleilevät joukot puolueeseensa ja ratsastin heidän äänillä aina ministeri-Audin takapenkille saakka. Sieltä ministeri-Audinsa takapenkiltä Soini myös sai todistaa sen, kuinka nämä nuivat kampesivat hänet oman puolueensa johdosta. Soinin Perussuomalaisten mainoslauseena oli ”Saat mitä tilaat”. Soini sai tilaamansa ja tilattua tavaraa toimitetaan edelleen, maisterisjätkän siirryttyä jo seuraavalle hillotolpalle.

Populistisilla liikkeillä on tapana nielaista johtajansa ennemmin tai myöhemmin. Soinia puheenjohtajana seurannut Jussi Halla-aho saa epäilemättä närästystä ja päänvaivaa oman puolueen erikoisryhmän toilailusta, mutta tämä Sinimusta liike saattaa hyvinkin helpottaa hänen tuskaansa: ainakin sinimustan lipun taakse asettuvat ovat poissa hänen helmoistaan ja Halla-aho voi pestä käsiään kuin Pontius Pilatus konsanaan. Se, että Halla-ahon Scripta-blogista alkanut polittinen projekti on raivannut määrätietoisesti tilaa näille fasisteille ja tehnyt heidän puheistaan alati hyväksyttävämpiä ei vaikuta häntä häiritsevän. Ehkä näihin kaikkiin tulisi suhtautua ironisesti ja naureskella kuin internetin Pepe-trollottelijoille konsanaan.

Epäilemättä sekavaksi muodostuvan sinimustan hankkeen alkuvaiheessa on jo selvää kuitenkin se, että samoin kuin nämä fasistit ovat osa Soinin poliittista perintöä, jäävät he myös osaksi Jussi halla-ahon poliittisten saavutusten historiaa.

Populistiset puolueet tarvitsevat runsaasti julkisuutta. Tällä julkisuudella ne voivat ainakin osittain korvata järjestökoneistonsa puutteita. 

Kursivoidut tekstit ovat lainauksia Timo Soinin Populismi – Politiikkaa ja polttomerkki: SMP:n roolimuutos -pro gradu tutkielmasta. Pro gradu tarkastettiin Helsingin yliopiston Yleisen valtio-opin laitoksella vuonna 1988.

EDIT: Lisätty tieto Piia Kattelus-Kilpeäisen rekisteröimästä sinimustat.fi-nettiosoitteesta.