Samalla, kun pääministeri Orbán valittaa Euroopan kohtelevan häntä kaltoin, ei hän arkaile kohdella muita kaltoin.

Meno Unkarissa on ollut viime vuosina varsin ongelmallista.

Itse asuin Budapestissa vuosituhannen vaihteessa ja jo silloin romanien kohtelu maassa oli karmeaa. Esimerkiksi maaseudulla saattoi törmätä vaikkapa kylään, jossa taloista puuttui ikkunalasit ja paikalliset totesivat kyseessä olevan romanikylä. Pienimuotoinen skandaalikin koettiin, kun vuonna 2000 BBC kertoi, kuinka romaninuoret sijoitettiin kehitysvammaisille tarkoitettuun kouluun (Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsikin Unkarin tästä käytännöstä vuonna 2013).

Eikä kehitys ole kulkenut ollenkaan hyvään suuntaan sittemmin. Esimerkiksi median, taiteen ja tieteen vapautta on rajoitettu oikein urakalla, ja Victor Orbánin Fidesz-puolue hallitsee maata itsevaltiaan ottein. Tämänvuotisten parlamenttivaalien jälkeen maan suurin ei-hallitusta kannattava media Magyar Nemzet pisti lapun luukulle. Keskeinen syy lehden kaatumiselle on se, että mainostajat eivät uskaltaneet mainostaa siinä, koska pelkäsivät valtiollisten toimijoiden tulkitsevan sen poliittiseksi kannanotoksi. Pelko ei ole aiheeton.

Median ohella Fidesz ja Orbán ovat myös vallanneet katukuvan itselleen, kuten Annastiina Kallius kirjoittaa Politiikasta-verkkolehdessä:

”Helmikuun puolivälissä Budapestin kaduille ja bussipysäkeille ilmestyivät hallituksen uusimmat propagandajulisteet. Kuvan keskelle on kömpelösti photoshopattu ikääntynyt, hymyilevä amerikkalais-unkarilainen miljonääri ja filantrooppi, George Soros.

Häntä ympäröivät näkyvimmät […] liberaalit oppositiojohtajat, joilla on kaikilla käsissään suuret, keltaiset puutarhasakset. Tämän kenties koomisenkin asetelman alla julistetaan suurin kirjaimin: yhdessä he tuhoaisivat raja-aidan.

Turisteja julisteet saattavat hätkähdyttää, mutta budapestiläiset tuskin enää vilkaisevat niitä kahdesti. Unkarilaiset ovat jo tottuneet valtion säännöllisiin propagandakampanjoihin. Äärioikeistolais-konservatiivinen valtapuolue Fidesz kutsuu kampanjoita ’yhteiskunnallisesti suunnatuiksi mainoksiksi’ (társadalmi célú reklám). Termi lukee propagandamainoksissakin, ja se viittaa siihen, että mainokset on rahoitettu valtion budjetista ja koordinoitu vuonna 2015 perustetusta pääministerin valtioneuvosto-toimistosta.”

Nyt vihdoin Euroopan parlamentti on hyväksynyt esityksen, jolla se kannattaa kurinpitotoimien aloittamista Unkaria vastaan ja suomalaisista ainoastaan perussuomalaiset äänestivät tätä vastaan. Jopa Fideszin kanssa samaan parlamenttiryhmään kuuluvat kokoomuslaiset olivat mukana tuomitsemassa Unkarin touhut.

”Haluatte sulkea yhden kansan pois eurooppalaisesta päätöksenteosta”, Orbán valitteli EU-parlamentille. Häntä itseään ei ole häirinnyt sulkea romaneja unkarilaisen yhteiskunnan ulkopuolelle.

Vuonna 2014 Jani Leinonen pystytti Budapestiin Hunger King -installaation/näyttelyn, jossa yleisö jaoteltiin varallisuuden mukaan. Teos kiinnitti huomiota Budapestissa harjoitettuun kodittomien ja vähävaraisten kaltoin kohteluun.

Teosta valmistellessaan ja tehdessään taustatutkimusta sitä varten Leinonen tapasi unkarilaisia yliopistotutkijoita ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Nämä kertoivat auliisti yhteiskunnan ongelmista, mutta pyysivät kaikki, että taiteilija ei paljastaisi heidän nimiään – hallituksen kritisoimisen pelättiin vaarantavan järjestöjen toimintaedellytykset ja tuhoavan tutkijan urat.

Leinonen halusi kommentoida teoksellaan Unkarissa säädettyä lakia, joka kriminalisoi kodittomuuden. Samalla, kun uutta iPhonea saa jonottaa kaupan edessä vaikka monta päivää, sakotettiin kodittomia ja heitä jopa vangittiin. Kaikki aikaansa julkisessa tilassa viettävät eivät siis olleet (ja ole edelleenkään) tasa-arvoisia. 

Leinosen näyttelyn ulkopuolella oli kaksi väylää sisälle näyttelyyn: toinen ”rikkaille” ja toinen ”köyhille”. ”Köyhien” jonossa oli päivittäin kodittomia jonottamassa ja heille maksettiin palkka päivän työstä – he osallistuivat siis installaatioon ja saivat siitä korvauksen. Tämä taidenäyttelyyn osallistuminen ei tietenkään estänyt poliisia saapumasta paikalle päivittäin kovistelemaan, kuten Leinonen on kuvannut kokemusta myöhemmin.

Mikäli pääministeri Orbán olisi aidosti huolestunut oikeuksien toteutumisesta ja siitä, että jotkut saatetaan sulkea ulos eurooppalaisesta yhteiskunnasta, niin hänen kannattaisi aloittaa katsomalla peiliin. Hänen puolueellaan on määräenemmistö Unkarin parlamentissa ja hän on saanut kirjoitettua maansa perustuslain mieleisekseen, ja hän voi halutessaan huolehtia siitä, että kaikki pääsevät osalliseksi kansalaisyhteiskunnasta Unkarissa. Se olisi hyvä alku, mutta eihän hän oikeasti ole kaikkien oikeuksista kiinnostunut – häntä kiinnostavat omat (etu)oikeutensa.