Teksti Häirikkö
Oliko poliisi epäpätevä vai opportunistinen?
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätti eilen 4. helmikuuta, että oli ihan ookoo, että poliisi pidätti toimittajia Smash ASEMin yhteydessä. Pidätetyksi ja tuomituksi tullut Suomen Kuvalehden valokuvaaja Markus Pentikäinen on vääntänyt asiasta kaikissa kotimaisissa oikeusasteissa ja nyt sitten EIT:kin on läpikäytynä.
Päätöksellä voi olla tai olla olematta merkitystä sille, miten toimittajia kohdellaan jatkossa erilaisten hässäköiden yhteydessä. Tämän ohella EIT:n päätös palautti mieleen kysymyksen siitä, toimiko poliisi todella näin typerästi silkkaa tyhmyyttään, vai oliko kyse sittenkin jostain muusta.
Lauantaina 9. syyskuuta 2006 poliisi siis piiritti ja eristi suhteellisen ronskein ottein Smash ASEM -mielenosoituksen, jonka julkilausuttuna tarkoituksena oli osoittaa mieltä Aasian ja Euroopan maiden huippukokousta (ASEM) vastaa. Olin paikalla toimittajana Smash ASEM -mielenosoittajien ennakkoviestinnän innoittamana, se nimittäin oli melkoisen provosoivaa ja railakasta tee-se-itse-julisteineen. Ilmeisesti poliisikin oli hieman ennakkotiedustellut näitä julisteita ja nähnyt tässä mahdollisuuden vallankumoukselle ja maailman palolle.
Ennakko-odotuksia poliisin lauantaisesta läsnäolosta minulla olikin jo olemassa edellispäiväisen Tampereen-vierailun ansiosta. Koko perjantaiaamuisen matkan Helsingistä Tampereelle kolmostiellä tuli vastaan mustamaijoja auton parin joukko-osastoina. Ilmeisesti noin kaikki Jyväskylän eteläpuoliset poliisilaitokset tyhjennettiin reinikaisista. Tästä minulla ei tosin ole tarkempaa tietoa.
Paikan päällä Kiasman vieressä tilanne oli lauantaina alkuiltapäivästä mielenosoituksen alkamisajan lähestyessä varsin rauhallinen ja odottava. Muutamat mielenosoittajat joivat pussikaljaa ja yleisöä oli paikalla merkittävästi enemmän – yleisön joukossa toimittajien lisäksi myös lapsia, mummoja ja turisteja. Juttelin niitä näitä satunnaisten läsnäolijoiden kanssa, pari sanaan vaihdoin jonkun poliisinkin kanssa. Ilman kummempia ennakkoilmoituksia joukko mellakkavarusteisia poliiseja kuitenkin pian sumputti kaikki paikalla olleet.
Seuraavien tuntien aikana minä ja lukuisat muut tiedustelimme toistuvasti ja varsin rauhallisesti poliiseilta että kuinkas paikalta pääsisi pois – alkoi tulla kylmä ja nälkäkin oli. Ei päässyt. Ei kukaan eikä mitenkään.
SKn Pentikäinen kirjoitti eilen, että saamansa EIT:n ”[p]äätöksen perusteluissa korostuu poliisin osoittaman kuvauspaikan merkitys. Tuomioistuimen perustelujen mukaan tein tietoisen valinnan jättää tämä mahdollisuus käyttämättä ja halusin välttämättä pysyä tapahtumien keskellä, missä olin ollut jo ennen mielenosoituksen alkua. Missään vaiheessa mielenosoituksen aikana minulle ei kerrottu tästä mahdollisuudesta.”
Tovin meitä piiritettyään poliisit myös (hyvin oppikirjamaisesti) tyhjensivät oman selustansa puskemalla kaikki Postitalon ja Sokoksen välissä olleet ihmettelijät ja ohikulkijat poliisirivistön lävitse saman sumppuun. Taas paikalle sattui täysin satunnaista väkeä. Erityisesti mieleeni on jäänyt hyväntuulinen keski-ikäinen espoolaismies, joka oli ollut matkalla Sokoksen S-Marketiin ostamaan alennusbroilereita. Tämä hieman pyylevä herra nappaili laukussaan sattumalla olleella pokkarikameralla matkamuistokuva ja surkutteli alennusbroiskujen menemistä sivusuun, kun kaupan sulkemisaika lähestyi.
Ei tietenkään ole yllättävää, että osa sumputetusta väestä turhautui ja alkoi parhaansa mukaan provosoimaan poliisia. Aika rauhallista meno kuitenkin tuolla myrskyn silmässä oli. Samaan aikaan piiritysrenkaan ulkopuolella kuulemma kuitenkin oli enemmän hulinaa, koska oli lauantai ja paikalle kertyi myös humalaisia.
Myös Voiman silloinen valokuvaaja Klaus Welp oli Smash ASEMissa paikalla. Voiman verkkosivuille tehtiin ekstrapaketti kuvista ja muiden lehtien otsikoista.
Mitään tästä ei olisi tapahtunut, mikäli poliisin operaatio ei olisi ollut naurettavan ylimitoitettu ja pelisilmä hukassa. Poliisi itse loi vaaratilanteen kaikille Kiasma-Steissi-Vanha ylioppilastalo-akselilla liikkuneille – jopa ASEM-vieraille, joita kuljetettiin hotellilta kokouspaikalle tuon spektaakkelin vierestä Simonkadun kautta.
En ole keksinyt mitään muuta selitystä poliisin toiminnalle kuin sen, että käsillä oli mitä mainioin mahdollisuus harjoitella joukkojenhallintaa suuren maailman tyyliin. Koska poliisi muuten pääsisi larppaamaan mellakkaa Suomessa? Kun tilaisuus tarjoutuu, niin sitä mellakkaa leikitään vaikka väkisin ja tarvittaessa se voidaan synnyttää.
Ja kun myös tiedämme, että huonon tiedustelun ja ennakoinnin takia maakuntia oli tyhjennetty poliiseista tämän uhkakuvan perusteella, olisi ollut perin noloa jättää joukkoja käyttämättä. Siinä operaatiossa paloi rahaa ja paljon. Siinä olisi ollut poliisijohdolla ja sisäministeri Rajamäellä selittämistä, jos tuo raha olisi mennyt hukkaan.
Sisäministeri Rajamäki suorastaan räjäytti lian kaduilta.
Edellä kirjoittamaani ei kannata tulkita kannanotoksi väkivaltaisten mellakoiden puolesta. Totta kai se alkuperäinen kourallinen anarkisteja olisi voinut rikkoa liikkeelle lähdettyä Mäkkärin ikkunan, mutta sittenhän heidät olisi voitu ottaa kiinni. Mielenosoittajat eivät olisi ikinä saaneet Helsingin keskustaa sekasorron valtaan tunneiksi kuten nyt poliisi sai.
Jotain poliisin epäonnistumisesta ennakkotiedustelussa ja operatiivisissa toimissa kertoo myös se, keitä se nappasi talteen. Voiman toimittajanakin tutuksi tullut Jukka Vuorio oli yksi mielenosoituksen järjestäjistä ja uhitteli poliiseille toistuvasti miekkarin aikana. Häntä ei pidätetty, mutta toimittajia ja kansanedustajia sen sijaan talteen otettiin. Kuten Vuorio sen muotoili, ”jotenkin ne kytät mokasivat”.
Anarkistijohtaja Vuorion sijaan säppiin jäi siis reilun sadan kohtalotoverin ohella valokuvaaja Pentikäinen, vaikka hän teki tiettäväksi olevansa valokuvatoimittaja juttukeikalla:
”Pidin koko Smash Asem -mielenosoituksen eristysvaiheen ajan kaulassani Journalistiliiton lehdistökorttia. Samaisella kortilla pääsee muun muassa eduskuntaan ja muihin valtion rakennuksiin ilman muuta henkilöllisyystodistusta. Poliisit ovat väittäneet todistajanlausunnoissaan, että eivät tunnistaneet minua lehtimieheksi lehdistökortista ja tuhansien eurojen ammattikalustosta huolimatta. Minusta otettiin jopa poliisin rekisteriin pidätyskuva samainen pressikortti kaulassa.”
Itse en koko piiritystilanteen aikana kertaakaan vilauttanut omaa toimittajakorttiani ja pääsin tilanteen lauettua yöllä kotiin kaikessa rauhassa. Ilmeisesti päätökset siitä, kuka pidätettiin ja kuka pääsi kotiin tehtiin kolikkoa heittämällä.
Poliisin tötöilyä suurempi huolen aihe on kuitenkin EIT:n päätös. Jos työssä olevia toimittajia voi heittää putkaan poliisityön häiritsemisen nimissä EU:n sisällä, kuinka voimme EU:n nimissä moittia lehdistön vapauteen kajoamiseen EU:n ulkopuolella? Mitä mieltä olemme Ukrainassa ja Egyptissä hiljattain tapahtuneista toimittajien pidätyksistä? Ovatko ne ihan jees?
Jos poliisi olisi käskyttänyt toimittajia poistumaan paikalta (ei tosin käskyttänyt), tilanne olisi ollut ongelmallinen poliisin toiminnan moitteettomuuden seuraamisen kannalta. Avoimessa demokratiassa myös poliisin tekemisiä pitää pystyä seuraamaan ja todistamaan. Poliisi, kotimaiset oikeusasteet ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin eivät kuitenkaan ilmeisesti pidä tätä tärkeänä. Kun suhteuttaa tämän näkemyksen viimeaikaisiin paljastuksiin poliisien sotkeutumisesta huumekauppaan, prostituutioon ja muihin hassuihin tapahtumiin, ei voi kuin ihmetellä.