Sisällissata – 100 vuotta sodasta

Taas pukkaa juhlavuotta. Näinköhän tämän vuoden aikana saadaan edes sovittua, millä nimellä sisällissotaa pitäisi kutsua.

Vuosi 2018 merkitsee Suomen sisällissodan 100-vuotsijuhlia. Hurraa. Neljä kuukautta kestäneet taistelut jättivät lähtemättömän merkin kansakuntamme sieluun, emmekä ole edes päässeet yhteisymmärrykseen siitä, millä nimellä sotaa pitäisi kutsua. Se, puhutaanko punakapinasta vai vapaussodasta kertoo paljon puhujasta, ja onhan noita nimiä muitakin.

Kansallisen itsenäisyyden saavuttaminen ja sitä välittömästi seuraava sisällissota on tietenkin traumaattinen kokemus. Nähtäväksi jää, olemmeko vieläkään valmiita käsittelemään tapahtunutta ilman vanhoihin poteroihin kaivautumista.

Viime vuonna porauduimme Suomi 100 -juhlallisuuksien humussa siihen, kuinka kansallista narratiiviamme kirjoitetaan sodan kautta. Ilta-Häiriköt Extra – Kansa Taisteli on luettavissa kokonaisuudessaan täällä. No, samaa on luvassa tänäkin vuonna.

Emme päässeet vuotta 2018 ensimmäistä päivää pidemmälle, kun internet jo tarjosi meille tämän. Tästä tulee jännittävä vuosi. #Suomi100 #Sisällis100
Emme päässeet vuotta 2018 ensimmäistä päivää pidemmälle, kun internet jo tarjosi meille tämän. Tästä tulee jännittävä vuosi. KUVA: internet, tuntematon.
#Suomi100 #Sisällis100

Hieman osviitta tulevalle on luettavissa myös viime vuotisessa lehdessäkin.  Osaa sen teemoista pääsemme avaamaan hieman lisää tässä yhteydessä. Jatkumo sisällissodasta talvisotaan on kiinnostava ja myöskin katkeamaton tavalla, joka usein jää unholaan muisteloissa. Esimerkiksi viime maaliskuussa tutkijatohtori Miika Siironen kirjoitti meille Elias Simojoesta, papista, jolle sota jäi päälle. Sisällissodassa kunnostautunut Simojoki jatkoi taisteluitaan heimosodissa ja tuli myös johtaneeksi sinimustia, fasistista nuorisoliikettä, kunnes talvisota syttyi ja vei Simojoen muassaan.

”Ideologiakseen Elias Simojoki muotoili jonkinlaisen jatkuvan vapaussodan mallin, jonka tavoitteena oli inhotun venäläisyyden lopullinen poistaminen. Kansallisromanttisesta kuvastosta poimittu ylilyönti, heimokansoista koostuva Suur-Suomi, sai toimia päämääränä.

Nuoruuden kiihkolla ja epärealismilla Elias Simojoki ryhtyi tovereineen ajamaan kansallista herätystä Akateemisessa Karjala-Seurassa (AKS). Samalla innolla he liimasivat puheissaan yhteen sirpaleiksi pirstoutunutta kuvaa yhtenäisestä kansasta. Tuo yhtenäisyys oli kuitenkin vain välietappi varustauduttaessa tulevaan sotaan – lopulliseen vapaussotaan, jossa menneet uhrit lunastettaisiin.”

Ei myöskään tule unohtaa sitä, virallisessa kaanonissa ikuisella paraatipaikalla ratsastava marsalkka Mannerheim on tämän vuoden teemassa hieman ristiriitaisemmassa roolissa, kuin niissä ikuisissa talvisotamuisteloissa. Kuten itse näitä Marskin rooleja linjasin, on ”maahanmuuttaja-Mannerheim, lahtari-Mannerheim, sotasankari-Mannerheim ja valtionhoitaja-Mannerheim”. Näihinkin tulemme palaamaan hieman tarkemmin.

Myös dosentti Tuomas Tepora avasi tämänkin vuoden teemoihin liittyviä meille viimevuotisessa lehdessä:

Iltapäivälehtien liitteitä on myyty loputtomasti nationalismin ja sotaisan narratiivin voimin. Häiriköt-päämajan puheenvuoro oli 20 sivua pitkä ja ladattavissa täältä.
Iltapäivälehtien liitteitä on myyty loputtomasti nationalismin ja sotaisan narratiivin voimin. Häiriköt-päämajan puheenvuoro oli 20 sivua pitkä ja ladattavissa täältä.

”Kaikki tietävät, että suomalainen historiakulttuuri on sotapainotteista. Sen voi helposti havaita vaikkapa arkisessa kaupan kassajonossa vilkaisemalla iltapäivälehtien historiallisia erikoisliitteitä. Sota ei toki monopolisoi suomalaisten identiteettejä, mutta toinen maailmansota muistaminen on tutkitusti merkittävin suomalaisia yhdistävä historian tapahtuma. Vaikka nyt vietetään itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaa, sijoittuu Suomen syntymyytti kuin itseoikeutetusti reilun 70 vuoden takaiseen toiseen maailmansotaan.

Miksi näin ja millainen tämä sotakuva tänään on? Toinen maailmansota tarjoaa hyvän tarinan, eivät suomalaiset sitä muuten muistaisi. Itsenäistyminen nimittäin johti tavattoman veriseen sisällissotaan, jonka kohottaminen kansalliseksi vapausmyytiksi ei onnistunut edes sodan voittaneilta valkoisilta. Veljessurma on myyttinen käsite, mutta ei toimi yhdistävänä tarinana. Suomalaisten toinen maailmansota onkin vuoden 1918 antiteesi, tarina uhrautuvasta ja yhtenäisestä pienkansasta itäisen suurvallan armoilla.”

Eli kohti uutta vuotta ja uusia häiriöitä. Häiriköt-päämajan touhu kehittyy ja löytää uusia uria, joiden hyvyydestä voimme sitten vääntää kättä Facebookissa.