Itselleni tää porukka on ollut henkireikä paskaa maailmaa vastaan. Turvallinen tila, jossa saan aukoa tai olla aukomatta päätäni niin paljon kuin haluan ja kertoa oman tarinani omilla sanoillani”, Pilluminati avaa.
Pilluminati on salanimi Pihtarihuorat-ryhmän jäsenelle. Ryhmä ylläpitää feminististä keskustelua blogissa, Twitterissä ja Instagramissa. Meno on ilakoivaa ja kuvasto hassuttelevaa – mutta on turha luulla, että tekijät eivät olisi tosissaan asiansa kanssa.
”Me ollaan kollektiivi, joka haluaa murskata patriarkaattia ja muuttaa maailmaa puhumalla avoimesti vaikeistakin aiheista ja olemalla ihan helvetin hauskoja”, jatkaa Sullemäen Anna.
Pihtarihuorat-ryhmän puolesta kommentoi tässä haastattelussa viisi salanimellä esiintyvää naisoletettua henkilöä. Pihtarihuorat leikittelee nimeään myöten sukupuolistereotypioilla ja on varsin suorasukainen ulosannissaan. Provokatiivinen tyyli ei kuitenkaan ollut itsestään selvä valinta kertoo Sullemäen Anna.
”Käyttämämme kommunikaatiotapa ei ole tietoisesti ja systemaattisesti suunniteltu ja valittu. Se on syntynyt luontevasti meidän toimintatavan, siis anonymiteetin, seurauksena. Ehkä tämä sitten kuvastaa jotain sisältä kumpuavaa tarvetta sanoa suoraan ja välillä rumasti – ainakin omalla kohdallani.”
Saatanan Tosikko perustelee anonyymiyttä juuri sillä, että sen ansiosta ryhmän jäsenet voivat olla suorasukaisempia kuin omilla nimillä ja naamoillaan.
”Mehän ollaan vaan joukko turhautuneita feministejä, jotka ei halua olla hiljaa.”
Carmen Emmanuelle puolestaan uskoo, että Pihtarihuorien ulosanti on väsymystä ja vasteveto tyylille, jota naisilta yleensä odotetaan.
”Ehkä se anonymiteetti luo osaltaan fiilistä, että kun me kerran voidaan sanoa suoraan ja muut ei välttämättä voi, me sitten todellakin sanotaan.”
Salanimien taustalla ovat myös nykyaikaisen nettikeskustelun realiteetit. Feminismistä kirjoittavat naiset ovat tunnetusti alttiita varsin asiattomalle palautteelle. Anonymiteetti mahdollistaa revittelyn ilman pelkoa siitä, että kakka valuisi muualle elämään. Omilla kasvoilla voi käydä samaa keskustelua toisissa paikoissa ja toisilla tyyleillä. Valittu strategia on toiminut sikäli hyvin, että Pihtarihuorille on tullut yllättävän vähän asiatonta palautetta.
Rosalind Franklymydear muistuttaa, että kaikilla pihtarihuorilla on vapaus sanoa asiat ”ihan just kuten huvittaa”. Franklymydear myös perustelee ryhmän nimessä ja viestinnässä esiintyvän karnevalismin ja hassutelun.
”Valtaa, valta-asetelmia ja johtajia on kautta aikojen horjutettu huumorilla, naurulla ja pilailulla. Myös sukupuolten valta-asemille voi ja pitää tehdä näin. Jos tekstejämme lukee, huomaa, että niissä käsitellään asioita varsin erilaisin äänenpainoin ja vaihtelevalla vakavuusasteella. Juuri hyvä niin.”
Sullemäen Anna sanoo toivovansa, että Pihtarihuorat tavoittaa mahdollisimman laajasti ihmisiä, jotka kaipaavat elämäänsä feminististä voimaantumista.
”Mutta koskaan en oo kirjoittanut yhtään tekstiä tai twiittiä ajatuksella, että toivottavasti tämä tavoittaa jonkun tietyn kohderyhmän. Olen sanonut sen, mitä olen kokenut ja ajatellut, ja uskonut siihen, että nämä jutut resonoi muidenkin kanssa. Setämiesten mussutus kuuluu asiaan: jos vähintään yksi setämies ei jutuista ärsyynny, ei selvästikään ole tehnyt kaikkea oikein.”
Sullemäen Annan käyttämä setämies-termi on peräisin koomikko Myllyrinteen sketsistä ja on levinnyt varsin laajalle nykypuheessa. Termi on sikäli irtautunut sanojen vakiintuneista merkityksistä, että setämiehen ei tarvitse olla iäkäs tai mies. Myös nuoret ja naiset voivat olla setämiehiä. Useimmiten setämieheyteen sisältyvä arvokonservatiivinen mussuttaminen ilmenee kuitenkin juuri setäikäisten miesten keskuudessa.
Pilluminati muistuttaa, että manspleinaavia setämiehiä huonomminkin voi mennä.
”Setämiesten mussutus ei edes enää ole pahinta, mitä tuolla netissä on.
Setämiehet ovat aikansa kasvatteja, ja niille voi laittaa rehellisesti kampoihin ja sanoa, että ’setä olet väärässä’. Setämiehiä harvoin tarvitsee tosissaan pelätä, vaikka tarpeetonta mussutusta ei toki tartte sietää. Natsien ja sovinisti-rasistitrollien mussutusta en siedä yhtään, ja ne menee kaikki suoraan blokkilistalle. Se on myös yksi tapa pitää keskustelut edes kohtuullisen siisteinä ja samalla yritys turvallisempaan someen.”
Feminististä keskustelua on viime vuosina käyty niin teoreettiseen taustaan tukeutuen kuin kokemuspohjaisestikin. Ryhmä itse edustaa enemmän actionfeminismiä, eivätkä jäsenet koe tarpeelliseksi arvottaa yhtä tapaa toisten yli, tai kuten Sullemäen Anna sen muotoilee:
”Näen tärkeänä, että feminismistä voi puhua ja feminismiä voi tehdä ilman, että tarvitsee olla tutkija tai tuntea akateemisia termejä ja käytäntöjä. Tutkimus on ihan tosi tärkeää, mutta feminismiä ei pidä joutua jättämään vain niille, jotka ymmärtää ja osaa ’parhaiten’. Sen pitää olla laajamittainen kansanliike, jossa on tilaa monille äänille ja tavoille tehdä, kunhan tavoite on sama: patriarkaatin murskaaminen ja laaja yhteiskunnallinen ja rakenteellinen tasa-arvo.”
Pihtarihuorien jäsenillä on erilaiset taustat sen suhteen, kuinka paljon he ovat perehtyneet akateemiseen feminismiin ja kuinka paljon siihen kirjoituksissaan nojaavat, kertoo Carmen Emmanuelle.
”Pidän tutkimusta tärkeänä ja kiinnostavana, mutta pidän myös välttämättömänä, että feministisessä keskustelussa on tilaa monenlaiselle puheelle. Siihen ei saa muodostua ’oikean puheen kriteerejä’, jotka estävät joitain feministejä avaamasta suutaan. Se alkaisi toimia feminismiä vastaan. Onneksi kentällä on hyvin tilaa, ja mitä enemmän meitä toimijoita on, sitä helpompaa kaikilla on.”
Rosalind Franklymydear puolestaan siteeraa feministiteoreetikko Judith Butleria:
”Mikä uusi politiikan muoto sukeutuu esille, kun identiteetti yhteisenä perustana ei enää rajoita puhetta feministisestä politiikasta?”
Hän jatkaa omin sanoin: ”Ei tarvita vaatimusta yhteisestä identiteetistä, jotta voimme taistella epätasa-arvoa vastaan. Kaikkia feministejä tarvitaan. Niitä, jotka tutkivat ja muuttavat kieltä ytimiä myöten, tutkivat kuinka monta Juhaa on johtopaikoilla ja kuinka monta naista. Niitä, jotka marssivat kadulla. Niitä, jotka ovat johtajia tai kirjoittajia. Niitä, jotka omassa arjessaan muuttavat asioita, palkkaavat naisia, kutsuvat naisia paneeleihin, virkkaavat pimppejä.”
Lista feministisen vallankumouksen edessä olevista esteistä on pitkä ja jopa masentava. Sen ei kuitenkaan pidä antaa lannistaa, esteitä on ennenkin ylitetty yksi kerrallaan. Pihtarihuorien listalta löytyvät muun muassa asenteet ja ajattelutavat, tottumukset ja jääräpäiset valkoiset heteromiehet sekä sisäistetty naisviha. Listalla ovat myös köyhyys, naisten alistettu asema ja lukutaidottomuus, tabut ja tiukat sukupuoliroolit, käsitykset miesten ja naisten töistä sekä ajatus siitä, että tasa-arvo olisi jo saavutettu ja maailma valmis.
Ongelmallisiin sukupuolirooleihin liittyy myös ryhmän nimi, jossa heitetään perinteisellä madonna/huora-jaottelulla vesilintua. Carmen Emmanuellen mukaan perinteinen jaottelu on ”keino laittaa nainen paikoilleen ja rajoittaa naisen tilaa ja oikeuksia”.
”Lisäksi se on oiva esimerkki siitä, kuinka naisen seksuaalisuuteen ei kyetä suhtautumaan normaalisti. Tarvitaan tilaa olla sellainen kuin on.”
Saatanan Tosikon mielestä tuntuu tyhmältä, että 2010-luvulla pitää edes miettiä madonna/huora-jaottelua tai pohtia, miten siitä päästäisiin eroon.
Pilluminatilakin on sanottavansa aiheesta:
”Koko jaottelu on hyvin perinteistä – ja julmaa – vallankäyttöä, jossa nainen ei voi koskaan olla riittävän hyvä. Ja noita stereotyyppisiä esimerkkejä löytyy vaikka kuinka, ja niitä liitetään ihan kaikkiin sukupuoliin. Myös Carmen Emmanuellen pointti seksuaalisuudesta on hyvä ja tärkeä. Koko binäärinen sukupuolijärjestelmä pitäisi räjäyttää, ja meidän pitäisi oppia kohtelemaan toisiamme ihmisinä.”
Sullemäen Anna muistuttaa, että eivät nämä asenteet elä pelkästään vanhan kansan keskuudessa. Myös nuoremmat sukupolvet ovat sisäistäneet niitä:
”Eniten surettaa, että monet nuoret tuntuvat edelleen ajattelevan, että naisen arvo vähenee seksikumppanien myötä. Kuinka ne on eri naiset, joita pannaan kuin ne, keiden kanssa mennään naimisiin. Oikein klassinen huora/madonna-jako. Vanhat, seksistiset asenteet ovat voimissaan, ja koen, että meidän pitäisi yhteiskunnassa puhua enemmän seksistä. Ja nimenomaan oikeasti puhua siitä, ihan arkisesti, eikä tehdä siitä jotain vitun mystistä touhua.”
Hän painottaa, että myös sukupuoliroolien rikkominen ja binääriajattelusta luopuminen ovat uskomattoman tärkeitä askelia.
”Jokaisen pitäisi saada panna tai olla panematta just niin kuin itse haluaa, ilman, että jotkut mystiset sukupuoleen liittyvät odotukset kahlitsee meitä. Siksi feminismi on niin tärkeää – se on vapautusliike, joka pyrkii muuttamaan maailmaa niin, että meillä olisi kaikilla tilaa olla yksilöitä.”